Täydellisen epätäydellinen – ja silti riittävä

Vanha sääntö pätee taas: hiljaista blogissa, kiireistä elämässä. Unelmien toteuttaminen on vienyt aikaa ajatusten jäsentelyltä 😉

Kirjoitan tätä helteisenä Tapaninpäivän aamuna Nicaraguassa, Tyynenmeren rannalla, vastavalmistuneena joogaopettajana.

Elämän Flow - joogaopettajakoulutusTakana on intensiivinen viiden viikon koulutus: 12-tuntisia kurssipäiviä kuusi päivää viikossa, kotitehtävät päälle. 33 astetta lämmintä, asanaharjoitusta monta tuntia päivässä, hurjasti uutta informaatiota. Naurua ja kyyneleitä, hikeä ja onnistumisia samassa paketissa. Palkitsevaa, uuvuttavaa ja oivalluttavaa.

Totta puhuen en ollut ollenkaan varma, suoriutuisinko koulutuksesta. Uupumukseni jäljiltä kehoni on ollut pari vuotta toipilaana. Minulta on hoidettu kilpirauhasen vajaatoimintaa, lisämunuaisen uupumusta sekä monia puutostiloja. Prosessi on edennyt, mutta se on edelleen kesken.

Pitkin vuotta oli kuitenkin vaikeita hetkiä: vähänkin pidempi ja raskaampi joogaharjoitus sai minut hyvin väsyneeksi tai jopa sairaaksi. Olin moneen kertaan viittä vailla perumassa lähtöäni koulutukseen. Koulutuksen aikanakin epäilytti moneen kertaan. Ensimmäisillä viikoilla jouduin jättämään useamman harjoituksen kokonaan väliin, kun kehoni vaati lepoa. Heräilin keskellä yötä ja mietin, että en vain pysty tähän. Enkä ollut ainoa. Moni muukin mietti matkan varrella, mitä ihmettä oikeastaan tekee täällä.

Elämän Flow - täydellisen epätäydellinen

Mutta jokin sai minut ajattelemaan, että tämän kuuluu toteutua nyt. Niinhän sen kuuluikin. Kolmannen kurssiviikon jälkeen jännitys alkoi helpottaa. Aloin huomata, että tämä hommahan etenee siitä huolimatta, vaikkei se menisikään omien ihannemielikuvieni mukaan. Opin ja kehityn, vaikka kuinka kuvittelen muuta.

Mieleni on edelleen tottunut rakentamaan odotukset itseäni kohtaan niin, että vain täydellinen on riittävä. Minun maailmassani ”kiitettävä” arvosana on ollut yhtä kuin ”hyväksytty”. Jos suorituksessa on ollut puutteita, se ei ole ollut tarpeeksi. Silloin ei voi ”päästä läpi”. Millainen on ollut sinun arviointiasteikkosi omia suorituksiasi varten?

Elämän Flow - joogaopettajakoulutus

Arvasin jo lähtiessä, että suurin oppiläksyni koulutuksessa tulee olemaan itseni hyväksyminen sillä tasolla kuin olen. Tiesin, etten voi täyttää omia aiempia standardejani, mutta onneksi jokin silti ajoi minut yrittämään. Sain – ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni – huomata, että vähemmän täydellinenkin suoritus voi olla paitsi riittävä, myös erinomainen. Ja samalla minun näköiseni. Huikeaa oli seurata myös kurssikavereiden kehitystä. Intensiivinen prosessi teki ihmisille ihmeitä, ja opinnäytetunnit olivat toinen toistaan upeampia.

Vuosi sitten, koulutukseen ilmoittautumisen jälkeen, pohdin uskomuksia sekä unelmien hautaamista ja toteuttamista kirjoituksessa Missä mielesi rajat kulkevat?. Joogaopettajakoulutus oli minulle se epämääräinen ajatus, joka aina aika ajoin pompahti mieleeni ja jota vuosia painoin takaisin piiloon, koska en pitänyt sen toteutumista mahdollisena. Mutta niin siitä vain tuli totta. Koulutuksen aikana pian vaikeimpien hetkien jälkeen tuli aina se onnistuminen, joka kertoi minulle, että olen oikealla tiellä.

Haastan edelleen myös sinua antamaan tilaa houkutteleville haaveille, jotka eivät jätä mieltäsi rauhaan. Kaikkea ei tarvitse toteuttaa kertarytinällä tolkuttomina irtiottoina – unelmiaan kohti voi kulkea myös hissukseen, askel askeleelta, sinulle ja elämääsi sopivaa tahtia. Usko minua: olet riittävän hyvä toteuttamaan unelmasi, ja riittävän arvokas, jotta ansaitset haluamasi.

Elämän Flow - joogaopettajakoulutus

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen avautuu verkossa 5.1. Tule mukaan!

Joogaopettajakoulutus: RYT 200 h Authentic Flow & Yin Yoga Teacher Training, järjestäjänä Satu Tuomela. Suosittelen lämpimästi 🙂

Kuvat: Matti Lahtinen

Mainokset

Viisi askelta kohti aitoutta

Blogiuutisia: tämän blogin kirjoitukset (tai ainakin osa niistä) ilmestyvät jatkossa myös suositulla Hidasta elämää -sivustolla! Sieltä löytyy paljon erinomaista luettavaa henkisestä hyvinvoinnista, suosittelen lämpimästi.

*****

Minulla on viime vuosina ollut tapana sanoa, että kun tekee oikeita asioita oikeista syistä, elämä virtaa kuin itsestään oikeaan suuntaan. Voisin lisätä mukaan vielä sanat “oikealla asenteella”. Sen merkitystä en itse vielä joitakin vuosia sitten ymmärtänyt lainkaan.

Olen malliesimerkki siitä, miten tavoitteellinen elämä voi viedä lujaa metsään. Alettuani tutustua itsensä kehittämiseen suunnistin tohkeissani kohti tarkoin viilattuja tavoitteita. Keskityin unelmien toteuttamiseen selvittämättä, miksi ne olivat minulle tärkeitä. En tajunnut, että hyvinvoinnin näkökulmasta tavoitteisiin suhtautumisen tapa on vähintään yhtä tärkeä kuin itse tavoitteet. Niinpä tekemiseni oli väkisin puurtamista ja loputonta täydellisyyteen pyrkimistä ilman lepoa.

Vuosien ylisuorittamisen ja sitä seuranneen uupumisen myötä aloin oivaltaa, että hienojenkaan unelmien toteuttaminen ei vielä tarkoittanut, että eläisin oikeasti hyvää elämää. Sen sijaan halusin päästä eteenpäin, koska elämääni hallitsi syvään juurtunut uskomus siitä, etten ollut riittävän hyvä sellaisena kuin olen. Yritin täyttää ulkopuolisten mallien pohjalta muotoilemiani saappaita, joiden reunoja ei kuitenkaan tuntunut tulevan vastaan ollenkaan (koska perfektionistilla ei tule vastaan sitä hetkeä, jolloin hän olisi tyytyväinen nykytilanteeseen).

Kun aloin toipua, tajusin, että ennen matkalipun hankkimista on syytä selvittää, kuka minä matkustajana oikeastaan olen. Oikeat asiat ja erityisesti syyt niiden tekemiseen löytyvät, kun luopuu pakosta saavuttaa asioita ja alkaa ymmärtää, millaiset asiat ovat samalla taajuudella oman sielun kanssa.

Elämän Flow - aitous

Millaisista askelista aidon itsensä löytämisen polku koostuu?

1. Tulet tietoiseksi ajatuksistasi, uskomuksistasi ja toimintamalleistasi. Tämä vaihe jatkuu yleensä jossain mittakaavassa hamaan loppuun. Tietoiseksi tulemisen merkitys koskee erityisesti tiedostamattoman mielemme sisältöä, mutta usein emme ole aidosti tietoisia edes sellaisista uskomuksista, joita toistelemme päivittäin ääneen. Tässä kohtaa siirrät siis huomion ulkoisesta maailmasta sisäiseen ja ryhdyt tarkkailemaan, millaisia ajatuksia pidät totena.

2. Alat tunnistaa, mikä ajatuksissasi ja toiminnassasi on omaa ja mikä muualta opittua. Kysyt itseltäsi, oletko oikeasti samaa mieltä ajatustesi kanssa ja palvelevatko nämä uskomukset ja toimintamallit sinua enää. Alat etsiä motiiveja tekemisen taustalta: mikä saa sinut tekemään sen, mitä olet tekemässä? Entä millainen on “pitäisi tehdä” -listasi? Useimmilla meistä on tunteita, että “pitäisi” tehdä yhtä sun toista, jotta täyttäisi omat tai muiden meihin kohdistamat vaatimukset. Mistä tuo “pitäisi”-tunne tulee – onko se oma valintani vai jonkun toisen minuun kohdistama (tai kuvittelemani) odotus? Pitääkö oikeasti?

3. Olet tullut tienhaaraan, joka tarjoaa mahdollisuuden valita. Haluatko jatkaa vanhalla tavalla vanhoihin ajatuksiin uskoen vai haluatko alkaa purkaa kerroksia ympäriltäsi ja lähteä uuteen suuntaan? Kun päätät haluta muutosta, alat opetella tarpeettomista uskomuksista ja toimintamalleista irtipäästämistä. Tärkeää on sekin, että annat itsellesi ja muille anteeksi. Kaikilla meillä on kuormamme eikä omaa historiaa voi pyyhkiä pois, mutta menneisyytensä kanssa voi oppia olemaan sinut. Kuorma kevenee ratkaisevasti, kun katkot turhat energeettiset siteet, jotka pitävät sinua paikoillaan.

4. Alat kuulla omaa ääntäsi. Kun ylimääräinen painolasti kevenee ja poistuu, sydämestäsi alkaa nousta esiin omimpia ajatuksiasi. Millaisia ne ovat? Mitä oikeasti haluat? Mitkä asiat vetävät sinua puoleensa? Mikä sinulle on tärkeää? Samalla opettelet hyväksymään sen, mitä löydät – ja vähitellen jopa rakastamaan sitä. Pikku hiljaa uudet ajatukset alkavat realisoitua olosuhteiden muutoksina elämässäsi. Opit tekemään sydämesi viestien mukaisia valintoja ja elämään itsesi näköistä elämää.

5. Opit ilmaisemaan tunteitasi ja mielipiteitäsi rakentavalla tavalla, vapaasti ja silti hallitusti. Olen kuullut monta kertaa ja myös itse kokenut samantyyppisen, ristiriitaiseltakin kuulostavan tarinan: ennen tietoisempaa itsetutkiskelun aikaa tuli välillä sanottua muille mitä sattuu. Tunteet tulivat kyllä julki – mutta samaan tapaan kuin olisi kaatanut lokaämpärin toisen niskaan. Silti monissa tilanteissa saattoi olla vaikeaa ilmaista rehellisesti mielipidettään tai pahaa oloaan. Henkisen kehittymisen myötä ymmärrät, mistä tunteet milloinkin kumpuavat ja ennen kaikkea otat niistä itse vastuun. Samaan aikaan uskallat aina vain paremmin ilmaista, mitä mieltä aidosti itse olet, mitä haluat ja missä rajasi menevät.

Elämän Flow - aitous

Nämä askeleet saattavat myös lomittua, eikä prosessi välttämättä pysähdy koskaan. Ajatukset, joita silloinen minäsi joskus piti tuoreina ja vallankumouksellisina, voivatkin myöhemmin tuntua vanhoilta ja kuluneilta – olet kasvanut niistä ohi. Sielusi elää kehittyessään samanlaista jatkuvaa kiertoa kuin luonto kukoistaessaan kesällä, valmistautuessaan talveen sekä herätessään uudelleen kevääseen. Tämä polku matkan varrelle mahtuvine oivalluksineen on aina yhtä ihmeellinen.

Kun haluat tutkiskella ajatuksiasi ja uskomuksiasi kirjoittamalla sekä löytää entistä paremman tasapainon tilan elämääsi, olet tervetullut Linjassa itsesi kanssa -kirjoittamishaasteeseen, joka alkaa 15.10.2014. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan nyt!

Missä mielesi rajat kulkevat?

Kerron usein valmennuksissa tarinani siitä, kuinka lapsuudessa opittu rajoittava uskomus sai minut pariksi vuosikymmeneksi ajattelemaan, että mikään kiva ei ole minua varten ja että minun kuuluu jäädä ulkopuolelle vähän kaikesta. Näistä (kokemuksiini perustuvista) ajatuksista tein päätelmät, jotka ovat yleisimpiä itseä koskevia rajoittavia uskomuksia: että en ole haluamieni asioiden arvoinen ja että en ole riittävän hyvä.

Näiden uskomusten vuoksi en vuosiin uskaltanut edes unelmoida hevoskirjojen kirjoittamisesta, mikä olisi minun kaltaiselleni kirjoittavalle heppatytölle ollut maailman luonnollisin haave.

Kun sitten aikuisiällä tulin tietoiseksi tuosta uskomuksesta ja se alkoi vähitellen murtua, meni vain viisi vuotta, kun olin jo julkaissut kolme hevoskirjaa. Yhtäkkiä asia, josta en tietoisesti ollut uskaltanut edes haaveilla, koska sen ei pitänyt olla minulle millään tavalla mahdollinen, muuttuikin osaksi normaalia elämääni. Uskomukset saivat jättimäisen potkun persiille, ja mahdollisuuksieni rajat lennähtivät lyhyessä ajassa planeetan verran pidemmälle kuin ennen.

Usein jatkan tarinaa naurahtamalla, että nyt kun tämä unelma on toteutettu, olen alkanut pohtia, mitähän muuta vielä mahtoi olla, mistä en lapsena uskaltanut haaveilla, jotta voisin ruveta toteuttamaan niitäkin haaveita – mutta tähän mennessä en ole keksinyt mitään. Taisin siis kuvitella, että olen jo tarttunut kaikkeen, mitä voisinkaan ikinä haluta tai että minulla ei enää ole rajoittavia uskomuksia. Hah.

NLP:n kehittäjä Richard Bandler on todennut, että suurimmat henkilökohtaiset rajat ja esteet eivät löydy niistä asioista, joista haaveilet ja joita haluat tehdä mutta et voi – vaan niistä asioista, joita et edes harkitse.

Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat ne maailman monet mahdollisuudet, jotka mielesi blokkaa totaalisesti, koska tiedostamaton mielesi on askarrellut niiden päälle nimilapun ”Not for me”, ”Way out of my reach” tai ”Ei tuo minulta onnistu”. Siksi ne eivät välttämättä pääse tietoiseen mieleesi asti.

Miksi mieli tekee niin? Koska ensin se on laittanut jonkin nimilapun sinulle itsellesi. Syystä tai toisesta olet luokitellut itsesi johonkin kategoriaan, joka määrittää, mitä voit tai et voi saavuttaa. Tuo lappu estää hurjimmat (ja usein houkuttelevimmat) haaveilut: et anna itsellesi siihen lupaa, koska sinun mielesi maailmassa haaveen toteuttaminen ei ole mahdollista.

Mutta se on vain sinun mielesi rakentama maailma.

Kun aidosti opettelee kuuntelemaan itseään, myös sydämen todelliset toiveet pääsevät lopulta pintaan. Vaikka niitä yrittäisi haudata, jossain kohtaa ne eivät enää jätä rauhaan.

Minä tajusin, että kirjahaaveiden lisäksi olin vuosikymmeniä sulkenut mielestäni liikuntaan liittyvät ammatit. Ajattelin, että en ole riittävän liikunnallinen, koska en nuorena treenannut mitään lajia tavanomaista harrastamista enempää. Ysi koululiikunnasta ei ollut perfektionistille tarpeeksi. Haave pompsahti hetkeksi esiin, kun aloin haaveilla alanvaihdosta kahdeksan vuotta sitten, mutta edelleen uskoin, että minulta tai minusta puuttuu JOTAIN. En edes osannut sanoa mitä.

Nyt mielessäni on vihdoin tapahtunut jotain. Ehkä olen muuttanut vaatimustasoani itseni suhteen. Ehkä arvostan itseäni enemmän kuin aiemmin. Ehkä olen kirjoittanut mieleni muotoilemia nimilappuja uusiksi. Olen hakenut ja tullut hyväksytyksi loppuvuodeksi joogaopettajakoulutukseen, enkä voisi olla asiasta onnellisempi. Mietityttää ja jännittää toki, mutta uskalsin silti!

Kun avasin ensimmäisen koulutukseen kuuluvan kirjan, löysin alkusivuilta seuraavan sitaatin:

”On a given day, a given circumstance, you think you have a limit. And you then go for this limit, and you think, ’Okay, this is the limit.’ As soon as you touch this limit, something happens and you suddenly can go a little bit further. With your mind power, your determination, your instinct, and the experience as well, you can fly very high.”
– Ayrton Senna

Tuupitaan yhdessä omia ja toistemme rajoja kauemmas, jooko? Mitä vähemmän mielessäsi on rajoja, sitä enemmän on vapautta valita ja sitä suurempia asioita saamme aikaan.

 

En minä, mutku sosiaalinen paine!

Keskustelin äskettäin nelikymppisen mieshenkilön kanssa alkoholinkäytöstä. Hän oli sitä mieltä, että kaveriporukan illanvietossa pärjäisi varmasti periaatteessa juomattakin, mutta että sosiaalinen paine on aika kova. ”Kyllähän siitä saisi kuulla, jos ei mitään ottaisi”.

Minä haukoin (salaa mielessäni) henkeä. Totesin, että voihan se olla niinkin, mutta itse liikun nykyään lähinnä sellaisissa ympyröissä, joissa jokainen saa olla juuri niin juomatta kuin haluaa. Mies jatkoi, että sinulla on sitten paremmat piirit kuin hänellä. Siitä en tiedä, mutta ainakaan minun ei tarvitse kuulla, että valinnoissani ja sitä kautta minussa olisi jotain vikaa.

Jäin pohtimaan, mitä ihmettä ”sosiaalinen paine” oikeastaan on. Ulkopuolisten todellisia tai kuviteltuja odotuksia, miten meidän kuuluisi tai ei kuuluisi toimia, jotta olemme muiden hyväksynnän arvoisia – eli säästymme kettuilulta? Niin kutsuttuja ystäviä, jotka aukovat päätään, jos joku haluaa tehdä asiat omalla tavallaan – mitä se sitten ikinä onkin? Ovatko sellaiset ihmiset aikasi ja energiasi arvoisia? Närkästyin ajatuksesta, että tuollaisia ”ystäviä” voi ollakaan.

Sitten tajusin, ettei sosiaalisessa paineessa ole kyse ainoastaan tai välttämättä ollenkaan siitä, miten muut ihmiset odottavat meidän toimivan. Kyse on aikuisen ihmisen omasta vellihousuudesta, kykenemättömyydestä pitää omista rajoista kiinni, haluttomuudesta kunnioittaa itseään. ”Sosiaalinen paine” on kätevä tapa sälyttää vastuu omista ratkaisuista muille. ”Enhän minä muuten, mutta kun nuo muut.” Hei, tuo on lähinnä kuusi- tai korkeintaan kuusitoistavuotiaiden juttu!

Taustalla on ymmärrettävästi tarve säilyttää kasvonsa ja sen takana hylätyksi tulemisen pelko, kuten niin usein ihmisen toiminnassa muutenkin – laumaeläimiä kun olemme. Haastan kuitenkin miettimään, millaiseen laumaan haluat kuulua. Sellaiseen, jossa sinut hyväksytään sellaisena kuin olet, vai sellaiseen, jossa sinun odotetaan pahimmassa tapauksessa tuhoavan omaa terveyttäsi vastoin tahtoasi?

Uskon, että sosiaalisen paineen tunne vähenee nimenomaan sen myötä, että siitä irrottautuu tieten tahtoen. Pohdi, mitä itse haluat, ja uskalla toimia sen mukaan, niin alkoholinkäytön suhteen kuin muutenkin. Jokainen omasta halusta tehty itsenäinen ratkaisu tekee olon vahvemmaksi, eikä itseluottamuksen rakentamiseen tarvitsekaan enää samalla tavoin tukea muilta.

Kettuilu loppuu yleensä lyhyeen. Jos kettuilun sijaan ihmisuhde loppuu kokonaan, ehkä se saakin mennä. Silloin voi pohtia, mihin suhde oikeastaan perustuikaan. Mutta kun ihmiset huomaavat, että sinulla on omat rajasi, hekin todennäköisesti alkavat kunnioittaa niitä. Jos taas et arvosta itseäsi, eivät muutkaan arvosta sinua.

Sä olet muuttunut (lue: mua vähän pelottaa)

”Sä olet muuttunut.” ”Olet aivan kuin eri ihminen.”

Ehkäpä. Tai sitten olen vain alkanut tulla omaksi itsekseni.

En enää kysy lupaa muilta, silloin kun asia ei heitä koske, ainakaan läheskään niin usein kuin ennen.

En tee enää sitä, mitä minulta odotetaan, jos se ei tunnu oikealta. Harvoja asioita on oikeasti pakko tehdä. Minun ei enää tarvitse. Osaan sanoa ei, kauniisti mutta varmasti.

En jaksa osallistua iänikuisiin keskusteluihin, jossa jokainen kilvan moittii itseään, elämäänsä, saamattomuuttaan. Jos joku haluaa tuoda esiin ominaisuuksiaan ja tekemisiään negatiivisessa valossa, tarkoituksenaan vain märehtiä, hänellä on siihen oikeus. Minulla on oikeus olla tekemättä samaa itselleni. Olemme oikeastaan molemmat ansainneet itseltämme jotain paljon hyväksyvämpää ja rakastavampaa.

Uskallan tehdä yhä enemmän asioita, joita olen aina halunnut. Tai ainakin olen halunnut siitä asti kun olen hoksannut, että minähän voin.

Se, että alan olla yhä enemmän minä, voi olla pelottavaakin. Ymmärrän sen. Ihminen tykkää tutusta ja turvallisesta. Mutta jos minun kasvuni kolhaisee jotain toista, se ei ole minun huoleni. Se on hänen paikkansa kasvaa, jos hän niin haluaa. On myös lupa olla haluamatta.

Jos muutos vie jonkun ihmisen ympäriltäni, silloin hän ei halua olla tekemisissä aidon minun kanssa. Silloin minulla on oikeus toisenlaisiin ihmissuhteisiin. Niihin, joissa saan olla Minä. Itsensä ohittaminen ja suhteen laittaminen etusijalle ei palvele pitkällä tähtäimellä kumpaakaan. Haluan, että sinäkin voit olla olla Sinä 🙂

Parhaimmillaan ihmisten välisissä suhteissa molemmat auttavat toista kehittymään parhaaksi mahdolliseksi itsekseen. Mielipiteiden ja arvostelun sijaan jaetaan tukea ja apua. Toisen kasvusta ja saavutuksista inspiroidutaan ja innostutaan. On omat rajat, tilaa kasvaa ja kehittyä – ja se yhteinen polku, joka nostaa molempia vähitellen yhä korkeammalle. Ja se se vasta on mielettömän hienoa!

NYTKU mä teen jotain uudella tavalla

Sanoin tällä viikolla kahteen pyyntöön EI. Se oli suuri asia, sillä olisin halunnut vastata molempiin jotain aivan muuta. Ehdottomasti! Siis tottakai!

Toinen pyyntö oli kiinnostava työtarjous – ainoastaan aikataulu oli hankala. Lähes kuuden yrittäjävuoden aikana olen kasvanut ajatukseen, että töistä ei kieltäydytä, ne tehdään oli tilanne mikä tahansa. Nyt olen väsynyt. Liekö näillä kahdella asialla jotain yhteyttä?

Puhelun aikana ehdin käydä monenlaisia ajatuksia läpi. Teoriassa olisin ehtinyt tarttua työhön. Käytännössä kuitenkin luopuisin silloin puolikkaasta vapaapäivästä, jonka tarpeessa olin. Lisäksi olin luvannut itselleni, että ennen kohta alkavaa lomaa en ottaisi uusia töitä vastaan.

Yksinkertainen, mutta pysäyttävä ajatus oli tämä: ”Jos en NYT ala asettaa rajoja töiden ja muun tekemisen määrälle, niin milloin sitten?” Yritin miettiä vastausta, ja päässä löi tyhjää. En keksinyt ainuttakaan sitkua, joka olisi oikeuttanut kyllä-vastauksen toimeksiantajalleni.

Myös ystävän avunpyynnöstä oli vaikea kieltäytyä. Toisen auttamisesta tulee itsellekin valtavan hyvä mieli. Ja ehkäpä toinen puoli minusta miettii, mitä ystäväni minusta ajattelee, jos kieltäydyn.

Mutta ajatteleeko ystäväni minusta hyvää, jos venytän itseni auttamisen takia äärirajoilleni? Tai haluaako kukaan pyytää apua ihmiseltä, jolle auttaminen tuo sillä hetkellä stressiä? En usko.

Yllätyksekseni ystäväni totesi kieltäytymisen jälkeen, että olet muuten ihana. Ein sanominen ei ollutkaan niin vaarallista kuin kuvittelin. Kahden ein jälkeen huokaisin helpotuksesta kuin pikkulapsi, jolle oli asetettu rajat. Kaikkea ei tarvitsekaan tehdä. Kalenterin kaikki tunnit eivät olekaan täyttämistä varten.

Vanhoista tavoista luopuminen on alkanut.