Arvokasta omaa aikaa

Hei kerro sun reissusta, moni on pyytänyt viime aikoina. Yleensä olen hetken sanaton. Sen jälkeen vastaan, että olihan se aikamoinen.

(Uusille lukijoille tiedoksi, että vietin marraskuun 2012 ja tammikuun 2013 välillä kuusi viikkoa retriittimatkalla Thaimaassa Koh Phanganilla. Lähtötunnelmia voit lukea postauksesta Matkalla kohti minua.)

IMG_0012Alkumatkasta oloni oli väsynyt ja turtunut. En ensimmäiseen viikkoon puhunut juuri kenellekään. Ilmeisesti ympärilläni olleen näkymättömän kuoren aistivat muutkin, sillä minut jätettiin rauhaan pyytämättä. Vasta viikon päästä ihmiset alkoivat vähitellen lähestyä minua – kuori alkoi hälventyä.

Kesti kuitenkin kuukauden, ennen kuin matka alkoi tuntua aidosti rentouttavalta. Sitä ennen yritin suorittaa lomaani ja tehdä liian paljon kaikkea – kunnes elämäni ensimmäinen thaihierontakokemus sai minut fyysisesti niin rikki, että jouduin jättämään joogatunnit moneksi päiväksi. Se pysäytti myös mieleni. Siirryin ohjatuista tunneista tekemään omaa joogaharjoitusta, mikä lisäsi itseni ja kehoni kuuntelemisen taitoa selvästi. Joogasin lähes päivittäin.

Mitä itsensä etsijät sitten konkreettisesti tekevät löytääkseen sen, mitä ovat hakemassa?

IMG_2872_rajMinä olin paljon paikallani, tekemättä mitään. Istuin hiljaa merenrannassa. Hakeuduin mielelläni paikkoihin, joissa oli hiljaista, rauhallista ja paljon tilaa ympärillä. Annoin mieleni vaeltaa rauhassa. Kirjoitin kaksi muistikirjallista ajatuksiani ylös.

Listasin arvoni ja laitoin ne järjestykseen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi nousi tällä hetkellä tärkeimmäksi. Visualisoin itseni tulevaisuuden tilanteissa tekemässä arvojeni mukaisia valintoja.

Tein kolme kertaa NLP-harjoituksen nimeltä loogiset tasot, jonka auttaa ihmistä pääsemään linjaan itsensä kanssa. Käsitys itsestäni kirkastui kerta kerralta.

Mietin, millainen on unelmapäiväni ja -viikkoni. Mietin, millaista on elämä, josta en halua jäädä lomalle. (Ovathan lomat toki ihania, mutta niille on kivempi jäädä omasta halustaan eikä siksi, että muuten ei enää jaksa…) Totesin, että teen jo täsmälleen oikeita asioita, mutta olen vain tehnyt niitä liikaa 😉 Aion väljentää kalenteriani ja jättää asioiden väliin tyhjää tilaa.

Kirjasin ylös, mitkä kaikki asiat saavat minut rentoutumaan. Visualisoin itseni tekemässä noita asioita.

Oivalsin, että rentoutumisen esteenä oli aiemmin ollut uskomus, että olen ”riittävän hyvä” vasta, kun suoritan tai saavutan jotain. Tuo uskomus muutettiin theta healingin avulla. Theta healing tuntui mullistavalta tavalta vaikuttaa uskomusjärjestelmiin. Healing-session jälkeen vanha ajatusmalli korvautui uudenlaisella tasapainon tunteella.

Uudenvuodenaaton aattona kirjasin ylös toiveeni ja tavoitteeni tulevalle vuodelle. Uudenvuodenaattona tein pitkän meditaation, jossa kävin mielessäni läpi menneen vuoden tapahtumat ja tunsin kiitollisuutta niistä. Näin itseni toteuttamassa tulevan vuoden tavoitteita.

Meditaatiosta tuli (vihdoin) päivittäinen osa elämääni. Aiemmin medistelyni on ollut epäsäännöllisempää, mutta nyt olen luvannut, etten enää mene illalla nukkumaan ilman jonkinlaista meditaatiohetkeä päivän aikana. Alkumatkasta osallistuin lähes päivittäin ohjattuihin meditaatioihin, loppumatkasta keskityin siinäkin tekemään omaa harjoitustani. Saatoin istua kaksi tuntia merenrannassa ja keskittyä hengitykseen, johonkin tiettyyn tunnetilaan tai vaikkapa aaltojen kuuntelemiseen.

IMG_2939
Yksi mieleenpainuvimmista meditaatioistani oli joulukuun 21. päivän erityinen oma seremoniani. Lähdin uuteen aikakauteen Oshon ajatuksin: ”Celebrating yourself; that’s what meditation is all about. – – One is bathed in one’s own glory, bathed in one’s own light. One is simply joyous because one is alive, because one is.” (Osho: Love, freedom, aloneness)

IMG_9999_tiivisRetriittikohteeni ei ollut kaikilta osin sitä mitä odotin. Siellä oli paljon ihanaa mutta myös sellaista, joka ei ollut minua varten, ainakaan juuri nyt. Eräs joogaopettaja kuvailikin paikkaa: ”This place has its bright side and its dark side.” Kuvaus oli osuva, ja jossain vaiheessa se pimeä puoli ahdisti minua. Kuitenkin viimeisenä aamuna ennen poislähtöäni istuin yksin aamukasteisella nurmikolla ja oivalsin, että olin täällä juuri siksi. Jatkoin tuota lausetta mielessäni: ”And I am here so that I can tell the difference.”

Tuon paikan myötä löysin itsestäni aivan uuden herkkyystason. Opin erottamaan erilaisten ihmisten, paikkojen ja tilanteiden energioita ja valitsemaan ne, jotka tuntuivat minusta hyvältä. Opin pitämään paremmin kiinni omista rajoistani ja omasta tilastani.

Kuusi viikkoa itsekseen ilman velvollisuuksia tekee ihmiselle ihmeitä. Kun perustarpeista on huolehdittu, itsensä kanssa vietetty aika on yksi arvokkaimmista asioista, mitä ihmisellä voi olla. Ja jos ei viihdy omassa seurassaan, sisäiselle maailmalleen kannattaa tehdä jotakin – sen voi muuttaa juuri sellaiseksi kuin haluaa.



Elämässä(ni) on oikeastaan kyse…

Eräänä aamupäivänä retriittimatkani loppupuolella istuin naapuriresortin terassilla, lipitin limemehua ja söin tonnikalasalaattia. Yhtäkkiä mielessäni kirkastui, mikä minulle elämässä on olennaista – kaksi tärkeää asiaa.

(Oivaltaminen on ehkä yksi maailman parhaita asioita. Vaikka oivaltaisikin jotain tosi simppeliä, kuten minä nyt… mutta usein parhaat asiat ovat yksinkertaisia. Blondin elämä on helppoa ;))

Mitkä ne kaksi olennaista asiaa sitten ovat?

Ensinnäkin haluan löytää omimman energiani. Mikä minä olen, mitä haluan, miksi olen olemassa?

Tämä on mielenkiintoinen mutta kiperä haaste. Meidät on kyllästetty tehokkaasti uskomuksilla siitä, mikä meille on mahdollista, mikä on hyväksyttävää ja mikä on yleisesti tavoiteltavaa. Kotona, koulussa ja mediassa on opetettu, miten asiat ”oikeasti ovat”, vaikka tosiasiassa ne eivät usein ole siellä päinkään.

Sen sijaan missään ei ole opetettu itseensä tutustumista – that really, really, really sucks! Päinvastoin, usein vielä aikuisiälläkin ympäristö jatkuvasti kertoo meidän puolestamme kaiken sen, mitä me olemme ja mistä meidän olisi syytä pitää.

Ystäväni mainitsi tässä yhteydessä tunnetun kuvanveistovertauksen: kun Michelangelolta oli aikoinaan kysytty, miten hän osasi veistää patsaasta vaikkapa hevosen näköisen, hän oli sanonut vain ottavansa pois kaiken sen, mikä ei ole hevosta.

Tämä pätee myös itseensä tutustumiseen! Aivan samalla tavalla minä haluan veistää itsestäni kaiken sen, mikä ei minuun kuulu. Lohduttava ajatus on, että se todellinen minä on jo olemassa 🙂 Jokaisen pois hakatun rajoittavan uskomuksen ja tarkoituksenmukaisempaan vaihdetun ajatusmallin jälkeen olen lähempänä sitä, mitä haluan olla.

Toiseksi haluan löytää elämääni (lisää) ihmisiä, asioita, paikkoja ja tekemisiä, jotka ovat energiani kanssa samalla taajuudella. Niiden tunnistaminen on jo mielestäni helpompaa: riittää, että kuuntelen itseäni.

Sydämeni kyllä kertoo, olenko minulle oikeiden ihmisten kanssa, oikeassa ympäristössä, tekemässä minulle parhaiten sopivia asioita. Oikeisiin asioihin liittyvät mielikuvat ovat kirkkaita ja valoisia, niitä ajatellessa ja tehdessä olo tuntuu kevyeltä ja energiseltä, sisäinen ääneni sanoo, että juuri tätä minun kuuluu tehdä.

Oikeastaan elämän tiivistämisessä näihin kahteen kohtaan ei ollut mitään maata mullistavaa – ja minun maailmassani kuitenkin oli. Olin tästä kirkkauden hetkestä onnellinen. Oivallus on ihanan ympäripyöreä mutta helpottava: minulla on elämääni ohjenuora, joka samaan aikaan on silkkaa vapautta.

Nämä kaksi vaihetta eivät ole perättäisiä, vaan molemmat ovat meneillään limittäin ja lomittain jatkuvasti. Elämä ei ole yksisuuntainen tie ”loogisesta askeleesta” toiseen, vaan voin kulkea erilaisia polkuja tuntemusteni mukaan. Jos ja kun muutun, voin valita elämääni uusia asioita, jotka tuntuvat kulloinkin parhailta.

Tästä minun matkassani on kysymys.

Elämän Flow oivalluksia elämästä
Retriittiretkeni ja valitsemani matkakohde veivät minua ison askeleen eteenpäin. Kohtasin monenlaisia ihmisiä ja tunnelmia, herkistyin selvästi huomaamaan, milloin minulla oli hyvä olla – ja opettelin sanomaan muille asioille EI.


Tartuitko jälleen puhelimeesi? Monesko kerta tänään?

Kun sisäinen ääni kysyy, onkohan kaveri soittanut, kaivan puhelimen taskusta noin sekunnissa.

Kun mieleeni muodostuu mielikuva kaapissa odottavasta suklaasta, suunnistan keittiöön vieläkin nopeammin.

Kun Facebook piippaa viestiä, siihen on reagoitava HETI.

Ihmisen mieli tuntuu välillä liukkaalta kuin saippua. Juuri kun on saamaisillaan otteen ajatuksistaan, mieli on aaltoillut asiasta kukkaruukkuun ja eteenpäin lumiukkoon sekunnin osissa. Ajatuksissa ei sinänsä välttämättä ole mitään pahaa, mutta tavallisesti ne saavat meissä aikaan yhtä sun toista: tunnetiloja ja toimintaa.

Kiireen tunne, stressi ja keskittymisvaikeudet voivat syntyä muun muassa siitä, että tuntee tarvetta reagoida erilaisiin ärsykkeisiin välittömästi. Kehosi ja mielesi ovat oppineet elämäsi aikana liudan automaattisia reaktioita ajatuksiin ja aistihavaintoihin.

Kun ärsykkeitä on paljon eikä niistä seuraavaa toimintaa osaa tai ymmärrä kontrolloida, elämä muuttuu loikkimiseksi asiasta apinaan. Mielesi hallitsee sinua.

Opetellessani itse hidastamista olen huomannut, kuinka paljon turhaa automaattista touhuamista elämäni sisältää. Pelottavan paljon.

Tärkeä oivalluksen hetki oli kun tunnistin, miten reaktiorytmini vaihtelee eri tilanteissa. Taannoin eräällä joogalomalla ensimmäisten joogatuntien jälkeen tunsin käyväni puolet hitaammalla vaihteella kuin tavallisesti. Olin ratkaisevasti enemmän tietoinen liikkeistäni ja harkitsen tekemisiäni aiempaa tarkemmin. Nautin tyyneyden tunteesta.

oletko mielesi juoksupoikaEntä sitten, kun loman aikana tarkistin kerran viikossa sähköpostit ja tein hetken aikaa töitä? Palasin sujuvasti riprap-ripeään työmoodiini. Mieli siirtyi saman tien saippua-asteelle ja keho yritti juosta perässä, huokaus.

Ymmärsin, että työmoodini kaipasi ki-pe-äs-ti tarkistamista, sillä se ei ollut enää minulle terveellinen.

Tajuttomaksi vihannekseksi ei tietenkään ole tavoitteena muuttua. Joskus tarvitaan nopeitakin liikkeitä. Mutta reaktioidensa määrästä ja vauhdista on hyvä olla tietoinen. Sen jälkeen rytmiä on mahdollista muuttaa, jos se on tarkoituksenmukaista. Asioita voi tehdä tehokkaasti ilman hätäilyn tunnetta. Ehkä jopa tehokkaammin.

Sittemmin olen alkanut tietoisesti harjoitella reagoimattomuutta. Fiilistelen, miltä tuntuu olla kaivamatta puhelinta esiin joka kerta, kun tulee mieleeni tarkistaa viestit. Kun mieleni yrittää saada minut liikkeelle, istun hetken paikallani ja hengitän, ennen kuin toimin – jos toimin. Opettelen toimimaan omasta päätöksestäni enkä ulkoisen ärsykkeen pakottamana.

Harkinta-aika antaa myös lisää mahdollisuuksia hyvien päätösten tekemiseen. Huonoja useimmat meistä osaavat tehdä ilmankin…

Rauhallisempi ja tietoisempi reaktiorytmi auttaa palauttamaan paitsi levollisuuden, myös oman voiman. Et ole enää mielesi juoksupoika.

Tervetuloa hidastamaan rytmiäsi kanssani Melko lempeään joogahaasteeseen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on ma 22.2. Saat tehdä harjoitukset kotona ihan omassa tahdissasi. Tule mukaan!



Kuvat: depositphotos.com

Jos on rauhallinen, niin ei ehdi pelätä (edes viidakon vilinää)

Sain alkusyksystä neuvon, että minun olisi hyvä mennä useammin pois turvallisuusalueeltani ja kohdata pelkojani.

Ihmettelin hieman, sillä en mielestäni ole maailman pelkäävimmästä päästä. En ole uhkarohkea huimapää, mutta osaan rentoutua lentokoneessa ja hammaslääkärissä, pärjään äijämäisten hevosten kanssa ja voin mennä esiintymään satojen ihmisten eteen minimaalisella varoitusajalla.

Nyt tiedän, missä turvallisuusalueeni raja kulkee. Loikkasin kauas sen yli, kun astuin thaimaalaiseen taksiveneeseen ja päädyin pimeässä aallokossa tänne, missä nyt asustelen.

Luulin, että veneily myrskyssä olisi matkan pahin osio, mutta se sentään kesti vain parikymmentä minuuttia (mikä kylläkin tuntui parilta tunnilta). Seuraavaksi luulin, että epämukavinta voisi olla hiiri, joka kuulemma asusti naapurihuoneessa, tai ehkä muurahaiset, jotka pitivät jatkuvia bileitä rinkassani.

Kaikki on suhteellista. Hetken päästä tajusin, että vaihtoehdot huomioon ottaen haalisin sänkyni mieluusti täyteen muurahaisia ja pitäisin paria lemmikkihiirtä rinkan sivutaskussa.

”It’s always a good idea to look under your bed when you come back to your bungalow, in case there’s a snake or a scorpion.”

En tiedä, kuuluiko vinkki osastolle ”nice to know” vai ”en todellakaan olisi halunnut tietää”. Tai olisinko halunnut kuulla, että matkani alkupäivinä täällä saatiin kiinni kaksimetrinen kobra?

Toisaalta sen jälkeen en jaksanut ihan niin suuresti hätkähtää, kun näin polun reunassa käärmeen käpertyneenä kerälle. Enkä silloin, kun toinen suomalainen kertoi pudistelleensa hyttysverkostaan ”erikoisen näköisen hämähäkin”. Kysessä oli skorpioni.

viidakon lemmikitAsumme keskellä viidakkoa, joka pitää öisin valtavaa meteliä. Huoneeni on vuorenrinteessä, jossa suunnistan pimeän aikaan lampun avulla enkä vietä polulla yhtään ylimääräistä sekuntia. Bungalowien katoilla ja seinillä vilistää milloin mitäkin. Aamuisin vertailemme, millaisia ääniä olemme kuulleet tai mitä otuksia kukakin on hätistellyt kylppäristään. Eräänä yönä kuulosti siltä kuin joku yrittäisi kaivautua sisään oveni yläreunasta. (Mikä eläin edes tekisi niin? Mielikuvitukseni loppuu kesken.).

Koska osana työtäni autan ihmisiä pääsemään eroon peloista ja jännityksistä, minulla on monenlaisia keinoja mieleni hallintaan. Ne ovatkin olleet ahkerassa käytössä. En ole pelännyt niin, että olisin jättänyt jotakin tekemättä (tosin valitsen mieluummin vessoistamme sen, jossa ei notku kahta nyrkin kokoista sammakkoa :)), mutta koin päiväkausia epämukavuuden ja turvattomuuden tunteita. Mietin, olivatko nämä pelkoja, joita minun olisi hyvä kohdata.

Nyt olen kolmen viikon ajan kerrannut kantapääakatemiassa paria itsestäänselvyyttä (on se hyvä, että valmentaja treenaa käytännössä sitä mitä valmennettavilleen jatkuvasti opettaa).

1) Opit jonkin asian nopeimmin, kun menet suoraan tilanteeseen, jossa tarvitset taitoa. Näin myös maailmankuulu valmentaja Tony Robbins kehotti Unleash the Power Within -seminaarissa. Hän puhui erityisesti taidon oppimisesta, mutta sama asia sopii myös tunnetilojen hallintaan.

Jos haluat hallita mielesi, hankkiudu toistuvasti tilanteisiin, jossa joudut kohtaamaan epämukavan tunnetilan. Jos urheilija jännittää kilpailemista, kannattaa kilpailla paljon. Jos jännität esiintymistä, hankkiudu yleisön eteen niin usein kuin voit.

Epämukavuuden asteen voit toki itse valita. Yksi vaihtoehto on ylittää itsensä kertaheitolla niin totaalisesti, ettei sen jälkeen pienempi pinnistys tunnu missään. Toinen vaihtoehto on venyttää rajojaan pikkuhiljaa. Esimerkiksi jos jännität esiintymistä, voi olla helpompaa aloittaa harjoittelu viiden eikä viidenkymmenentuhannen hengen yleisöillä. (Jos täällä roikkuisi boakäärmeitä joka puussa, en taatusti olisi jäänyt näille hoodeille opettelemaan rentoutumista. Mutta lievään epämukavuuteen tottuu yllättävän nopeasti. En enää käy huonettani perusteellisesti läpi joka kerta, kun tulen sinne.)

2) Negatiiviselle tunnetilalle, vaikkapa pelolle, ei kerta kaikkiaan ole tilaa, jos mielessä on riittävän voimakas hyvä tunnetila, kuten rauha. Kävin pari viikkoa sitten theta healing -sessiossa, jossa korvattiin stressiä tuottaneita uskomuksiani uusilla ajatusmalleilla, joiden mukaan annan itselleni luvan rentoutua. Theta healing tuotti minulle erittäin rauhallisen olon. Kun olin muutaman päivän nautiskellut tasapainosta, huomasin yhtäkkiä, etten ollenkaan muistanut hötkyillä keskellä viidakkoa, edes pimeässä.

Tunnetilojen hallinnan perusteet kolmella lauseella: Sen sijaan, että ajattelisit tunnetilaa, josta haluat päästä eroon, keskity tunteeseen, jonka haluat tilalle. Mieti, miltä haluamasi tunnetila tuntuu. Voimista hyvää tunnetilaa.

Toteutin tätä tapaa (jälleen kerran) äsken, kun sänkyni alta kuului omituista rapinaa. Mutta eipä se minua enää hetkauttanut :). Kaiken lisäksi tiedän, että näiden kokemusten jälkeen olen taas astetta valmiimpi uudenlaisiin tilanteisiin.


Venytä rajojasi lempeästi

Elämän Flow Yin Jooga1Olen rakastunut. Ainakin olen tilapäisessä innostuksen huumassa, koska elämä toi eteeni Sen Oikean, jota tällä hetkellä tarvitsen: yin joogan.

Jos matkani tavoitteet tiivistäisi kahteen sanaan, sanat voisivat olla pysähtyminen ja heittäytyminen. Nyt makaan joogamatolla ja annan selkärankani kiertyä kaikkiin ilmansuuntiin. Olen vain. Samaan aikaan kuuntelen opettajaa, joka muistuttaa, että joogan, meditaation ja kaikkien henkisten harjoitusten perusta on pysähtyminen.

Yin jooga on hyvin rauhallista, lempeä joogaa, jossa useimmat asanat ovat passiivisia ja niihin jäädään olemaan pitkäksi aikaa, tällä tunnilla yleensä vähintään viideksi minuutiksi. Matkan alkuvaiheessa kehoni on tuntunut lukkiutuneelta ja kankealta, ja vastaavasti mieleni on ollut levoton. Olen siis yin jooga -tunnilla täsmälleen oikeassa paikassa.

Pysähtymisen lisäksi meitä muistutetaan jatkuvasti, miten tärkeää on tunnistaa rajansa. Pitkissä venytyksissä alku ei yleensä tunnu juuri miltään, mutta muutaman minuutin kuluttua tuntuu jo enemmän kuin on tarpeen. Ensimmäisellä tunnilla loikkasin sujuvasti ansaan. Ahnehdin liian paljon, ja viidestä minuutista tuli kärsimystä.

Elämän Flow Yin Jooga2Rakkaussuhteemme alussa oli muitakin ryppyjä: kehon lisäksi mielikin taisteli vastaan. Viisi minuuttia paikallaan on pitkä aika. Halusin vilkuilla kelloa. Halusin jo mennä lounaalle – ja siitäkös mieleni innostui. Mitähän sitä tänään söisi? Eilinen salaatti oli aika hyvää. Menisinköhän lounaan jälkeen ottamaan aurinkoa? Kunnes taas opettajan ääni palautti minut tähän hetkeen: ”Älä lähde tulkitsemaan tuntemuksiasi tai kehittämään ajatuksistasi tarinoita. Havainnoit vain, miltä asento tuntuu. Opettelet olemaan siinä hetken sen jälkeenkin, kun se alkaa tuntua epämukavalta.”

Venytyksen ja sen aikaansaamaan fyysisen epämukavuuden yhdistyminen lievään (hah :)) henkiseen levottomuuteen ei ole yksinkertainen yhdistelmä. Minun on (ollut) selvästi helpompi rikkoa rajojani väkisin puristaen. Muun muassa salilla olen tosi pätevä itseni piiskaamisessa. Sisäinen ääneni sanoo sujuvasti että perkele, vielä yksi toisto, vielä vähän lisää rautaa, ja niin runnon kroppani läpi keskivertoa hankalammasta tilasta.

Sen sijaan lievän epämukavuuden hyväksyminen tyynesti ja kärsivällisesti tuntuu nyt tosi… epämukavalta.

Kuitenkin noin neljännellä tunnilla ilahdun. Jotain on tapahtunut mielessäni. Lähden venytyksiin aiempaa rauhallisemmin, ja kun lihas alkaa kevyesti kiristyä, pysähdyn. Olen alkanut tunnistaa ja tunnustaa (kaksi tärkeää askelta) sen hiuksenhienon alueen, jossa haastan itseäni hieman mutta jossa minun on vielä hyvä olla.

Villi ajatus: Ehkä tätä samaa lempeyttä itseään kohtaan voisi soveltaa muuallakin. Esimerkiksi elämässä!

Elämän Flow Yin Jooga3Opettaja muistuttaa, että paras joogaharjoitus ei ole se, jossa tehdään edistyneimmät asanat muodikkaimmalla joogamatolla. Tärkeintä ei ole se, miltä asento näyttää, vaan se, miltä se tuntuu ja mitä se saa aikaan. Onnistuneessa harjoituksessa mieli on mukana.

Kun olen ollut Sanctuaryssa reilun viikon, ohjelmaa muutetaan ja yin jooga poistuu lukujärjestyksestä. Ehdin olla pettynyt vain hetken, sillä nopeasti oivallan, että kehoni ja mieleni ovat nyt valmiita muihinkin harjoituksiin. Yin jooga antoi minulle jo tärkeimmän oppituntinsa.

 

Oma keho on mainio personal trainer

Retriittikohteessani järjestetään kolme ohjattua joogaa ja yksi pilates päivittäin – minun paratiisini siis. Suorastaan niin paratiisi, että etukäteen muistutin itseäni, että tämän ei ole tarkoitus mennä suorittamiseksi… Ja heti ensimmäisenä päivänä jouduin kiivaaseen keskusteluun sisäisen suorittajani kanssa.

Iltapäivällä huomasin nimittäin, että jos heti lähtisin liikkeelle, ehtisin vielä päivän viimeiselle joogatunnille.

Koska ajattelin, että ehtisin vielä tunnille, aloin heti tuntea itseäni häviäjäksi, jos en menisikään.

(Sisäisen suorittajani supermiellyttäviin periaatteisiin kuului – käytän tarkoituksella imperfektiä – se, että kaikki, mikä on TEORIASSA mahdollista, täytyy myös käytännössä tehdä. Sen logiikalla aina, jos jätin jotakin väliin ilman todella hyvää syytä, olin laiska ja saamaton. Olin edellisinä kahtena päivänä matkustanut yhteensä 33 tuntia ja nukkunut lentokoneessa kolmisen tuntia, mutta se ei tietenkään ollut ”todella hyvä syy”. Todella hyväksi syyksi laskettiin korkeintaan töiden tekeminen, jossain toisessa paikassa oleminen tai ehkäpä omat hautajaiset.)

Lopulta kysyin itseltäni, mitä kehoni oikeastaan sillä hetkellä halusi. Vastaus oli nopea: RUOKAA.

Olen muun ylisuorittamisen ohella onnistunut myös urheilemaan itseni ylikuntoon. Jos jotakin olen kokemuksestani oppinut niin sen, että oma keho on yksi parhaita personal trainereita. Sitä vain täytyy a) osata ja b) muistaa kuunnella. Vaikka seuraisit jotakin valmennusohjelmaa tai vilkuilisit kuntosalin jumppalukkaria, sen ei kannata antaa vääränlaista tunnetta siitä, mitä sinun ”pitäisi” tehdä – varsinkin jos kyse ei ole ammattilaistason urheilusta.

Laadukas valmennusohjelma on loistokeksintö. Se antaa tukea, innostusta ja tietoa siitä, mitä hyvä harjoittelu on ja miten saadaan kehitystä aikaan. Oma tietämys tehokkaiden treenien suunnitteluun riittää vain harvalla.

Treeniohjelma on kuitenkin yhdenlainen ideaali, ja elämä ei aina mene niin kuin ohjelman kirjaimellisen noudattamisen näkökulmasta olisi ihanteellisinta. Ohjelma antaa periaatteet harjoittelun rytmittämiseen, mutta vastuu sen toteuttamisesta on liikunnan harrastajalla itsellään.

Mielestäni paras treenirytmi muotoutuu käytännön elämässä siten, että mahdollinen paperille kirjattu suunnitelma saa jonkin verran elää omien tuntemusten mukaan. Tuntemuksilla en tarkoita ”Tänään kehoni haluaisi neljättä päivää peräkkäin pizzan, leffan ja kaljaa” -tyyppisiä ajatuksia. Tarkoitan sitä, että jos kroppa on aiemmista treeneistä totaalisen väsynyt tai jumissa, kannattaa ehkä tehdä raskaimman mahdollisen treenin sijaan kevyempi tai vaihtaa se kehonhuoltoon tai kävelyyn – oli paperiin kirjattu mitä tahansa. Joskus se voi tarkoittaa ylimääräistä lepopäivää ohjelmaan merkityn lisäksi, joskus useampiakin. Kun valitsee itsensä kuuntelemisen ja hyväksyy mahdolliset suunnitelman muutokset kehon viestien mukaan, syntyy myös vähemmän oletuksia ja sitä kautta vähemmän pettymyksiä ja itsensä syyllistämistä.

Kehittyminen vaatii toki sitä, että vähän väliä on hyvä venytellä mukavuusalueensa rajoja. Se on kuitenkin eri asia kuin jatkuva äärirajoilla tekeminen.

Jos tuijottaa kelloa, kalenteria tai treeniohjelmaa, ei samaan aikaan voi tunnustella, millainen oma energiataso sillä hetkellä on. Kun siirtää huomion kehoonsa, saa valtavasti tietoa siitä, miten juuri tänään kannattaa liikkua. (Uskon, että myös laiskimman sohvaperunan kroppa oikeasti pyytää liikuntaa, mutta peruna vain kuuntelee mieluummin sohvansa kutsuhuutoa!)

Ensimmäisenä päiväni täällä menin joogatunnin sijaan syömään salaattia ja smoothien. Kehoni sanoi kiitos.


Kateus kertoo, mitä todella haluat

Kun kerroin lähteväni pitkäksi aikaa kaukomaille, moni totesi olevansa kateellinen. Ymmärrän erittäin hyvin – minäkin olisin ollut, jos tilanne olisi ollut toisin päin.

Kateutta ei perinteisesti ole pidetty tunnetiloista toivotuimpana. Jokin aika sitten ystäväni kuitenkin opetti, että kateus on itse asiassa erittäin hyvä ja hyödyllinen tila. Se nimittäin kertoo, mitä todella haluat tai tarvitset. Et ole kateellinen sellaisesta, mitä sinulla jo on, etkä ole kateellinen sellaisesta, mitä et halua tai kaipaa.

Ei siis kannata keskittyä toisen saamaan hyvään (koska se ei yleensä ole sinulta pois) tai kateuden tunteeseen itseensä (eikä ainakaan tuntea siitä syyllisyyttä), vaan anna mieluummin tunteen kertoa jotakin sinusta ja elämäntilanteestasi. Millaisista asioista tunnet kateutta? Mitä siis todella haluat? Mitä voisit tehdä saavuttaaksesi haluamasi?

Itse olen ollut viime aikoina kateellinen taloudellisesta turvallisuudesta, tai sen tunteesta. Viimeiset pari vuotta alaa vaihtaneena yrittäjänä eivät ole olleet aivan yksinkertaisia – uudelle alalle siirtyminen on vaatinut suurta taloudellista ja ajallista (joka sekin on yrittäjälle yhtä kuin taloudellista) panostamista. Siksi olen välillä kateellinen joka kuukausi tilille ilmestyvistä palkkapusseista, lomarahoista ja saldovapaista.

Toisaalta tiedän, että taloudellinen turvallisuus on sekä asiantila, johon voin itse vaikuttaa, että samaan aikaan tunnetila, joka syntyy omista ajatuksistani. Asiantilaa pyrin jatkuvasti muuttamaan tekemisilläni – ja tilanteen korjaantumista odottaessa valitsen ajatukseni niin, että tunnen jotakin muuta kuin kateutta tai turvattomuutta. Niiden sijaan päätän valita luottamuksen tulevaisuuteen.

Kateelliseksi itseään kuvailleet totesivat usein myös, että onpa hienoa, että sinulla on mahdollisuus tuollaiselle matkalle. Miten lähtemisestä sitten tuli minulle mahdollista? Siten, että en miettinyt ollenkaan, onko se mahdollista. Päätin vain lähteä. Sen jälkeen kaikki järjestyi. Monesti on parempi, että ei pidä epäonnistumista edes vaihtoehtona.