Jokainen askel opettaa

Taannoisen ylitreenaamisen jäljiltä olen joutunut pitämään taukoa aktiivisesta urheilemisesta. Se on harmittanut minua paljon. Totesinkin äskettäin ystävälleni hieman tuskaisena, että en edelleenkään pysty kuin kävelemään ja joogaamaan.

Vieressä sattui olemaan oma NLP-kurssilaiseni, joka oli selvästi pitänyt korvansa auki oikealla hetkellä. Hän korjasi: ”Pystyt SENTÄÄN kävelemään ja joogaamaan.”

Hetken hiljaisuus. (Kyllä, Katrikin hiljenee joskus :))

Totta tosiaan – yksinkertainen tilanteen uudelleenmäärittely. Mitä hyvää tilanteessa on? Jos ei tilanteesta (muka) löydy mitään hyvää, niin ainakin voi kysyä, mikä voisi olla vielä huonompaa. Yleensä aika hiton moni asia.

Seuraavana aamuna kävelin tyytyväisenä 15 asteen pakkasessa aamulenkkini ja olin äärimmäisen iloinen jokaisesta askeleesta.

Olen mielestäni melko hyvä soveltamaan itseeni sitä, mitä opetan työkseni muille. Mutta joskus tulee hetkiä, jolloin unohdun ajattelemaan asioita vähemmän tarkoituksenmukaisesta näkövinkkelistä.

Onneksi ympärilläni on ihmisiä, jotka osaavat oikealla hetkellä ajatella toisin. Monet heistä ovat omia oppilaitani 😉 – eikä minulle tuota mitään vaikeuksia ottaa muistutuksia vastaan myös heiltä. En ole valmis, ja tiedän, etten koskaan tulekaan valmiiksi.

Sen sijaan oppimisen mahdollisuuksia on aina. Kuka tahansa, titteleistä ja saavutuksista riippumatta, on loistava opettaja, kun suhtautuu häneen sellaisena.

Moni valmentaja haluaa rakentaa auktoriteettinsa ja asiantuntija-asemansa etäisyyden, kunnioituksen ja jopa pelon tunteiden kautta. Itse uskon siihen, että sekä valmennettava että valmentaja kehittyvät parhaiten, kun ajatukset ja informaatio saavat virrata molempiin suuntiin. Osa oppimisprosessia on avoin keskustelu, joka tuottaa molemmille uusia oivalluksia ja jonka molemmissa päissä on Ihminen isolla I:llä.

Valmentajalla voi olla suunnattomasti annettavaa, vaikkei hän olisikaan kiivennyt erityisen korkealle jalustalle. Sanoille saa painoarvoa ilman pelkoa ja perkeleitäkin, kun viesti itsessään on vakuuttava ja tulokset puhuvat puolestaan.

Sen sijaan siinä vaiheessa, kun valmentajalta loppuvat nöyryys ja kehittymisen halu, hän todennäköisesti pitää valtaistuimestaan kiinni korostaakseen egoaan, oman asemansa menettämisen pelossa – ei toimiakseen oppilaidensa parhaaksi.

Opin jatkuvasti jotakin uutta kaikilta valmennettaviltani. Olen heille äärimmäisen kiitollinen jokaisesta askeleesta. Lupaan antaa takaisin niin paljon kuin ikinä osaan.

Hyvä päätös säästää energiaa (ja tappaa sokerihiiren)

Päätin tammikuun lopussa, etten puoleen vuoteen syö valkoista sokeria. Ajatusten ja kodin raivaamisen ohella kehonikin saa osansa elämäni suursiivouksesta 🙂

Mistä moinen? Olen jo 5,5 vuotta syönyt vähähiilihydraattisesti, mikä on tarkoittanut sitä, että sokeri on ollut muutenkin karsittuna vähiin. En kuitenkaan ole ollut nollalinjalla. Synttäreillä ja kylässä olen syönyt kakkua, ja sokerilla makeutettua tummaa suklaatakin olen kiskonut oman osuuteni. Näillä satunnaisilla joustoilla on ollut sitten omat vaikutuksensa hyvinvointiini.

”Kohtuus kaikessa” olisi kiva ajatus, mutta minun ja sokerin kimurantissa suhteessa se ei toimi. Olen aina ollut makeanhimoinen – kun elimistöni saa hieman sokeria, se huutaa välittömästi lisää. Makeanhimon saavat aikaan myös peruna, riisi ja ruisleipä. (Jos olen haukannut tallilla palan hevoselle kuivatusta leivästä, niin viimeistään kotiin päästessäni olen ollut aivan tuskainen, että pakko saada jotain makeaa!)

Ennen VHH-aikaa vietinkin melkein 30 vuotta elämästäni niin, että kävin päivittäin keskustelua itseni kanssa, milloin voi ja saa syödä jotakin makeaa ja koska voisi antaa itselleen luvan herkutteluun ja mähän en oo kahteen päivään syönyt mitään hyvää joten eiks nyt jo vois… Keskustelu vaimeni selvästi VHH:lle siirtymisen myötä, mutta usein kun joustan ja syön sokeria, päädyn hetkeksi samaan kierteeseen. Ja jatkuva väittely sisäisen sokerihiirensä kanssa on kuluttavaa.

Eräs tällainen kierre johti Hyvään Päätökseen. Olin ystäväni kanssa matkalla, jossa oli – argh! – täysihoito. You know, kaikki kuuluu hintaan, joka aterialla. Ilmainen jälkiruoka oli yhtäkkiä kuin joskus nuorempana ilmainen alkoholi – sitä on kauhean vaikea jättää väliin. Ihan kuin herkut syömällä maailmasta loppuisivat.

En ollut reissussa ainoa, jota asia mietitytti. Muutaman päivän kuluttua ystäväni heitti ajatuksen, että voisihan sitä olla vaikka puoli vuotta ilman valkoista sokeria. Tartuin ideaan heti. Mietin, mikä estäisi minua. Vastaus oli, että ei mikään. Houkuttelin ystävänikin mukaan, ja aloitimme välittömästi.

Mistä tiedän, että onnistun? Ajatus tuntui heti houkuttelevalta ja omalta. Hei, just tätä mä haluan! Tavoite on vahvasti arvojeni mukainen: tiedän, että se on hyväksi henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnilleni, tukee muita tavoitteitani ja sopii yhteen kaikkien elämäni osa-alueiden kanssa. (Satunnaisista sosiaalista tilanteista tiedän selviäväni vähällä. Jos joku loukkaantuu, koska en ota jotakin tarjottavaa, ongelma on hänen mielessään, ei minun. Minulla on lupa laittaa terveyteni etusijalle.)

Haaste on myös riittävän suuri. En olisi innostunut lainkaan kuukaudesta tai kahdesta – mutta haluan ehdottomasti tietää, miten hyvät vaikutukset näin pitkällä jaksolla on terveyteeni ja miten positiivisesti kokeilu vaikuttaa loppuelämääni (kuten Anthony Robbins sanoo: You need to have big enough WHY to reach your goal). Hyvä tavoite kannattaa muotoilla positiiviseen muotoon, jotta mieli voi suunnata sitä kohti. Niinpä visioin itseni hyvinvoivana ja terveenä tekemässä hyvinvointia lisääviä ruokavalintoja.

Heti päätöksen tehtyäni tunnistin hyvän päätöksen aikaansaaman huippufiiliksen. Hyvästä, itselleen sopivasta tavoitteesta saa jo sellaisenaan hurjasti potkua. Lisää positiivisia vaikutuksia alkoi ilmetä vielä samana päivänä. Kun neuvottelutilanteita sisäisen sokerihiiren kanssa ei enää tullut, pohtimisesta alkoi säästyä valtavasti energiaa. Yhtäkkiä sokeriherkut olivat kuin kaverien poikaystävät: Vaikka ne olisivat kuinka houkuttelevia, ne vain ovat off the table. Ei niitä ajatella sillä tavalla.

Kuukautta myöhemmin olo on kevyempi ja parempi, vatsa litteämpi. Sokerin ohella viimeiset vehnän rippeet ovat jääneet ruokavaliostani – aiemmin olen joustanut valkoisten jauhojen suhteen yleensä sokeriherkkujen yhteydessä. Nyt kun en syö sokeria, eipä tarvitse syödä vehnääkään. Hedelmien käyttöäkin olen vähentänyt entisestään. Herkuttelen itse tekemälläni raakasuklaalla ja smoothieilla, jotka makeutan hunajalla tai stevialla. Pari kertaa olen maistanut jotakin palmusokerilla makeutettua. Mutta kun saa varsinaisesta ruuasta riittävästi ravinteita, hyviä makuja ja energiaa, herkkujen tarve vähenee selvästi.

Tämä ratkaisu auttaa minua muistamaan muissakin valintatilanteissa kauaskantoisen kysymyksen, olenko tekemässä hyvää vai huonoa päätöstä. Mitä valintani pitkällä tähtäimellä saa aikaan? Nyt tiedän taas, miten mainiolta hyvä päätös tuntuu ja mitä kaikkea hyvää siitä seuraa. Mietin jo, millainen voisi olla seuraava terveyttä edistävä päätökseni – sehän menisi sujuvasti tässä samassa flow’ssa 😉 Mikä voisi olla Sinun?

Arvokasta omaa aikaa

Hei kerro sun reissusta, moni on pyytänyt viime aikoina. Yleensä olen hetken sanaton. Sen jälkeen vastaan, että olihan se aikamoinen.

(Uusille lukijoille tiedoksi, että vietin marraskuun 2012 ja tammikuun 2013 välillä kuusi viikkoa retriittimatkalla Thaimaassa Koh Phanganilla. Lähtötunnelmia voit lukea postauksesta Matkalla kohti minua.)

Alkumatkasta oloni oli väsynyt ja turtunut. En ensimmäiseen viikkoon puhunut juuri kenellekään. Ilmeisesti ympärilläni olleen näkymättömän kuoren aistivat muutkin, sillä minut jätettiin rauhaan pyytämättä. Vasta viikon päästä ihmiset alkoivat vähitellen lähestyä minua – kuori alkoi hälventyä.

Kesti kuitenkin kuukauden, ennen kuin matka alkoi tuntua aidosti rentouttavalta. Sitä ennen yritin suorittaa lomaani ja tehdä liian paljon kaikkea – kunnes elämäni ensimmäinen thaihierontakokemus sai minut fyysisesti niin rikki, että jouduin jättämään joogatunnit moneksi päiväksi. Se pysäytti myös mieleni. Siirryin ohjatuista tunneista tekemään omaa joogaharjoitusta, mikä lisäsi itseni ja kehoni kuuntelemisen taitoa selvästi. Joogasin lähes päivittäin.

Mitä itsensä etsijät sitten konkreettisesti tekevät löytääkseen sen, mitä ovat hakemassa?

Minä olin paljon paikallani, tekemättä mitään. Istuin hiljaa merenrannassa. Hakeuduin mielelläni paikkoihin, joissa oli hiljaista, rauhallista ja paljon tilaa ympärillä. Annoin mieleni vaeltaa rauhassa. Kirjoitin kaksi muistikirjallista ajatuksiani ylös.

Listasin arvoni ja laitoin ne järjestykseen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi nousi tällä hetkellä tärkeimmäksi. Visualisoin itseni tulevaisuuden tilanteissa tekemässä arvojeni mukaisia valintoja.

Tein kolme kertaa NLP-harjoituksen nimeltä loogiset tasot, jonka auttaa ihmistä pääsemään linjaan itsensä kanssa. Käsitys itsestäni kirkastui kerta kerralta.

Mietin, millainen on unelmapäiväni ja -viikkoni. Mietin, millaista on elämä, josta en halua jäädä lomalle. (Ovathan lomat toki ihania, mutta niille on kivempi jäädä omasta halustaan eikä siksi, että muuten ei enää jaksa…) Totesin, että teen jo täsmälleen oikeita asioita, mutta olen vain tehnyt niitä liikaa 😉 Aion väljentää kalenteriani ja jättää asioiden väliin tyhjää tilaa.

Kirjasin ylös, mitkä kaikki asiat saavat minut rentoutumaan. Visualisoin itseni tekemässä noita asioita.

Oivalsin, että rentoutumisen esteenä oli aiemmin ollut uskomus, että olen ”riittävän hyvä” vasta, kun suoritan tai saavutan jotain. Tuo uskomus muutettiin theta healingin avulla. Theta healing tuntui mullistavalta tavalta vaikuttaa uskomusjärjestelmiin. Healing-session jälkeen vanha ajatusmalli korvautui uudenlaisella tasapainon tunteella.

Uudenvuodenaaton aattona kirjasin ylös toiveeni ja tavoitteeni tulevalle vuodelle. Uudenvuodenaattona tein pitkän meditaation, jossa kävin mielessäni läpi menneen vuoden tapahtumat ja tunsin kiitollisuutta niistä. Näin itseni toteuttamassa tulevan vuoden tavoitteita.

Meditaatiosta tuli (vihdoin) päivittäinen osa elämääni. Aiemmin medistelyni on ollut epäsäännöllisempää, mutta nyt olen luvannut, etten enää mene illalla nukkumaan ilman jonkinlaista meditaatiohetkeä päivän aikana. Alkumatkasta osallistuin lähes päivittäin ohjattuihin meditaatioihin, loppumatkasta keskityin siinäkin tekemään omaa harjoitustani. Saatoin istua kaksi tuntia merenrannassa ja keskittyä hengitykseen, johonkin tiettyyn tunnetilaan tai vaikkapa aaltojen kuuntelemiseen.

Yksi mieleenpainuvimmista meditaatioistani oli joulukuun 21. päivän erityinen oma seremoniani. Lähdin uuteen aikakauteen Oshon ajatuksin: ”Celebrating yourself; that’s what meditation is all about. – – One is bathed in one’s own glory, bathed in one’s own light. One is simply joyous because one is alive, because one is.” (Osho: Love, freedom, aloneness)

Retriittikohteeni ei ollut kaikilta osin sitä mitä odotin. Siellä oli paljon ihanaa mutta myös sellaista, joka ei ollut minua varten, ainakaan juuri nyt. Eräs joogaopettaja kuvailikin paikkaa: ”This place has its bright side and its dark side.” Kuvaus oli osuva, ja jossain vaiheessa se pimeä puoli ahdisti minua. Kuitenkin viimeisenä aamuna ennen poislähtöäni istuin yksin aamukasteisella nurmikolla ja oivalsin, että olin täällä juuri siksi. Jatkoin tuota lausetta mielessäni: ”And I am here so that I can tell the difference.”

Tuon paikan myötä löysin itsestäni aivan uuden herkkyystason. Opin erottamaan erilaisten ihmisten, paikkojen ja tilanteiden energioita ja valitsemaan ne, jotka tuntuivat minusta hyvältä. Opin pitämään paremmin kiinni omista rajoistani ja omasta tilastani.

Kuusi viikkoa itsekseen ilman velvollisuuksia tekee ihmiselle ihmeitä. Kun perustarpeista on huolehdittu, itsensä kanssa vietetty aika on yksi arvokkaimmista asioista, mitä ihmisellä voi olla. Ja jos ei viihdy omassa seurassaan, sisäiselle maailmalleen kannattaa tehdä jotakin – sen voi muuttaa juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Egohälytys! – Aitoja ajatuksia pingottavan PR-osaston tilalle

Kun haluaa olla rehellisesti Oma Itsensä, yksi tärkeimmistä tehtävistä on alkaa tunnistaa egosta lähtöisin olevia ajatuksia ja luopua niistä.

Ego on ihmisen mielessä se osa, joka saa aikaan erillisyyden tunteen muista ihmisistä. Kielteiset kokemukset saattavat rakentaa hyvinkin vahvan keinotekoisen minän aidon sisimmän ympärille. Kaiken muun turhan säätämisen ohella ego toimii ikään kuin mielen PR-yksikkönä – se vastaa maineesta ja kunniasta. Ego on huolissaan siitä, miltä minä ja tekoni näytämme, ja peittää siten aitouden tehokkaasti alleen.

Ego on kuin valheellinen viestintästrategia, jolla rakennetaan yrityksen todellisesta toiminnasta poikkeavaa julkisuuskuvaa.

Minä haluaisin kuitenkin olla aidosti Minä – viis siitä, mitä muiden mielessä liikkuu.

Niinpä rakensin lomani alkumetreillä mieleeni varoitusnappulan, jonka nimesin egohälytykseksi. Siihen ei tarvittu kummempia NLP-tekniikoita, hieman vain sisäisen puheensa tiedostamista ja hallintaa. Käytännössä aloin aina egolähtöisen ajatukseni bongatessani sanoa mielessäni sanan ”egohälytys!”.

”Vähänkö olisi hienoa, jos tuossa asemassa oleva mies olisi kiinnostunut minusta.” EGOHÄLYTYS.

”Olisi kiva pukeutua tänään vähän eri tavalla kuin yleensä, mutta mitäköhän ystäväni siitä sanovat?” EGOHÄLYTYS.

”Wau, tästä saa hyvän Facebook-päivityksen.”

MAJOR-LUOKAN EGOHÄLYTYS.

(Kamalaa tunnustaa, mutta päässäni liikkuu joskus tällaisia asioita.)

Aluksi tunnistin egon naurettavia kommentteja silloin tällöin. Vähitellen nappula alkoi herkistyä, ja se huusi vähän väliä 🙂 Ja kun olen alkanut valita tilalle todellisesta minästäni lähtöisin olevia ajatuksia, hälytysmekanismi on taas vähitellen joutunut töihin harvemmin.

Mitä siis teen hälytystilanteessa? Totean tyynesti itselleni, että tämä ei ole todellista minua – ja se riittää: päästän ajatuksesta irti ja mietin, mikä on minulle tilanteessa oikeasti olennaista. Olen yhä useammin osannut tehdä valintoja, jotka ovat Aidosti Minun.

Egoni on kylläkin saanut kovan kolauksen 😉

Ps. Päätin kokeilla samaa tekniikkaa myös sisäisen suorittajani viimeisten rippeiden tuhoamiseen. ”Suorittajahälytys” toimii sekin! Testaa sinäkin tätä tai kehitä jokin oma sovellus, jos haluat muuttaa ajatusmallejasi.