Älä sure säröjäsi – ne tekevät sinusta täydellisen

4185498_heartikkeli

Minulla oli pitkään tunne, että minusta puuttuu jotakin. Jokin ominaisuus, taito tai saavutus, joka auttaisi minua menestymään niin hyvin kuin mahdollista. Näin ympärilläni muita, joissa tuntui olevan ”kaikki” – mitä se ikinä tarkoittikin.

Vuosien pohdinnan mieleeni juolahti ajatus, että mitä jos elämä onkin niin taitavasti järjestetty, että minussa nimenomaan kuuluu olla puuttumisen tunne. Että juuri se tunne tekeekin minusta sen, mitä minun kuuluu olla. Että keskeneräisyys ja puutteellisuus ovat osa täydellisyyttä – mitä täydellisyys ikinä tarkoittaakin.

Samalla suhtautumiseni itseäni kohtaan muuttui. Vuosia olin selitellyt itselleni, että olen riittävä ja arvokas puutteistani huolimatta. Nyt tunne kääntyi toiselle tolalle. Aloin tuntea, että olenkin riittävä ja täydellinen juuri puutteideni ansiosta.

Mitä jos ei olisikaan pelkästään ok ja hyväksyttävää olla keskeneräinen? Mitä jos epätäydellisyys nimenomaan olisikin Se Juttu? Mitä jos aitoudesta ja inhimillisyydestä tulisikin suurempi hitti kuin kauniin kiiltäväksi hiotusta ulkokuoresta?

Mitä jos aitoudesta ja inhimillisyydestä tulisikin suurempi hitti kuin kauniin kiiltäväksi hiotusta ulkokuoresta?

Jokainen voisi tunnustaa, että kyllä, minulla on joskus poskessa finni ja välillä kiukustun tyhmistä asioista. Se ei tarkoita, että voisi luvan kanssa olla toisille ilkeä, vaan mieluummin sitä, että ymmärrettäisiin haavoittuvuutta, epävarmuutta ja erilaisuutta – sekä itsessä että toisissa. Ymmärrettäisiin niitä tunteita, jotka yleensä aiheuttavat toisille kiukustumisen. Kun piilotetut ja hävetyt heikkoudet pääsisivät rauhassa esiin, ei tarvitsisi käyttää energiaa ulkokuoren rakentamiseen ja kannattelemiseen.

IMG_5484Japanilaisilla on periaate nimeltä wabi sabi. Se tarkoittaa kauneuden ja arvon näkemistä keskeneräisyydessä ja kuluneisuudessa: siellä, missä on säröjä ja epätäydellisyyksiä. Wabi sabin mukaan juuri kolhu tai naarmu, joka perinteisesti nähtäisiin maljakossa virheenä, tekeekin siitä kauniin ja ainutlaatuisen. Samaa periaatetta voi soveltaa vaikkapa sisustukseen, parisuhteeseen – ja itseensä.

Uusi tunne tuntui niin merkittävältä, että halusin muistaa sen aina. Niinpä otin tatuoinnin, jossa sydämen keskeltä puuttuvat kokonaan loistokkaat värit. Sen sijaan, että huomaisin jonkin puuttuvan, näenkin kuun. Se kuvastaa samalla sitä, että pimeätkin puolet saavat tulla esiin ja näyttää kauniilta. Jokaisella meillä on omamme.

Pääkuva: Depositphotos.com
Tatuointi: Toni Kosketus / Tattoo Shop Ink Pistols, Tampere

Täydellisen epätäydellinen – ja silti riittävä

Vanha sääntö pätee taas: hiljaista blogissa, kiireistä elämässä. Unelmien toteuttaminen on vienyt aikaa ajatusten jäsentelyltä 😉

Kirjoitan tätä helteisenä Tapaninpäivän aamuna Nicaraguassa, Tyynenmeren rannalla, vastavalmistuneena joogaopettajana.

Elämän Flow - joogaopettajakoulutusTakana on intensiivinen viiden viikon koulutus: 12-tuntisia kurssipäiviä kuusi päivää viikossa, kotitehtävät päälle. 33 astetta lämmintä, asanaharjoitusta monta tuntia päivässä, hurjasti uutta informaatiota. Naurua ja kyyneleitä, hikeä ja onnistumisia samassa paketissa. Palkitsevaa, uuvuttavaa ja oivalluttavaa.

Totta puhuen en ollut ollenkaan varma, suoriutuisinko koulutuksesta. Uupumukseni jäljiltä kehoni on ollut pari vuotta toipilaana. Minulta on hoidettu kilpirauhasen vajaatoimintaa, lisämunuaisen uupumusta sekä monia puutostiloja. Prosessi on edennyt, mutta se on edelleen kesken.

Pitkin vuotta oli kuitenkin vaikeita hetkiä: vähänkin pidempi ja raskaampi joogaharjoitus sai minut hyvin väsyneeksi tai jopa sairaaksi. Olin moneen kertaan viittä vailla perumassa lähtöäni koulutukseen. Koulutuksen aikanakin epäilytti moneen kertaan. Ensimmäisillä viikoilla jouduin jättämään useamman harjoituksen kokonaan väliin, kun kehoni vaati lepoa. Heräilin keskellä yötä ja mietin, että en vain pysty tähän. Enkä ollut ainoa. Moni muukin mietti matkan varrella, mitä ihmettä oikeastaan tekee täällä.

Elämän Flow - täydellisen epätäydellinen

Mutta jokin sai minut ajattelemaan, että tämän kuuluu toteutua nyt. Niinhän sen kuuluikin. Kolmannen kurssiviikon jälkeen jännitys alkoi helpottaa. Aloin huomata, että tämä hommahan etenee siitä huolimatta, vaikkei se menisikään omien ihannemielikuvieni mukaan. Opin ja kehityn, vaikka kuinka kuvittelen muuta.

Mieleni on edelleen tottunut rakentamaan odotukset itseäni kohtaan niin, että vain täydellinen on riittävä. Minun maailmassani ”kiitettävä” arvosana on ollut yhtä kuin ”hyväksytty”. Jos suorituksessa on ollut puutteita, se ei ole ollut tarpeeksi. Silloin ei voi ”päästä läpi”. Millainen on ollut sinun arviointiasteikkosi omia suorituksiasi varten?

Elämän Flow - joogaopettajakoulutus

Arvasin jo lähtiessä, että suurin oppiläksyni koulutuksessa tulee olemaan itseni hyväksyminen sillä tasolla kuin olen. Tiesin, etten voi täyttää omia aiempia standardejani, mutta onneksi jokin silti ajoi minut yrittämään. Sain – ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni – huomata, että vähemmän täydellinenkin suoritus voi olla paitsi riittävä, myös erinomainen. Ja samalla minun näköiseni. Huikeaa oli seurata myös kurssikavereiden kehitystä. Intensiivinen prosessi teki ihmisille ihmeitä, ja opinnäytetunnit olivat toinen toistaan upeampia.

Vuosi sitten, koulutukseen ilmoittautumisen jälkeen, pohdin uskomuksia sekä unelmien hautaamista ja toteuttamista kirjoituksessa Missä mielesi rajat kulkevat?. Joogaopettajakoulutus oli minulle se epämääräinen ajatus, joka aina aika ajoin pompahti mieleeni ja jota vuosia painoin takaisin piiloon, koska en pitänyt sen toteutumista mahdollisena. Mutta niin siitä vain tuli totta. Koulutuksen aikana pian vaikeimpien hetkien jälkeen tuli aina se onnistuminen, joka kertoi minulle, että olen oikealla tiellä.

Haastan edelleen myös sinua antamaan tilaa houkutteleville haaveille, jotka eivät jätä mieltäsi rauhaan. Kaikkea ei tarvitse toteuttaa kertarytinällä tolkuttomina irtiottoina – unelmiaan kohti voi kulkea myös hissukseen, askel askeleelta, sinulle ja elämääsi sopivaa tahtia. Usko minua: olet riittävän hyvä toteuttamaan unelmasi, ja riittävän arvokas, jotta ansaitset haluamasi.

Elämän Flow - joogaopettajakoulutus

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen avautuu verkossa 5.1. Tule mukaan!

Joogaopettajakoulutus: RYT 200 h Authentic Flow & Yin Yoga Teacher Training, järjestäjänä Satu Tuomela. Suosittelen lämpimästi 🙂

Kuvat: Matti Lahtinen

Sinua vai somea varten?

Joitakin viikkoja sitten raivasin työpöytäni tosi siistiksi, mutta en raportoinut asiasta Facebookissa. Mieleeni tuli vanha kiinalainen arvoitus ja filosofinen kysymys: Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole paikalla kuulemassa, kuuluuko puun kaatumisesta ääntä?

Niin, tuliko pöytäni oikeasti siivotuksi lainkaan, kun kukaan muu ei saanut asiasta tietää? (Paitsi tätä kautta – enkä enää voi valokuvata siivottua pöytää, sillä se on jo uudestaan epäjärjestyksessä.) Oliko tuo historiallinen tapahtuma vähemmän merkityksellinen ilman kymmentä peukkua siivouskuvan kulmassa? Riittäisikö, että tykkään siististä pöydästäni ihan itse?


Elämän flow - sinua vai somea varten 1Sosiaalinen media on mainio väline siihen, että voi tuoda itsensä näkyväksi muille. Kutakuinkin jokaisella meistä on tarve olla erityinen ja ainutlaatuinen. Meillä on tarve selviytyä ja pysyä hengissä – mikä varsinkin yrittäjillä tai muuten julkista työtä tekevillä on monesti tekemisten ja niistä kertomisen perimmäinen motiivi. Pohjimmiltaan: kaikki kaipaavat tykkäyksiä. Toivomme tulevamme hyväksytyksi ja rakastetuksi.

Siksi on melko harmitonta, että postailemme muiden nähtäväksi kauniita auringonlaskuja, varpaita ja skumppalaseja laiturilla, voitettuja skaboja, julkaistuja lehtijuttuja ja juostuja kilometrejä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että omista tekemisistään ja omasta onnellisuudestaan saa olla iloinen ja ylpeä. Vaikeita tai kipeitä asioita voi toki jakaa ihan yhtä lailla. Monet postaukset ovat oikeasti vaikuttavia, ne osaltaan muuttavat maailmaa.

Elämän flow - sinua vai somea varten 2Välillä somea seuratessa herää kuitenkin kysymys: Kumpi tuli ensin, sinä vai some? En voi olla miettimättä, alkaako jatkuva näkyvillä oleminen väistämättä ohjata arkisia valintoja ”yleisesti hyväksyttävämpään” tai ”julkaisukelpoisempaan” suuntaan. Voiko esimerkiksi ravintovalmentaja nauttia avoimesti lounaalla pitsaa mielihalun iskiessä, jos hän on aamulla postannut kuvan viherpirtelöstään? Lähtisitkö sinä tänään lenkille, meditoimaan tai sivistävälle luennolle, jos et voisi raportoida tekemisistäsi kenellekään? Ovatko valintasi lähtöisin aidosti sinusta vai siitä, mikä näyttäisi hyvältä ulospäin?

Vähän aikaa sitten luin, että jotkut nuoret eivät kehtaa kuunnella haluamaansa musiikkia, jos oma musiikkipalvelu on kytkettynä vaikkapa Facebookiin – tällöin muut näkevät, mikä biisi kulloinkin soi. He valitsevat sen sijaan musiikkia, jota ”kuuluu kuunnella”. Monille voi työssään olla tarpeen rakentaa ns. henkilöbrändiä, mutta välillä tuntuu, että käy toisinpäin, brändi alkaakin rakentaa ihmistä. Alamme huomaamattamme muokata itseämme siihen suuntaan, miltä haluamme muiden suuntaan näyttää. Roolien esittäminen on kuitenkin raskasta ja se tulee yleensä ennemmin tai myöhemmin tiensä päähän.

Elämän flow - sinua vai somea varten 3Yksi mielenkiintoisimmista valmennuskysymyksistä on mielestäni tämä: ”Mitä tavoittelisit elämässäsi tai mitä haluaisit tehdä tai saavuttaa, jos kukaan ei koskaan saisi tietää saavutuksestasi etkä voisi kertoa tekemisistäsi kenellekään?”

Välillä on hyvä pohtia omien tekojensa vaikuttimia. Tulevatko kicksit itse tekemisestä vai siitä, miten muut siihen reagoivat?

Kyllä, aivan mahtavaa on onnistua tekemään jotain, joka auttaa, innostaa, inspiroi ja opettaa muita, jotain josta muut tykkäävät. On huikean hienoa haluta auttaa muita ja tehdä maailmasta parempaa paikkaa. Yhteisöllisyys tuo moniin asioihin valtavasti nostetta, enkä tarkoita, että meidän pitäisi eristäytyä yksilöinä omiin luoliimme tekemään erakkojuttuja. Haastan vain (myös minut itseni) pohtimaan, kumpuavatko valintasi egosta vai sydämestä. Mitä sinä tekisit seuraavan viikon tai kuukauden, jos some ei saisi tietää? 


(Jutun kuvituksena on käytetty kirjoittajan puhelimesta löytyneitä kuvia yleisesti hyväksytyistä, trendikkäistä ruokalajeista, kuten raakasuklaasta, banaani-protsku-pannarista sekä raakakakuista ja pakuriteestä. Yritin etsiä epäsovinnaisempaa kuvitusta, mutta sellaista ei löytynyt. Some on varmasti ohjannut valokuvaustottumuksiani.)


Uuden ajan ihmissuhde perustuu vapauteen valita

Elämän Flow - uuden ajan ihmissuhdeOlen ollut tähänastisen elämäni aikana kolmessa parisuhteessa. Kaikilla on ollut jokin tietty nimilappu; eri vaiheissaan suhteet ovat kuuluneet mikä mihinkin ihmissuhdekategoriaan.

Ensin ehkä vapaamuotoisesti tapaillaan. Sitten sovitaan, ettei tavata muita, eli seurustellaan. Jossain vaiheessa seurustelu saattaa edetä avoliitoksi, lopulta ehkä kihlaukseksi ja avioliitoksi asti.

Nimilappujen antaminen tapahtumille ja ilmiöille antaa ihmiselle mahdollisuuden jäsentää maailmaa mielessään ja säästää siten aivokapasiteettiaan. Siksi kahden ihmisen yhteisestä polusta tulee ’parisuhde’ ja jaetusta kodista ’avoliitto’. Nimen myötä kustakin ainutlaatuisesta ilmiöstä tulee tuttu, ymmärretty, ja tiedämme, miten siihen suhtautua, eikö?

Nimilaput tuottavat kuitenkin myös ongelmia. Kun ihmissuhde on luokiteltu, sitä aletaan katsoa tietynlaisten lasien lävitse. Tapailulle on omat linssinsä, avioliitolle taas toisenlaiset. Tässä tapauksessa lasit eivät kirkastakaan maisemaa vaan pikemminkin sumentavat, sillä ne sisältävät kaikenlaista roskaa, jota kyseiseen ilmiöön liitämme: uskomuksia ja odotuksia, pelkoja ja toiveita, tarinoita siitä, miten kyseisen suhteen meidän mielestämme kuuluu toimia.

Lasit rajaavat ratkaisevasti sitä, mitä me todellisuudesta havaitsemme. Ne estävät meitä näkemästä ihmissuhdetta sellaisena kuin se on ja luovat kuilua odotusten ja todellisuuden välille. Todellisuuden sijaan näemme sitä mitä haluamme nähdä tai sitä mitä eniten pelkäämme. Ihastumme odotuksilla täydennettyihin mielikuviin ja romanttiseen tarinaan, jonka käänteiden toivomme muistuttavan erehdyttävästi teatteria, elokuvia ja romaaneja – niissähän on luotu stereotyyppinen käsitys ihanteellisen suhteen draaman kaaresta. Tai sitten vihastumme pienistäkin asioista, jos niillä on omassa uskomusjärjestelmässämme merkitystä. (”Hän ei tuonut minulle kukkia syntymäpäivänä = hän ei siis rakasta minua.” Jos ajattelet näin, asiahan on tietysti totta, vai mitä?)

Kaiken huipuksi ei ole olemassa yleisiä laseja, jotka sopisivat kaikille, vaan JOKAINEN meistä katsoo JOKAISTA kategoriaa omien ainutlaatuisten lasiensa läpi. Muun muassa siitä syntyvät mahdolliset ristiriidat puolisoiden välillä.

Ulkoa opitut uskomukset tuovat ihmeellisiä sääntöjä (ja taas siten lisää pelkoja, epäröintiä ja ei-ehkä-mihinkään perustuvia toiveita) suhteiden etenemiselle. Kannattaako ensimmäisillä treffeillä mennä sänkyyn? Milloin on sopivaa muuttaa yhteen? Vaikka naistenlehdet sanoisivat mitä, väitän, ettei kukaan osaa vastata oikein. Eivät edes asianosaiset itse, muuten kuin tekemällä ratkaisuja, jotka perustuvat aitoihin tunteisiin ja rehellisyyteen. Suhteen kestävyyden kannalta sekään ole vielä tae mistään. Missään ei ole luvattu, että tiettyä tunnetta odottamalla tai seuraamalla pääset sateenkaaren päähän. Minun uskomukseni on, että läheskään kaikkia hyviäkään suhteita ei ole tarkoitettu kestäväksi lopun ikää. Eikä se tee suhteesta yhtään huonompaa. Kaikella on aikansa.

Pohdiskelen parhaillaan, millainen on se uuden ajan ihmissuhde, jonka nykyinen minäni haluaa. Ainakaan se ei perustu yksinolemisen tai hylätyksi tulemisen pelkoon eikä takertumisen tarpeeseen. Se ei perustu yksinomaan samaan osoitteeseen, yhteiseen sukunimeen, tietyissä piireissä näyttäytymiseen tai muuhunkaan ulkoiseen seikkaan. Niitä voi joskus tulla, mutta niitä ei suhteen kannattelemiseen tarvita.

Uuden ajan ihmissuhde perustuu vapauteen viettää aikaa toisen kanssa, koska molemmat haluavat niin. Valinnan mahdollisuus on voimassa joka päivä uudestaan ja uudestaan – koska ulkoiset raamit eivät muodosta pakkoa yhdessäololle.

Uuden ajan ihmissuhde perustuu toisen kohtaamiseen ilman ”Unelmien prinssi/prinsessa”-laseja, aitouteen sekä täyteen rehellisyyteen omista tarpeista, toiveista ja tunteista. Ensin rehellisyyteen itselle, sitten myös toiselle.

Uuden ajan ihmissuhde perustuu avoimeen ja kärsivälliseen suhtautumiseen ilman tarvetta tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Se tarkoittaa ruusuisista odotuksista irtipäästämistä ja luottamusta siihen, että asiat etenevät juuri niin kuin niiden tässä suhteessa kuuluu edetä.

Uuden ajan ihmissuhteessa ollaan läsnä tässä ja nyt, ja nautitaan siitä, mitä on. Huomisesta ei muutenkaan koskaan tiedä, joten saman tien voin lakata suunnittelemasta, toivomasta ja pelkäämästä, ja keskittyä olemaan kiitollinen.

(Kuva: Matti Lahtinen)

***

Elämän Flow - rakastan siis olenHeti tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen kävin rakkausvalmentaja Jenni Emilia Kauppilan luennolla, joka perustui hänen vasta julkaistuun kirjaansa ”Rakastan, siis olen”. Jenni sivusi samoja teemoja ja puhui muutenkin samantyyppisistä aiheista kuin minä blogissani. Kirja vaikuttaa todella kiinnostavalta, suosittelen lämpimästi!

 

 

Pari henkisen valmentajan ajatusta pariutumisesta

Elämän Flow - ajatuksia pariutumisesta

Olen avioeron jälkeen kokeillut muutamaan otteeseen nettideittailua. En todellakaan ole mikään treffineuvoja, mutta tässä kokemusteni perusteella muutama ajatus paria (nettipalstoilta) etsivälle:

1. Hoida itsetuntosi kuntoon ensin.

Parinvalinnassa ei mielestäni ole kyse ’hyvyydestä’ tai ’huonoudesta’. Siinä on kyse erilaisten ihmisten, toiveiden ja elämäntilanteiden yhteensopivuudesta. Toiset ihmiset sopivat yhteen paremmin kuin toiset. Jos jotkut eivät mätsää keskenään, se ei tarkoita, että toinen olisi ihmisenä huonompi kuin toinen. Ei meitä voi laittaa millään mittapuilla järjestykseen.

Heikko itsetunto välittyy usein rivien välissä tai suoraan riveillä. ”Kelpaisinko minä sinulle?” ei ole kovin seksikäs tai houkutteleva kysymys. Toisen ihmisen tarkoitus ei ole rakentaa sinun itsetuntoasi. Jos lasket oman onnellisuutesi toisen ihmisen varaan, kumoat hänen harteilleen turhan suuren painolastin. Sinun pitää ensin kelvata itse itsellesi sellaisena kuin olet, parisuhteella tai ilman. Vasta kun olet sinut itsesi kanssa, sinusta todennäköisemmin kiinnostuvat terveellä tavalla itsevarmat ihmiset.

Oleta niin vähän kuin mahdollista. Älä yritä lukea toisen ajatuksia. Yhtälö ”Hän ei vastannut viestiini = minä en ole riittävän hyvä” ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Hän on saattanut jättää vastaamatta miljoonasta eri syystä, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Vieraan ihmisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä on turha ottaa henkilökohtaisesti. Ne usein kertovat enemmän hänestä kuin sinusta.

2. Anna itsestäsi, edes jotain.

Jos haluat saada aitoa läheisyyttä, sinun täytyy uskaltaa laittaa itsesi peliin. Lähes tyhjä profiili tekstillä ”Kivat naiset ottakaa yhteyttä!” tai yhteydenotot tyyliin ”Moikka! Mitä sun päivään kuuluu?” eivät ole ’jotain’, ne eivät ole oikeastaan yhtään mitään.

’Jotain’ voi olla muutakin kuin lista adjektiiveja (avoin, mukava, sporttinen, rehellinen), jotka ovat suhteellisia käsitteitä. Joku omasta mielestään sporttinen raahautuu irti sohvasta kahdesti viikossa, toinen valmistautuu maratonille. Voihan noita sanoja käyttää käyttää, mutta muista, että todellisuus voi olla toiselle osapuolelle pettymys – hänelle sama sana saattaa tarkoittaa eri asiaa.

Jaa mieluummin hieman ajatuksiasi ja tunteitasi. Millaisten lasien läpi katselet maailmaa? Millaisista asioista tykkäät keskustella? Mistä haaveilet? Millainen on täydellinen päiväsi? Koko elämäntarinaa ei tietenkään tarvitse vuodattaa heti alkuun, mutta silti voit antaa toiselle ensikosketuksen aitoon sinuun. Jotain, johon toinen voi tarttua, jos se tuntuu oikealta.

3. Mieti, millaisia fiboja välität eteenpäin.

Kannattaa harkita, millaisia (nettielämän herättämiä) tunteita haluat ilmaista, jos toivot jonkun kiinnostuvan sinusta. Vaikka viestiisi ei olisi vastattu kahdessa tunnissa, suosittelen pitämään sormet poissa näppikseltä ja jättämään lähettämättä viestin ”En näköjään onnistunut herättämään mielenkiintoasi. Otat varmaan jonkun joka on käynyt enemmän kouluja / pidempi / komeampi / jotain muuta, mitä.”

No, tämän viestin jälkeen ainakin valitsen mieluummin jonkun, joka suhtautuu asioihin hieman toisella tavalla 😉 (Ja kyse ei edelleenkään ole huonommuudesta vaan yhteensopivuudesta.)

Tietysti jos katkeruus on hallitseva elämänasenteesi ja haluat pitää siitä kiinni, saattaa olla hyvä, että paljastat sen mahdollisimman pian – mutta ehkä juuri se on syy, ettet saa toivomaasi vastausta. Ymmärrän ja tiedän, että yksinolo harmittaa joskus, mutta vastuu omasta hyvästä olostasi on edelleen sinulla, ei kellään satunnaisella nettipalstalaisella.

Uskon, että toiset fiilikset vetävät muita puoleensa helpommin kuin toiset. Tiedän myös, että ajatusmallejaan ja siten ulkopuolisillekin välittyvää energiaa on mahdollista muuttaa. Ei niin, että sinun tarvitsisi muuttua kenenkään toisen vuoksi – tee se itseäsi varten. Luultavasti houkuttelevampi tunnetila saa sinut voimaan paremmin.

4. Anna asioiden tapahtua luontaisesti.

Luota siihen, että Se Oikea ihminen vastaa sinulle oikealla hetkellä, jos on vastatakseen. Älä pakota, vaadi, kiukuttele. Et saa toista kiinnostumaan sinusta väkisin. Anna hänelle tilaa tulla sinun luoksesi, koska hän haluaa – sitä sinäkin todennäköisesti eniten haluat. Ja ennen kuin hän tulee, keskity sillä väliin itse tekemään itsestäsi ja elämästäsi vieläkin onnellisempaa.

Henkinen kasvu ei ole muottiin ahtautumista

Elämän Flow - henkinen kasvuHenkiseen kasvuun kuuluu mielestäni olennaisena osana hyväksynnän ja suvaitsevaisuuden lisääntyminen. Hetkittäin kaipaisin ns. henkisten piirien sisällekin enemmän hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta.

Joskus tuntuu siltä, että kun henkiset asiat alkavat kiinnostaa, tulisi automaattisesti kiinnostua kaikista mahdollisista ilmiöistä, joita siihen liittyy. Toimi alkusysäyksenä omalle polullesi mikä tahansa, voi hyvin olla, että jossain vaiheessa törmäät raakaruokaan, kasvissyöntiin, joogaan ja meditaatioon, ja kohta sinulle jo esitellään shamaanirumpuja, kristalleja, enkelikortteja, tantraa… Varmasti törmäät myös ihmisiin, jotka suosittelevat sinulle omaa intohimoaan (tai jopa useitakin) välttämättömänä välineenä itsesi löytämiseen.

Jos on lähtökohtaisesti ollut hieman eksyksissä itsensä kanssa, sitä helposti ajattelee, että nämä kaikki kuuluvat väistämättä asiaan. Pian onkin jo aika ottaa rastat sekä pari tatuointia, pukeutua pitkiin liehuviin hameisiin ja muuttaa maalle viljelemään biodynaamisia kasviksia. Eikö?

Voihan se tietysti mennä niinkin, että kaikki mahdolliset henkiset ilmiöt tuntuvat itselle omalta ja tärkeältä. Mutta välttämättä näin ei ole. Silloin on hyvä kääntyä sisäänpäin ja kuunnella omaa guruaan ja omaa sisäistä viisauttaan sekä tunnustella kehonsa viestejä.

Elämän Flow - henkinen kasvu 2

Mitään ilmötä ylistämättä tai halveksimatta minusta olisi hyvä huomata, että jokainen meistä on tavalla tai toisella erityinen. Kehomme ja mielemme saattavat kaivata eri asioita. Yksi voi hyvin raakaruualla, toisen kroppa tarvitsee välillä lihaa voidakseen hyvin. Joku saa kicksinsä villistä tanssista isossa porukassa, joku toinen hengittelee mieluummin yksin metsässä. Samakin ihminen voi eri tilanteissa ja elämänvaiheissa nauttia eri ääripäistä. Jonkun henkinen kasvu tapahtuu tavallisessa arkielämässä, joka ei  näytä mitenkään henkiseltä (mitä se sitten tarkoittaakin).

Sinun valintasi on oikea Sinulle – mutta se ei välttämättä ole sitä jollekin toiselle. Vastaavasti jos jotkut henkisen maailman ilmiöt tuntuvat oudoilta tai vastenmielisiltä, ei se tarkoita, ettetkö voisi löytää sieltä omaa juttuasi. Kaikkea ei tarvitse niellä pureskelematta.

Henkinen kasvu ei ole yhteen muottiin ahtautumista tai vanhasta muotista toiseen siirtymistä. Pikemminkin päinvastoin, minulle se on sitä, että hylkää ulkopuolelta tulevat mallit, alkaa tutustua sisimpäänsä, etsii ja löytää omaa kasvua tukevia asioita ja rohkeasti toteuttaa itseään sellaisena kuin on, malleista välittämättä.

Vaikka kuinka löytäisi oman totuutensa tietyllä metodilla, samaan aikaan kannattaa opetella ymmärtämään, että jonkun toisen onni löytyy aivan toisen reitin varrelta. Jokaisella olkoon oma ainutlaatuinen polkunsa.

Kuvat ovat viimekesäisiltä aivan ihanilta Natural High Healing -festareilta, jotka olivat minulle iso harppaus omimpien juttujeni löytämiseen ja sen ymmärtämiseen, että minä saan olla juuri sellainen kuin minä olen. 

Mielikuvat vs. tosielämä – pois odotusten ja pettymysten vuoristoradasta

En ole kirjoittanut blogiini viime kuussa kuin kahdesti, tässä kuussa tätä ennen en vielä kertaakaan! VOI EI! Mitä sitten? Teoriassa ei mitään. Olenhan päättänyt suhtautua tähän rennosti ja vapauttanut itseni odotuksista julkaisutahdin suhteen.

Hah. Onko asia käytännössä näin? Ei. Kun viikot vierivät ja kirjoitukset pyörivät epämääräisesti mielessä pääsemättä koskaan tänne asti (tai no, tunnustettakoon että välillä menee muutama viikko niin, etten ajattele blogia lainkaan), salaiset odotuskierrokseni alkavat nousta pintaan. Sisäinen puhe kiihtyy: ”pitäisi, johan tässä nyt olisi jo aika, hei kamoon, mikä nyt maksaa?”. Hauska harrastus, eikö?

Mielemme on taitava rakentamaan odotuksia. Näemme silmiemme edessä mielikuvia tunnelmallisesta joulusta, täydellisistä perhehetkistä, ihanteellisista lomapäivistä, tammikuun toisena päivänä alkavasta uudesta liikuntaharrastuksesta, joka jatkuu säännöllisesti kolme kertaa viikossa koko kevään ja jonka myötä olemme kesäkuussa rantakunnossa – onneksi on upeat rantakelit…

Nämä mielikuvat voivat olla yhtä aikaa houkuttelevia haaveita ja toiveita (”koska olisi ihanaa, jos tästä tulisi totta”), mutta myös paineita siitä, että asioiden kuuluu toteutua tiettyjen ihanteiden mukaisesti. Paineet voivat tuntua näkymättömältä mutta vahvalta energeettiseltä siteeltä, joka tekee olosta kireän ja tukalan. Ne monesti konkretisoituvat kuuluisaan pelottavaan ärsyttävään ahdistavaan sanaan: ”PITÄISI”.

Odotusten taustalta löytyy usein massiivisia uskomusjärjestelmiä:
”Jos en jaksa siivota keittiötä joka ilta, olen huono äiti.”
”Jos mieheni ei ymmärrä ostaa minulle joululahjaksi sitä ihanaa korua, hän ei rakasta minua.”
”Jos aloitan uuden harrastuksen tammikuussa, minun täytyy pystyä harrastamaan sitä kolmesti viikossa koko kevään tai muuten olen epäonnistunut eikä koko liikkumisesta kuitenkaan ole hyötyä, ja tällaiseen en varmaankaan pysty, koska olen niin saamaton ja laiska ja tähänkin asti kaikki liikkumisyritykseni ovat epäonnistuneet joten tämäkään ei varmaan onnistu seliseliseli.”

Näin paitsi rakentelemme uskomuksien avulla itsellemme sekä muille odotuksia ja paineita niiden täyttämisestä, pohjustamme myös samalla tulevia pettymyksen tunteita. Pettymystä ei olisi, jos ei olisi odotusta. (Kuten NLP:n kehittäjä Richard Bandler sanoo: Pettyminen vaatii huolellista suunnittelua.) Sitten kun odotuksia on vielä luotu monelle elämänalueelle, elämä saattaa olla yhtä odotusten ja pettymysten vuoristorataa.

Kaikista maailman odotuksista voi olla vaikea päästä eroon – onhan meillä töitä, perheenjäseniä ja lemmikkejä, jotka oikeasti odottavat meiltä jotain. Olisiko silti aika tunnistaa ne turhat odotukset, joita olemme itse luoneet? Leikata siteet, jotka estävät meitä nauttimasta elämästä sellaisena kuin se on, ilman kiiltokuvamaisia odotuksia? Ihannekuvien on tarkoitus inspiroida, ei ahdistaa. Rutiinien ja hyvien tapojen on tarkoitus auttaa, ei luoda paineita.

Tosielämä on niin kauhean harvoin mielikuvien mukainen. Arki on välillä yhtä kaaosta, eikä siinä välttämättä auta, vaikka olisi kuinka yrittänyt ohjelmoida itselleen joka-aamuisen salitreenin, meditaatiohetken, terveellisen aamupalan ja hymyn joka leviää naapurustoon asti. Mutta samaan aikaan kaaoksessa voi syntyä jotain sellaista, jota emme olisi koskaan keksineet suunnitella ja odottaa. Elämää. ❤

Ps. Hyvässä bloggauksessa on AINA mukana joku tosi hieno, itse otettu ja käsitelty näppärästi aihetta tukeva kuva! No, tässä ei nyt ole. Too bad.