Suorittaminen ei lähde suorittamalla

Minulle tuli valmennettavaksi monilla mittareilla menestynyt, kunnianhimoinen ja tunnollinen yrittäjä. Hän oli kuitenkin stressaantunut ja väsynyt. Saadakseen haluttuja tuloksia aikaan hän oli tottunut tekemään paljon asioita nopeassa rytmissä.

Toimintamalleillaan hän oli saavuttanut paljon, mutta samalla tekemisen intensiteetti ja sen taustalla olevat uskomukset olivat saaneet hänet siihen tilaan, että hän oli avun tarpeessa.

Valmennusprosessin alkaessa ymmärsin pian, mistä ongelmat johtuivat. Ylisuorittamisen malli oli saatava lempeästi ohjattua tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.

Haaste tuli vastaan, kun aistin, että valmennettavani odotti myös valmennusprosessilta samaa intensiteettiä, johon hän oli muuallakin tottunut. Hänen maailmassaan parhaat tulokset syntyivät tekemällä enemmän, paremmin tai nopeammin. Kun en antanutkaan hänelle liutaa haastavia kotitehtäviä, vaatinut tai puskenut häntä, hän koki alkuun valmennuksen tehottomaksi.

Jo Einstein mainitsi aikoinaan, että ongelma ei lähde samalla ajattelulla, jolla se on syntynyt. Henkilökohtaisessa kehittymisessä se tarkoittaa usein sitä, että jos jokin asia tuntuu mielessäsi tutulta ja helpolta, saat luultavasti aikaan samoja tuloksia kuin ennenkin. Mieli pyrkii löytämään mukavuutta ja välttämään kipua, joten monesti vanha ajatusmalli on mielelle turvallisin, vaikka se ei pitkällä tähtäimellä parhaita tuloksia tuottaisikaan.

Jos olet tyytyväinen tuloksiin, jatka ihmeessä samalla ladulla kuin tähän asti ja nauti siitä. Jos taas haluaisit saada elämääsi hyödyllisempiä käyttäytymismalleja, miellyttävämpiä tunnetiloja, toimivampia ihmissuhteita tai parempia elinolosuhteita, muutos kannattaa aloittaa omista ajatuksista asti.

Ajatusmallien muuttamista voisi verrata muihin elämäntapakorjauksiin, vaikkapa liikunnan aloittamiseen tai ruokavalion parantamiseen. Ensimmäiset treenit saavat sykkeen korkealle ja lihakset jumiin. Terveellinen ruoka saattaa aluksi laittaa vatsan sekaisin. Mielikin voi reagoida detox-oirein. Terveellisemmät ajatusmallit tuntuvat ehkä aluksi oudoilta yksinkertaisesti siksi, että ne ovat uusia ja vieraita. Saatat ehkä jopa ajatella, että uusi tapa ei ole sinua varten. Mutta kun keho ja mieli tottuvat, ne myös kiittävät.

Ymmärrän valmennettavaani enemmän kuin hyvin. Kun on vuosikausia tai jopa -kymmeniä paahtanut suorittamismoodissa, hidastaminen saattaa konkreettisesti sattua. Vaikka järjen tasolla tietäisi, mikä itselle on hyväksi, tunne kiljuu toista. Keho on tottunut jännittyneisyyteen, mielen rentoutumislihakset eivät ehkä ole saaneet harjoitusta sitten lapsuusvuosien. Kun ne laittaa ensimmäisen kerran hommiin, ne huutavat hoosiannaa. Vieressä säännölliseen treeniin tottuneet kontrolli- ja pyrkimismuskelit ihmettelevät hetkellistä työttömyyttään.

Sama tuska voi koskea vaikkapa sitä hetkeä, kun opettelee vetämään rajoja ja sanoo ensimmäisen kerran EI. Mutta epämukavuuden tunteesta ja sisäisen äänen vastusteluista pääsee yli. Uudet ajatus- ja toimintamallit ovat aikuisenkin opittavissa.

Suorittamista ei voi lopettaa suorittamalla itsensä kehittämistä mahdollisimman tehokkaasti. Kun täydellisyyden tavoittelija haluaa päästä eroon perfektionismista, hänen on opeteltava hyväksymään, että prosessi ei etene täydellisesti. Juju on juuri siinä, että hänen ei tarvitse yrittää noudattaa jokaista saamaansa vinkkiä sataprosenttisen oikein. Monesti tärkein oppiläksy ei olekaan tehtävä, joka sinulle annetaan, vaan se, kuinka suhtaudut itseesi sitä tehdessäsi. Ja kun opit olemaan itsellesi lempeämpi ja hyväksyvämpi suoritustasosta riippumatta, olet jo pitkällä.

Kun haluat tutkiskella ajatuksiasi ja uskomuksiasi kirjoittamalla sekä löytää entistä paremman tasapainon tilan elämääsi, olet tervetullut Linjassa itsesi kanssa -kirjoittamishaasteeseen, joka alkaa 15.10.2014. Ilmoittautua voi vielä 16.10. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan nyt!

Mörköanalyysi: elämän pienet ja isot ahdistuksen aiheet

Aiemmasta postauksesta (Mitä möröille tehdään) inspiroituneena jatkan pohdintaa negatiivisista tunnetiloista. Seuraa mörköjen karkea luokittelu kahteen kategoriaan.

Tunteet syntyvät omista ajatuksistamme tai ulkoisista olosuhteista. Suuri osa tunnereaktioistamme on opittuja. Lohdullista on, että opittujen negatiivisten reaktioiden tilalle voi opetella uusia reaktiotapoja.

Mutta milloin kannattaa lähteä vaikuttamaan omiin ajatuksiinsa ja milloin ulkoisiin olosuhteisiin? Joskus on hyödyllisempää riisua möröt aseista omilla ajatuksillaan – mutta joskus on parasta antaa koko otuksen olla ja häipyä itse mahdollisimman kauas.

Elämässä on yhtä sun toista pientä kurjuutta, johon emme sellaisenaan aina voi vaikuttaa. Maailman parhaassa työssä joutuu tekemään tylsiä tehtäviä, kiinnostavalla alalla joutuu opiskelemaan jotain vähemmän ihanaa, välillä sataa juuri vääränä päivänä ja kivaankin porukkaan mahtuu yksi kusipää.

Tällöin on hyödyllistä opetella näkemään asiat uusista näkökulmista ja muuttamaan omia tunnereaktioitaan. Kyllä, se on mahdollista. Pikkumöröstä voi pikkuvaivalla tehdä mielessään kohtuullisen koomisen. Hymy helpottaa 🙂

Mutta sitten on isompia ahdistuksen aiheita. Ne saattavat olla paljon tiiviimmin läsnä elämässämme, ja ne ovat monesti jopa omia valintojamme. Aina emme edes huomaa, että jokin iso asia mättää. Kaamea jättiläismörkö on saattanut hiipiä vuosien aikana selän taakse niin, että syy-seuraus-suhdetta on vaikea tunnistaa.

Tai sitten sitä on vielä vaikeampaa tunnustaa.

Oma elämäni on muuttunut monta astetta helpommaksi sen jälkeen, kun aloin ymmärtää, että kaikki asiat, ihmiset ja ympäristöt eivät ole minulle energeettisesti oikeita. Kaikki tekemiset ja olemisen tavat eivät sovi jokaisen elämään, ainakaan joka hetki. (Tilanteet voivat toki muuttua). Jokainen tietää sen tunteen, kun jossakin paikassa ja jonkun ihmisen kanssa on erityisen hyvä olla – ja jossain toisaalla taas huono. Vaikkei yhtään osaisi sanoa miksi.

Järjellä, kulisseilla, uskomuksilla ja ihanteellisilla arvoilla voi tietysti selittää, miksi pitää kiinni nykyisistä olosuhteista, kuten tietystä ihmissuhteesta, työpaikasta tai asuinympäristöstä. Mutta väkisin ajatuksiinsa vaikuttamalla ei voi muuttaa mustaa vaaleanpunaiseksi. Vähemmän tarkoituksenmukaisista valinnoista ei ole hyvä pitää väkisin kiinni, jos sydän todellisuudessa huutaa jotakin muuta.

Myöntämisen hetki saattaa sattua. Ehkäpä ego saa kolauksen, ehkä joutuu julkisesti kääntämään takkinsa tai tekemään yleistä ihmetystä aiheuttavia ratkaisuja. Valinnat joskus riipaisevat tai satuttavat muitakin. Mutta pidemmän päälle oman hyvinvoinnin valitseminen on palvelus kaikille.

Kun suuret möröt on poistettu elämästä ja olo helpottuu, yhtäkkiä pieniäkään mörköjä ei enää huomaa joka käänteessä. Piilevä ahdistus saattoi aiemmin purkautua jatkuvana pahana olona pikkuasioiden yhteydessä. Jos siis vähän väliä pienet asiat ärsyttävät, voi olla hyvä miettiä, onko elämäänsä kokonaisuutena tyytyväinen. Parasta mitä ihminen voi itselleen ja ympäristölleen tehdä, on elää linjassa itsensä kanssa.

Mitä möröille tehdään – ja muita ajatuksia itsensä kehittämisestä

Itsensä kehittämisen kentältä löytyy monenlaisia ”koulukuntia”. Noin kuuden vuoden aikana, jotka olen tällä hiekkalaatikolla leikkinyt, ajatukseni ovat jalostuneet monella tapaa – jotkut suorastaan päinvastaiseen suuntaan kuin alkuvuosina.

(Turha lienee todeta tässä kohtaa, että opit on tietysti haettu sen kuuluisan kantapään kautta ;))

Viime kuukausina olen pohtinut omaa filosofiaani erityisesti kahdesta näkökulmasta:

1. Kun aloin lukea self development -kirjallisuutta, tartuin ensimmäisenä lähestymistapaan, joka minuun silloin vetosi eniten: minkä tahansa tavoitteen saavuttaminen on mahdollista, kun oikein haluaa ja tekee riittävästi töitä. No, minähän tein. Venyin, motivoin itseäni, päätin tsempata lisää, venyin vielä vähän ja pinnistelin väsymyspisteiden ja vastoinkäymisten yli.

Sainkin aikaan yhtä sun toista. Saavuttamiseen jäi suorastaan koukkuun. Halusin koko ajan enemmän. Lopputulos oli, kuten olen kertonutkin, suurensuuri väsymys. (Lisää postauksessa Mene suoraan hyvinvointiin – kulkematta ojanpohjan kautta.)

Nyt en enää usko, että paras tapa edetä olisi painaa koko ajan täysillä. Jatkuva fyysisen ja/tai psyykkisen suorituskykynsä rajalla toimiminen on valtavan kuluttavaa. Jos painaa aina vain lisää kaasua, on vaikeampi pysyä tiellä. Ennemmin tai myöhemmin ohjaus karkaa käsistä.

Sen sijaan kun silloin tällöin hidastaa tai suorastaan pysähtyy, voi tutkailla karttaa ja tarkistaa, onko määränpää varmasti oikea. Ehkä olen jopa saattanut matkan varrella muuttaa mieleni siitä, minne haluan huristella. Ongelmanratkaisukyky ja luovuus paranevat ja tekemisen ilo lisääntyy, kun mieli saa välillä tyhjää tilaa asioiden välille. Sitten onkin taas kivempi kiihdyttää vauhtia!

2. Toinen keskustelua herättävä kysymys tuntuu olevan se, kuinka suhtautua negatiivisiin asioihin. Selfdev-sektorin perustuslaki on Law of Attraction eli vetovoiman laki: vedät puoleesi sitä, mitä ajattelet. Mitä enemmän kiinnität huomiota hyviin asioihin elämässäsi, sitä suuremmaksi niiden merkitys kasvaa. Tämä periaate on tehnyt omasta elämästäni ratkaisevasti parempaa kuin koskaan ennen.

Mutta miten suhtautua ei-ihan-niin-hyviin asioihin?

Kyllä, niitäkin on – myöntää ne itselleen tai ei. Sekä ikäviä tunnetiloja että vähemmän toivottuja ulkomaailman olosuhteita.

Toiset haluavat sulkea möröt kellariin ja unohtaa ne sinne. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että elävältä hautaaminen on hankalaa. Mörkö kolkuttelee jossakin, kunnes se jossain vaiheessa rynnistää ulos. Paljon vihaisempana kuin se alun perin olikaan…

Mielestäni negatiivisten ajatusten ja tunteiden tunnustaminen on parempi vaihtoehto kuin niiden olemassaolon kieltäminen.

Kun mörkö nostetaan päivänvaloon, edes omassa mielessä, se ei tavallisesti näytä niin pelottavalta kuin pimeässä kellarissa. Erilaisten tunnetilojen hyväksyminen saattaa jo sellaisenaan lieventää ne olemattomiin. ”On ihan ok, että minusta tuntuu nyt tältä.” Hyväksyntä saa aikaan rentoutta, rentous antaa mahdollisuuden ratkaisuihin. Vastustus aiheuttaa vain lisää jännitettä. Ja ongelmaa on erityisen vaikea ratkaista, jos sitä ei ole olemassakaan…

Painolasti kevenee entisestään, kun ilmaisee asiansa sanallisesti tai muun luovan tekemisen kautta, esimerkiksi kirjoittaen tai toiselle puhuen. Ihmisen sisällä on jotakin, joka haluaa päästä ulos. Tunteen ilmaiseminen auttaa jäsentämään ajatuksia, ja ongelman ratkaisun avaimet voivat löytyä kuin itsestään. Tunnistatko tämän hetken: ”No nyt kun sanoin tämän ääneen, niin nythän mä vasta tajuan, että…”?

(Arvatkaa miksi minusta on ihanaa pitää blogia? ;))

Ajoittaisten huonojen tunteiden ja asiantilojen myöntäminen sekä niihin ratkaisujen hakeminen ovat täysin eri asioita kuin ongelmien loputon märehtiminen tai paskassa piehtaroiminen. Hetkellinen ikävä ajatus ei tee sinusta negatiivista ihmistä tai huonompaa itsesi kehittäjää. Se vain kertoo, että olet ihminen.

Edelleen sitä voi pääsääntöisesti kiinnittää huomiota kaikkeen hyvään niin ulkoisessa kuin omassa sisäisessäkin maailmassaan. Siihen vain on helpompi keskittyä, kun möröt eivät huutele kellarissa 🙂

Tartuitko jälleen puhelimeesi? Monesko kerta tänään?

Kun sisäinen ääni kysyy, onkohan kaveri soittanut, kaivan puhelimen taskusta noin sekunnissa.

Kun mieleeni muodostuu mielikuva kaapissa odottavasta suklaasta, suunnistan keittiöön vieläkin nopeammin.

Kun Facebook piippaa viestiä, siihen on reagoitava HETI.

Ihmisen mieli tuntuu välillä liukkaalta kuin saippua. Juuri kun on saamaisillaan otteen ajatuksistaan, mieli on aaltoillut asiasta kukkaruukkuun ja eteenpäin lumiukkoon sekunnin osissa. Ajatuksissa ei sinänsä välttämättä ole mitään pahaa, mutta tavallisesti ne saavat meissä aikaan yhtä sun toista: tunnetiloja ja toimintaa.

Kiireen tunne, stressi ja keskittymisvaikeudet voivat syntyä muun muassa siitä, että tuntee tarvetta reagoida erilaisiin ärsykkeisiin välittömästi. Kehosi ja mielesi ovat oppineet elämäsi aikana liudan automaattisia reaktioita ajatuksiin ja aistihavaintoihin.

Kun ärsykkeitä on paljon eikä niistä seuraavaa toimintaa osaa tai ymmärrä kontrolloida, elämä muuttuu loikkimiseksi asiasta apinaan. Mielesi hallitsee sinua.

Opetellessani itse hidastamista olen huomannut, kuinka paljon turhaa automaattista touhuamista elämäni sisältää. Pelottavan paljon.

Tärkeä oivalluksen hetki oli kun tunnistin, miten reaktiorytmini vaihtelee eri tilanteissa. Taannoin eräällä joogalomalla ensimmäisten joogatuntien jälkeen tunsin käyväni puolet hitaammalla vaihteella kuin tavallisesti. Olin ratkaisevasti enemmän tietoinen liikkeistäni ja harkitsen tekemisiäni aiempaa tarkemmin. Nautin tyyneyden tunteesta.

Entä sitten, kun loman aikana tarkistin kerran viikossa sähköpostit ja tein hetken aikaa töitä? Palasin sujuvasti riprap-ripeään työmoodiini. Mieli siirtyi saman tien saippua-asteelle ja keho yritti juosta perässä, huokaus.

Ymmärsin, että työmoodini kaipasi ki-pe-äs-ti tarkistamista, sillä se ei ollut enää minulle terveellinen.

Tajuttomaksi vihannekseksi ei tietenkään ole tavoitteena muuttua. Joskus tarvitaan nopeitakin liikkeitä. Mutta reaktioidensa määrästä ja vauhdista on hyvä olla tietoinen. Sen jälkeen rytmiä on mahdollista muuttaa, jos se on tarkoituksenmukaista. Asioita voi tehdä tehokkaasti ilman hätäilyn tunnetta. Ehkä jopa tehokkaammin.

Sittemmin olen alkanut tietoisesti harjoitella reagoimattomuutta. Fiilistelen, miltä tuntuu olla kaivamatta puhelinta esiin joka kerta, kun tulee mieleeni tarkistaa viestit. Kun mieleni yrittää saada minut liikkeelle, istun hetken paikallani ja hengitän, ennen kuin toimin – jos toimin. Opettelen toimimaan omasta päätöksestäni enkä ulkoisen ärsykkeen pakottamana.

Harkinta-aika antaa myös lisää mahdollisuuksia hyvien päätösten tekemiseen. Huonoja useimmat meistä osaavat tehdä ilmankin…

Rauhallisempi ja tietoisempi reaktiorytmi auttaa palauttamaan paitsi levollisuuden, myös oman voiman. Et ole enää mielesi juoksupoika.

Tervetuloa hidastamaan rytmiäsi kanssani Melko lempeään joogahaasteeseen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on ma 22.2. Saat tehdä harjoitukset kotona ihan omassa tahdissasi. Tule mukaan!

Kuvat: depositphotos.com

Jos on rauhallinen, niin ei ehdi pelätä (edes viidakon vilinää)

Sain alkusyksystä neuvon, että minun olisi hyvä mennä useammin pois turvallisuusalueeltani ja kohdata pelkojani.

Ihmettelin hieman, sillä en mielestäni ole maailman pelkäävimmästä päästä. En ole uhkarohkea huimapää, mutta osaan rentoutua lentokoneessa ja hammaslääkärissä, pärjään äijämäisten hevosten kanssa ja voin mennä esiintymään satojen ihmisten eteen minimaalisella varoitusajalla.

Nyt tiedän, missä turvallisuusalueeni raja kulkee. Loikkasin kauas sen yli, kun astuin thaimaalaiseen taksiveneeseen ja päädyin pimeässä aallokossa tänne, missä nyt asustelen.

Luulin, että veneily myrskyssä olisi matkan pahin osio, mutta se sentään kesti vain parikymmentä minuuttia (mikä kylläkin tuntui parilta tunnilta). Seuraavaksi luulin, että epämukavinta voisi olla hiiri, joka kuulemma asusti naapurihuoneessa, tai ehkä muurahaiset, jotka pitivät jatkuvia bileitä rinkassani.

Kaikki on suhteellista. Hetken päästä tajusin, että vaihtoehdot huomioon ottaen haalisin sänkyni mieluusti täyteen muurahaisia ja pitäisin paria lemmikkihiirtä rinkan sivutaskussa.

”It’s always a good idea to look under your bed when you come back to your bungalow, in case there’s a snake or a scorpion.”

En tiedä, kuuluiko vinkki osastolle ”nice to know” vai ”en todellakaan olisi halunnut tietää”. Tai olisinko halunnut kuulla, että matkani alkupäivinä täällä saatiin kiinni kaksimetrinen kobra?

Toisaalta sen jälkeen en jaksanut ihan niin suuresti hätkähtää, kun näin polun reunassa käärmeen käpertyneenä kerälle. Enkä silloin, kun toinen suomalainen kertoi pudistelleensa hyttysverkostaan ”erikoisen näköisen hämähäkin”. Kysessä oli skorpioni.

Asumme keskellä viidakkoa, joka pitää öisin valtavaa meteliä. Huoneeni on vuorenrinteessä, jossa suunnistan pimeän aikaan lampun avulla enkä vietä polulla yhtään ylimääräistä sekuntia. Bungalowien katoilla ja seinillä vilistää milloin mitäkin. Aamuisin vertailemme, millaisia ääniä olemme kuulleet tai mitä otuksia kukakin on hätistellyt kylppäristään. Eräänä yönä kuulosti siltä kuin joku yrittäisi kaivautua sisään oveni yläreunasta. (Mikä eläin edes tekisi niin? Mielikuvitukseni loppuu kesken.).

Koska osana työtäni autan ihmisiä pääsemään eroon peloista ja jännityksistä, minulla on monenlaisia keinoja mieleni hallintaan. Ne ovatkin olleet ahkerassa käytössä. En ole pelännyt niin, että olisin jättänyt jotakin tekemättä (tosin valitsen mieluummin vessoistamme sen, jossa ei notku kahta nyrkin kokoista sammakkoa :)), mutta koin päiväkausia epämukavuuden ja turvattomuuden tunteita. Mietin, olivatko nämä pelkoja, joita minun olisi hyvä kohdata.

Nyt olen kolmen viikon ajan kerrannut kantapääakatemiassa paria itsestäänselvyyttä (on se hyvä, että valmentaja treenaa käytännössä sitä mitä valmennettavilleen jatkuvasti opettaa).

1) Opit jonkin asian nopeimmin, kun menet suoraan tilanteeseen, jossa tarvitset taitoa. Näin myös maailmankuulu valmentaja Tony Robbins kehotti Unleash the Power Within -seminaarissa. Hän puhui erityisesti taidon oppimisesta, mutta sama asia sopii myös tunnetilojen hallintaan.

Jos haluat hallita mielesi, hankkiudu toistuvasti tilanteisiin, jossa joudut kohtaamaan epämukavan tunnetilan. Jos urheilija jännittää kilpailemista, kannattaa kilpailla paljon. Jos jännität esiintymistä, hankkiudu yleisön eteen niin usein kuin voit.

Epämukavuuden asteen voit toki itse valita. Yksi vaihtoehto on ylittää itsensä kertaheitolla niin totaalisesti, ettei sen jälkeen pienempi pinnistys tunnu missään. Toinen vaihtoehto on venyttää rajojaan pikkuhiljaa. Esimerkiksi jos jännität esiintymistä, voi olla helpompaa aloittaa harjoittelu viiden eikä viidenkymmenentuhannen hengen yleisöillä. (Jos täällä roikkuisi boakäärmeitä joka puussa, en taatusti olisi jäänyt näille hoodeille opettelemaan rentoutumista. Mutta lievään epämukavuuteen tottuu yllättävän nopeasti. En enää käy huonettani perusteellisesti läpi joka kerta, kun tulen sinne.)

2) Negatiiviselle tunnetilalle, vaikkapa pelolle, ei kerta kaikkiaan ole tilaa, jos mielessä on riittävän voimakas hyvä tunnetila, kuten rauha. Kävin pari viikkoa sitten theta healing -sessiossa, jossa korvattiin stressiä tuottaneita uskomuksiani uusilla ajatusmalleilla, joiden mukaan annan itselleni luvan rentoutua. Theta healing tuotti minulle erittäin rauhallisen olon. Kun olin muutaman päivän nautiskellut tasapainosta, huomasin yhtäkkiä, etten ollenkaan muistanut hötkyillä keskellä viidakkoa, edes pimeässä.

Tunnetilojen hallinnan perusteet kolmella lauseella: Sen sijaan, että ajattelisit tunnetilaa, josta haluat päästä eroon, keskity tunteeseen, jonka haluat tilalle. Mieti, miltä haluamasi tunnetila tuntuu. Voimista hyvää tunnetilaa.

Toteutin tätä tapaa (jälleen kerran) äsken, kun sänkyni alta kuului omituista rapinaa. Mutta eipä se minua enää hetkauttanut :). Kaiken lisäksi tiedän, että näiden kokemusten jälkeen olen taas astetta valmiimpi uudenlaisiin tilanteisiin.

Venytä rajojasi lempeästi

Olen rakastunut. Ainakin olen tilapäisessä innostuksen huumassa, koska elämä toi eteeni Sen Oikean, jota tällä hetkellä tarvitsen: yin joogan.

Jos matkani tavoitteet tiivistäisi kahteen sanaan, sanat voisivat olla pysähtyminen ja heittäytyminen. Nyt makaan joogamatolla ja annan selkärankani kiertyä kaikkiin ilmansuuntiin. Olen vain. Samaan aikaan kuuntelen opettajaa, joka muistuttaa, että joogan, meditaation ja kaikkien henkisten harjoitusten perusta on pysähtyminen.

Yin jooga on hyvin rauhallista, lempeä joogaa, jossa useimmat asanat ovat passiivisia ja niihin jäädään olemaan pitkäksi aikaa, tällä tunnilla yleensä vähintään viideksi minuutiksi. Matkan alkuvaiheessa kehoni on tuntunut lukkiutuneelta ja kankealta, ja vastaavasti mieleni on ollut levoton. Olen siis yin jooga -tunnilla täsmälleen oikeassa paikassa.

Pysähtymisen lisäksi meitä muistutetaan jatkuvasti, miten tärkeää on tunnistaa rajansa. Pitkissä venytyksissä alku ei yleensä tunnu juuri miltään, mutta muutaman minuutin kuluttua tuntuu jo enemmän kuin on tarpeen. Ensimmäisellä tunnilla loikkasin sujuvasti ansaan. Ahnehdin liian paljon, ja viidestä minuutista tuli kärsimystä.

Rakkaussuhteemme alussa oli muitakin ryppyjä: kehon lisäksi mielikin taisteli vastaan. Viisi minuuttia paikallaan on pitkä aika. Halusin vilkuilla kelloa. Halusin jo mennä lounaalle – ja siitäkös mieleni innostui. Mitähän sitä tänään söisi? Eilinen salaatti oli aika hyvää. Menisinköhän lounaan jälkeen ottamaan aurinkoa? Kunnes taas opettajan ääni palautti minut tähän hetkeen: ”Älä lähde tulkitsemaan tuntemuksiasi tai kehittämään ajatuksistasi tarinoita. Havainnoit vain, miltä asento tuntuu. Opettelet olemaan siinä hetken sen jälkeenkin, kun se alkaa tuntua epämukavalta.”

Venytyksen ja sen aikaansaamaan fyysisen epämukavuuden yhdistyminen lievään (hah :)) henkiseen levottomuuteen ei ole yksinkertainen yhdistelmä. Minun on (ollut) selvästi helpompi rikkoa rajojani väkisin puristaen. Muun muassa salilla olen tosi pätevä itseni piiskaamisessa. Sisäinen ääneni sanoo sujuvasti että perkele, vielä yksi toisto, vielä vähän lisää rautaa, ja niin runnon kroppani läpi keskivertoa hankalammasta tilasta.

Sen sijaan lievän epämukavuuden hyväksyminen tyynesti ja kärsivällisesti tuntuu nyt tosi… epämukavalta.

Kuitenkin noin neljännellä tunnilla ilahdun. Jotain on tapahtunut mielessäni. Lähden venytyksiin aiempaa rauhallisemmin, ja kun lihas alkaa kevyesti kiristyä, pysähdyn. Olen alkanut tunnistaa ja tunnustaa (kaksi tärkeää askelta) sen hiuksenhienon alueen, jossa haastan itseäni hieman mutta jossa minun on vielä hyvä olla.

Villi ajatus: Ehkä tätä samaa lempeyttä itseään kohtaan voisi soveltaa muuallakin. Esimerkiksi elämässä!

Opettaja muistuttaa, että paras joogaharjoitus ei ole se, jossa tehdään edistyneimmät asanat muodikkaimmalla joogamatolla. Tärkeintä ei ole se, miltä asento näyttää, vaan se, miltä se tuntuu ja mitä se saa aikaan. Onnistuneessa harjoituksessa mieli on mukana.

Kun olen ollut Sanctuaryssa reilun viikon, ohjelmaa muutetaan ja yin jooga poistuu lukujärjestyksestä. Ehdin olla pettynyt vain hetken, sillä nopeasti oivallan, että kehoni ja mieleni ovat nyt valmiita muihinkin harjoituksiin. Yin jooga antoi minulle jo tärkeimmän oppituntinsa.