Kolme ajatusta ja voimakuvaa uupuneelle

1. Entä jos lepoa ei tarvitsisi ansaita vaikeimman kautta?

Yksi syy uupumiseen voi olla vanhakantainen uskomus, jonka mukaan työt tehdään ensin, sitten vasta huvitellaan. Töitä täytyy mielellään tehdä paljon, muuten on laiska ja saamaton, eikö? Vähempi ei riitä.

Työpäivä toki usein sijoittuu kalenterissa ennen vapaa-aikaa, mutta ongelma syntyy tunteesta, että KAIKEN täytyy olla valmista ja täydellistä, ennen kuin saa levätä. Sitä hetkeä ei koskaan tule.

2. Vaikka hellittäisit hetkeksi, kaikki langat eivät karkaa käsistäsi.

Kontrollin tarve synnyttää kiireen ja stressin tunnetta. Luottamuksen puute saa ihmisen juoksemaan edestakaisin, suorittamaan ja huolehtimaan. Kun yrität varmistella tulevaa, et huomaa hyvää tässä hetkessä. Kontrollifriikki kuvittelee, että hanskaamalla kaiken myös saa kaiken.

Mitä tapahtuisi, jos uskaltaisit joskus antaa ohjat elämälle? Vaikka hellittäisit hetkeksi, kaikki langat eivät karkaa käsistäsi. Elämä ei ole Kaikki tai ei mitään -laji. Sinun ei tarvitse heittäytyä täysin holtittomaksi – kunhan hieman kevennät kuormitusta. Huomaat, että luottamus saa asiat hoitumaan päivä päivältä helpommin. Koet helpotuksen tunteen.

3. Sinulla on lupa tuntea, niin kuin tunnet, ja tarvita, sitä mitä tarvitset.

Sinulla on lupa olla väsynyt. Sinulla on lupa olla heikko. Sinulla on lupa tarvita apua, tukea ja lohtua. Siitäkin huolimatta, että naapurissa viiden lapsen yh-äiti näyttäisi kantavan vielä suurempaa kuormaa kuin sinä.

Toki kaikki on suhteellista, joten katkennutta kynttä ei kannata mennä itkemään todellisten pulmien kanssa kamppailevalle. Mutta uskomus, jonka mukaan ”Minun pitäisi kyllä jaksaa, koska tuo toinenkin näyttää jaksavan”, uuvuttaa entisestään. Pärjäämistä ja stressinsietokykyä elämän realiteettien edessä on mahdotonta ja vähintäänkin tarpeetonta vertailla. Jokaisella meillä on omat pulmamme ja ilonaiheemme, ja saamme kokea ne juuri niin kuin koemme.

Uupuneelle tueksi: Melko lempeä joogahaaste on kevään rentouttavin verkkokurssi. Se alkaa 15.2., ilmoittaudu mukaan nyt. Tämä on se kurssi, jota olisin itse uupuneena kaivannut!

Näin selvisin uupumuksesta

Kolme vuotta sitten huomasin olevani uupunut.

Minulle se tarkoitti tavanomaista syvempää väsymystä ja kroonista stressitilaa, ylikierroksilla käymisen tunnetta, jossa tavanomaiset rutiinit ja velvollisuudet aiheuttivat suunnatonta ahdistusta. Diagnoosi on omani.

Nyt minusta alkaa vähitellen tuntua siltä, että uupumus on voitettu. Mieli tuntui jo vuosi sitten aiempaa virkeämmältä, lopulta kehokin tuntuu seuranneen perässä.

Millaisia vaiheita kolmeen vuoteen on mahtunut? Sen olen ainakin oppinut, että uupumuksesta toipuminen on prosessi, johon mahtuu monenlaisia vaiheita, edistystä ja takaiskuja.

1. Havahtumisen hetki. Joskus tarvitaan pysäyttävä tapahtuma, joka saa ihmisen huomaamaan tilanteensa. Viesti voi tulla ulkoapäin tai ihmisen sisältä; se voi olla esimerkiksi tapaturma, sairaus, riita tai ero. Itselleni se oli yksi paniikkikohtaus. Olennaisinta on tunnustaa tilanne ja ymmärtää, että samalla tiellä jatkaminen on mahdotonta. Tarvitaan päätös laittaa oma hyvinvointinsa etusijalle.

2. Avun pyytäminen ja delegointi. Alkumetreillä tärkeää on akuutin kuorman purkaminen, jotta taakkaa ei ainakaan kerry enää enempää ja jotta voi alkaa levätä enemmän. Kaikkea ei voi tehdä itse, ainakin minun oli pakko opetella pyytämään apua. Samalla on ehkä tilaisuus tunnustaa toisillekin se, missä on menossa, ja puhua tilanteestaan ääneen muille.

3. Luopuminen. Yleensä uupuneen elämässä on jotakin liikaa. Töitä, harrastuksia, kotitöitä, raskaita ihmissuhteita, lasten tai vanhempien hoitamista, suunnitelmia, menoja kalenterissa. Jostain on opeteltava vähentämään, ja jotta toipuminen pääsee liikkeelle, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian. Jos vielä ajattelet, että et voi luopua mistään, koska sinua tarvitaan kaikkialla, olet kohta entistä syvemmällä suossa – ja sitten et ole tekemässä enää mitään. Kyseenalaista omat ajatuksesi, että et voisi luopua jostakin tai jättää jotakin väliin.

4. Elämäntapojen muuttaminen toipumista tukevaksi. Uupumus on vahva viesti siitä, että elimistösi ei voi hyvin. Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota unen laatuun ja määrään, seuraavaksi ravinteikkaaseen ruokaan ja säännölliseen ruokailurytmiin, sitten kehoa kuuntelevaan liikuntaan. Elimistölle stressiä voivat tuottaa yhtä lailla liian rankka treeni kuin myös liikkumattomuus. Yhdelle muutos voi siis tarkoittaa tahdin hiljentämistä ja määrän vähentämistä, toiselle taas lempeän liikunnan aloittamista vaikkapa muutamalla metsäkävelyllä viikossa. Itse jouduin luopumaan salitreenistä, joten keskityin kävelylenkkeihin ja joogaan. Vasta muutama päivä sitten kävin ensimmäistä kertaa salilla uupumuksen jälkeen.

5. Syvällinen itsetutkiskelu. Kun akuutti hätä on hoidettu ja toipuminen on jossain määrin alkanut, on hyvä alkaa tarkastella sisintään. Se voi tapahtua ystävien kanssa keskustelemalla, terapiassa, kirjoittamalla. Itse kirjoitin muistikirjakaupalla ja pohdin, mitä ovat olleet uupumukseen johtaneet ajatus- ja toimintamallit. Mikä elämässäni ja toiminnassani saa minut uupuneeksi? Miksi toimin niin? Mikä minulle on elämässä tärkeintä? Millaisten arvojen mukaan olen todellisuudessa elänyt? Omalla kohdallani ongelma löytyi jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta. Uskoin, että aina pitää olla hyödyllinen. Uskoin, että vasta saavutusteni myötä olen tarpeeksi.

6. Uusien uskomusten opettelu. Kun uupumuksen ydinsyy on paikallistettu, voit alkaa pohtia, millaisten uskomusten mukaan haluaisit alkaa elää tästä eteenpäin. Millaiset uskomukset tukisivat toipumistasi? ”Minulla on lupa levätä.” ”Olen riittävän hyvä tässä ja tällaisena kuin olen.” Mikä onkaan se sinulle tärkeä uusi uskomus, muistuta itseäsi siitä usein.

7. Uusien toimintamallien opettelu. Uupumusta aiheuttavat uskomukset heijastuvat usein käytännön elämässä toimintamalleina, jotka haittaavat hyvinvointia. Itselläni oli aamuisin niin kiire töiden pariin, etten ”ehtinyt” syödä aamupalaa. Tein töitä niin myöhään, että oli vaikea nukahtaa. Lepäsin niin vähän, että keho ei ehtinyt palautua rasituksista. Kolme vuotta olen nyt opetellut, miten viettää rauhallinen aamupalahetki, sulkea työsähköposti ajoissa tai jättää keskeneräinen työ odottamaan seuraavaa päivää. Usein jo onnistunkin!

8. Stressin aikaansaamien muutosten korjaaminen kehossa. Krooninen stressi vaikuttaa elimistöön monin tavoin. Suosittelen tarvittaessa käyntiä esimerkiksi funktionaalista lääketiedettä harjoittavan lääkärin luona. Itseltäni löytyi stressin jäljiltä muun muassa kilpirauhasen vajaatoiminta ja puutostiloja. Niiden asianmukainen hoito on kohentanut oloa ratkaisevasti.

9. Ylimääräisten asioiden karsiminen elämästä. Akuutissa vaiheessa asioista luopuminen tarkoitti sitä, että jätin ”vähiten pakolliset” hommat pois ja varasin hieman aikaa lepäämiselle. Myöhemmin tilan tarve ja sen luominen elämään ovat jatkuneet sitäkin radikaalimmin. Kun voimat lisääntyivät, aloitin kodin raivauksen. Tavaroista luopuminen on tuottanut valtavasti lisää energiaa. Lakkasin tekemästä lupauksia, jotka eivät tuntuneet oikeilta. Opettelin sanomaan ei. Nykyään pidän kalenterin sen verran väljänä, että sitä katsoessa olo tuntuu hyvältä. En enää haali elämääni asioita, vaan nautin tyhjästä tilasta.

10. Itsensä näkeminen uudella tavalla. Ihminen helposti määrittelee itsensä tekemistensä kautta. Ratkaisevaa toipumisessa onkin se, että opettelee hyväksymään ja arvostamaan itseään muuten kuin suorituksista ja saavutuksista käsin. Olet arvokas yksinkertaisesti siksi, että olet!

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen on käynnissä. Tule mukaan!

Kuvat: 123rf.com

Ei tässä täydelliseksi pyritä, mutta jos edes keskitielle…?

Alkuvuodesta bongasin erään keskusteluohjelman esittelystä kysymyksen ”Milloin terveydestä tuli itse tarkoitus?”. Se nousi uudestaan mieleeni eilen, kun luin Imagen sivuilta Heikki Valkaman kirjoituksen Kohti täydellistä ihmistä.

Juttu oli varmaan koottu täyteen kärjistyksiä, jotta me ”ruokavalio- ja terveysfanaatikot” näkisimme punaista. Olen kuitenkin aamuisen meditaationi jäljiltä sen verran zen-tilassa, etten jaksa kiihtyä. Muutama ajatus aiheesta nousee silti mieleen.

Jos jostain olisin tässä maailmassa huolissani, en ainakaan siitä, että ”Kuntoilu ja terveelliset elämäntavat ovat megatrendi”. Kun WHO:n tuoreen raportin mukaan ylipaino surmaa jo enemmän ihmisiä kuin ruuan puute, niin kaukana ollaan vielä huolestuttavista massoista kuntosalilla (ihmis- tai lihasmassoista). Sanoisin pikemminkin, että aiheeseen aletaan vasta vähitellen herätä.

Totta on, että usein kun joku jostain innostuu, homma saattaa aluksi lähteä käsistä. Tolkuttomalla treenillä tai tiukalla ruokavaliolla VOI saada itsensä sairaaksi. Sitten paikalle rynnistää media, joka tykkää nostaa esiin räikeimmät esimerkit, koska ne saavat aikaan enemmän klikkejä nettisivuilla kuin tasapaksut ohjeet, joka useimmilla ihmisillä johtaisivat hyvään terveyteen. Mieluummin tuodaan esiin eksoottisia extremedieettejä tai treeniohjelmia, jotka joko tekevät superterveeksi tai tappavat (usein ne ovat samoja, lopputulos vain vaihtuu parin viikon välein).

Tosielämässä äärimmäisyydet ovatkin kuitenkin suhteellisen harvassa. Terveyttä ihannoivallakaan tavoitteena ei tarvitse olla mikään ääripää. Mutta ihmisen on mahdotonta jakaa yhteisössään mitään hyvää eteenpäin, ellei sitä ole ensin itsellä. Siksi terveys on oikeasti aika hyvä ”itse tarkoitus”, jos se nyt jonkun elämässä sellaiseksi nousee. (Useimmille terveys lienee kuitenkin väline johonkin muuhun.)

Itsensä saa sujuvasti sairaaksi myös mitensattuu-syömisellä ja liikkumattomuudella – tai millä tahansa itselleen sopimattomilla elintavoilla. Sitten onkin hyvä herätä syyttämään ”järjestelmää”, jos joko vapaasta tahdostaan tai tahtomattaan lilluu itse sen kannateltavana.

En ole purkamassa systeemiä enkä heittämässä heitteille lapsia, vanhuksia tai sairaita, mutta kysyn silti:

Entäpä jos koko järjestelmää (tai ainakin sosiaali- ja terveystoimea) tarvittaisiin huomattavasti vähemmän, kun jokainen terve aikuinen oppisi ymmärtämään elämäntapavalintojensa ratkaisevan vaikutuksen sekä hyvinvointiinsa että suorituskykyynsä ja suostuisi ottamaan vastuun niistä? Mitä tapahtuisi jatkossa, kun sama opetettaisiin myös tuleville polville?

Entäpä jos koko yhteiskunnan rattaat pyörisivät huomattavasti sujuvammin, kun siellä toimisi enemmän aidosti terveitä, tasapainoisia ihmisiä? Kuten Valkamakin myöntää: ”Kun on hyväkuntoinen ja jaksaa paremmin, jaksaa myös ajatella.” Olisiko siinä riittävästi syytä antaa tämän ”megatrendin” kasvaa oikeasti megaluokkaan ihan rauhassa?

Entäpä jos ”terveysfanaatikoiden” tavoitteena ei olekaan ”fyysisesti ja älyllisesti täydellinen ihminen” vaan yksinkertaisesti hyvä, terve, pitkä onnellinen elämä?

Jos WHO joskus raportoi, että kuntoilu ja terveelliset elämäntavat tappavat enemmän kuin ylipaino ja ruuan puute, lupaan kääntää kelkkani.

Elämää uupumuksen jälkeen (sitä kutsutaan vuoristoradaksi)

Olen kirjoittanut monta kertaa uupumisesta sekä siihen johtaneista ajatusmalleista. Nyt, pari vuotta uupumushuippuni jälkeen, alan paremmin nähdä metsää puilta ja pystyn hahmottamaan, millaisia vaiheita toipumiseeni on kuulunut.

Tilanteen tunnustaminen ja hyväksyminen alkoi maaliskuulta 2012 hetkestä, josta kirjoitin artikkelissa Mene suoraan hyvinvointiin – kulkematta ojanpohjan kautta. Tuo paniikinomainen tila oli se halko otsaan, joka sai minut tajuamaan tilanteeni. Siitä alkoi kalenterin raivaaminen, tekemisen vähentäminen ja sen oivaltaminen, että NYT täytyy muuttaa jotain, muuten olen kaatopaikkakunnossa. Aloin opetella ein sanomista ja sitä, ettei kaikkeen tarvitse lupautua ja tarjoutua.

Sitten tuntui kuitenkin, että aikoihin ei tapahtunut mitään. Kevensin töitä ja pidin kunnon kesäloman, mutta mitään dramaattista muutosta mielessäni ei tapahtunut. Saatoin hetkittäin tuntea oloni astetta kevyemmäksi ja satunnaisesti saatoin itkeä puhdistavasti, mutta todellisuudessa olin vuosien ylitekemisen jälkeen niin turtunut, että kesti pitkään, että aloin tuntea edes väsymystä, saati mitään muuta.

Ihan niin kuin iso jäämöhkäle tuotaisiin aurinkoon: ei se saman tien muutu vedeksi. Helteessäkin sulaminen vie aikansa – niin myös uupuneen toipumisen alkaminen kuorman kevennyttyä.

Lisäksi elämässäni oli samaan aikaan menossa avioeroprosessi. En edes tajunnut, miten suuri henkinen kuorma se oli. Minähän olin tottunut siihen, että vain konkreettinen tekeminen on ”jotain” – vaikka suurien päätösten tekeminen, asioiden keskeneräisyys ja luopumisen prosessointi voivat olla henkisesti vähintään yhtä väsyttäviä kuin töistä täysi kalenteri. Kuvaavaa oli, että koko tuon ajan nukuin huonosti, heräsin joka yö vähintään pari kertaa, ja heti kun eroasia saatiin päätökseen, aloin välittömästi seuraavasta yöstä alkaen nukkua yöt kunnolla.

No niin, sitten kohti täydellistä tasapainoa? Just joo. Eihän tämä lysti kerralla ihan putkeen mennyt. Seurasi reilun vuoden mittainen vuoristorata.

Kun tulipalo on sammutettu, syntyy helposti harha, että asiat ovat jo hyvin. Niinpä uupumushuipun jälkeenkin onnistuin vielä tekemään pari turhan tiivistä työjaksoa. Niistä jälkimmäinen viime keväänä sai minut jälleen ylikierroksille ja yliväsyneeksi (yhtä aikaa) – ja ihan itse itselleni asettamieni vaatimusten takia. Lisää halkoja otsaan, kun ei muuten tajua… ja taas opeteltiin hiljentämistä. Aloin tulla entistä paremmin tietoiseksi suorittamisen taustalla olevista uskomuksista ja ajatusmalleista.

Mitä uupuminen tekee ihmiselle?

Kun on kerran (tai pari) käynyt väsymyksen pohjalla, stressinsietokyky putoaa dramaattisesti. Aivan kuin olisi silta, jonka päälle on vuosikausia ladattu kuormaa, ja se kestää ja kestää ja kestää, kunnes jonain päivänä rakenteet pettävät – ja kun silta romahtaa, ei ole enää mitään, jonne astua askeltakaan. Uutta siltaa ei rakenneta muutamassa viikossa.

Sitten kun aloin tuntea jotain, huomasin, että en pystynyt enää melkein mihinkään. Se loputtomaksi luulemani kaivo, josta olin ammentanut tahdonvoimaa vuosien ajan, oli totaalisen tyhjä. Pienetkin merkinnät kalenterissa ahdistivat ja kavereiden heittämät ideat tuntuivat vaatimuksilta, jotka saivat minut purskahtamaan itkuun. En aikoihin jaksanut sietää ympäristössäni juurikaan konkreettisia ärsykkeitä, kuten ääniä tai hälinää. Tarvitsin loputtomasti omaa aikaa ja tilaa, ja mukavienkin ihmisten kanssa seurustelu sai minut hetkessä väsyneeksi. Aloin saada inhonväristyksiä sanoista tehokkuus ja tuottavuus. (Saan edelleen.) Tulosten sekä pinnallisen, egopohjaisen toiminnan merkitys oli yhtäkkiä oman hyvinvoinnin menettämisen rinnalla aika lailla toisarvoista.

Lisäksi piti aidosti alkaa keskittyä kehon lempeään ja pitkäjänteiseen huoltamiseen. Henkinen väsymys on fyysisesti kuluttavaa, joten kroppani oli käyttänyt prosessin aikana lähes kaikki mahdolliset tarpeelliset varantonsa loppuun. Näiden vahinkojen korjaaminen (kuten kilpirauhas- ja lisämunuaisongelmat sekä puutostilat) on ollut menossa jo kohta vuoden ja se jatkuu edelleen, ehkä pitkäänkin.

Mutta nyt alkaa vihdoin tuntua siltä, että olen pikkuhiljaa voiton puolella. Viimesyksyinen irtipäästämisen vaihe auttoi osaltaan tekemään minusta kuin uuden ihmisen. Kun en yrittänyt rutistaa mitään väkisin, aloin muutaman kuukauden päästä löytää taas aitoa innostusta, iloa ja jaksamista sisältäni. Vähitellen pääsin taas kiinni tekemiseen ja ideoiden toteuttamiseen. Innostus on näkynyt myös tuloksissa.

Tekeminen ja oleminen tasapainoon

Nyt opettelen tekemisen ja olemisen tasapainoa lyhyemmällä aikajänteellä kuin ennen. En enää halua, että unohdun suorittamaan tolkuttoman pitkiksi ajoiksi niin, että sen jälkeen on taas pakko levätä kuukausia. Huomaan, että minulla on yhä taipumus uppoutua töihin, kun oikein innostun, ja minusta tuntuu vaikealta jättää mitään kesken.

Tavoitteena on, että minun ei enää tarvitse olla niin pitkää pätkää kummassakaan moodissa, tekemisessä tai olemisessa, vaan voin vaihdella niiden välillä sujuvasti päivän tai viikon aikana. Voin innostua ja päästää irti. Voin saada hetkessä paljon aikaan ja sitten taas relata. Hetkittäin tämä sujuu jo.

Aiemmin reseptini oli ”tavoite – suunnitelma – tekeminen – tulos”. Nyt luotan yhdistelmään ”intuitio – rentous – luovuus – luottamus – tekeminen”. Tästä seuraa tuloksia, jos on seuratakseen. Ensimmäiset kokemukset täysin fiilispohjaisesta etenemisestä myös yrityksessäni ovat tosi lupaavia. Niistä myöhemmin lisää.

Paras tie hyvinvointiin

Nousin äsken joogamatolta erittäin autuaana. Mieleeni nousi ajatus, että kaikkien maailman ihmisten pitäisi harrastaa joogaa, siitä tulee vain niin tajuttoman siisti fiilis.

Sitten hoksasin, että sama ajatus minulle saattaisi kyllä tulla reippaan metsälenkin tai onnistuneen ratsastuksenkin jälkeen. Ja siinä kohtaa tajusin laajentaa ajatteluani.

Aloin pohtia, että kunpa kaikilla ihmisillä olisi Oma Juttunsa, joka saa aikaan sekä henkisesti että fyysisesti hyvän olon. Oli se sitten juoksu, jumppa, pesäpallo tai puutarhanhoito – pääasia että on jotain, joka saa ihmisen liikkeelle mieluummin kuin makaamaan sohvalla oluen kanssa.

Parhaimmillaan se juttu on jotain, jota ei ”pitäisi” tehdä, vaan jota SAA tehdä. Jossa olennaisinta ei ole se, miltä tekeminen näyttää tai millaisia tuloksia saa aikaan verrattuna muihin tai edes omiin aiempiin tuloksiin viime viikolla. Olennaisinta on yksinkertaisesti se, että keho pääsee liikkeelle, tekeminen tuo ihmisen tähän hetkeen ja koko touhu tuntuu nautinnolliselta juuri sellaisena kuin se tänään on, niin että sydän suorastaan laulaa aarioita.

Ei ole väliä, vaikkei juoksu ei tänään kulkisikaan ihan niin hyvin kuin toissapäivänä, tai vaikka lyönti olisi hivenen hakusessa, pääasia että saa nauttia omasta jutustaan. Hyväksyä itsensä sen parissa sellaisena kuin tänään on, ilman arviointia ja turhautumista. Tulla tutuksi kehonsa ja mielensä kanssa, ja huomata, mistä hyvinvointi syntyy.

Kun tuntuma omaan hyvään oloon alkaa löytyä (oli reitti siihen mikä tahansa), ihminen alkaa usein kuin huomaamattaan muuttaa elintapojaan paremmaksi. Kun mieli on kirkas ja ihminen on läsnä kehossaan, hän alkaa väistämättä haluta itselleen enemmän hyvää. Sen jälkeen onkin huomattavasti helpompi tehdä hyviä, terveyttä edistäviä valintoja vaikkapa ruokakaupassa. Ravintohifistelystä ei tarvitse tulla itse tarkoitus tai tavoite, mutta sitä vain alkaa kuunnella huolellisemmin, mitä oma keho milloinkin haluaa ja tarvitsee.

Kun viitisen vuotta sitten aloin joogata, oivalsin nopeasti, miten selkeältä ja rauhalliselta mieli tuntuu harjoituksen aikana ja sen jälkeen. Samoihin aikoihin aloin vähän niin kuin itsestään vähentää alkoholinkäyttöäni. Ei enää huvittanut sekoittaa päätä tai kehoa, kun huomasin, miten hyvältä olo tuntuukaan ilman ylimääräisiä myrkkyjä. Sen jälkeen en ole juurikaan nauttinut paria lasia enempää per ilta. Viime vuonna taisin olla humalassa kerran. En kerro tätä minään ihanteena, vaan yksinkertaisena seurauksena siitä, että kun huomio siirtyy siihen mitä haluaa ja mikä tuntuu hyvältä, muut asiat jäävät pois kuin itsestään.

Moni pohtii, mikä olisi ”tehokkain” tapa saada itsensä kuntoon tai terveeksi, polttaa rasvaa tai vähentää stressiä. Uskon, että tehokkain tapa on Se Oma Juttu, joka on Sinusta niin mielettömän mukavaa, että sitä tulee tehtyä jatkuvasti sen itsensä, ei lopputuloksen vuoksi. Sitä haluaa myös pitää itsensä kunnossa, jotta saa nauttia kaikesta hauskuudesta mahdollisimman pitkään 🙂

Vähemmän on aivan helkkarin paljon enemmän

Kuulin sanonnan ”Vähemmän on enemmän” jo kauan sitten. Vuosikausiin en vain sisäistänyt sitä ollenkaan. Suorastaan ihmettelin, että mitä hittoa, eihän se voi edes olla mahdollista. Olin oppinut, että kun tekee enemmän töitä, saavuttaa enemmän, ja kun tekee vielä enemmän töitä, saavuttaa vieläkin enemmän. Loogista.

Se olisi loogista, jos asiat olisivat loogisia. Mutta ne eivät aina ole. Ainakaan sen järjen mukaan, jonka perusteella olemme tottuneet toimimaan. Suurin osa mielestämme ei kuitenkaan ole tietoista mieltä, vaan tiedostamatonta. Sen valjastaminen käyttöön vaatii jotain muuta kuin enemmän työtä.

Kuten jo kerroin (Omaa tarkoitusta toteuttamassa), muutin lomani jälkeen kokonaan asennoitumiseni ”työhöni”. Pyrin jatkuvasti keskittymään siihen, mikä kulloinkin tuntuu aidosti oikeimmalta ja hauskimmalta.

Olen pitänyt aikatauluni väljänä, ja usein työpäiväni eivät muistuta perinteistä työpäivää ollenkaan, päinvastoin. Olen istunut pitkiä aikoja takapihallani, kahviloissa, Pyynikin rantakallioilla ja Koskipuistossa. Mukana on muistikirja ja sekä kirjoja, joita olen lukemassa, joskus läppärikin ja usein myös joogamatto.

Käytän paljon aikaa olemiseen, tietoiseen hengittämiseen, maisemien katseluun ja positiivisiin ajatuksiin, hetkittäin lukemiseenkin. En välttämättä lue järjestelmällisesti, ellei siltä tunnu, vaan haen ajatuksen sieltä ja toisen täältä. Ne saavat ruokkia ajatusprosessejani sitä tahtia kuin haluavat. Oppiminen on sujuvinta ja tehokkainta silloin, kun vain antaa sen tapahtua, eikä pidä itseään kirjassa tai läppärin ruudulla kiinni väkisin. Välillä olen kyllä ahminut koko kirjan muutamassa päivässä, koska olen aidosti halunnut sitä. Siis kaiken hyvinvoimisen lomassa.

Vanha suorittajaminäni välillä herää ja kyseenalaistaa, että eihän näin ole lupa olla. Työn kuuluu olla kiireistä ja stressaavaa, raskastakin. Eihän se muuten ole työtä vaan silkkaa laiskuutta! Kaikenlaisia uskomuksia sitä onkin elämänsä aikana oppinut.

Mutta suorittajaminäkin on havahtunut siinä vaiheessa, kun aletaan katsoa lopputulosten määrää, laatua ja niihin johtaneiden prosessien tuottamaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tällainen työ- tai olemisen tavan muutos on tuonut minulle jotain aivan huikeaa. Olen saanut ratkaisevasti vähemmällä vääntämisellä valmista enemmän, nopeammin ja helpommin kuin ennen. Ja paljon hienompia juttuja!

Rentoutumisen lomassa saatan yhtäkkiä napata muistikirjan käteen tai loikata läppärin ääreen ja tehdä tuossa tuokiossa valmiiksi jotakin, jonka olemassaolosta en hetki sitten tiennyt mitään. Uudet koulutukset, valmennustehtävät, kurssi-ideat ja blogipostaukset pulppuilevat ilmoille, ja ne ovat jo syntyessään lähestulkoon valmiita – mitään ei tarvitse veivata väkisin.

Kun tiedostamaton mieleni on saanut tilaisuuden, se on voinut työskennellä rauhassa puolestani. Ja voi miten upealla tavalla se onkaan sen tehnyt!

Kun kalenteri ei ole täynnä tekemistä, asioiden välille jää aikaa ja tilaa. Mieli on rento, tasapainoinen ja samaan aikaan kaikesta uudesta ihanan lapsellisen innostunut. Se taas tarkoittaa, että sitten kun tartun tekemiseen, olen äärimmäisen luova ja tehokas – ja lisäksi minulla on mielettömän hauskaa 🙂 Työpäivän jälkeen ei tunnu lainkaan siltä, että olisin tehnyt töitä. Olen paremmin läsnä hetkessä ja nautin olostani hurjasti.

Suosittelen kokeilemaan, ainakin jossain mittakaavassa. Jos mielesi sanoo, että ei tuollainen ole minulle mahdollista, kannattaa miettiä, mitä pitäisi tapahtua, että olisi.

Kun annat itsellesi luvan ja mahdollisuuden vähempään, saatat yhtäkkiä paitsi saada enemmän, ehkäpä saavuttaa myös jotain sellaista, josta et olisi osannut edes unelmoida. Minulle se on tämä tasapainon, rentouden, innostuksen ja luovuuden tila. Voi olla, että kiireisimpiä vaiheita taas joskus tulee, mutta nyt osaan pitää aiempaa paremmin puoleni, ja tiedän, mitä hyvää siitä seuraa, kun uskallan niin tehdä. Tiedostamaton mieli on voimavara, jota ei kannata jättää hyödyntämättä.

Ps. Tässä yksi luovien prosessieni tuloksista: Intuitiivinen kirjoittaminen. Käy tykkäämässä, jos tykätyttää 🙂

Kaikki on jo täällä

Jotain on muuttunut.

Jotain on kyllä pysynyt ennallaankin.

Helmikuun alussa, juuri kun olin aikonut talvisen irtiottomatkani jäljiltä palata uudenlaiseen, aiempaa selvästi rauhallisempaan arkeen, intuitioni ohjasi minut sittenkin eri suuntaan. Päätin käynnistää paitsi uuden työprojektin, lisäksi kokonaan uudenlaista liiketoimintaa.

Tiesin, että haaste tulisi pitämään minut hyvin kiireisenä koko kevään, ja niin on käynytkin. Työlistalla on ollut yhtä sun toista ja kaiken lisäksi sellaista uutta, mitä en ole koskaan tehnyt – eikä ilmeisesti koko maailmassa kovin moni muukaan.

Välillä olen heräillyt aamuyöstä pyörittelemään mielessäni seuraavan päivän töitä. Olen piirtänyt lukuisia mind mappeja hahmottaakseni, missä mennään. En ole varma, hahmotanko edelleenkään.

Mutta olen myös osannut tehdä jotain toisin. Olen osannut ajatella monta kertaa NYTKU.

En ole enää siirtänyt kaikkea pysähtymistä ja rentoutumista projektin jälkeiseen elämään.

Olen useita kertoja noudattanut vanhan zen-buddhalaisen sanonnan ohjetta, jonka mukaan jokaisen olisi hyvä meditoida päivittäin kaksikymmentä minuuttia – paitsi silloin, kun on erityisen kiire. Silloin nimittäin riittää tunti.

Olen kesken kiireisimpien työpäivien lähtenyt rapsuttelemaan uutta hevosystävääni. Nimenomaan rapsuttelemaan – en suorittamaan ratsastusta ja treenaamaan. Olen vain ollut ja nauttinut hevosen seurasta.

Olen myös hankkiutunut itse tulevan life coachin valmennettavaksi. Valmennuksessa olen päässyt herättelemään luovaa puoltani ja muun muassa päätynyt askartelemaan itselleni jääkaapin oveen muistutuksia niistä ajatuksista, jotka juuri nyt ovat minulle tärkeimpiä.

”Tarpeettoman” askartelun ja ”turhan” hevospuuhastelun lomassa olen miettinyt ensin, että eihän tässä ole mitään järkeä. Minunhan PITÄISI ”keskittyä olennaiseen” ja lyhentää kilometrin mittaista työlistaani. Kehtaanko edes kertoa kenellekään, että videokuvausten ja webbisivupalaverien lomassa käyn harjaamassa vanhaa suomenhevostammaa sekä leikkaamassa ja liimaamassa kirjaimia lehdistä? Hei haloo.

Sitten olen tajunnut, että juuri se on olennaista.

Jos jokin saa minut pysähtymään ja hengittämään, palauttaa ja antaa energiaa, tuottaa uusia oivalluksia ja pitää minut poissa jo kertaalleen koetusta yliväsymyksen tilasta, sen olennaisempaa ei voi olla.

Kiireisetkin työt odottavat. Minun stressaamisestani maailma ei tule yhtään valmiimmaksi. Kaikki on jo täällä, joten nautitaan siitä, nyt.

Arvokasta omaa aikaa

Hei kerro sun reissusta, moni on pyytänyt viime aikoina. Yleensä olen hetken sanaton. Sen jälkeen vastaan, että olihan se aikamoinen.

(Uusille lukijoille tiedoksi, että vietin marraskuun 2012 ja tammikuun 2013 välillä kuusi viikkoa retriittimatkalla Thaimaassa Koh Phanganilla. Lähtötunnelmia voit lukea postauksesta Matkalla kohti minua.)

Alkumatkasta oloni oli väsynyt ja turtunut. En ensimmäiseen viikkoon puhunut juuri kenellekään. Ilmeisesti ympärilläni olleen näkymättömän kuoren aistivat muutkin, sillä minut jätettiin rauhaan pyytämättä. Vasta viikon päästä ihmiset alkoivat vähitellen lähestyä minua – kuori alkoi hälventyä.

Kesti kuitenkin kuukauden, ennen kuin matka alkoi tuntua aidosti rentouttavalta. Sitä ennen yritin suorittaa lomaani ja tehdä liian paljon kaikkea – kunnes elämäni ensimmäinen thaihierontakokemus sai minut fyysisesti niin rikki, että jouduin jättämään joogatunnit moneksi päiväksi. Se pysäytti myös mieleni. Siirryin ohjatuista tunneista tekemään omaa joogaharjoitusta, mikä lisäsi itseni ja kehoni kuuntelemisen taitoa selvästi. Joogasin lähes päivittäin.

Mitä itsensä etsijät sitten konkreettisesti tekevät löytääkseen sen, mitä ovat hakemassa?

Minä olin paljon paikallani, tekemättä mitään. Istuin hiljaa merenrannassa. Hakeuduin mielelläni paikkoihin, joissa oli hiljaista, rauhallista ja paljon tilaa ympärillä. Annoin mieleni vaeltaa rauhassa. Kirjoitin kaksi muistikirjallista ajatuksiani ylös.

Listasin arvoni ja laitoin ne järjestykseen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi nousi tällä hetkellä tärkeimmäksi. Visualisoin itseni tulevaisuuden tilanteissa tekemässä arvojeni mukaisia valintoja.

Tein kolme kertaa NLP-harjoituksen nimeltä loogiset tasot, jonka auttaa ihmistä pääsemään linjaan itsensä kanssa. Käsitys itsestäni kirkastui kerta kerralta.

Mietin, millainen on unelmapäiväni ja -viikkoni. Mietin, millaista on elämä, josta en halua jäädä lomalle. (Ovathan lomat toki ihania, mutta niille on kivempi jäädä omasta halustaan eikä siksi, että muuten ei enää jaksa…) Totesin, että teen jo täsmälleen oikeita asioita, mutta olen vain tehnyt niitä liikaa 😉 Aion väljentää kalenteriani ja jättää asioiden väliin tyhjää tilaa.

Kirjasin ylös, mitkä kaikki asiat saavat minut rentoutumaan. Visualisoin itseni tekemässä noita asioita.

Oivalsin, että rentoutumisen esteenä oli aiemmin ollut uskomus, että olen ”riittävän hyvä” vasta, kun suoritan tai saavutan jotain. Tuo uskomus muutettiin theta healingin avulla. Theta healing tuntui mullistavalta tavalta vaikuttaa uskomusjärjestelmiin. Healing-session jälkeen vanha ajatusmalli korvautui uudenlaisella tasapainon tunteella.

Uudenvuodenaaton aattona kirjasin ylös toiveeni ja tavoitteeni tulevalle vuodelle. Uudenvuodenaattona tein pitkän meditaation, jossa kävin mielessäni läpi menneen vuoden tapahtumat ja tunsin kiitollisuutta niistä. Näin itseni toteuttamassa tulevan vuoden tavoitteita.

Meditaatiosta tuli (vihdoin) päivittäinen osa elämääni. Aiemmin medistelyni on ollut epäsäännöllisempää, mutta nyt olen luvannut, etten enää mene illalla nukkumaan ilman jonkinlaista meditaatiohetkeä päivän aikana. Alkumatkasta osallistuin lähes päivittäin ohjattuihin meditaatioihin, loppumatkasta keskityin siinäkin tekemään omaa harjoitustani. Saatoin istua kaksi tuntia merenrannassa ja keskittyä hengitykseen, johonkin tiettyyn tunnetilaan tai vaikkapa aaltojen kuuntelemiseen.

Yksi mieleenpainuvimmista meditaatioistani oli joulukuun 21. päivän erityinen oma seremoniani. Lähdin uuteen aikakauteen Oshon ajatuksin: ”Celebrating yourself; that’s what meditation is all about. – – One is bathed in one’s own glory, bathed in one’s own light. One is simply joyous because one is alive, because one is.” (Osho: Love, freedom, aloneness)

Retriittikohteeni ei ollut kaikilta osin sitä mitä odotin. Siellä oli paljon ihanaa mutta myös sellaista, joka ei ollut minua varten, ainakaan juuri nyt. Eräs joogaopettaja kuvailikin paikkaa: ”This place has its bright side and its dark side.” Kuvaus oli osuva, ja jossain vaiheessa se pimeä puoli ahdisti minua. Kuitenkin viimeisenä aamuna ennen poislähtöäni istuin yksin aamukasteisella nurmikolla ja oivalsin, että olin täällä juuri siksi. Jatkoin tuota lausetta mielessäni: ”And I am here so that I can tell the difference.”

Tuon paikan myötä löysin itsestäni aivan uuden herkkyystason. Opin erottamaan erilaisten ihmisten, paikkojen ja tilanteiden energioita ja valitsemaan ne, jotka tuntuivat minusta hyvältä. Opin pitämään paremmin kiinni omista rajoistani ja omasta tilastani.

Kuusi viikkoa itsekseen ilman velvollisuuksia tekee ihmiselle ihmeitä. Kun perustarpeista on huolehdittu, itsensä kanssa vietetty aika on yksi arvokkaimmista asioista, mitä ihmisellä voi olla. Ja jos ei viihdy omassa seurassaan, sisäiselle maailmalleen kannattaa tehdä jotakin – sen voi muuttaa juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Ei ole mitään täydellistä, mutta on paljon ainutlaatuista

”Kunhan vain pääsen eroon perfektionismista, sitten olen täydellinen”, lausahdin ystävilleni reilu vuosi sitten, ja nauroimme suureen ääneen.

Todellisuudessa täydellisyyden tavoittelu ei ole hauska tauti: se kiristää hermoja, nostaa verenpainetta ja vie kauheat määrät energiaa (kirjoittajan oma, ei Duodecimin kuvaus!). Rasittavaa ja ärsyttävää on sekin, että tavoitteeseen pääseminen on mahdotonta.

Täydellisyyshän on jo sanana paradoksi. Miten olisi muka edes mahdollista määritellä objektiivisesti kriteerit, jotka täyttämällä jokin asia olisi täydellinen? Kriteerit ovat aina suhteellisia ja vaihtelevat ihmisestä ja tilanteesta toiseen. Täydellisen määritelmä on jokaisen omassa mielikuvitusmaailmassa syntyvä, kammottavan kapean tuotantolinjan suoltama lopputulos. Kun tuohon määritelmään yrittää osua, joutuu usein hakkaamaan päätään seinään.

Erityisesti jos täydellisyyttä tavoittelemalla pyrit miellyttämään muita, olet niin sanotusti kusessa. Et koskaan voi vastata muiden standardeja – yleensä et tiedä, mitä ne ovat, ja lisäksi ne ovat kaikilla erilaiset.

Koska käyttämämme kieli vaikuttaa ratkaisevasti ajatuksiimme, tunteisiimme ja havaintoihimme, olen päättänyt avartaa näkökulmaani ja vaihtaa ’täydellisen’ tilalle kokonaan uuden sanan: ’ainutlaatuinen’.

Alan vähitellen ymmärtää, että kaikki mikä on ja mikä tapahtuu (ihmiset, eläimet, kasvit, rakennukset, esineet, sanomiset, teot…), on jotain erityistä, mikään ei ole koskaan täysin samanlaista kuin jokin muu. Ainutlaatuisuus on kaikelle ominaista aivan itsestään, ilman että siihen täytyy erikseen pyrkiä.

Ja tiedättekö mitä? Muutaman viikon tätä sanaa pohdittuani näen konkreettisesti paljon enemmän. Aivan kuin olisin saanut uudet silmälasit tai vaihtanut kameraan laajakulmaobjektiivin. Ympärilläni on vaikka mitä upeaa, mitä en ole aiemmin nähnyt.

Ainutlaatuisuuden näkemisestä seuraa rentouden, hyväksynnän ja tasapainon tunteita. Kun hyväksyy erilaisia ihmisiä ja asioita ympärillään, on helpompi hyväksyä itsensäkin. Ainutlaatuisuuden havainnointi on myös erinomainen keino pysytellä läsnä hetkessä.

Japanilaiset puhuvat wabi sabista, jolla tarkoitetaan kauneuden näkemistä keskeneräisyydessä, epätäydellisyydessä ja kuluneisuudessa. Käsite liitetään erityisesti estetiikkaan ja taiteisiin. Wabi sabin mukaan juuri kolhu tai naarmu, joka perinteisesti nähtäisiin maljakossa virheenä, tekeekin siitä kauniin ja ainutlaatuisen. Olen lukenut aiheesta muutaman kirjan, joista toinen käsitteli wabi sabia sisustuksessa, toinen yhdisti sen periaatteet parisuhteeseen.

Haluan alkaa soveltaa tätä periaatetta elämässä laajemminkin. Nyt on täydellinen hetki aloittaa.