Wake Up Call – mitä vielä odotat?

27.1.2015 nostin korttipakasta kortin, jonka otsikkona oli Wake Up Call. Kortti kertoi, että tulossa on jokin pysäyttävä tapahtuma, kuten onnettomuus tai menetys, jonka myötä tulen tietoiseksi elämäni tarkoituksesta.

Ihmettelin sitä hieman. Olin ajatellut olevani suhteellisen hyvin kartalla siitä, mitä olen täällä tekemässä. Olen vuosia auttanut ihmisiä ymmärtämään mielensä voimaa ja ohjaamaan omaa elämäänsä haluamaansa suuntaan. Tämän työn olen kokenut ammatin sijaan elämäntehtävänä ja pohdin, mitähän oivallettavaa asiassa vielä on. (Jo tuon ajatuksen olisi tietysti pitänyt herättää minut. Miten sitä välillä erehtyykin kuvittelemaan, että olisi millään tavalla valmis?)

Kolme päivää myöhemmin tavallinen perjantai-iltapäivä sai odottamattoman käänteen, kun tein lähtöä viikonlopuksi Espooseen poikaystäväni luo. Pian liikkeelle päästyäni jouduin kolmostien sijaan kääntämään autoni nokan kohti eläinlääkäriä, sillä mukana matkustava koirani sai äkillisen voimakkaan kohtauksen. Puolessa tunnissa se saatiin päivystykseen tippaan ja lisähapelle, mutta tarkemmat tutkimukset näyttivät sen sisäelimissä olevan suuria muutoksia ja sydänpussissa runsaasti nestettä, jonka syyksi epäiltiin kasvainta. Hoitaminen nesteen poistamisesta alkaen olisi vaikeaa ja todennäköisesti kivuliasta, eikä sen tuloksista olisi takeita.

Kävin iltapäivän aikana useita keskusteluja eläinlääkärin ja muutaman ystävän kanssa sekä erityisen syvän keskustelun itseni kanssa. Niiden tuloksena neljä tuntia kohtauksen alkamisesta rakas koirani sai nukahtaa rauhallisesti eläinlääkärin lattialle viimeiseen uneensa.

1.2.2015 Sunnuntaipäivänä kalenterissani oli koira-aiheinen koulutustilaisuus, joka ei noin normaalitilanteessakaan olisi ollut työnä helpoimmasta päästä: Ongelmakoiraseminaari, jossa minun tarkoitukseni oli puhua ongelmakoiran pitämisestä ja kouluttamisesta henkisen valmentajan näkökulmasta. Omaakin kokemusta aiheesta minulla on, sillä juuri lähteneen koirani edeltäjä oli ollut varsin haastava luonteeltaan, ja se päädyttiin lopulta lopettamaan heikon hermorakenteen vuoksi.

Nyt minun piti mennä jakamaan näitä ajatuksia juuri, kun kaikki koiriin liittyvät tunteet olivat pinnassa ja haavat avonaisimmillaan. Olisin toki voinut jättää menemättä, mutta jostain syystä minulla oli tunne, että menen kuitenkin – katsomaan ja tunnustelemaan, mitä tapahtuu.

Se, mitä tapahtui, oli nimenomaan suuri tietoisuuden hetki.

Olin jo monta vuotta tehnyt henkisen valmentajan työtä koira- ja hevosurheilijoiden kanssa, mutta viime aikoina minulla oli ollut työssä epämääräinen tunne, että asiat eivät ole niin kuin niiden kuuluisi olla. Olin kiertänyt yhdistyksissä kouluttamassa, miten harjoitus- ja kilpailutilanteissa voi vaikuttaa omaan henkiseen tilaansa, ja se oli tuntunut unelmatyöltäni, niin kuin se varmasti aluksi olikin. Mutta jossain kohtaa olin kasvanut urheilusta sivuun enkä ollut vielä sanonut ääneen niitä asioita, jotka minulle olivat oikeasti tärkeimpiä. En ehkä ollut uskaltanut tulla kaapista, sillä urheilupuolella toimiminen oli helppo ajatella yleisesti hyväksytympänä valmennuksen muotona kuin syvällisemmät, pehmeämmät lähestymistavat.

Mutta kun makasin eläinlääkärin lattialla raskaasti hengittävän koirani vierellä ja yritin tehdä päätöstä sen elämän jatkamisesta tai lopettamisesta, kaikki eläinurheiluun liittyvä tuntui äärimmäisen kaukaiselta ja epäolennaiselta. Toki treenit, kilpailut ja niihin liittyvä sosiaalinen elämä on usein erittäin antoisaa ihmiselle ja koirallekin, ja niin saakin olla. Lukuisat viime vuosien kokemukset ja pisteenä i:n päällä tämä viimeisin saivat minut kuitenkin kasvotusten sen tosiasian kanssa, että oma elämäntehtäväni on muualla.

Huippusuoritusten sijaan minua kiinnostaa nyt enemmän se, mitä kaikkea yhteistyö ja yhteinen elämä eläinten kanssa voi ihmisille antaa, ihan muulla kuin tekemisen tasolla. Mitä kaikkea eläin voi minulle opettaa, jos en vaadikaan sitä asettumaan kilpailusääntöjen tai minun mieleni mukaisiin raameihin? Miten eläin voi hoitaa niitä kipupisteitä, joita olen ehkä itse yrittänyt paikata suorittamalla treenaamista tai tavoittelemalla kilpailumenestystä? Millaista on aito läsnäolo? Millaista on eläimen ihmistä kohtaan osoittama ehdoton rakkaus, ja mitä voisin siitä oppia? Millaisia sielullisia tehtäviä ihmisillä ja eläimillä voi toisilleen olla?

Tässä kohtaa minulla on selvästi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tiedän kuitenkin, että työni koira- ja hevosharrastajien parissa tulee muuttumaan ratkaisevasti. Oivalluksen hetki tämän asian suhteen ajaessani seminaarista kotiin oli poikkeuksellisen kirkas.

Mitä tarkoitan sielullisilla tehtävillä? Uskon, että kaikilla on tarkoituksensa ja tehtävänsä, myös jokaisella eläimellä, joka elämäämme tulee. Eläinurheilija saattaa ajatella, että minä otan tämän koiran tai hevosen suorittaakseni sen kanssa tätä lajia ja menestyäkseni tuolla tasolla, mutta itse ajattelen, että eläimet tulevat tekemään omistajansa elämään aivan muunlaisia tehtäviä: opettamaan meille tarpeellisia oppiläksyjä, auttamaan, pitämään meidät kosketuksissa itseemme ja luontoon silloin, kun muu maailma ympärillä kaatuu.

Oman koirani osalta olin ajatellut, että sen yksi ratkaiseva tehtävä oli auttaa minua toipumaan uupumuksesta. Se vei minua rennoille päivittäisille kävelyille metsään ja oli seuranani tosi yksinäisinä hetkinä, joita koin vuosi pari sitten usein. Se ei yrittänyt mitään erityistä. Se vain oli läsnä, ja pelkällä olemuksellaan se sai minut voimaan paremmin.

20.1.2015 olin kirjoittanut blogissa, että nyt minusta alkaa tuntua siltä, että uupumus on voitettu. Kun tehtävä oli tehty, auttajan oli aika lähteä. Vielä lähtönsä jälkeenkin se onnistui tekemään mullistuksen mielessäni: sen tehtävä oli olla pysäyttävä, ravisteleva Wake Up Call, jonka tarvitsin, jotta uskallan oikeasti ottaa askeleen kohti sitä, mitä olen täällä tekemässä. Jotta myöhemmin muut ihmiset ja eläimet voivat voida vähän paremmin.

Hilma muistutti, että oikea hetki seurata sydäntään on nyt.

Kiitos Hilma.

Ps. En kirjoituksellani halua sanoa mitään pahaa eläinurheilumaailmasta. Tiedän, että urheiluharrastus ei sulje pois sitä, etteikö voisi silti pitää etusijalla ihmisen ja eläimen suhdetta ja hyvinvointia. Kyse on painopisteen muutoksesta omassa työssäni. Työskentelen edelleen mielelläni koira- ja hevosurheilijoiden kanssa, mutta kouluttaminen tulee painottumaan tavoitteiden saavuttamisen ja suoritusten sijasta hyvinvointiin, henkiseen kasvuun ja vuorovaikutukseen. Tervetuloa tutustumaan uusittuihin valmennussivuihini.

Värikuvat: Matti Lahtinen

Täydellisen epätäydellinen – ja silti riittävä

Vanha sääntö pätee taas: hiljaista blogissa, kiireistä elämässä. Unelmien toteuttaminen on vienyt aikaa ajatusten jäsentelyltä 😉

Kirjoitan tätä helteisenä Tapaninpäivän aamuna Nicaraguassa, Tyynenmeren rannalla, vastavalmistuneena joogaopettajana.

Takana on intensiivinen viiden viikon koulutus: 12-tuntisia kurssipäiviä kuusi päivää viikossa, kotitehtävät päälle. 33 astetta lämmintä, asanaharjoitusta monta tuntia päivässä, hurjasti uutta informaatiota. Naurua ja kyyneleitä, hikeä ja onnistumisia samassa paketissa. Palkitsevaa, uuvuttavaa ja oivalluttavaa.

Totta puhuen en ollut ollenkaan varma, suoriutuisinko koulutuksesta. Uupumukseni jäljiltä kehoni on ollut pari vuotta toipilaana. Minulta on hoidettu kilpirauhasen vajaatoimintaa, lisämunuaisen uupumusta sekä monia puutostiloja. Prosessi on edennyt, mutta se on edelleen kesken.

Pitkin vuotta oli kuitenkin vaikeita hetkiä: vähänkin pidempi ja raskaampi joogaharjoitus sai minut hyvin väsyneeksi tai jopa sairaaksi. Olin moneen kertaan viittä vailla perumassa lähtöäni koulutukseen. Koulutuksen aikanakin epäilytti moneen kertaan. Ensimmäisillä viikoilla jouduin jättämään useamman harjoituksen kokonaan väliin, kun kehoni vaati lepoa. Heräilin keskellä yötä ja mietin, että en vain pysty tähän. Enkä ollut ainoa. Moni muukin mietti matkan varrella, mitä ihmettä oikeastaan tekee täällä.

Mutta jokin sai minut ajattelemaan, että tämän kuuluu toteutua nyt. Niinhän sen kuuluikin. Kolmannen kurssiviikon jälkeen jännitys alkoi helpottaa. Aloin huomata, että tämä hommahan etenee siitä huolimatta, vaikkei se menisikään omien ihannemielikuvieni mukaan. Opin ja kehityn, vaikka kuinka kuvittelen muuta.

Mieleni on edelleen tottunut rakentamaan odotukset itseäni kohtaan niin, että vain täydellinen on riittävä. Minun maailmassani ”kiitettävä” arvosana on ollut yhtä kuin ”hyväksytty”. Jos suorituksessa on ollut puutteita, se ei ole ollut tarpeeksi. Silloin ei voi ”päästä läpi”. Millainen on ollut sinun arviointiasteikkosi omia suorituksiasi varten?

Arvasin jo lähtiessä, että suurin oppiläksyni koulutuksessa tulee olemaan itseni hyväksyminen sillä tasolla kuin olen. Tiesin, etten voi täyttää omia aiempia standardejani, mutta onneksi jokin silti ajoi minut yrittämään. Sain – ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni – huomata, että vähemmän täydellinenkin suoritus voi olla paitsi riittävä, myös erinomainen. Ja samalla minun näköiseni. Huikeaa oli seurata myös kurssikavereiden kehitystä. Intensiivinen prosessi teki ihmisille ihmeitä, ja opinnäytetunnit olivat toinen toistaan upeampia.

Vuosi sitten, koulutukseen ilmoittautumisen jälkeen, pohdin uskomuksia sekä unelmien hautaamista ja toteuttamista kirjoituksessa Missä mielesi rajat kulkevat?. Joogaopettajakoulutus oli minulle se epämääräinen ajatus, joka aina aika ajoin pompahti mieleeni ja jota vuosia painoin takaisin piiloon, koska en pitänyt sen toteutumista mahdollisena. Mutta niin siitä vain tuli totta. Koulutuksen aikana pian vaikeimpien hetkien jälkeen tuli aina se onnistuminen, joka kertoi minulle, että olen oikealla tiellä.

Haastan edelleen myös sinua antamaan tilaa houkutteleville haaveille, jotka eivät jätä mieltäsi rauhaan. Kaikkea ei tarvitse toteuttaa kertarytinällä tolkuttomina irtiottoina – unelmiaan kohti voi kulkea myös hissukseen, askel askeleelta, sinulle ja elämääsi sopivaa tahtia. Usko minua: olet riittävän hyvä toteuttamaan unelmasi, ja riittävän arvokas, jotta ansaitset haluamasi.

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen avautuu verkossa 5.1. Tule mukaan!

Joogaopettajakoulutus: RYT 200 h Authentic Flow & Yin Yoga Teacher Training, järjestäjänä Satu Tuomela. Suosittelen lämpimästi 🙂

Kuvat: Matti Lahtinen

Maailmanmuuttajan muistilista

 

 

 

 

Moni meistä haluaa välittää eteenpäin hyvää, auttaa muita ja jollakin tapaa olla tekemässä maailmasta parempaa paikkaa. Parhaimmillaan haluamasi muutos alkaa sinusta ja siitä tavasta, jolla pyrit muutosta edistämään.

Jos haluat ohjata maailmaa ja sen ihmisiä parempaan suuntaan…

…puhu haluamasi asian puolesta, älä keskity ensisijaisesti vastustamaan toista äärilaitaa. Joskus toki on hyvä nostaa epäkohtia esiin, mutta jatkuva kovaääninen vastustus synnyttää usein vain lisää vastustusta. Jos haluat tehdä maailmasta paremman paikan, käytä positiivisia, innostavia, oivaltavia keinoja. Hyvien tapojen tai lain rajalla keikkuvat, pelkästään pelotteluun perustuvat keinot vain lisäävät negatiivisen energian määrää. Kun haluat tehdä hyvää, tee se niin, että hyvä lisääntyy heti siitä alkaen, kun ryhdyt töihin. Anna omasi ja muiden huomion virrata haluttuun suuntaan.

…annostele viestisi oikein, älä kaada sitä rekkakuormalla jokaisen vastaantulijan niskaan. Tarjoile tietoa pieni palanen kerrallaan, tai sen mukaan, mitä ihminen on halukas ottamaan vastaan. Kun olet läsnä ja seuraat toista ihmistä, huomaat kyllä, riittääkö hänen kiinnostuksensa yhteen lauseeseen vai kokonaiseen luentoon. Anna toisen innostua itse ja kysellä, tällöin oppiminen on paljon tehokkaampaa.

…hyväksy se, ettet voi muuttaa muita väkisin. Anna muiden inspiroitua sinusta, koska he itse haluavat, ei siksi, että pakotat tai vaadit. Vapaus on paljon hedelmällisempi lähtökohta muutokselle. Ihminen on niin sanotusti avoinna vain asioille, joista hän on sillä hetkellä kiinnostunut ja jotka mielellään sopivat hänen uskomusjärjestelmäänsä. Aivot pitävät luontaisesti oikeassa olemisesta, ja siksi ihminen ei tyypillisesti halua ottaa vastaan uutta, jos se ei tue hänen olemassa olevia uskomuksiaan. Tieto ei silloin välttämättä mene perille loputtomienkaan toistojen kautta. Muita ohjaavan, neuvovan ja auttavan henkilön (ja maailmanparantajan) onkin olennaista osata joustaa viestinnässään ja tarpeen tullen kääriä sanomaansa erilaisiin paketteihin, jotta erilaisten ihmisten on helpompi se ottaa vastaan.

…ole itse se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä, kuten Gandhin väitetään sanoneen. Suutarin lapsella ei välttämättä tarvitse olla täydellistä kenkäkokoelmaa, mutta yksi pari olisi syytä olla ainakin tekeillä. Noudata siis omia oppejasi ja anna muiden huomata muutos sinussa – he huomaavat sen kyllä, jos ja kun he ovat siihen valmiita. Valittamisen, mouhoamisen ja saarnaamisen sijaan ole innostava ja rohkaiseva esimerkki, jolta on mielekästä omaksua uusia asioita.

Viisi askelta kohti aitoutta

Blogiuutisia: tämän blogin kirjoitukset (tai ainakin osa niistä) ilmestyvät jatkossa myös suositulla Hidasta elämää -sivustolla! Sieltä löytyy paljon erinomaista luettavaa henkisestä hyvinvoinnista, suosittelen lämpimästi.

*****

Minulla on viime vuosina ollut tapana sanoa, että kun tekee oikeita asioita oikeista syistä, elämä virtaa kuin itsestään oikeaan suuntaan. Voisin lisätä mukaan vielä sanat “oikealla asenteella”. Sen merkitystä en itse vielä joitakin vuosia sitten ymmärtänyt lainkaan.

Olen malliesimerkki siitä, miten tavoitteellinen elämä voi viedä lujaa metsään. Alettuani tutustua itsensä kehittämiseen suunnistin tohkeissani kohti tarkoin viilattuja tavoitteita. Keskityin unelmien toteuttamiseen selvittämättä, miksi ne olivat minulle tärkeitä. En tajunnut, että hyvinvoinnin näkökulmasta tavoitteisiin suhtautumisen tapa on vähintään yhtä tärkeä kuin itse tavoitteet. Niinpä tekemiseni oli väkisin puurtamista ja loputonta täydellisyyteen pyrkimistä ilman lepoa.

Vuosien ylisuorittamisen ja sitä seuranneen uupumisen myötä aloin oivaltaa, että hienojenkaan unelmien toteuttaminen ei vielä tarkoittanut, että eläisin oikeasti hyvää elämää. Sen sijaan halusin päästä eteenpäin, koska elämääni hallitsi syvään juurtunut uskomus siitä, etten ollut riittävän hyvä sellaisena kuin olen. Yritin täyttää ulkopuolisten mallien pohjalta muotoilemiani saappaita, joiden reunoja ei kuitenkaan tuntunut tulevan vastaan ollenkaan (koska perfektionistilla ei tule vastaan sitä hetkeä, jolloin hän olisi tyytyväinen nykytilanteeseen).

Kun aloin toipua, tajusin, että ennen matkalipun hankkimista on syytä selvittää, kuka minä matkustajana oikeastaan olen. Oikeat asiat ja erityisesti syyt niiden tekemiseen löytyvät, kun luopuu pakosta saavuttaa asioita ja alkaa ymmärtää, millaiset asiat ovat samalla taajuudella oman sielun kanssa.

Millaisista askelista aidon itsensä löytämisen polku koostuu?

1. Tulet tietoiseksi ajatuksistasi, uskomuksistasi ja toimintamalleistasi. Tämä vaihe jatkuu yleensä jossain mittakaavassa hamaan loppuun. Tietoiseksi tulemisen merkitys koskee erityisesti tiedostamattoman mielemme sisältöä, mutta usein emme ole aidosti tietoisia edes sellaisista uskomuksista, joita toistelemme päivittäin ääneen. Tässä kohtaa siirrät siis huomion ulkoisesta maailmasta sisäiseen ja ryhdyt tarkkailemaan, millaisia ajatuksia pidät totena.

2. Alat tunnistaa, mikä ajatuksissasi ja toiminnassasi on omaa ja mikä muualta opittua. Kysyt itseltäsi, oletko oikeasti samaa mieltä ajatustesi kanssa ja palvelevatko nämä uskomukset ja toimintamallit sinua enää. Alat etsiä motiiveja tekemisen taustalta: mikä saa sinut tekemään sen, mitä olet tekemässä? Entä millainen on “pitäisi tehdä” -listasi? Useimmilla meistä on tunteita, että “pitäisi” tehdä yhtä sun toista, jotta täyttäisi omat tai muiden meihin kohdistamat vaatimukset. Mistä tuo “pitäisi”-tunne tulee – onko se oma valintani vai jonkun toisen minuun kohdistama (tai kuvittelemani) odotus? Pitääkö oikeasti?

3. Olet tullut tienhaaraan, joka tarjoaa mahdollisuuden valita. Haluatko jatkaa vanhalla tavalla vanhoihin ajatuksiin uskoen vai haluatko alkaa purkaa kerroksia ympäriltäsi ja lähteä uuteen suuntaan? Kun päätät haluta muutosta, alat opetella tarpeettomista uskomuksista ja toimintamalleista irtipäästämistä. Tärkeää on sekin, että annat itsellesi ja muille anteeksi. Kaikilla meillä on kuormamme eikä omaa historiaa voi pyyhkiä pois, mutta menneisyytensä kanssa voi oppia olemaan sinut. Kuorma kevenee ratkaisevasti, kun katkot turhat energeettiset siteet, jotka pitävät sinua paikoillaan.

4. Alat kuulla omaa ääntäsi. Kun ylimääräinen painolasti kevenee ja poistuu, sydämestäsi alkaa nousta esiin omimpia ajatuksiasi. Millaisia ne ovat? Mitä oikeasti haluat? Mitkä asiat vetävät sinua puoleensa? Mikä sinulle on tärkeää? Samalla opettelet hyväksymään sen, mitä löydät – ja vähitellen jopa rakastamaan sitä. Pikku hiljaa uudet ajatukset alkavat realisoitua olosuhteiden muutoksina elämässäsi. Opit tekemään sydämesi viestien mukaisia valintoja ja elämään itsesi näköistä elämää.

5. Opit ilmaisemaan tunteitasi ja mielipiteitäsi rakentavalla tavalla, vapaasti ja silti hallitusti. Olen kuullut monta kertaa ja myös itse kokenut samantyyppisen, ristiriitaiseltakin kuulostavan tarinan: ennen tietoisempaa itsetutkiskelun aikaa tuli välillä sanottua muille mitä sattuu. Tunteet tulivat kyllä julki – mutta samaan tapaan kuin olisi kaatanut lokaämpärin toisen niskaan. Silti monissa tilanteissa saattoi olla vaikeaa ilmaista rehellisesti mielipidettään tai pahaa oloaan. Henkisen kehittymisen myötä ymmärrät, mistä tunteet milloinkin kumpuavat ja ennen kaikkea otat niistä itse vastuun. Samaan aikaan uskallat aina vain paremmin ilmaista, mitä mieltä aidosti itse olet, mitä haluat ja missä rajasi menevät.

Nämä askeleet saattavat myös lomittua, eikä prosessi välttämättä pysähdy koskaan. Ajatukset, joita silloinen minäsi joskus piti tuoreina ja vallankumouksellisina, voivatkin myöhemmin tuntua vanhoilta ja kuluneilta – olet kasvanut niistä ohi. Sielusi elää kehittyessään samanlaista jatkuvaa kiertoa kuin luonto kukoistaessaan kesällä, valmistautuessaan talveen sekä herätessään uudelleen kevääseen. Tämä polku matkan varrelle mahtuvine oivalluksineen on aina yhtä ihmeellinen.

Kun haluat tutkiskella ajatuksiasi ja uskomuksiasi kirjoittamalla sekä löytää entistä paremman tasapainon tilan elämääsi, olet tervetullut Linjassa itsesi kanssa -kirjoittamishaasteeseen, joka alkaa 15.10.2014. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan nyt!

Miksi haastaisin itseni?

Haasteita löytyy itsensä kehittämisen ja hyvinvoinnin saralla moneen makuun. Suosituimmat haasteet, kuten 30 päivän lankkuhaaste, ovat (ainakin Facebookissa) keränneet kymmeniä tuhansia osallistujia.

Osallistuin itse heinäkuussa joogahaasteeseen, jonka tarkoituksena oli joogata 30 päivän ajan joka päivä. Harrastan muutenkin joogaa monta kertaa viikossa, joten mihin tarvitsin haastetta?

Itsensä ajoittaiseen haastamiseen on minusta monta hyvää syytä.

1. Uuden tavan omaksuminen

Jonkin asian päivittäinen toistaminen tietyn ajan auttaa luomaan kyseisestä asiasta tavan. Terveellinen elämäntapa muodostuu lukuisista yksittäisistä, ehkä pienistäkin tavoista ja valinnoista. Kaikkea ei tarvitse eikä aina kannatakaan mullistaa kerralla, mutta jos vaikka vuoden ajan haastat itsesi joka kuukausi omaksumaan jonkin uuden tavan, olet vuoden päästä jo kaksitoista hyvää tapaa pidemmällä terveellisen elämän luomisessa.

Eri lähteiden mukaan uuden tavan luomiseen tarvittava aika vaihtelee kolmesta viikosta kahteen kuukauteen. En lähtisi miettimään turhan tarkasti, mitä tiede asiasta sanoo – tärkeämpää on että valitset jonkin sinulle sopivalta tuntuvan ajanjakson.

2. Intensiivisempi kehittyminen

Monesti päivittäiset toistot nopeuttavat kehitystä ja tulokset tulevat selkeämmin näkyviin. Opittavat tiedot ja taidot eivät ehdi unohtua eikä aina tarvitse aloittaa alusta. Kehittymisen tunne pitää motivaatiota yllä.

Uuden terveellisen, puhdistavan tai kehittävän tavan aloittamiseen saattaa liittyä erilaisia muutosoireita, kuten lihaskipuja, detox-oireita tai tukahdutettujen tunteiden purkautumista. Siksi alku ei aina olekaan helppoa – monesti parhaat tulokset tulevat vasta, kun uutta tapaa on jaksanut pitää yllä säännöllisesti jonkin aikaa. Parhaimmillaan haaste auttaakin jaksamaan tuon alkuvaiheen yli, euforiavaiheeseen asti.

3. Mukavuusalueelta poistuminen ja itsensä ylittäminen

Mittakaavaltaan oikein määritelty haaste ohjaa sinua poistumaan sopivassa määrin mukavuusalueeltasi ja venyttämään rajojasi. Nämä kokemukset pakottavat kohtaamaan ja hyväksymään monenlaisia tunteita ja opettavat siten joka kerta uutta itsestäsi.

Rajojensa koetteleminen tuo väistämättä tullessaan myös palkitsevia itsensä ylittämisen kokemuksia sekä mahdollisuuksia muuttaa omia uskomuksiaan. Kun selätät yhden haasteen, huomaat, että minähän pystyin tähän! Se taas herättää usein kysymyksen, mihinköhän muuhun minä vielä voisin pystyä… Prosessia kutsutaan kasvamiseksi 😉

 Joogahaaste oli erittäin onnistunut kokemus. Se muistutti minulle, että joka päivä ON ainakin viisi minuuttia aikaa mennä matolle ja tehdä edes vähän jotakin! Sain huomata taas kerran, että viisi minuuttiakin liikkumista on hyvinvoinnin kannalta parempi kuin ei mitään. Lyhytkin harjoitus tuotti aina jotakin hyvää.

Lisäksi haaste opetti lisää kehoni kuuntelemista. Kilpirauhas- ja uupumustoipilaana en pysty urheilemaan kovin rankasti ja väsyn treeneistä välillä kovastikin. Aiemmin suurimpina väsymyksen päivinä olen jättänyt harjoittelun väliin kokonaan, mutta nyt oli pakko käyttää mielikuvitusta ja muotoilla itselleen kyseiseen jaksamisen tilaan sopiva harjoitus.

Haaste päättyi heinäkuun lopussa, mutta päivittäinen joogani on yhtä välipäivää lukuunottamatta jatkunut. Tapa on siis erinomaisella alulla!

Joogahaasteen lisäksi olen osallistunut muun muassa selfdev-sektorilla laajalti tunnettuun 21 päivän valittamattomuushaasteeseen (http://www.acomplaintfreeworld.org), joka oli varsin tehokas väline omien ajatusmallien ja ääneen lausumieni asioiden tiedostamiseen. Sääntöihin kuuluu, että jos valittaa ilman, että esittää rakentavaa kehitysehdotusta, joutuu aloittamaan kolmen viikon jakson jälleen alusta. Ei haittaisi, vaikka kyseisen haasteen tekisi joskus uusiksikin… Olen myös haastanut itseni olemaan puoli vuotta ilman sokeria (tässä saldo). Molempia voin suositella lämpimästi!

Olennaisinta haasteeseen ryhtymisessä mielestäni on, että muotoilet haasteen itsellesi ja elämääsi sopivaksi: niin että se todella kannustaa ja motivoi juuri sinua, mutta ei vaadi noutamaan kuuta taivaalta jokaikinen päivä. Aseta säännöt, jotka haastavat jossain määrin venyttämään rajojasi ja muuttamaan tähänastisia tapojasi, mutta älä ruoski itseäsi mahdottomuuksiin (paitsi tietysti jos mahdottomuudet motivoivat sinua eniten!). Paras haaste palvelee itsesi kehittämistä, eikä aiheuta ylimääräistä ahdistusta.

Mihin sinä voisit haastaa itsesi seuraavaksi?

Kun haluat kokeilla, miten monella tapaa päivittäinen kirjoittaminen edistää henkistä hyvinvointiasi, kannattaa tutustua kahden viikon kirjoittamishaasteeseen, joka alkaa 1.9.2014. Ilmoittautuminen on jo käynnissä! 

 

Joogahaasteesta voit puolestaan lukea lisää täältä: Yogobe. Vinkki: kampanjakoodilla JOOGA pääset kokeilemaan Yogobea 10 päivää ilmaiseksi! Palvelusta löytyy kymmeniä suomenkielisiä joogaharjoitusvideoita, joista olen ainakin itse tykännyt kovasti. 

(Kuvat: Matti Lahtinen)

(Sisäinen) matkailu avartaa

 

Terveisiä matkalta.

Oikeastaan terveiset tulevat Prahasta, mutta ulkoiset puitteet ovat sivuseikka. Voisin yhtä hyvin olla Wienissä, Budapestissä tai Düsseldorfissa – se ei ole olennaista.

Lähes jokaisella on omanlaisensa käsitys siitä, mitä lomalla kuuluu tehdä ja millainen tapa matkustaa on oikea. Eilen minulta kysyttiin kahdesti, joko nähtävyydet on tsekattu ja missä kirkoissa, museoissa tai vastaavissa kohteissa aion käydä.

Vastaus: En missään. Omaan tapaani matkustaa ei ole (aikuisiän ja vapauden koitettua) juurikaan kuulunut turistikohteiden kiertely. Joskus matkan jälkeen päädyn raportoimaan, että en oikeastaan TEHNYT mitään kovin ihmeellistä.

Kun olen matkalla, olen pääsääntöisesti sisäisellä matkalla. Toki haluan valita viihtyisän, houkutteleva kohteen sekä fiilistellä sen maisemia ja tunnelmaa, mutta erityisen arvokasta on päästä viettämään aikaa itsensä kanssa.

Uusi ympäristö antaa minulle uudenlaisen tilaisuuden tarkastella elämääni. Se irrottaa minut tavanomaisesta, vapauttaa arkisista puuhista ja antaa mahdollisuuden tehdä ajoittaista inventaariota, kuka ja mikä olenkaan ja minne olen menossa.

 

Uusi ympäristö ja matkan tapahtumat toimivat peilinä, josta näen itseni uudessa valossa. Jokainen askel on tilaisuus kuunnella sisintäni, huomata paremmin mistä nautin ja mistä en, harjoittaa intuitiotani (”Kääntyisinkö tästä risteyksestä vasemmalle vai oikealle?”) ja kohdata tuntemuksia, jotka eivät arkielämässä nouse esiin (joku ehkä muistaa kevyesti kauhutarinanomaiset käärmekertomukset retriittireissultani). Ja tämä kaikki siksi, että voin matkan jälkeen elää entistäkin enemmän itseni näköistä elämää.

Siinä missä turistikohdebongaaja keskittyy ehkä kartoittamaan museoiden kokoelmia ja hahmottamaan historiallisia tapahtumia, sisäinen matkailija tutkiskelee uusissa puitteissa omaa historiaansa ja nykyhetkeään, jotta osaa jälleen suunnistaa eteenpäin. Hänelle matka ei ole sarja erilaisia suoritteita vaan tapa opetella elämään rennosti, mutta samaan aikaan entistäkin syvemmin.

Sisäinen matka on loistava keino syventää suhdetta paitsi itseensä, myös matkakaveriin, jos sellainen on mukana. Sisäisen matkan voikin hyvin jakaa toisen samanhenkisen kanssa. On aikaa jutella pintakuulumisia pidemmälle ja kokea yhdessä monenlaisia tunteita. Seuralainen on mukana jakamassa omia oivalluksiaan, ja keskustelut toimivat oleellisena osana molempien itsetutkiskelua. Viime vuosina olen saanut tehdä mielettömän hienoja reissuja rakkaiden ystävieni kanssa, ja ne ovat kohottaneet ystävyyssuhteita aivan uudelle tasolle. (Kiitos teille!)

Sisäinen matka tarkoittaa minulle enemmän olemista ja pysähtymistä kuin tekemistä.

Enemmän tuntemista kuin näkemistä.

Enemmän oivalluksia kuin ulkoa tulevan tiedon opiskelua.

Se ei tarkoita, että jättäisin ns. ulkoiset elämykset väliin, mutta pääpaino on muualla. Silloin maailma ei kaadu, vaikka suunniteltu retkikohde olisikin väärään aikaan remontissa. Seikkailu on alkanut jo paljon aiemmin.

Jokainen askel on tilaisuus myös yksinkertaisesti olla läsnä hetkessä ja nauttia – tämä taito ei arjessani ole ollut mitenkään itsestäänselvyys. Mutta tänään aion (jo kolmatta päivää peräkkäin) tilata toisenkin kupillisen ihmeellistä lämmintä suklaata, johon en ole kotioloissa tutustunut. Koska haluan, ja koska voin 🙂

Henkinen kasvu ei ole muottiin ahtautumista

Henkiseen kasvuun kuuluu mielestäni olennaisena osana hyväksynnän ja suvaitsevaisuuden lisääntyminen. Hetkittäin kaipaisin ns. henkisten piirien sisällekin enemmän hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta.

Joskus tuntuu siltä, että kun henkiset asiat alkavat kiinnostaa, tulisi automaattisesti kiinnostua kaikista mahdollisista ilmiöistä, joita siihen liittyy. Toimi alkusysäyksenä omalle polullesi mikä tahansa, voi hyvin olla, että jossain vaiheessa törmäät raakaruokaan, kasvissyöntiin, joogaan ja meditaatioon, ja kohta sinulle jo esitellään shamaanirumpuja, kristalleja, enkelikortteja, tantraa… Varmasti törmäät myös ihmisiin, jotka suosittelevat sinulle omaa intohimoaan (tai jopa useitakin) välttämättömänä välineenä itsesi löytämiseen.

Jos on lähtökohtaisesti ollut hieman eksyksissä itsensä kanssa, sitä helposti ajattelee, että nämä kaikki kuuluvat väistämättä asiaan. Pian onkin jo aika ottaa rastat sekä pari tatuointia, pukeutua pitkiin liehuviin hameisiin ja muuttaa maalle viljelemään biodynaamisia kasviksia. Eikö?

Voihan se tietysti mennä niinkin, että kaikki mahdolliset henkiset ilmiöt tuntuvat itselle omalta ja tärkeältä. Mutta välttämättä näin ei ole. Silloin on hyvä kääntyä sisäänpäin ja kuunnella omaa guruaan ja omaa sisäistä viisauttaan sekä tunnustella kehonsa viestejä.

Mitään ilmötä ylistämättä tai halveksimatta minusta olisi hyvä huomata, että jokainen meistä on tavalla tai toisella erityinen. Kehomme ja mielemme saattavat kaivata eri asioita. Yksi voi hyvin raakaruualla, toisen kroppa tarvitsee välillä lihaa voidakseen hyvin. Joku saa kicksinsä villistä tanssista isossa porukassa, joku toinen hengittelee mieluummin yksin metsässä. Samakin ihminen voi eri tilanteissa ja elämänvaiheissa nauttia eri ääripäistä. Jonkun henkinen kasvu tapahtuu tavallisessa arkielämässä, joka ei  näytä mitenkään henkiseltä (mitä se sitten tarkoittaakin).

Sinun valintasi on oikea Sinulle – mutta se ei välttämättä ole sitä jollekin toiselle. Vastaavasti jos jotkut henkisen maailman ilmiöt tuntuvat oudoilta tai vastenmielisiltä, ei se tarkoita, ettetkö voisi löytää sieltä omaa juttuasi. Kaikkea ei tarvitse niellä pureskelematta.

Henkinen kasvu ei ole yhteen muottiin ahtautumista tai vanhasta muotista toiseen siirtymistä. Pikemminkin päinvastoin, minulle se on sitä, että hylkää ulkopuolelta tulevat mallit, alkaa tutustua sisimpäänsä, etsii ja löytää omaa kasvua tukevia asioita ja rohkeasti toteuttaa itseään sellaisena kuin on, malleista välittämättä.

Vaikka kuinka löytäisi oman totuutensa tietyllä metodilla, samaan aikaan kannattaa opetella ymmärtämään, että jonkun toisen onni löytyy aivan toisen reitin varrelta. Jokaisella olkoon oma ainutlaatuinen polkunsa.

Kuvat ovat viimekesäisiltä aivan ihanilta Natural High Healing -festareilta, jotka olivat minulle iso harppaus omimpien juttujeni löytämiseen ja sen ymmärtämiseen, että minä saan olla juuri sellainen kuin minä olen. 

Kirjoja kasvumatkan varrelta

Minua pyydetään usein suosittelemaan itsensä kehittämiseen ja henkiseen kasvuun liittyviä kirjoja. Suositusten antaminen on hankalaa, sillä jokaisen polku on yksilöllinen. Eri vaiheissa kasvua eri kirjat kiinnostavat ja avautuvat eri tavoin. Yleensä pitää tuntea toinen ihminen ja hänen tilanteensa hyvin, jotta osaisi ohjata osuvimpien lähteiden äärelle.

Listasin tähän kuitenkin kirjoja, jotka ovat olleet minulle merkityksellisiä jossain kohtaa. Tämä ei ole lista kirjoista, jotka ottaisin mukaan autiolle saarelle – joistakin olen jo kasvanut niin sanotusti ohi.

Tämä lista ei tarkoita, että vain nämä kirjat olisivat jotain. Olen lukenut aika paljon, ja tuntuu siltä, että olen oppinut yhden oivalluksen sieltä ja toisen tuolta. Harvoin yksittäinen kirja mullistaa maailmani täysin. Usein yhden lukeminen pohjustaa sitä, että seuraava avautuu paremmin. Mutta ainakin nämä kirjat haluan nostaa esiin, kun aloin pohtia, mitkä kirjat ovat tuoneet minut siihen, missä nyt olen.

1. Menestys ja onnellinen elämä (Brian Tracy) 

Itsensä kehittämisen klassikoita ja omilla alkumetreilläni yksi tärkeimpiä oppaita. Sopii hyvin niillekin, jotka eivät ole vielä lukeneet itsensä kehittämisestä juurikaan, ja varsinkin niille jotka ovat kiinnostuneita suorituskyvyn kehittämisestä ja bisnespuolesta. Muistan noin kuuden vuoden takaa, kuinka tätä kirjaa lukiessa Tracy onnistui jatkuvasti vastaamaan kysymyksiin, joita mielessäni lukemisen aikana heräsi. Nyt pitäisin kirjaa turhan tavoitepainotteisena, ehkä hieman jäykkänä ja konservatiivisenakin, mutta siinä on silti edelleen paljon hyvää.

2. You can have what you want (Michael Neill)

Myös hyvä ”peruskirja” itsensä kehittämisen maailmaan. Michael Neill oli suorituskeskeisen starttini jälkeen yksi ensimmäisiä askeleita kohti lempeämpää lähestymistapaa. Neill on maailmanluokan valmentaja, joka painottaa tuloksentekemisen lisäksi nauttimista ja iloa ja sitä, että tavoitteisiin ei kannata takertua liian tiukasti. Asennetta kuvaa hyvin hänen kirjansa väliotsikko ”Secret of letting go for it” 🙂 Olen ammentanut häneltä paljon omaan tapaani valmentaa.

3. Sydänmagneetti (Rudiger Schache)

Minun ei pitänyt hankkia Sydänmagneettia, koska se vaikutti pikavilkaisulla turhalta The Secret-plagiaatilta. Sitten vilkaisin sitä ohimennen kirjakaupassa ja silmiin osui kohta, joka tosissaan kolahti. Avasin toisen random-kohdan, taas osui ja upposi. Ostettuani kirjan luin sen välittömästi kahteen kertaan. Se oli ihana 🙂

Sydänmagneetti jättää minut joka kerta vähän sanattomaksi. Siinä on pienessä paketissa valtavasti pohdittavaa asiaa. Se pilkkoo vetovoiman lakia tarkemmin osiin kuin Salaisuus. Emme vedä puolemme pelkästään sitä mitä ajattelemme, vaan myös vastakohtiamme, asioita joita ehdottomasti haluamme välttää sekä ihmisiä, jotka tarvitsevat meiltä jotakin.

4. Pyydä niin saat (Esther & Jerry Hicks)

Parasta mahdollista ”jatkoa” Sydänmagneetille oli Pyydä niin saat. Jos vetovoiman laista jotakin haluaa lukea, suosittelen tätä. (Tosin tykkäsin itse siitä, että olin lukenut Sydänmagneetin alle – uskon että Hicksien kirja avautui minulle sitä kautta paremmin). Helppolukuista ja miellyttävää tekstiä, houkuttelevaa ja valaisevaa asiaa! Harvoja kirjoja on kirjoitettu niin täyteen hyviä suggestioita kuin tämä. Asiaa ei tosin ole niin paljon kuin sivumäärä antaa ymmärtää, sillä samat viestit toistuvat läpi kirjan. Tekstistä kuitenkin välittyy ihana energia.

Kirja selittää vetovoiman lakia ihan eri syvyydellä kuin vaikkapa Salaisuus ja Sydänmagneetti, ja se valottaakin paljon laajempaa henkistä maailmaa. Siinä muistutetaan vahvasti, että oma ajattelumme on suurin este haluamiemme asioiden saavuttamiselle, ja vastustuksesta on päästävä eroon, jotta hyvinvointi voi vapaasti virrata luoksemme. Kirjassa on 22 harjoitusta vetovoiman lain hyödyntämiseen. Harjoitukset ovat yksinkertaisia mutta voimallisia. Kirjan ansiosta aloin hahmottaa ajatuksia ja tunteita konkreettisina  värähtelyinä, ja sen myötä koko vetovoiman laki on avautunut uudella tavalla.

5. Raha ja elämäntehtävä (Roman & Packer)

Lisää vetovoiman lakia, mutta vähän eri näkökulmasta: miten löytää oma elämäntehtävänsä ja vielä onnistua ansaitsemaan elantonsa sillä. Kirjassa on Hicksien kirjan tapaan huikean hyvä ja kannustava energia. Joskus epäuskon hetkinä avaan tämän kirjan sattumanvaraisesta kohdasta ja löydän joka kerta tsemppimielen uudestaan. Sopii hyvin kenelle tahansa, joka etsii elämänsä suuntaa, miettii ideaa itsensä työllistämiseen tai yrityksen perustamiseen, kaipaa itselleen sopivampaa työpaikkaa tai pohtii sitä, miten henkisyys ja vauraus sopivat yhteen.

6. Neljä tietä vapauteen (Don Miguel Ruiz)

Tolteekki-intiaanien henkistä viisautta neljän yksinkertaisen ja selkeän henkisen periaatteen verran. Luin kirjan ns. polkuni alkumetreillä ja edelleen kertaan näitä periaatteita aika ajoin, sillä ne ovat erittäin toimivia. Mainittakoon niistä yksi: Älä oleta mitään. Yksinkertaista, mutta parhaat asiat usein ovat yksinkertaisia. Kirja voisi mielestäni kuulua vaikka lukion opintosuunnitelmaan – periaatteet ovat nuortenkin opittavissa (ja maailma olisi merkittävästi parempi paikka, jos kaikki todella sisäistäisivät ne).

7. Enemmän energiaa (Sanna Ehdin)

Sanna Ehdin on ruotsalainen immunologi, joka on kirjoittanut aivan uudenlaisen terveyskirjan. Harva lääkäri vielä suhtautuu ihmiseen energiaolentona kuten Ehdin. Hän esittelee kirjassa muun muassa ravinnon, ajatusten ja tunteiden vaikutusta energiatasoon ja energiahoitomuotoja. Mukana on myös hyviä myrkynpoisto-ohjeita. Tutkijan otteella tehty (tutkimusviitteitä on runsaasti niitä kaipaaville) mutta silti selkeä lukea. Tämä kirja auttoi entistäkin paremmin hahmottamaan ihmistä henkisenä ja fyysisenä kokonaisuutena sekä ajatusta, että kaikki on energiaa. Siksi kaikki ympärillämme vaikuttaa terveyteemme jollakin tavalla.

8. Intuitio – sisäisen tiedon johdatuksessa (Penney Peirce)

Tämä on se kirja, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle, jos yhden saisin valita. Toisaalta Penney Peirce varmasti sanoisi, että en tarvitse tätä, sillä tiedän jo kaiken tarvittavan… Niin kuin tavallaan tiedänkin. Kirja oli oikeastaan täynnä itsestäänselvyyksiä, mutta tarvitsin sen tuekseni tuomaan tuon tiedon tiedostamattomasta mielestäni tietoiseen ja jäsentämään sen. Kirja kolisi niin kovaa, että välillä en voinut lukea kuin pari sivua kerrallaan ja sitten piti jo pysähtyä hengittämään ja miettimään. Peirce opastaa oman intuition käytön mahdollisuuksiin ja saloihin sekä opettaa elämään sopusoinnussa luovan kierron kanssa. Hän puhuu juuri siitä vapaasti virtaavasta elämästä, josta minäkin tässä blogissa kirjoitan 🙂

9. Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä (Elizabeth Gilbert)

Ei kun sittenkin tämä lähtisi mukaani autiolle saarelle! Tietysti! Johan se on ollut matkassani Malesiassa, Thaimaassa ja varmaan muuallakin… Liz Gilbert, tuo 35-vuotiaana eronnut journalisti-kirjailija on jostain kumman syystä inspiroinut minua erityisen paljon 😉 Värikäs tarina vie elävästi mukanaan maailman eri kolkkiin ja erityisesti Lizin henkiselle polulle. Elokuvaversiosta voi olla monta mieltä, mutta rakastan sitäkin.

Pakko mainita myös:

Sisäinen sankari (Jari Sarasvuo)

Conversations with Richard Bandler (Bandler – Fitzpatrick)

Kehosi paljastaa mielesi (Deb Shapiro)

Munkki joka myi Ferrarinsa (Robin Sharma)

Harry Potterit 🙂

Tällä hetkellä luvussa:

The Gifts of Imperfection (Brené Brown)

***

Miten itse valitsen lukemiseni? Tunteella. Avaan mieluusti kirjan kirjakaupassa, vilkuilen vähän sieltä täältä ja tunnustelen, osuuko silmiini jotain, joka auttaisi minua nyt. Jos kirja selvästi vetää puoleensa, ostan sen. Luotan myös merkkeihin: jos jokin kirja säännöllisesti ”ilmestyy” näköpiiriin kaverien puheissa, nettikaupoissa, missä tahansa, alan uskoa, että se voisi olla minua varten. Mutta siinäkin kohtaa kuuntelen tunnettani, houkutteleeko kirja vai ei. Nykyään ostan ensisijaisesti kirjoja, joista on sellainen olo, että tuota en voi olla ostamatta, sen pariin on päästävä heti 🙂

Minulle oppiminen ei ole sitä, että suoritan lukemista ensimmäisestä luvusta viimeiseen. Tärkeämpää on, että löydän tietyt asiat ja opit ja sisäistän ne. Siksi luen kutakin kirjaa sen verran kuin parhaalta tuntuu. Olen antanut itselleni luvan jättää kirjoja kesken. Minulla on jatkuvasti useita kirjoja meneillään, osaa en koskaan lue loppuun. 

Oppimiskokemus ei välttämättä edellytä kokonaisen kirjan lukemista, sillä tärkein oppi juuri minulle saattaa löytyä jo ensimmäisiltä sivuilta. Ehkä olen sen jälkeen valmis johonkin toiseen kirjaan, ehkä palaan kesken jääneeseen joskus myöhemmin. Sen mukaan mitä intuitio sanoo 🙂

Letting go, osa 2 – mistä irtipäästämisessä on kysymys?

Olen jäänyt pohtimaan, mitä irtipäästäminen oikeastaan tarkoittaa. Sanaa on helppo käyttää väljästi, ja vuodenvaihteen tienoilla siellä täällä kannustettiin ”päästämään irti vanhasta”. Päätin, että tänä vuonna en jätä sitä ajatuksen tasolle.

Elämässämme on monenlaisia ajatuksia ja tunteita (ihmisen sisäinen maailma) sekä tekemisiä, toimintamalleja, ympäristöjä ja ihmissuhteita (ulkoiset olosuhteet). Ne kaikki, myös ns. negatiiviset asiat, ovat tulleet meille syystä; niillä on ainakin pohjimmiltaan ollut jokin positiivinen tarkoitus. Emme yleensä koskaan tarkoituksella valitse elämäämme mitään, joka vahingoittaisi meitä.

Joskus positiivinen tarkoitus jää kuitenkin ajatuksen tai toimintamallin negatiivisten sivuvaikutusten varjoon. Esimerkkejä tästä ovat vaikkapa lohtusyöminen, ”seuran vuoksi” aloitettu tupakanpoltto tai ihmissuhde, jossa toinen osapuoli sietää toisen väkivaltaa tai alkoholinkäyttöä saadakseen edes välillä hyväksyntää ja rakkautta. Hyvä tarkoitus saattaa toteutua, mutta kaupan päälle niskaan romahtaa rekkakuormallinen kakkaa.

Voi myös olla, että toimintamallilla ei ensin ole pitkään aikaan ollut ikäviä sivuvaikutuksia, mutta jossain kohtaa positiivinen tarkoitus lakkaa toteutumasta. Ihminen kasvaa ja kehittyy, ajatukset ja olosuhteet muuttuvat. Kun palapelissä muut osat vaihtuvat, täytyy jaksaa ja uskaltaa vaihtaa viimeisetkin, jotta kuva voi taas olla ehjä ja kokonainen.

Aika ajoin onkin hyvä kartoittaa, millaisista ajatuksista ja asioista elämäsi täyttyy. Palvelevatko ne sinua? Tuottavatko ne enemmän hyvää vai pahaa? Vievätkö ne sinne, minne haluat olla menossa? Ovatko ne linjassa sen kanssa, mitä sinä olet nyt?

Mitä enemmän asioita elämässäsi on, sitä enemmän on sidoksia. Kaikki mikä täyttää sisäistä ja ulkoista maailmaasi, vie huomiotasi jollain tavalla. Joistakin asioista saat energiaa, mutta jotkut energeettiset siteet estävät pääsemästä eteenpäin.

Irtipäästämisen hetki tarkoittaa, että on aika alkaa ajatella toisin, tuntea toisin, toimia toisin. Luopua tavasta, tunnetilasta, uskomuksesta, vanhan trauman vatvomisesta, uhrin tai marttyyrin asemasta, harrastuksesta, työstä, ihmissuhteesta, tavarasta – siitä, jonka aika on tullut.

Esteenä voi olla pelko siitä, mitä luopumisen jälkeen tapahtuu, mistä kaikesta luovun, tuleeko uutta tilalle. Totta onkin, että kannattaa olla tarkka, mistä luopuu: positiivinen tarkoitus palaa samassa nuotiossa. Mutta minusta pelottavampaa on jäädä tarpeettomasti kiinni vanhaan. Todennäköisesti sama positiivinen tarkoitus voi toteutua elämässäsi sata kertaa suloisemmalla ja tarkoituksenmukaisemmalla tavalla, kunhan ensin teet tilaa uudelle.

Jos haluat päästää irti esimerkiksi riippuvuutta aiheuttaneesta ajatuksesta, tunnetilasta tai huonosta elämäntavasta, irtipäästämisen yhteydessä on hyvä käyttää aikaa sen pohtimiseen, mitä haluat vanhan tilalle. Visualisoi itsesi toimimassa uudella tavalla. Näe ja koe mielessäsi, miten haluat ajatella tästä eteenpäin ja mitä hyvää siitä elämässäsi seuraa. Ala tietoisesti kiinnittää enemmän huomiota positiiviseen uuteen kuin siihen, mistä päästit irti.

Jos taas luovut ulkoisista olosuhteista, vaikkapa harrastuksesta tai ihmissuhteesta, voi joskus olla hyvä antaa tyhjän tilan hetken aikaa olla. Keskity kuuntelemaan itseäsi ja opettele nauttimaan siitä olotilasta, että ei ole mitään, tai ainakaan niin paljon kuin ennen. Sinun ei tarvitse täyttää tyhjyyttä pakonomaisesti, vain jotta elämässäsi olisi jotain tai että sinä olisit jotain. Voit olla ihan itse, ilman mitään. Uusi kyllä löytää luoksesi ajallaan.

Mitä irtipäästäminen minulle juuri nyt tarkoittaa?

• Selvästi aiempaa vähemmän mielen asettamia, järkeiltyjä tavoitteita. Lempeämpää suhtautumista nykyisiin unelmiin. Näin olen paremmin kiinni tässä hetkessä, koen vähemmän kiireen, kärsimättömyyden tai riittämättömyyden tunnetta.
• Ratkaisevasti vähemmän merkintöjä kalenterissa. Tilalle on tullut sopivasti spontaaneja menoja ja itsensä kuuntelua.
• Uskallusta sanoa EI asioille, jotka eivät tunnu oikeilta.
• Hetkiä, jolloin saan olla ”hyödytön”.
• Tietoisuuden välähdyksiä. Miksi toimin niin kuin toimin? Mitä vanhat tapani ovat minulle tuottaneet? Miksi minun pitäisi juuri nyt avata sähköposti tai Facebook? Voisinko pärjätä hetken ilman?
• Vähemmän tarvetta kontrolloida. Enemmän luottamusta siihen, että kaikki voi sujua hyvin ja paljon paremminkin ilman minun järkeilyäni ja huolehtimistani.
• Luopumista siitä ajatusmallista, että pitäisi olla jotain muuta tai jossain muualla kuin nyt olen. Uutta uskomusta, että olen riittävän hyvä ja arvokas juuri nyt, tällaisena kuin olen.

Entä sinulle?

Tyhjän kuopan reunalla

Silloin kun blogissani on hiljaisia jaksoja, se tarkoittaa usein sitä, että elämässäni tapahtuu sitäkin enemmän. Niin tälläkin hetkellä. Se tarkoittaa samalla, että uutta kirjoitettavaa syntyy koko ajan, mutta yleensä kestää hetken aikaa, ennen kuin tunteet, oivallukset ja tapahtumat jäsentyvät mielessäni sellaisiksi kokonaisuuksiksi, että ne voi muotoilla toisten luettavaksi.

Olen ajatellut eläväni ja eläneeni muutos- ja myllerrysvaihetta jo pitkään. Olen jo jonkin aikaa toivonut, että sisältäni on tullut ulos ja elämästäni on lähtenyt kaikki sellainen, joka ei enää palvele minua, että vanhat asiat on käsitelty, että luopumisen jälkeen ollaan kohta jo uuden rakentamisen vaiheessa.

Väärinpä luulin.

Nyt olen oppinut, että jos haluaa eroon vanhasta rötisköstä, ei riitä, että heivataan menemään seinät, katto ja lattia. Täytyy purkaa aivan kaikki, perustuksia myöten. Ihan jokainen vanha hatara kivi on kaivettava esiin, muuten ei pääse rakentamaan uutta kestävälle pohjalle. Jos rakenteiden murtaminen on tähän asti jonkin verran sattunut, niin perustusten purkaminen vasta sattuukin. Ne istuvat lujassa.

Ja sitten vähän aikaa kuoppa ammottaa tyhjyyttään. Mitä ihmettä sinne laitetaan? Olen yrittänyt pohtia sitä paljon jo etukäteen, mutta ei sitä kannata suunnitella samaan aikaan kun purkaa vanhaa. Luopumisen hetkellä ei vielä ole oikea aika miettiä, mitä tahdon tilalle. Luopumisen tuska on väärä syy toivoa yhtään mitään. En halua, että uusi tulee kiireellä täyttämään vanhan jättämää tilaa vain siksi, etten kestäisi tyhjyyttä.

Täytyy tyytyä tuijottamaan ammottavaa monttua ja olla sinut sen kanssa. Ymmärtää, että vaikka paljon otettu pois, minä olen silti vielä jäljellä. Minä en mennyt niiden elämästäni poistuneiden asioiden asioiden myötä, vaikka egoni niin kuvitteleekin. Minua vain testataan, mihin identiteettini on perustunut ja millaisiin asioihin mieleni on takertunut – ja nyt tiedän, että kamalan moneen asiaan.

Mutta sieluni on edelleen jäljellä. Se on minun.

Ehkäpä yrität arvailla, mitä tämä metafora kuvaa. Voisinpa sanoa, että kyseessä on vain jokin yksittäinen asia – mutta ei, tämä on aika kattava teema elämässäni tällä hetkellä. Istuskelen kuopan reunalla ja ihmettelen, mitä kaikkea siinä oli ja meni. Opettelen päästämään irti siitä odotuksesta, että jotain täytyy tulla tilalle. Olen sentään itse tässä vielä, ja se riittää.