Pari muutosta peruskoulun oppimäärään, pliis

Viime päivinä Facebookiin postatut ekaluokkalaispotretit toivat elävästi mieleen omat kouluajat. Ei olisi ollut niin väliksi. Ei peruskoulu sentään täyttä painajaista ollut, mutta mielikuvani siitä eivät keskimäärin ole kovin positiivisia. Päällimmäisenä muistona on ahdistus – ja haluaisin muistaa koulusta jotain muuta.

Elämän Flow - parempi peruskouluSen sijaan, että kielissä olisi keskitytty pilkkujen kanssa tuhertamiseen, olisin halunnut oppia, miten puran ajatuksiani kirjoittamalla, kuinka uskallan käyttää vierasta kieltä pelkäämättä virheitä tai toisten reaktioita – ja vaikkapa miten puhun itselleni hyväksyvästi ja rakastavasti.

Sen sijaan, että liikunnassa olisi hiottu hiihtotekniikkaa ja telinevoimistelua, olisin halunnut oppia, miltä tuntuu rentouttaa kehonsa ja miten hauskaa, terveellistä ja vapauttavaa luova liikkuminen voi olla. Vuosittaisten pituushyppykisojen ja juoksutestien sijaan olisin halunnut oppia kuuntelemaan kehoani sekä löytämään itselleni sopivimman liikuntalajin ja liikkumisrytmin. Ehkä tällaisten liikuntatuntien myötä meillä olisi enemmän terveyttä ja työkykyä, vähemmän loppuunpalamisia, jännityksiä ja jumeja.

Kuvaamataidosta muistan kaksi sanaa: laveeraus ja valööri. Muistan myös edelleen, etten osaa piirtää. Paljon mielekkäämpää olisi ollut kehittää vapaata itsensä ilmaisua ja luovuutta tekniikasta välittämättä – olisi nyt paljon helpompaa innovoida ja ideoida. Ehdottaisinkin, että sen sijaan, miltä asiat ulospäin näyttävät, kiinnitettäisiin enemmän huomiota siihen, miltä ne mielessämme tuntuvat.

En muista, millaisista aiheista teimme ryhmätöitä, saati sitten mitä niissä opimme. Muistan ahdistuksen siitä, etten kokenut olevani hyväksytty ryhmän jäsen. Ja ahdistuneena, stressaantuneena pysyvän oppimistuloksen saavuttaminen on vaikeaa, suorastaan mahdotonta. Onnelliset lapset oppisivat enemmän ja parempia asioita.

Opin kyllä ahtautumaan haluttuun muottiin ja tavoittelemaan toivottua lopputulosta. Numeroni olivat huippuluokkaa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että valtaosa tankatusta tiedosta on jäänyt matkan varrelle.

Olennaisempaa olisi ollut oppia, että meitä ei laiteta järjestykseen kapeiden ihanteiden mukaisten teknisten taitojen ja tietojen perusteella, vaan että jokainen on arvokas sellaisenaan. Myös minä. 

Olisin halunnut, että me kaikki olisimme opetelleet sanomaan positiivisia asioita toisistamme, toisillemme. Sotien ja rauhojen vuosiluvut tai matematiikan kaavat voi aina tarkistaa jostakin, jos niitä tarvitsee tietää. Suvaitsevaa, rakastavaa suhtautumista itseensä ja muihin ei löydy Wikipediasta (vaikka tajuaisi etsiäkin).

Monelle olisi hyötyä oppitunnista, miten paljon itselleen ja elämälleen voi tehdä, kun katsoo tulevaisuuteen valoisasti ja ottaa tekemisistään vastuun – eikä odota sitä, että yhteiskunta tai Joku Muu hoitaa kaiken puolestasi.

Noh, omista peruskouluajoistani on vierähtänyt muutama vuosi. Huhut kuitenkin kertovat, että näiden asioiden suhteen olisi edelleen parantamisen varaa. Ehkäpä joskus vielä peruskoulun oppimäärään tehdään pari pienenpientä muutosta, nimenomaan asennepuolella.

Toki tämän kaiken oppiminen onnistuu aikuisenakin. Lapsen avoimella mielellä se vain olisi ratkaisevasti nopeampaa ja helpompaa kuin ei-toivottujen ajatusmallien muokkaaminen myöhemmillä vuosikymmenillä, kun maailmaa katsotaan kaventuneen putken läpi. Siksi näen optimistisesti unta Paljon Paremmasta Peruskoulusta.


Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s