Älä sure säröjäsi – ne tekevät sinusta täydellisen

4185498_heartikkeli

Minulla oli pitkään tunne, että minusta puuttuu jotakin. Jokin ominaisuus, taito tai saavutus, joka auttaisi minua menestymään niin hyvin kuin mahdollista. Näin ympärilläni muita, joissa tuntui olevan ”kaikki” – mitä se ikinä tarkoittikin.

Vuosien pohdinnan mieleeni juolahti ajatus, että mitä jos elämä onkin niin taitavasti järjestetty, että minussa nimenomaan kuuluu olla puuttumisen tunne. Että juuri se tunne tekeekin minusta sen, mitä minun kuuluu olla. Että keskeneräisyys ja puutteellisuus ovat osa täydellisyyttä – mitä täydellisyys ikinä tarkoittaakin.

Samalla suhtautumiseni itseäni kohtaan muuttui. Vuosia olin selitellyt itselleni, että olen riittävä ja arvokas puutteistani huolimatta. Nyt tunne kääntyi toiselle tolalle. Aloin tuntea, että olenkin riittävä ja täydellinen juuri puutteideni ansiosta.

Mitä jos ei olisikaan pelkästään ok ja hyväksyttävää olla keskeneräinen? Mitä jos epätäydellisyys nimenomaan olisikin Se Juttu? Mitä jos aitoudesta ja inhimillisyydestä tulisikin suurempi hitti kuin kauniin kiiltäväksi hiotusta ulkokuoresta?

Mitä jos aitoudesta ja inhimillisyydestä tulisikin suurempi hitti kuin kauniin kiiltäväksi hiotusta ulkokuoresta?

Jokainen voisi tunnustaa, että kyllä, minulla on joskus poskessa finni ja välillä kiukustun tyhmistä asioista. Se ei tarkoita, että voisi luvan kanssa olla toisille ilkeä, vaan mieluummin sitä, että ymmärrettäisiin haavoittuvuutta, epävarmuutta ja erilaisuutta – sekä itsessä että toisissa. Ymmärrettäisiin niitä tunteita, jotka yleensä aiheuttavat toisille kiukustumisen. Kun piilotetut ja hävetyt heikkoudet pääsisivät rauhassa esiin, ei tarvitsisi käyttää energiaa ulkokuoren rakentamiseen ja kannattelemiseen.

IMG_5484Japanilaisilla on periaate nimeltä wabi sabi. Se tarkoittaa kauneuden ja arvon näkemistä keskeneräisyydessä ja kuluneisuudessa: siellä, missä on säröjä ja epätäydellisyyksiä. Wabi sabin mukaan juuri kolhu tai naarmu, joka perinteisesti nähtäisiin maljakossa virheenä, tekeekin siitä kauniin ja ainutlaatuisen. Samaa periaatetta voi soveltaa vaikkapa sisustukseen, parisuhteeseen – ja itseensä.

Uusi tunne tuntui niin merkittävältä, että halusin muistaa sen aina. Niinpä otin tatuoinnin, jossa sydämen keskeltä puuttuvat kokonaan loistokkaat värit. Sen sijaan, että huomaisin jonkin puuttuvan, näenkin kuun. Se kuvastaa samalla sitä, että pimeätkin puolet saavat tulla esiin ja näyttää kauniilta. Jokaisella meillä on omamme.

Pääkuva: Depositphotos.com
Tatuointi: Toni Kosketus / Tattoo Shop Ink Pistols, Tampere

Mainokset

Kauneus on mielentila

Välillä on aika palata pintaan. Vuoden tauon jälkeen jatkan ulkonäköaiheesta: itsensä hyväksymisestä ja ehkä jopa rakastamisesta.

Olin jo ehtinyt kuvitella, että olen kaiken kasvamisen lomassa hyväksynyt kehoni sellaisena kuin se on. Mutta niin se joskus menee, että juuri kun luulee oppineensa jotain, elämä alkaa osoitella sormella kipupisteitä, joita ei tiennyt enää olevankaan…

Osallistuin viime viikonloppuna ystäväni Kirsi Salon järjestämään ”Kaunis totuus sinusta” -työpajaan, jonka tavoitteena oli oppia katsomaan itseään uudella tavalla ja ajattelemaan kehostaan kauniimmin. Workshop alkoi meditaatiolla, jossa jokainen kävi mielessään läpi kehonsa osia ja ajatuksia, joita ne herättivät. Mitä mietit hiuksistasi, nenästäsi, rinnoistasi, vatsastasi, jaloistasi? Erilaiset tuntemukset saivat meditaation aikana vapaasti nousta mieleen.

kuva-146

En yllättynyt siitä, että minulla oli vielä negatiivisia ajatuksia kehostani, mutta yllätyin siitä, miten paljon niitä oli. Kehossani ei ollut montakaan kohtaa, joiden kohdalla en olisi tuntenut tyytymättömyyttä. Osaan liittyi suorastaan häpeää. Silloin iski viimeinkin ajatus, että nyt riittää. En halua elää loppuelämääni niin, että näen peilissä ainoastaan vikoja. Tyytymättömyys ja häpeä ovat kuluttavia tunteita. Elämä on oikeasti tarkoitettu johonkin paljon hauskempaan ja nautinnollisempaan!

Seuraavan puolentoista tunnin aikana jotain muuttui. Isosti. Opettelimme vastaanottamaan ihailevia ja rakastavia havaintoja sekä kosketuksia muilta, ja yllätyin jälleen: tällä kertaa siitä, mitä kaikkea kaunista toiset kehostani löysivät. Enkä ollut ainoa. Lopussa pitkälti yli sadan naisen voimakkaat avautumisen, vapautumisen ja riemastumisen tunteet ryöppysivät ilmaan. Hei, me ollaan ihan oikeasti tosi kauniita!

kuva-145

Tässä kohtaa moni miettii, että eikö kuitenkin esimerkiksi fyysiseen hyvinvointiin vaikuttavalle ylipainolle kannattaisi tehdä jotakin eikä vain keskittyä vatsamakkaroiden ihasteluun. Hyvä kysymys.

Valmentajana minulle lähtökohta on se, että ihminen voi samaan aikaan olla onnellinen nykytilanteessa ja silti haaveilla vieläkin paremmasta tulevaisuudesta – ei tarvitse valita joko tai. Tämä koskee myös terveyttä ja elämäntapoja.

Olen samaa mieltä siinä, että jos jokin piirre kehossa aiheuttaa terveydellisiä haittoja, silloin voi olla hyvä tavoitella hyvinvointia edistäviä elämäntapamuutoksia ja optimaalisempaa terveyttä. Mutta mielestäni siihen ei kannata tähdätä itseinhosta ja häpeästä käsin. Toki tyytymättömyys voi tsempata jotakuta muutokseen, mutta itse uskon, että matka on paljon miellyttävämpi, kun sen lähtökohtana on hyväksyvä asenne itseä kohtaan. Kun välittää kehostaan, on helpompi alkaa tehdä sitä kohtaan rakastavia ja hoitavia elämäntapavalintoja. Silloin haluat itsellesi aidosti hyvää.

Ja kyllä, itseään SAA pitää kauniina! Muistan itsellänikin vielä viime ajoilta uskomuksia, että hyväksyvät puheet itsestä ovat jotenkin tuomittavia ja niitä pitää varoa. Koska sitten muut voivat ajatella, että mitähän tuokin itsestään kuvittelee… No, nyt olen sitä mieltä, että muiden ajatukset eivät kuulu minulle 🙂

Workshopin jälkeen Kirsi herätti vielä keskustelua Facebookissa ja haastoi naiset julkaisemaan itsestään käsittelemättömän kuvan, jossa esiinnyt meikkaamattomana. Tässä kohtaa minulla ei ollut enää juurikaan kynnystä vastata haasteeseen. Viikko sitten olisi ollut ehkä vaikeampaa, vaikken ole runsasta meikkaamista koskaan harrastanutkaan (itsekritiikkiä ja perfektionismia sitäkin enemmän). Postasin kuvan julkisena seinälleni, heitin haasteen eteenpäin kaikille naisille ja heitän sen nyt myös sinulle, sisko. Ei siihen kuole, päinvastoin, se on tosi vapauttavaa!

kuva-147

Sanoisin, että sata prosenttia ulkonäkökriiseistä ei johdu siitä ulkoisesta omien standardien vastaisesta piirteestä, jota niin mielellään jää fanaattisesti tuijottamaan peilistä. Kriisin syy on yksinomaan pään sisällä ja se on se uskomus, että tuo piirre on jotenkin ongelmallinen. Ajatus puolestaan tuottaa negatiivisia tunteita, jotka myös näkyvät siinä, miten kannat kehosi.

Vastaavasti rakkaus ja hyväksyntä itseä kohtaan heijastuvat koko olemukseen niin suuressa mittakaavassa, että sitä on vaikea käsittää. Meidät on niin ohjelmoitu ajattelemaan kauneutta tiettyjen ulkoisten ihanteiden kautta, ettemme edes muista, miten kaunista aitous, rohkeus ja vapautuneisuus ovat. Kokeillaanko tänä kesänä oikein porukalla?

Olin suunnitellut ottavani kesälomaa varten kestovärin ripsiin, mutta muutin suunnitelmaani. Päätin vain alkaa hymyillä entistä enemmän 🙂

 

Edellinen ulkonäköpostaus löytyy täältä: Sinullakin on lupa loistaa.
Lisää Kirsistä: www.kirsisalo.fi

 

Sinullakin on lupa loistaa

Elämän Flow - uskomuksia ulkonäöstä
En ollut koskaan suunnitellut kirjoittavani ulkonäöstä ja sen herättämistä ajatuksista, mutta nähtyäni tämän videon en voinut olla kirjoittamatta. Videon yhteydessä mainittu tieto, että vain neljä prosenttia naisista pitää itseään kauniina, on surullinen, piti se paikkansa tai ei. Kun kuuntelee omaa sisäistä ääntään, se on helppo uskoa todeksi.

Kasvoin jo varhain siihen ajatukseen, että olen ruma ja vastenmielinen. En tosin muista tilannetta, jolloin kukaan olisi sanonut minulle sitä suoraan noilla sanoilla, mutta muistan lukuisia toisten ihmisten sanoja ja tekoja, jotka ovat osaltaan rakentaneet tätä käsitystä. Voi kuulostaa sivuseikalta, mutta esimerkiksi se, etten vanhojenpäivänä saanut käyttää rahaa pukuun tai kampaajalla käyntiin, vahvisti uskomustani siitä, ettei minulla ole lupa loistaa. Monta vuotta koulukiusattuna oltuani olisin tarvinnut oman tähtihetkeni.

Nuorena sitä ei osaa olla kovin tietoinen ajatuksistaan eikä niitä osaa kyseenalaistaa. Teinille kaikki on totisinta totta. Onneksi näin parikymmentä vuotta teini-iän jälkeen olen jo alkanut tiedostaa, että kaikki uskomukseni eivät pidäkään paikkaansa – mutta negatiivisista uskomuksista irti pääseminen ei aina ole helppoa.

Kun jokin uskomus on syntynyt, ihmisellä on taipumus nähdä ympärillään todisteita, jotka tukevat uskomusta. Vielä aikuisiälläkin muiden sanomat mielipiteet (”Sinun kannattaisi laittaa hiuksesi noin, pukeutua näin tai meikata siten ja täten!”) ovat ruokkineet ajatustani, etten kelpaa sellaisena kuin olen.

Kauheasti apua ei ole totuudentorvisukulaisten terävistä havainnoista: ”Olet tainnut pyöristyä” ja ”Hyvä lapsi sentään, sinun pitäisi syödä enemmän!”. Kerrottakoon, että näiden kahden kommentin välillä oli vain viitisen kiloa… En saanut kysytyksi, mikä olisi minulle Se Oikea paino, jossa olisin riittävän hyvä. Epäilen, että sitä ei ole kyseisen katsojan silmässä lainkaan. Kyse on valinnasta, mitä haluat nähdä ympärilläsi (ja mitä päätät sanoa toiselle ääneen).

Pitkien parisuhteiden jälkeen hieman yllättäen alkanut sinkkuelämä ja varsinkin viime vuonna vähän aikaa kokeilemani nettideittailu ovat pakottaneet minut kohtaamaan tämän kysymyksen jälleen kerran. Kun lähetän kuvani ihmiselle, jota en ole koskaan tavannut, reaktiot vaihtelevat laidasta laitaan. Silloin herää kysymys, kuinka paljon annan tuntemattomalle miehelle valtaa päättää siitä, mitä ajattelen itsestäni. Luottaisinko hänen mielipiteeseensä missä tahansa asiassa? En. Miksi siis hän tietäisi minua paremmin, olenko minä kaunis?

Osa ihmisistä muodostaa käsityksensä itsestään ja tekemisistään omien sisäisten standardiensa perusteella. Osa ihmisistä taas tarvitsee ulkopuolista todistusaineistoa tietääkseen, onko onnistunut jossakin asiassa vai ei. NLP:ssä puhutaan sisäisestä ja ulkoisesta referenssistä. Ne voivat samalla ihmisellä vaihdella eri konteksteissa.

Ulkonäköni suhteen ajattelin pitkään, että minulla on enemmän ulkoinen referenssi, että tarvitsen muiden vakuutteluja uskoakseni, että näytän hyvältä. Jossain kohtaa, kun aloin pikku hiljaa muuttaa uskomustani, että ehkä en olekaan AIVAN niin vastenmielinen kuin olin kuvitellut, aloin kuulla positiivista(kin) palautetta itsestäni – mutta silti en uskonut sitä. Se ei mennyt edelleenkään läpi uskomusjärjestelmästäni. Silloin tajusin, että kyse on myös omista kriteereistäni ulkonäköni suhteen. Kriteerini vain olivat niin kovat, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta vastata niitä.

Mitä liian tiukat kriteerit sitten auttavat – varsinkaan asiassa, johon en voi itse välttämättä vaikuttaa? Miksi en voisi hyväksyä ulkonäköäni sellaisena kuin se on ja keskittyä olennaisempaan?

Elämän Flow - uskomuksia ulkonäöstä 2Kyllä minä voin. Tulen siinä vähitellen paremmaksi. Keskityn siihen, että voin kaikin puolin hyvin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen kiitollinen terveydestäni – jos en esimerkiksi voisi liikuttaa jalkojani, en jaksaisi ehkä kauheasti murehtia selluliitista… Kun olo tuntuu terveeltä ja onnelliselta, näkee peilissäkin kauniimman kuvan. Mitä jos keskittyisimme näkemään myös toisissamme hyvää oloa, aistimaan hyviä tunnetiloja, houkuttelemaan toistemme sisäistä säteilyä esiin?

Ehkä joskus vielä tulee aika, jolloin ala-asteella jätetään muutama äidinkielen-, historian- ja mikä tahansa tunti väliin. Istutaan hetkeksi käsi kädessä ympyrään lattialle, ja jokainen saa katsoa luokkatovereitaan ja sanoa, mitä positiviista heissä on. Ehkä se kasvattaisi lapsia havaitsemaan enemmän kaunista ja hyvää, niin itsessään kuin muissakin.

Kuvat: Janne Viinanen (yllä) ja Sandy Talarmo (alla).