Kolme ajatusta ja voimakuvaa uupuneelle

1. Entä jos lepoa ei tarvitsisi ansaita vaikeimman kautta?

Yksi syy uupumiseen voi olla vanhakantainen uskomus, jonka mukaan työt tehdään ensin, sitten vasta huvitellaan. Töitä täytyy mielellään tehdä paljon, muuten on laiska ja saamaton, eikö? Vähempi ei riitä.

Työpäivä toki usein sijoittuu kalenterissa ennen vapaa-aikaa, mutta ongelma syntyy tunteesta, että KAIKEN täytyy olla valmista ja täydellistä, ennen kuin saa levätä. Sitä hetkeä ei koskaan tule.

2. Vaikka hellittäisit hetkeksi, kaikki langat eivät karkaa käsistäsi.

Kontrollin tarve synnyttää kiireen ja stressin tunnetta. Luottamuksen puute saa ihmisen juoksemaan edestakaisin, suorittamaan ja huolehtimaan. Kun yrität varmistella tulevaa, et huomaa hyvää tässä hetkessä. Kontrollifriikki kuvittelee, että hanskaamalla kaiken myös saa kaiken.

Mitä tapahtuisi, jos uskaltaisit joskus antaa ohjat elämälle? Vaikka hellittäisit hetkeksi, kaikki langat eivät karkaa käsistäsi. Elämä ei ole Kaikki tai ei mitään -laji. Sinun ei tarvitse heittäytyä täysin holtittomaksi – kunhan hieman kevennät kuormitusta. Huomaat, että luottamus saa asiat hoitumaan päivä päivältä helpommin. Koet helpotuksen tunteen.

3. Sinulla on lupa tuntea, niin kuin tunnet, ja tarvita, sitä mitä tarvitset.

Sinulla on lupa olla väsynyt. Sinulla on lupa olla heikko. Sinulla on lupa tarvita apua, tukea ja lohtua. Siitäkin huolimatta, että naapurissa viiden lapsen yh-äiti näyttäisi kantavan vielä suurempaa kuormaa kuin sinä.

Toki kaikki on suhteellista, joten katkennutta kynttä ei kannata mennä itkemään todellisten pulmien kanssa kamppailevalle. Mutta uskomus, jonka mukaan ”Minun pitäisi kyllä jaksaa, koska tuo toinenkin näyttää jaksavan”, uuvuttaa entisestään. Pärjäämistä ja stressinsietokykyä elämän realiteettien edessä on mahdotonta ja vähintäänkin tarpeetonta vertailla. Jokaisella meillä on omat pulmamme ja ilonaiheemme, ja saamme kokea ne juuri niin kuin koemme.

Uupuneelle tueksi: Melko lempeä joogahaaste on kevään rentouttavin verkkokurssi. Se alkaa 15.2., ilmoittaudu mukaan nyt. Tämä on se kurssi, jota olisin itse uupuneena kaivannut!

Älä sure säröjäsi – ne tekevät sinusta täydellisen

Minulla oli pitkään tunne, että minusta puuttuu jotakin. Jokin ominaisuus, taito tai saavutus, joka auttaisi minua menestymään niin hyvin kuin mahdollista. Näin ympärilläni muita, joissa tuntui olevan ”kaikki” – mitä se ikinä tarkoittikin.

Vuosien pohdinnan mieleeni juolahti ajatus, että mitä jos elämä onkin niin taitavasti järjestetty, että minussa nimenomaan kuuluu olla puuttumisen tunne. Että juuri se tunne tekeekin minusta sen, mitä minun kuuluu olla. Että keskeneräisyys ja puutteellisuus ovat osa täydellisyyttä – mitä täydellisyys ikinä tarkoittaakin.

Samalla suhtautumiseni itseäni kohtaan muuttui. Vuosia olin selitellyt itselleni, että olen riittävä ja arvokas puutteistani huolimatta. Nyt tunne kääntyi toiselle tolalle. Aloin tuntea, että olenkin riittävä ja täydellinen juuri puutteideni ansiosta.

Mitä jos ei olisikaan pelkästään ok ja hyväksyttävää olla keskeneräinen? Mitä jos epätäydellisyys nimenomaan olisikin Se Juttu? Mitä jos aitoudesta ja inhimillisyydestä tulisikin suurempi hitti kuin kauniin kiiltäväksi hiotusta ulkokuoresta?

Mitä jos aitoudesta ja inhimillisyydestä tulisikin suurempi hitti kuin kauniin kiiltäväksi hiotusta ulkokuoresta?

Jokainen voisi tunnustaa, että kyllä, minulla on joskus poskessa finni ja välillä kiukustun tyhmistä asioista. Se ei tarkoita, että voisi luvan kanssa olla toisille ilkeä, vaan mieluummin sitä, että ymmärrettäisiin haavoittuvuutta, epävarmuutta ja erilaisuutta – sekä itsessä että toisissa. Ymmärrettäisiin niitä tunteita, jotka yleensä aiheuttavat toisille kiukustumisen. Kun piilotetut ja hävetyt heikkoudet pääsisivät rauhassa esiin, ei tarvitsisi käyttää energiaa ulkokuoren rakentamiseen ja kannattelemiseen.

Japanilaisilla on periaate nimeltä wabi sabi. Se tarkoittaa kauneuden ja arvon näkemistä keskeneräisyydessä ja kuluneisuudessa: siellä, missä on säröjä ja epätäydellisyyksiä. Wabi sabin mukaan juuri kolhu tai naarmu, joka perinteisesti nähtäisiin maljakossa virheenä, tekeekin siitä kauniin ja ainutlaatuisen. Samaa periaatetta voi soveltaa vaikkapa sisustukseen, parisuhteeseen – ja itseensä.

Uusi tunne tuntui niin merkittävältä, että halusin muistaa sen aina. Niinpä otin tatuoinnin, jossa sydämen keskeltä puuttuvat kokonaan loistokkaat värit. Sen sijaan, että huomaisin jonkin puuttuvan, näenkin kuun. Se kuvastaa samalla sitä, että pimeätkin puolet saavat tulla esiin ja näyttää kauniilta. Jokaisella meillä on omamme.

Pääkuva: Depositphotos.com
Tatuointi: Toni Kosketus / Tattoo Shop Ink Pistols, Tampere

Haluaisin seurata kutsumustani (mutku mieluummin selittelen)

Oletko jäämässä lomalle työstä, jossa et viihdy? Haluaisitko viettää päiväsi tekemällä sitä, mitä rakastat? Kiehtooko oman kutsumuksen löytäminen ja toteuttaminen?

Monia kiehtoo – oman elämäntehtävänsä pariin astuminen on yksi henkisen kasvun inspiroivimmista askelista. Kuitenkin hyvin moni sanoo tässä kohtaa MUTKU.

1. ”Mutku en mä tiedä, mikä mun unelmahomma olisi.”

Harva automaattisesti tietää. Koska olet täysin ainutlaatuinen, ei myöskään sinun näköistäsi työtä ole jokaisessa puljussa.

Unelmatyössä yhdistyvät sinun vahvuutesi ja rakkaimmat intohimon kohteesi. Jotta toimenkuvasi tai yritysideasi voi alkaa muotoutua, saatat tarvita aikaa, itsetutkiskelua ja asioiden jäsentämistä mielessäsi. Mistä innostut? Minkälaisten asioiden parissa voisit viettää aikaa loputtomiin? Missä olet hyvä? Mitä vahvuuksia käytät mieluiten? Leikittele ajatuksilla. Yhdistele luovasti erilaisia vaihtoehtoja. Älä sano ajatuksille ei, anna niiden tulla. Sinun ei tarvitse toteuttaa mitään, mutta mutkuttelun sijaan ala laajentaa mieltäsi erilaisilla mahdollisuuksilla.

Et ehkä keksi heti, mitä haluaisit tehdä. Älä yritä pakottaa vastausta esiin. Luultavasti tarvitset myös ajanjaksoja, jolloin annat asian hautua ilman aktiivista ajatustyötä.

Aloin itse kaivata alanvaihtoa toimittajan työstä yhdeksän vuotta sitten. Selvittelin koulutusvaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Joidenkin vuosien ajan pyörittelin ylläolevia kysymyksiä paperilla. Odotin esiripun avautuvan silmieni edessä, mutta niin ei käynyt.

Luotin siihen, että asia selkenee joskus. Ensin siirryin silloisella alallani yrittäjäksi. Yrittäjyyden myötä sain ensimmäiset maistiaiset siitä, miltä tuntuu toimia inspiraation ohjaamana. Viisi vuotta sitten osasin ottaa konkreettisia askelia kohti kiinnostuksen kohteitani. Vähitellen uusi työ valmentajana hyvinvoinnin parissa alkoi muotoutua.

Pian huomasin myös, että se mikä on unelmatyötäni nyt, ei välttämättä ole sitä enää parin vuoden päästä. Unelmatyön ei tarvitse olla staattinen tila. Se saa kasvaa ja kehittyä jatkuvasti tekijänsä mukana.

2. ”Mutku en mä tiedä, miten mun lempijutuista voisi tulla työ tai kuka siitä maksaisi.”

Harva intohimoyrittäjä on kerrasta ryhtynyt tienaamaan harrastuksellaan kolmen tonnin kuukausipalkkaa. Niinkin voi tapahtua, mutta jos kannattavan asetelman rakentaminen tuntuu haastavalta, sitä ei kannata suoraan tavoitella.

Kutsumuksen löytäminen ja siitä ammatin tekeminen ei tapahdu selkein hyppäyksin, vaan se on erilaisten askelten ottamista omalla tiellä: välillä eteen ja välillä taakse, joskus loikka eteenpäin ja sitten kolme haparoivaa heilahdusta sivuun. Oppaana toimii tunne. Mikä tuottaa iloa? Mikä houkuttelee ja innostaa? Miten voin auttaa muita parhaiten? Mikä tuntuu takkuilevan? Kannattaako sitä jatkaa?

Muista, että myös työn muodot muuttuvat koko ajan. Sähköisten palveluiden myötä oma toimenkuvani on viime vuosina mullistunut kokonaan. Kolme vuotta sitten en mitenkään olisi osannut kuvailla, millainen työpäiväni on nyt. Voi hyvin olla, että yhtä suuria mullistuksia tapahtuu jatkossakin. Jos unelmatyötäsi ei vielä ole olemassa, se ei tarkoita, etteikö tulevaisuudessa voisi olla. Se rakentuu vähitellen: kokeilemalla, yrittämällä, erehtymälläkin. Jokainen askel matkallasi tuottaa osaamista ja ymmärrystä, joka auttaa sinua jatkossa.

3. ”Mutku ei näillä resursseilla ja tässä tilanteessa (talo, lapset, autolaina, koiratarha, mummon omaishoitajana toimiminen, huono matikkapää, huono kielitaito, mitä näitä nyt on) pysty tuollaisiin muutoksiin.”

Selityksiä on paljon. Todellisia esteitä on paljon vähemmän. Selityksillä voi suojata itseään – ja kyllä, jos haluat jäädä siihen, missä nyt olet, sinulla on täysi oikeus tehdä niin.

Mutta jos et ole tyytyväinen tilanteeseesi, ja tunnet jonkun suunnan kutsuvan sinua enemmän kuin nykyisen työsi, kannattaa tarkastella, voisitko päästää irti selityksistä ja tarttua toimeen juuri niistä lähtökohdista, jotka sinulla on. Oli tilanteesi mikä tahansa, luultavasti paljon vaikeammista olosuhteista ja heikommilla resursseilla on pystytty tekemään ihmeellisiä elämänmuutoksia.

Kertaloikka kutsumuksensa perään ei ehkä ole jokaisen juttu, eikä sen tarvitsekaan olla. Suurimmalle osalle sopii mieluummin vähitellen tapahtuva muutos, jossa ei yhdellä irtiotolla kasata omalle intohimolle suuria taloudellisia menestyspaineita.

Voit hyvin nykyisen päivätyösi ohella ryhtyä edes hetkittäin antamaan lisäaikaa omille intohimoillesi. Anna niiden laajentua ja taitojesi karttua vähitellen. Kun osaamisesi kasvaa, todennäköisesti myös taidoillesi tulee kysyntää. Ensin saatat joutua tarjoamaan palveluitasi ilmaiseksi, mutta vähitellen voit myös asettaa niille hinnan. Kunnioita omaa osaamistasi.

Anna lähtökohtiesi kääntyä mieluummin vahvuuksiksi kuin heikkouksiksi. Ehkäpä olet ainutlaatuisen elämäsi aikana oppinut jotain sellaista, mistä on apua muille. Itse koin unelmatyöni ensimetreillä uupumuksen, mutta se ei ollutkaan este, vaan se auttoi minua ymmärtämään hyvinvointia entistä kokonaisvaltaisemmin.

Lakkaa vastustamasta ja selittelemästä. Maailma ei voi tarjota sinulle mahdollisuuksia, jos et halua nähdä niitä.

4. ”Mutku jos mä aloitan nyt ja unelmatyön luomisessa kestää kymmenen vuotta, olen sitten jo XX vuotta vanha!”

Olet kymmenen vuoden päästä joka tapauksessa XX vuotta vanha. Ikää kertyy väistämättä, teit millaista työtä tahansa. Mutta valinnoilla ja uskalluksella voit vaikuttaa elämänlaatuusi niin ratkaisevasti, että kymmenen vuoden kuluttua et välttämättä tunne vanhentuneesi lainkaan, ehkä jopa päinvastoin nuorentuneesi.

Oman kutsumuksensa seuraaminen tuottaa niin paljon energiaa, etten ikinä olisi voinut kuvitella. Olit minkäikäinen tahansa, olet ansainnut sen, että teet sitä, mikä sinua eniten inspiroi.

Itselleni suuri innostuksen lähde oli muutama vuosi sitten artikkeli 93-vuotiaasta joogaopettajasta Veikosta, joka oli tutustunut joogaan nelikymppisenä. Hän opetti edelleen ja suunnitteli jäävänsä satavuotiaana varhaiseläkkeelle. Veikon innostamana minäkin uskalsin lähteä joogaopettajakoulutukseen 37-vuotiaana. En ollutkaan vielä liian vanha, vaikka olin niin ajatellut.

***

Mutkuttelu on helppo vaihtoehto. Se ei vaadi rohkeutta, heittäytymiskykyä, luottamusta tai luovuutta. Silloin saa siirtää vastuun olosuhteille, joita pitää oman kutsumuksensa seuraamisen esteenä.

Entä jos kuitenkin jättäisit seuraavan mutkun väliin ja antaisit elämäntehtävällesi mahdollisuuden?

Kuvat: 123rf.com ja Matti Lahtinen

Näin selvisin uupumuksesta

Kolme vuotta sitten huomasin olevani uupunut.

Minulle se tarkoitti tavanomaista syvempää väsymystä ja kroonista stressitilaa, ylikierroksilla käymisen tunnetta, jossa tavanomaiset rutiinit ja velvollisuudet aiheuttivat suunnatonta ahdistusta. Diagnoosi on omani.

Nyt minusta alkaa vähitellen tuntua siltä, että uupumus on voitettu. Mieli tuntui jo vuosi sitten aiempaa virkeämmältä, lopulta kehokin tuntuu seuranneen perässä.

Millaisia vaiheita kolmeen vuoteen on mahtunut? Sen olen ainakin oppinut, että uupumuksesta toipuminen on prosessi, johon mahtuu monenlaisia vaiheita, edistystä ja takaiskuja.

1. Havahtumisen hetki. Joskus tarvitaan pysäyttävä tapahtuma, joka saa ihmisen huomaamaan tilanteensa. Viesti voi tulla ulkoapäin tai ihmisen sisältä; se voi olla esimerkiksi tapaturma, sairaus, riita tai ero. Itselleni se oli yksi paniikkikohtaus. Olennaisinta on tunnustaa tilanne ja ymmärtää, että samalla tiellä jatkaminen on mahdotonta. Tarvitaan päätös laittaa oma hyvinvointinsa etusijalle.

2. Avun pyytäminen ja delegointi. Alkumetreillä tärkeää on akuutin kuorman purkaminen, jotta taakkaa ei ainakaan kerry enää enempää ja jotta voi alkaa levätä enemmän. Kaikkea ei voi tehdä itse, ainakin minun oli pakko opetella pyytämään apua. Samalla on ehkä tilaisuus tunnustaa toisillekin se, missä on menossa, ja puhua tilanteestaan ääneen muille.

3. Luopuminen. Yleensä uupuneen elämässä on jotakin liikaa. Töitä, harrastuksia, kotitöitä, raskaita ihmissuhteita, lasten tai vanhempien hoitamista, suunnitelmia, menoja kalenterissa. Jostain on opeteltava vähentämään, ja jotta toipuminen pääsee liikkeelle, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian. Jos vielä ajattelet, että et voi luopua mistään, koska sinua tarvitaan kaikkialla, olet kohta entistä syvemmällä suossa – ja sitten et ole tekemässä enää mitään. Kyseenalaista omat ajatuksesi, että et voisi luopua jostakin tai jättää jotakin väliin.

4. Elämäntapojen muuttaminen toipumista tukevaksi. Uupumus on vahva viesti siitä, että elimistösi ei voi hyvin. Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota unen laatuun ja määrään, seuraavaksi ravinteikkaaseen ruokaan ja säännölliseen ruokailurytmiin, sitten kehoa kuuntelevaan liikuntaan. Elimistölle stressiä voivat tuottaa yhtä lailla liian rankka treeni kuin myös liikkumattomuus. Yhdelle muutos voi siis tarkoittaa tahdin hiljentämistä ja määrän vähentämistä, toiselle taas lempeän liikunnan aloittamista vaikkapa muutamalla metsäkävelyllä viikossa. Itse jouduin luopumaan salitreenistä, joten keskityin kävelylenkkeihin ja joogaan. Vasta muutama päivä sitten kävin ensimmäistä kertaa salilla uupumuksen jälkeen.

5. Syvällinen itsetutkiskelu. Kun akuutti hätä on hoidettu ja toipuminen on jossain määrin alkanut, on hyvä alkaa tarkastella sisintään. Se voi tapahtua ystävien kanssa keskustelemalla, terapiassa, kirjoittamalla. Itse kirjoitin muistikirjakaupalla ja pohdin, mitä ovat olleet uupumukseen johtaneet ajatus- ja toimintamallit. Mikä elämässäni ja toiminnassani saa minut uupuneeksi? Miksi toimin niin? Mikä minulle on elämässä tärkeintä? Millaisten arvojen mukaan olen todellisuudessa elänyt? Omalla kohdallani ongelma löytyi jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta. Uskoin, että aina pitää olla hyödyllinen. Uskoin, että vasta saavutusteni myötä olen tarpeeksi.

6. Uusien uskomusten opettelu. Kun uupumuksen ydinsyy on paikallistettu, voit alkaa pohtia, millaisten uskomusten mukaan haluaisit alkaa elää tästä eteenpäin. Millaiset uskomukset tukisivat toipumistasi? ”Minulla on lupa levätä.” ”Olen riittävän hyvä tässä ja tällaisena kuin olen.” Mikä onkaan se sinulle tärkeä uusi uskomus, muistuta itseäsi siitä usein.

7. Uusien toimintamallien opettelu. Uupumusta aiheuttavat uskomukset heijastuvat usein käytännön elämässä toimintamalleina, jotka haittaavat hyvinvointia. Itselläni oli aamuisin niin kiire töiden pariin, etten ”ehtinyt” syödä aamupalaa. Tein töitä niin myöhään, että oli vaikea nukahtaa. Lepäsin niin vähän, että keho ei ehtinyt palautua rasituksista. Kolme vuotta olen nyt opetellut, miten viettää rauhallinen aamupalahetki, sulkea työsähköposti ajoissa tai jättää keskeneräinen työ odottamaan seuraavaa päivää. Usein jo onnistunkin!

8. Stressin aikaansaamien muutosten korjaaminen kehossa. Krooninen stressi vaikuttaa elimistöön monin tavoin. Suosittelen tarvittaessa käyntiä esimerkiksi funktionaalista lääketiedettä harjoittavan lääkärin luona. Itseltäni löytyi stressin jäljiltä muun muassa kilpirauhasen vajaatoiminta ja puutostiloja. Niiden asianmukainen hoito on kohentanut oloa ratkaisevasti.

9. Ylimääräisten asioiden karsiminen elämästä. Akuutissa vaiheessa asioista luopuminen tarkoitti sitä, että jätin ”vähiten pakolliset” hommat pois ja varasin hieman aikaa lepäämiselle. Myöhemmin tilan tarve ja sen luominen elämään ovat jatkuneet sitäkin radikaalimmin. Kun voimat lisääntyivät, aloitin kodin raivauksen. Tavaroista luopuminen on tuottanut valtavasti lisää energiaa. Lakkasin tekemästä lupauksia, jotka eivät tuntuneet oikeilta. Opettelin sanomaan ei. Nykyään pidän kalenterin sen verran väljänä, että sitä katsoessa olo tuntuu hyvältä. En enää haali elämääni asioita, vaan nautin tyhjästä tilasta.

10. Itsensä näkeminen uudella tavalla. Ihminen helposti määrittelee itsensä tekemistensä kautta. Ratkaisevaa toipumisessa onkin se, että opettelee hyväksymään ja arvostamaan itseään muuten kuin suorituksista ja saavutuksista käsin. Olet arvokas yksinkertaisesti siksi, että olet!

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen on käynnissä. Tule mukaan!

Kuvat: 123rf.com

Tykkää musta, niin sit mäkin tykkään musta!

Kun surffailen somessa, erityisesti Instagramissa, voin välillä vähän huonosti. Ahdistusta aiheuttaa erityisesti teinien suosima selfieiden alalaji: huulet töröllä, muikea ilme, tarkkaan harkittu kuvakulma yläviistosta. Se, jossa pyritään näyttämään mahdollisimman ihkulta. Sitten kaverit tykkää ja hihkuu, että vitsi sä oot kaunis.

Luulen tietäväni, mistä ahdistukseni johtuu.

Mietin, miltä minusta olisi tuntunut, jos reilut 20 vuotta sitten kulttuuri olisi ollut samanlainen kuin nyt. Kameroita jokaisella, nettiyhteydet jatkuvasti käytössä, lukuisat mediat klikkauksen päässä odottamassa – ja tämä kaikki yhdistettynä nuoruuden epävarmuuteen, oman kehittyvän kehon kummasteluun sekä suunnattomaan tarpeeseen tulla hyväksytyksi.

Kuinkahan monta Facebook-kaveria minulla olisi ollut? Olisiko minun selfieistäni tykätty? Olisinko uskaltanut postata sellaisia kuvia kuin olisin oikeasti halunnut, vaikkapa itsestäni ja hoitohevosestani?

Oikeassa elämässä minua kiusattiin jo ihan riittävästi. En halua tietää, millaiseksi elämä olisi muuttunut sosiaalisen median myötä silloin, kun itseluottamusta ei vielä ollut ja elämä oli yhtä lauman luomaan muottiin asettautumista. Kuinka paljon enemmän olisin yrittänyt, jotta olisin kelvannut? Millaisia töröhuuliselfieitä olisin postannut? Miltä olisi tuntunut, jos niistä ei olisi tykätty?

Nyt aistin sen, mikä monien huoliteltujen ja glitterinhohtoisten selfieiden taustalla piilee: salainen toive saada hyväksyntää ja rakkautta. Kun kuvastani tykätään, minusta tykätään. Sitten minäkin tykkään itsestäni.

Erityisesti nuorena olemme kovin riippuvaisia muiden mielipiteistä. Se, mitä lapsuus- ja nuoruusvuosina opimme muilta itsestämme, kulkee kuitenkin mukana elämässä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Ne ”totuudet”, joihin uskoen kasvamme, saattavat värittää elämää hamaan loppuun, jos ei jossain kohtaa ala tietoisesti pohtia, mitä itsestään oikeasti ajattelee – ja haluaa ajatella.

Henkisen hyvinvoinnin valmentajana olen tottunut etsimään perimmäisiä syitä erilaisten henkisten haasteiden taustalla. Usein ongelmat, jotka pinnalta vaikuttavat aivan erilaisilta, pohjautuvat samaan ydinongelmaan: arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteisiin. Pintatasolla ne voivat aiheuttaa muun muassa liikaa suorittamista, mahdottomuuksiin kasvavaa kunnianhimoa, itsensä syyttelyä, häpeän tunnetta, kiltteyttä ja kynnysmattosyndroomaa sekä omien tarpeiden, tunteiden ja unelmien hautaamista ja hylkäämistä. Jotta nämä päällimmäiset ongelmat voidaan muuttaa, täytyy ensin rakentaa taustalle uusi uskomus itsestä: olen hyvä, riittävä ja rakastettava tällaisena kuin olen.

Itsensä terveen rakastamisen ei tarvitse olla sitä, mitä perinteisesti ajatellaan negatiivissävytteisenä itserakkautena. Se ei ole toisten katsomista nenänvartta pitkin tai kuvitelmia, ettei itsessä ole minkäänlaisia vikaa. Kun ihminen rakastaa itseään terveellä tavalla, hän tuntee sekä vahvuutensa että heikkoutensa ja hyväksyy ne ilman, että kumpaakaan tarvitsee erityisesti korostaa. Hän ei vahvuuksien ansiosta nosta itseään muiden yläpuolelle, mutta ei myöskään ruoski itseään heikkouksien takia, hän ei anna puutteidensa pysäyttää itseään.

Jos keskittyy hakemaan tykkäämistä muilta, saa koko elämänsä mukautua muiden vaihteleviin toiveisiin. ”Muut” on valtava massa ihmisiä, joilla on kaikilla oma mielipiteensä asioista. Jos kelvatakseen yrittää olla sitä, mitä muut mahdollisesti haluavat sinun olevan, katoaa itse kokonaan. Siksi hyväksynnän ja arvostamisen tunne on ensin löydettävä omasta itsestä. Kun osaa arvostaa omaa ainutlaatuisuuttaan, on helpompi nähdä kauneus myös muissa.

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen on käynnissä. Tule mukaan!

Kuvat: 123rf.com

Täydellisen epätäydellinen – ja silti riittävä

Vanha sääntö pätee taas: hiljaista blogissa, kiireistä elämässä. Unelmien toteuttaminen on vienyt aikaa ajatusten jäsentelyltä 😉

Kirjoitan tätä helteisenä Tapaninpäivän aamuna Nicaraguassa, Tyynenmeren rannalla, vastavalmistuneena joogaopettajana.

Takana on intensiivinen viiden viikon koulutus: 12-tuntisia kurssipäiviä kuusi päivää viikossa, kotitehtävät päälle. 33 astetta lämmintä, asanaharjoitusta monta tuntia päivässä, hurjasti uutta informaatiota. Naurua ja kyyneleitä, hikeä ja onnistumisia samassa paketissa. Palkitsevaa, uuvuttavaa ja oivalluttavaa.

Totta puhuen en ollut ollenkaan varma, suoriutuisinko koulutuksesta. Uupumukseni jäljiltä kehoni on ollut pari vuotta toipilaana. Minulta on hoidettu kilpirauhasen vajaatoimintaa, lisämunuaisen uupumusta sekä monia puutostiloja. Prosessi on edennyt, mutta se on edelleen kesken.

Pitkin vuotta oli kuitenkin vaikeita hetkiä: vähänkin pidempi ja raskaampi joogaharjoitus sai minut hyvin väsyneeksi tai jopa sairaaksi. Olin moneen kertaan viittä vailla perumassa lähtöäni koulutukseen. Koulutuksen aikanakin epäilytti moneen kertaan. Ensimmäisillä viikoilla jouduin jättämään useamman harjoituksen kokonaan väliin, kun kehoni vaati lepoa. Heräilin keskellä yötä ja mietin, että en vain pysty tähän. Enkä ollut ainoa. Moni muukin mietti matkan varrella, mitä ihmettä oikeastaan tekee täällä.

Mutta jokin sai minut ajattelemaan, että tämän kuuluu toteutua nyt. Niinhän sen kuuluikin. Kolmannen kurssiviikon jälkeen jännitys alkoi helpottaa. Aloin huomata, että tämä hommahan etenee siitä huolimatta, vaikkei se menisikään omien ihannemielikuvieni mukaan. Opin ja kehityn, vaikka kuinka kuvittelen muuta.

Mieleni on edelleen tottunut rakentamaan odotukset itseäni kohtaan niin, että vain täydellinen on riittävä. Minun maailmassani ”kiitettävä” arvosana on ollut yhtä kuin ”hyväksytty”. Jos suorituksessa on ollut puutteita, se ei ole ollut tarpeeksi. Silloin ei voi ”päästä läpi”. Millainen on ollut sinun arviointiasteikkosi omia suorituksiasi varten?

Arvasin jo lähtiessä, että suurin oppiläksyni koulutuksessa tulee olemaan itseni hyväksyminen sillä tasolla kuin olen. Tiesin, etten voi täyttää omia aiempia standardejani, mutta onneksi jokin silti ajoi minut yrittämään. Sain – ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni – huomata, että vähemmän täydellinenkin suoritus voi olla paitsi riittävä, myös erinomainen. Ja samalla minun näköiseni. Huikeaa oli seurata myös kurssikavereiden kehitystä. Intensiivinen prosessi teki ihmisille ihmeitä, ja opinnäytetunnit olivat toinen toistaan upeampia.

Vuosi sitten, koulutukseen ilmoittautumisen jälkeen, pohdin uskomuksia sekä unelmien hautaamista ja toteuttamista kirjoituksessa Missä mielesi rajat kulkevat?. Joogaopettajakoulutus oli minulle se epämääräinen ajatus, joka aina aika ajoin pompahti mieleeni ja jota vuosia painoin takaisin piiloon, koska en pitänyt sen toteutumista mahdollisena. Mutta niin siitä vain tuli totta. Koulutuksen aikana pian vaikeimpien hetkien jälkeen tuli aina se onnistuminen, joka kertoi minulle, että olen oikealla tiellä.

Haastan edelleen myös sinua antamaan tilaa houkutteleville haaveille, jotka eivät jätä mieltäsi rauhaan. Kaikkea ei tarvitse toteuttaa kertarytinällä tolkuttomina irtiottoina – unelmiaan kohti voi kulkea myös hissukseen, askel askeleelta, sinulle ja elämääsi sopivaa tahtia. Usko minua: olet riittävän hyvä toteuttamaan unelmasi, ja riittävän arvokas, jotta ansaitset haluamasi.

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen avautuu verkossa 5.1. Tule mukaan!

Joogaopettajakoulutus: RYT 200 h Authentic Flow & Yin Yoga Teacher Training, järjestäjänä Satu Tuomela. Suosittelen lämpimästi 🙂

Kuvat: Matti Lahtinen

Viisi askelta kohti aitoutta

Blogiuutisia: tämän blogin kirjoitukset (tai ainakin osa niistä) ilmestyvät jatkossa myös suositulla Hidasta elämää -sivustolla! Sieltä löytyy paljon erinomaista luettavaa henkisestä hyvinvoinnista, suosittelen lämpimästi.

*****

Minulla on viime vuosina ollut tapana sanoa, että kun tekee oikeita asioita oikeista syistä, elämä virtaa kuin itsestään oikeaan suuntaan. Voisin lisätä mukaan vielä sanat “oikealla asenteella”. Sen merkitystä en itse vielä joitakin vuosia sitten ymmärtänyt lainkaan.

Olen malliesimerkki siitä, miten tavoitteellinen elämä voi viedä lujaa metsään. Alettuani tutustua itsensä kehittämiseen suunnistin tohkeissani kohti tarkoin viilattuja tavoitteita. Keskityin unelmien toteuttamiseen selvittämättä, miksi ne olivat minulle tärkeitä. En tajunnut, että hyvinvoinnin näkökulmasta tavoitteisiin suhtautumisen tapa on vähintään yhtä tärkeä kuin itse tavoitteet. Niinpä tekemiseni oli väkisin puurtamista ja loputonta täydellisyyteen pyrkimistä ilman lepoa.

Vuosien ylisuorittamisen ja sitä seuranneen uupumisen myötä aloin oivaltaa, että hienojenkaan unelmien toteuttaminen ei vielä tarkoittanut, että eläisin oikeasti hyvää elämää. Sen sijaan halusin päästä eteenpäin, koska elämääni hallitsi syvään juurtunut uskomus siitä, etten ollut riittävän hyvä sellaisena kuin olen. Yritin täyttää ulkopuolisten mallien pohjalta muotoilemiani saappaita, joiden reunoja ei kuitenkaan tuntunut tulevan vastaan ollenkaan (koska perfektionistilla ei tule vastaan sitä hetkeä, jolloin hän olisi tyytyväinen nykytilanteeseen).

Kun aloin toipua, tajusin, että ennen matkalipun hankkimista on syytä selvittää, kuka minä matkustajana oikeastaan olen. Oikeat asiat ja erityisesti syyt niiden tekemiseen löytyvät, kun luopuu pakosta saavuttaa asioita ja alkaa ymmärtää, millaiset asiat ovat samalla taajuudella oman sielun kanssa.

Millaisista askelista aidon itsensä löytämisen polku koostuu?

1. Tulet tietoiseksi ajatuksistasi, uskomuksistasi ja toimintamalleistasi. Tämä vaihe jatkuu yleensä jossain mittakaavassa hamaan loppuun. Tietoiseksi tulemisen merkitys koskee erityisesti tiedostamattoman mielemme sisältöä, mutta usein emme ole aidosti tietoisia edes sellaisista uskomuksista, joita toistelemme päivittäin ääneen. Tässä kohtaa siirrät siis huomion ulkoisesta maailmasta sisäiseen ja ryhdyt tarkkailemaan, millaisia ajatuksia pidät totena.

2. Alat tunnistaa, mikä ajatuksissasi ja toiminnassasi on omaa ja mikä muualta opittua. Kysyt itseltäsi, oletko oikeasti samaa mieltä ajatustesi kanssa ja palvelevatko nämä uskomukset ja toimintamallit sinua enää. Alat etsiä motiiveja tekemisen taustalta: mikä saa sinut tekemään sen, mitä olet tekemässä? Entä millainen on “pitäisi tehdä” -listasi? Useimmilla meistä on tunteita, että “pitäisi” tehdä yhtä sun toista, jotta täyttäisi omat tai muiden meihin kohdistamat vaatimukset. Mistä tuo “pitäisi”-tunne tulee – onko se oma valintani vai jonkun toisen minuun kohdistama (tai kuvittelemani) odotus? Pitääkö oikeasti?

3. Olet tullut tienhaaraan, joka tarjoaa mahdollisuuden valita. Haluatko jatkaa vanhalla tavalla vanhoihin ajatuksiin uskoen vai haluatko alkaa purkaa kerroksia ympäriltäsi ja lähteä uuteen suuntaan? Kun päätät haluta muutosta, alat opetella tarpeettomista uskomuksista ja toimintamalleista irtipäästämistä. Tärkeää on sekin, että annat itsellesi ja muille anteeksi. Kaikilla meillä on kuormamme eikä omaa historiaa voi pyyhkiä pois, mutta menneisyytensä kanssa voi oppia olemaan sinut. Kuorma kevenee ratkaisevasti, kun katkot turhat energeettiset siteet, jotka pitävät sinua paikoillaan.

4. Alat kuulla omaa ääntäsi. Kun ylimääräinen painolasti kevenee ja poistuu, sydämestäsi alkaa nousta esiin omimpia ajatuksiasi. Millaisia ne ovat? Mitä oikeasti haluat? Mitkä asiat vetävät sinua puoleensa? Mikä sinulle on tärkeää? Samalla opettelet hyväksymään sen, mitä löydät – ja vähitellen jopa rakastamaan sitä. Pikku hiljaa uudet ajatukset alkavat realisoitua olosuhteiden muutoksina elämässäsi. Opit tekemään sydämesi viestien mukaisia valintoja ja elämään itsesi näköistä elämää.

5. Opit ilmaisemaan tunteitasi ja mielipiteitäsi rakentavalla tavalla, vapaasti ja silti hallitusti. Olen kuullut monta kertaa ja myös itse kokenut samantyyppisen, ristiriitaiseltakin kuulostavan tarinan: ennen tietoisempaa itsetutkiskelun aikaa tuli välillä sanottua muille mitä sattuu. Tunteet tulivat kyllä julki – mutta samaan tapaan kuin olisi kaatanut lokaämpärin toisen niskaan. Silti monissa tilanteissa saattoi olla vaikeaa ilmaista rehellisesti mielipidettään tai pahaa oloaan. Henkisen kehittymisen myötä ymmärrät, mistä tunteet milloinkin kumpuavat ja ennen kaikkea otat niistä itse vastuun. Samaan aikaan uskallat aina vain paremmin ilmaista, mitä mieltä aidosti itse olet, mitä haluat ja missä rajasi menevät.

Nämä askeleet saattavat myös lomittua, eikä prosessi välttämättä pysähdy koskaan. Ajatukset, joita silloinen minäsi joskus piti tuoreina ja vallankumouksellisina, voivatkin myöhemmin tuntua vanhoilta ja kuluneilta – olet kasvanut niistä ohi. Sielusi elää kehittyessään samanlaista jatkuvaa kiertoa kuin luonto kukoistaessaan kesällä, valmistautuessaan talveen sekä herätessään uudelleen kevääseen. Tämä polku matkan varrelle mahtuvine oivalluksineen on aina yhtä ihmeellinen.

Kun haluat tutkiskella ajatuksiasi ja uskomuksiasi kirjoittamalla sekä löytää entistä paremman tasapainon tilan elämääsi, olet tervetullut Linjassa itsesi kanssa -kirjoittamishaasteeseen, joka alkaa 15.10.2014. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan nyt!

Kauneus on mielentila

Välillä on aika palata pintaan. Vuoden tauon jälkeen jatkan ulkonäköaiheesta: itsensä hyväksymisestä ja ehkä jopa rakastamisesta.

Olin jo ehtinyt kuvitella, että olen kaiken kasvamisen lomassa hyväksynyt kehoni sellaisena kuin se on. Mutta niin se joskus menee, että juuri kun luulee oppineensa jotain, elämä alkaa osoitella sormella kipupisteitä, joita ei tiennyt enää olevankaan…

Osallistuin viime viikonloppuna ystäväni Kirsi Salon järjestämään ”Kaunis totuus sinusta” -työpajaan, jonka tavoitteena oli oppia katsomaan itseään uudella tavalla ja ajattelemaan kehostaan kauniimmin. Workshop alkoi meditaatiolla, jossa jokainen kävi mielessään läpi kehonsa osia ja ajatuksia, joita ne herättivät. Mitä mietit hiuksistasi, nenästäsi, rinnoistasi, vatsastasi, jaloistasi? Erilaiset tuntemukset saivat meditaation aikana vapaasti nousta mieleen.

En yllättynyt siitä, että minulla oli vielä negatiivisia ajatuksia kehostani, mutta yllätyin siitä, miten paljon niitä oli. Kehossani ei ollut montakaan kohtaa, joiden kohdalla en olisi tuntenut tyytymättömyyttä. Osaan liittyi suorastaan häpeää. Silloin iski viimeinkin ajatus, että nyt riittää. En halua elää loppuelämääni niin, että näen peilissä ainoastaan vikoja. Tyytymättömyys ja häpeä ovat kuluttavia tunteita. Elämä on oikeasti tarkoitettu johonkin paljon hauskempaan ja nautinnollisempaan!

Seuraavan puolentoista tunnin aikana jotain muuttui. Isosti. Opettelimme vastaanottamaan ihailevia ja rakastavia havaintoja sekä kosketuksia muilta, ja yllätyin jälleen: tällä kertaa siitä, mitä kaikkea kaunista toiset kehostani löysivät. Enkä ollut ainoa. Lopussa pitkälti yli sadan naisen voimakkaat avautumisen, vapautumisen ja riemastumisen tunteet ryöppysivät ilmaan. Hei, me ollaan ihan oikeasti tosi kauniita!

Tässä kohtaa moni miettii, että eikö kuitenkin esimerkiksi fyysiseen hyvinvointiin vaikuttavalle ylipainolle kannattaisi tehdä jotakin eikä vain keskittyä vatsamakkaroiden ihasteluun. Hyvä kysymys.

Valmentajana minulle lähtökohta on se, että ihminen voi samaan aikaan olla onnellinen nykytilanteessa ja silti haaveilla vieläkin paremmasta tulevaisuudesta – ei tarvitse valita joko tai. Tämä koskee myös terveyttä ja elämäntapoja.

Olen samaa mieltä siinä, että jos jokin piirre kehossa aiheuttaa terveydellisiä haittoja, silloin voi olla hyvä tavoitella hyvinvointia edistäviä elämäntapamuutoksia ja optimaalisempaa terveyttä. Mutta mielestäni siihen ei kannata tähdätä itseinhosta ja häpeästä käsin. Toki tyytymättömyys voi tsempata jotakuta muutokseen, mutta itse uskon, että matka on paljon miellyttävämpi, kun sen lähtökohtana on hyväksyvä asenne itseä kohtaan. Kun välittää kehostaan, on helpompi alkaa tehdä sitä kohtaan rakastavia ja hoitavia elämäntapavalintoja. Silloin haluat itsellesi aidosti hyvää.

Ja kyllä, itseään SAA pitää kauniina! Muistan itsellänikin vielä viime ajoilta uskomuksia, että hyväksyvät puheet itsestä ovat jotenkin tuomittavia ja niitä pitää varoa. Koska sitten muut voivat ajatella, että mitähän tuokin itsestään kuvittelee… No, nyt olen sitä mieltä, että muiden ajatukset eivät kuulu minulle 🙂

Workshopin jälkeen Kirsi herätti vielä keskustelua Facebookissa ja haastoi naiset julkaisemaan itsestään käsittelemättömän kuvan, jossa esiinnyt meikkaamattomana. Tässä kohtaa minulla ei ollut enää juurikaan kynnystä vastata haasteeseen. Viikko sitten olisi ollut ehkä vaikeampaa, vaikken ole runsasta meikkaamista koskaan harrastanutkaan (itsekritiikkiä ja perfektionismia sitäkin enemmän). Postasin kuvan julkisena seinälleni, heitin haasteen eteenpäin kaikille naisille ja heitän sen nyt myös sinulle, sisko. Ei siihen kuole, päinvastoin, se on tosi vapauttavaa!

Sanoisin, että sata prosenttia ulkonäkökriiseistä ei johdu siitä ulkoisesta omien standardien vastaisesta piirteestä, jota niin mielellään jää fanaattisesti tuijottamaan peilistä. Kriisin syy on yksinomaan pään sisällä ja se on se uskomus, että tuo piirre on jotenkin ongelmallinen. Ajatus puolestaan tuottaa negatiivisia tunteita, jotka myös näkyvät siinä, miten kannat kehosi.

Vastaavasti rakkaus ja hyväksyntä itseä kohtaan heijastuvat koko olemukseen niin suuressa mittakaavassa, että sitä on vaikea käsittää. Meidät on niin ohjelmoitu ajattelemaan kauneutta tiettyjen ulkoisten ihanteiden kautta, ettemme edes muista, miten kaunista aitous, rohkeus ja vapautuneisuus ovat. Kokeillaanko tänä kesänä oikein porukalla?

Olin suunnitellut ottavani kesälomaa varten kestovärin ripsiin, mutta muutin suunnitelmaani. Päätin vain alkaa hymyillä entistä enemmän 🙂

 

Edellinen ulkonäköpostaus löytyy täältä: Sinullakin on lupa loistaa.
Lisää Kirsistä: www.kirsisalo.fi

 

Pari henkisen valmentajan ajatusta pariutumisesta

Olen avioeron jälkeen kokeillut muutamaan otteeseen nettideittailua. En todellakaan ole mikään treffineuvoja, mutta tässä kokemusteni perusteella muutama ajatus paria (nettipalstoilta) etsivälle:

1. Hoida itsetuntosi kuntoon ensin.

Parinvalinnassa ei mielestäni ole kyse ’hyvyydestä’ tai ’huonoudesta’. Siinä on kyse erilaisten ihmisten, toiveiden ja elämäntilanteiden yhteensopivuudesta. Toiset ihmiset sopivat yhteen paremmin kuin toiset. Jos jotkut eivät mätsää keskenään, se ei tarkoita, että toinen olisi ihmisenä huonompi kuin toinen. Ei meitä voi laittaa millään mittapuilla järjestykseen.

Heikko itsetunto välittyy usein rivien välissä tai suoraan riveillä. ”Kelpaisinko minä sinulle?” ei ole kovin seksikäs tai houkutteleva kysymys. Toisen ihmisen tarkoitus ei ole rakentaa sinun itsetuntoasi. Jos lasket oman onnellisuutesi toisen ihmisen varaan, kumoat hänen harteilleen turhan suuren painolastin. Sinun pitää ensin kelvata itse itsellesi sellaisena kuin olet, parisuhteella tai ilman. Vasta kun olet sinut itsesi kanssa, sinusta todennäköisemmin kiinnostuvat terveellä tavalla itsevarmat ihmiset.

Oleta niin vähän kuin mahdollista. Älä yritä lukea toisen ajatuksia. Yhtälö ”Hän ei vastannut viestiini = minä en ole riittävän hyvä” ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Hän on saattanut jättää vastaamatta miljoonasta eri syystä, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Vieraan ihmisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä on turha ottaa henkilökohtaisesti. Ne usein kertovat enemmän hänestä kuin sinusta.

2. Anna itsestäsi, edes jotain.

Jos haluat saada aitoa läheisyyttä, sinun täytyy uskaltaa laittaa itsesi peliin. Lähes tyhjä profiili tekstillä ”Kivat naiset ottakaa yhteyttä!” tai yhteydenotot tyyliin ”Moikka! Mitä sun päivään kuuluu?” eivät ole ’jotain’, ne eivät ole oikeastaan yhtään mitään.

’Jotain’ voi olla muutakin kuin lista adjektiiveja (avoin, mukava, sporttinen, rehellinen), jotka ovat suhteellisia käsitteitä. Joku omasta mielestään sporttinen raahautuu irti sohvasta kahdesti viikossa, toinen valmistautuu maratonille. Voihan noita sanoja käyttää käyttää, mutta muista, että todellisuus voi olla toiselle osapuolelle pettymys – hänelle sama sana saattaa tarkoittaa eri asiaa.

Jaa mieluummin hieman ajatuksiasi ja tunteitasi. Millaisten lasien läpi katselet maailmaa? Millaisista asioista tykkäät keskustella? Mistä haaveilet? Millainen on täydellinen päiväsi? Koko elämäntarinaa ei tietenkään tarvitse vuodattaa heti alkuun, mutta silti voit antaa toiselle ensikosketuksen aitoon sinuun. Jotain, johon toinen voi tarttua, jos se tuntuu oikealta.

3. Mieti, millaisia fiboja välität eteenpäin.

Kannattaa harkita, millaisia (nettielämän herättämiä) tunteita haluat ilmaista, jos toivot jonkun kiinnostuvan sinusta. Vaikka viestiisi ei olisi vastattu kahdessa tunnissa, suosittelen pitämään sormet poissa näppikseltä ja jättämään lähettämättä viestin ”En näköjään onnistunut herättämään mielenkiintoasi. Otat varmaan jonkun joka on käynyt enemmän kouluja / pidempi / komeampi / jotain muuta, mitä.”

No, tämän viestin jälkeen ainakin valitsen mieluummin jonkun, joka suhtautuu asioihin hieman toisella tavalla 😉 (Ja kyse ei edelleenkään ole huonommuudesta vaan yhteensopivuudesta.)

Tietysti jos katkeruus on hallitseva elämänasenteesi ja haluat pitää siitä kiinni, saattaa olla hyvä, että paljastat sen mahdollisimman pian – mutta ehkä juuri se on syy, ettet saa toivomaasi vastausta. Ymmärrän ja tiedän, että yksinolo harmittaa joskus, mutta vastuu omasta hyvästä olostasi on edelleen sinulla, ei kellään satunnaisella nettipalstalaisella.

Uskon, että toiset fiilikset vetävät muita puoleensa helpommin kuin toiset. Tiedän myös, että ajatusmallejaan ja siten ulkopuolisillekin välittyvää energiaa on mahdollista muuttaa. Ei niin, että sinun tarvitsisi muuttua kenenkään toisen vuoksi – tee se itseäsi varten. Luultavasti houkuttelevampi tunnetila saa sinut voimaan paremmin.

4. Anna asioiden tapahtua luontaisesti.

Luota siihen, että Se Oikea ihminen vastaa sinulle oikealla hetkellä, jos on vastatakseen. Älä pakota, vaadi, kiukuttele. Et saa toista kiinnostumaan sinusta väkisin. Anna hänelle tilaa tulla sinun luoksesi, koska hän haluaa – sitä sinäkin todennäköisesti eniten haluat. Ja ennen kuin hän tulee, keskity sillä väliin itse tekemään itsestäsi ja elämästäsi vieläkin onnellisempaa.

Missä mielesi rajat kulkevat?

Kerron usein valmennuksissa tarinani siitä, kuinka lapsuudessa opittu rajoittava uskomus sai minut pariksi vuosikymmeneksi ajattelemaan, että mikään kiva ei ole minua varten ja että minun kuuluu jäädä ulkopuolelle vähän kaikesta. Näistä (kokemuksiini perustuvista) ajatuksista tein päätelmät, jotka ovat yleisimpiä itseä koskevia rajoittavia uskomuksia: että en ole haluamieni asioiden arvoinen ja että en ole riittävän hyvä.

Näiden uskomusten vuoksi en vuosiin uskaltanut edes unelmoida hevoskirjojen kirjoittamisesta, mikä olisi minun kaltaiselleni kirjoittavalle heppatytölle ollut maailman luonnollisin haave.

Kun sitten aikuisiällä tulin tietoiseksi tuosta uskomuksesta ja se alkoi vähitellen murtua, meni vain viisi vuotta, kun olin jo julkaissut kolme hevoskirjaa. Yhtäkkiä asia, josta en tietoisesti ollut uskaltanut edes haaveilla, koska sen ei pitänyt olla minulle millään tavalla mahdollinen, muuttuikin osaksi normaalia elämääni. Uskomukset saivat jättimäisen potkun persiille, ja mahdollisuuksieni rajat lennähtivät lyhyessä ajassa planeetan verran pidemmälle kuin ennen.

Usein jatkan tarinaa naurahtamalla, että nyt kun tämä unelma on toteutettu, olen alkanut pohtia, mitähän muuta vielä mahtoi olla, mistä en lapsena uskaltanut haaveilla, jotta voisin ruveta toteuttamaan niitäkin haaveita – mutta tähän mennessä en ole keksinyt mitään. Taisin siis kuvitella, että olen jo tarttunut kaikkeen, mitä voisinkaan ikinä haluta tai että minulla ei enää ole rajoittavia uskomuksia. Hah.

NLP:n kehittäjä Richard Bandler on todennut, että suurimmat henkilökohtaiset rajat ja esteet eivät löydy niistä asioista, joista haaveilet ja joita haluat tehdä mutta et voi – vaan niistä asioista, joita et edes harkitse.

Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat ne maailman monet mahdollisuudet, jotka mielesi blokkaa totaalisesti, koska tiedostamaton mielesi on askarrellut niiden päälle nimilapun ”Not for me”, ”Way out of my reach” tai ”Ei tuo minulta onnistu”. Siksi ne eivät välttämättä pääse tietoiseen mieleesi asti.

Miksi mieli tekee niin? Koska ensin se on laittanut jonkin nimilapun sinulle itsellesi. Syystä tai toisesta olet luokitellut itsesi johonkin kategoriaan, joka määrittää, mitä voit tai et voi saavuttaa. Tuo lappu estää hurjimmat (ja usein houkuttelevimmat) haaveilut: et anna itsellesi siihen lupaa, koska sinun mielesi maailmassa haaveen toteuttaminen ei ole mahdollista.

Mutta se on vain sinun mielesi rakentama maailma.

Kun aidosti opettelee kuuntelemaan itseään, myös sydämen todelliset toiveet pääsevät lopulta pintaan. Vaikka niitä yrittäisi haudata, jossain kohtaa ne eivät enää jätä rauhaan.

Minä tajusin, että kirjahaaveiden lisäksi olin vuosikymmeniä sulkenut mielestäni liikuntaan liittyvät ammatit. Ajattelin, että en ole riittävän liikunnallinen, koska en nuorena treenannut mitään lajia tavanomaista harrastamista enempää. Ysi koululiikunnasta ei ollut perfektionistille tarpeeksi. Haave pompsahti hetkeksi esiin, kun aloin haaveilla alanvaihdosta kahdeksan vuotta sitten, mutta edelleen uskoin, että minulta tai minusta puuttuu JOTAIN. En edes osannut sanoa mitä.

Nyt mielessäni on vihdoin tapahtunut jotain. Ehkä olen muuttanut vaatimustasoani itseni suhteen. Ehkä arvostan itseäni enemmän kuin aiemmin. Ehkä olen kirjoittanut mieleni muotoilemia nimilappuja uusiksi. Olen hakenut ja tullut hyväksytyksi loppuvuodeksi joogaopettajakoulutukseen, enkä voisi olla asiasta onnellisempi. Mietityttää ja jännittää toki, mutta uskalsin silti!

Kun avasin ensimmäisen koulutukseen kuuluvan kirjan, löysin alkusivuilta seuraavan sitaatin:

”On a given day, a given circumstance, you think you have a limit. And you then go for this limit, and you think, ’Okay, this is the limit.’ As soon as you touch this limit, something happens and you suddenly can go a little bit further. With your mind power, your determination, your instinct, and the experience as well, you can fly very high.”
– Ayrton Senna

Tuupitaan yhdessä omia ja toistemme rajoja kauemmas, jooko? Mitä vähemmän mielessäsi on rajoja, sitä enemmän on vapautta valita ja sitä suurempia asioita saamme aikaan.