”Sä olet muuttunut.” ”Olet aivan kuin eri ihminen.”
Ehkäpä. Tai sitten olen vain alkanut tulla omaksi itsekseni.
En enää kysy lupaa muilta, silloin kun asia ei heitä koske, ainakaan läheskään niin usein kuin ennen.
En tee enää sitä, mitä minulta odotetaan, jos se ei tunnu oikealta. Harvoja asioita on oikeasti pakko tehdä. Minun ei enää tarvitse. Osaan sanoa ei, kauniisti mutta varmasti.
En jaksa osallistua iänikuisiin keskusteluihin, jossa jokainen kilvan moittii itseään, elämäänsä, saamattomuuttaan. Jos joku haluaa tuoda esiin ominaisuuksiaan ja tekemisiään negatiivisessa valossa, tarkoituksenaan vain märehtiä, hänellä on siihen oikeus. Minulla on oikeus olla tekemättä samaa itselleni. Olemme oikeastaan molemmat ansainneet itseltämme jotain paljon hyväksyvämpää ja rakastavampaa.
Uskallan tehdä yhä enemmän asioita, joita olen aina halunnut. Tai ainakin olen halunnut siitä asti kun olen hoksannut, että minähän voin.
Se, että alan olla yhä enemmän minä, voi olla pelottavaakin. Ymmärrän sen. Ihminen tykkää tutusta ja turvallisesta. Mutta jos minun kasvuni kolhaisee jotain toista, se ei ole minun huoleni. Se on hänen paikkansa kasvaa, jos hän niin haluaa. On myös lupa olla haluamatta.
Jos muutos vie jonkun ihmisen ympäriltäni, silloin hän ei halua olla tekemisissä aidon minun kanssa. Silloin minulla on oikeus toisenlaisiin ihmissuhteisiin. Niihin, joissa saan olla Minä. Itsensä ohittaminen ja suhteen laittaminen etusijalle ei palvele pitkällä tähtäimellä kumpaakaan. Haluan, että sinäkin voit olla olla Sinä 🙂
Parhaimmillaan ihmisten välisissä suhteissa molemmat auttavat toista kehittymään parhaaksi mahdolliseksi itsekseen. Mielipiteiden ja arvostelun sijaan jaetaan tukea ja apua. Toisen kasvusta ja saavutuksista inspiroidutaan ja innostutaan. On omat rajat, tilaa kasvaa ja kehittyä – ja se yhteinen polku, joka nostaa molempia vähitellen yhä korkeammalle. Ja se se vasta on mielettömän hienoa!
Elämän Flow 
Kiitos tästä tekstistä. Olen itse käynyt noin vuoden verran, suurten elämänmuutosten johdosta, prosessia omaksi itsekseni kasvamiseksi – se todellakin oli aluksi pelottavaa. En tiennyt kuka olin, keneksi olin muuttumassa, ja kuka halusin olla.. olen kuitenkin vuodessa kulkenut pitkän matkan ja nyt voin sanoa olevani paljon enemmän Minä kuin koskaan aiemmin. Se on aika hurjaa.
Löysin tästä tekstistä oman ääneni, sen viestin mitä olisin voinut tai halunnut sanoa ja kertoa. Samalla sain myös taas muistutuksen siitä, etten ole tällaisella Minän etsintämatkalla yksin, vaan me kaikki ollaan omalla tavallamme, jos annamme itsellemme tilaisuuden siihen (:
Meitä on täällä vähän kaikkialla 🙂 Usein nämä tarinat vain jäävät pinnallisuuksien taakse ja alle. Mutta uskon, että vähitellen aitous saa yhä enemmän tilaa, kaikkialla!
Mahtava kirjoitus!
Kuvasi niin myös omaa elämääni ja kasvua.
Takana pitkä masennus ja kolme vuotta terapiaa. Tuona aikana ehtii kasvamaan ja muuttumaan…tai oikeastaan olemaan oikeasti oma itsensä.
Nimenomaan, tie voi olla monenlainen ja monituinen ja harvemmin niin helppo ja yksinkertainen, päinvastoin, mutta toisaalta, se se vasta palkitsee kun se oma ydin alkaa löytyä.
Aivan mahtava,kyllä upposi ja kyynel kanavatkin aukesivat oikein kunnolla.Kiitos,kiitos,kiitos Katri.
Kiitos Hanna itsellesi.
Kiitos kiitoksista, kaikille teille ❤ Tämä kirjoitus vain kirposi näppikseltäni yhtäkkiä, sen kummemmin suunnittelematta, ja palautteesta päätellen sitä oli moni odottanut…
Loistoteksti, kiitos! Erillisyyden ymmärtäminen ja hyväksyminen on kaikkien ihmissuhteiden edellytys. Lapsen on annettava kasvaa omaksi erilliseksi itsekseen, ystävyys sallii muuttumisen ja kasvamisen, parisuhteessa tosi rakkaus on mahdollista vasta, kun hyväksytään erillisyys. Ja minä olen minä, suorittamatta tai yrittämättä yhtään mitään. Ainutlaatuinen, vaikka vain olen ja hengitän.
Tämä jos jokin tulisi lukea päivittäin.Kenestä muusta meidän tulisi kaikkein eniten pitää huolta kuin omasta itsestämme,pitäis antaa itselle aikaa joka päivä.Pitäis aina miettiä mitä suusta laskee onko se tähdellistä ja rakentavaa,puretaanko omaa kiukkua muihin.Ajatuksen voi muuttaa toista ihmistä ei.Mieletön teksti,Kiitos!
kiitos!
Upeasti kiteytetty. Parhaimpien kirjoitusten joukossa mielestäni 🙂
Myöhäinen kiitos 🙂 lukijamääristä päätellen muut ovat samaa mieltä 😉
Itse olen vasta matkalla, etsin minuuttani. Osa on jo löytynyt, osa vielä hukassa, piilossa jossakin syvällä. Vuosi sitten lähdin suhteesta jota olin vaalinut kaksikymmentä vuotta, pitänyt toista ihmistä pystyssä, unohtaen itseni. Toivon että löydän sen joka on Minä.. Matka on pitkä mutta jo tässä lyhyessä ajassa on menty eteenpäin, ja paremmat ajat ovat edessä, täytyy vaan jaksaa mennä päivä kerrallaan 🙂
Onnea itsesi etsintään. Usko ja luota voimiisi ja parempaan tulevaisuuteen : ))
Kiitos kirjoituksesta. Siinä on paljon hyviä asioita, kenenkään ei tule unohtaa itseään , mutta avioliitto on joustamista toisen huomioon ottamista, Se ei toimi omaan napaan tuijottamalla, vaan toista tukien , elämässä on aina tilanteita jolloin on unohdettava omat tarpeensa, se ei kuitenkaan tarkoita sitä että ne olisi kokonaan unohdettava vaan niillekkin on oma aikansa. Tilaa kasvaa ihmisenä….. se on tärkeää , toivotan kaikille Positiivista asennetta ja joustavuutta elämäänne .
Kun ihminen on käynyt elämänä ”yliopistoa” 60 vuotta kaikinensa, toivoo, että olisi oppinut sanomaan”EI” 🙂 ja ymmärtämään itteensä ja muitakin.