21 päivän tehopuhdistus

Olen tälläkin viikolla saanut useita kertoja todeta, että kun muistaa pyytää ja sen jälkeen luottaa, niin myös saa. Tänään kuulin voittaneeni huomenna alkavan Satu Tuomelan 21 päivää kestävän Detox Away -verkkokurssin. Kurssi keskittyy elimistöä ja samalla toki myös mieltä puhdistavaan joogaan ja ruokavalioon.

Olen kuullut Sadusta paljon huippuhyvää, mutta välimatkan takia en ole vielä onnistunut pääsemään hänen joogatunneilleen. Niinpä olinkin tosi iloinen voitosta! Luvassa on varmasti paljon uutta ja mielenkiintoista.

Oikeastaan innostuin niin paljon, että päätin lisätä detox-ohjelmaan muutakin. Elämässäni on toki ollut jo pitkään menossa monenlaista detoxia: ajatusmallien jatkuva remontti parempaan suuntaan, sokerin syönnin lopettaminen, kodin raivaus ja kaikesta sellaisesta irtautuminen, joka ei enää tunnu oikealta. Nyt haluan kuitenkin tehdä tästä ajasta erityisen puhdistavan ajanjakson.

Teen sen silti lempeästi. Kurikuuria tästä ei tule, sillä ”Meditoin joka aamu kuudelta puolitoista tuntia” -tyyppisten sääntöjen aika elämässäni on ohi. Tiukkojen tavoitteiden sijaan asetan itselleni mieluummin huomiota ohjaavia intentioita. Kolmen Detox Away -viikon aikana aion keskittyä seuraaviin teemoihin:

• Jooga: Saan uusia virikkeitä kotiharjoitteluun ja opin entistä paremmin tekemään juuri minulle kullakin hetkellä sopivimman harjoituksen. Uskallan myös harjoitella enemmän – välillä oma joogaharjoitukseni on turhan helppoa varmistelua, jossa keskityn tekemään sitä, mitä jo osaan. Nyt opin oppimaan lisää 🙂
• Ruokavalio: Saan uutta tietoa elimistön puhdistamisesta sekä inspiraatiota uusiin detox-ruokiin. Kokeilen kokonaan uusia ruoka-aineita ja reseptejä.
• Meditaatio & theta healing: Pyrin meditoimaan päivittäin. Theta healingin avulla puhdistan itseäni rajoittavista ajatusmalleista ja negatiivisista energioista.
• Intuitiivinen kirjoittaminen: Jatkan kirjoittamisen avulla erilaisten tunteiden kohtaamista, mieleni selkeyttämistä ja yhteyksien avaamista.
• Kodin raivaus: Saan puoli vuotta sitten alkaneen raivausprosessin etenemään, ehkämelkeinjopa loppuun asti. Raivauslistalla ei nimittäin ole enää monta kohtaa!

Samalla kun prosessoin mielessäni näitä aikomuksia, askartelin ihanan rauhallisen kotisunnuntain ohjelmana itselleni pienen muistutuksen jääkaapin oveen.

Palataan asiaan kolmen viikon päästä ja katsotaan, miten puhdas olo silloin onkaan 🙂

Arvokasta omaa aikaa

Hei kerro sun reissusta, moni on pyytänyt viime aikoina. Yleensä olen hetken sanaton. Sen jälkeen vastaan, että olihan se aikamoinen.

(Uusille lukijoille tiedoksi, että vietin marraskuun 2012 ja tammikuun 2013 välillä kuusi viikkoa retriittimatkalla Thaimaassa Koh Phanganilla. Lähtötunnelmia voit lukea postauksesta Matkalla kohti minua.)

Alkumatkasta oloni oli väsynyt ja turtunut. En ensimmäiseen viikkoon puhunut juuri kenellekään. Ilmeisesti ympärilläni olleen näkymättömän kuoren aistivat muutkin, sillä minut jätettiin rauhaan pyytämättä. Vasta viikon päästä ihmiset alkoivat vähitellen lähestyä minua – kuori alkoi hälventyä.

Kesti kuitenkin kuukauden, ennen kuin matka alkoi tuntua aidosti rentouttavalta. Sitä ennen yritin suorittaa lomaani ja tehdä liian paljon kaikkea – kunnes elämäni ensimmäinen thaihierontakokemus sai minut fyysisesti niin rikki, että jouduin jättämään joogatunnit moneksi päiväksi. Se pysäytti myös mieleni. Siirryin ohjatuista tunneista tekemään omaa joogaharjoitusta, mikä lisäsi itseni ja kehoni kuuntelemisen taitoa selvästi. Joogasin lähes päivittäin.

Mitä itsensä etsijät sitten konkreettisesti tekevät löytääkseen sen, mitä ovat hakemassa?

Minä olin paljon paikallani, tekemättä mitään. Istuin hiljaa merenrannassa. Hakeuduin mielelläni paikkoihin, joissa oli hiljaista, rauhallista ja paljon tilaa ympärillä. Annoin mieleni vaeltaa rauhassa. Kirjoitin kaksi muistikirjallista ajatuksiani ylös.

Listasin arvoni ja laitoin ne järjestykseen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi nousi tällä hetkellä tärkeimmäksi. Visualisoin itseni tulevaisuuden tilanteissa tekemässä arvojeni mukaisia valintoja.

Tein kolme kertaa NLP-harjoituksen nimeltä loogiset tasot, jonka auttaa ihmistä pääsemään linjaan itsensä kanssa. Käsitys itsestäni kirkastui kerta kerralta.

Mietin, millainen on unelmapäiväni ja -viikkoni. Mietin, millaista on elämä, josta en halua jäädä lomalle. (Ovathan lomat toki ihania, mutta niille on kivempi jäädä omasta halustaan eikä siksi, että muuten ei enää jaksa…) Totesin, että teen jo täsmälleen oikeita asioita, mutta olen vain tehnyt niitä liikaa 😉 Aion väljentää kalenteriani ja jättää asioiden väliin tyhjää tilaa.

Kirjasin ylös, mitkä kaikki asiat saavat minut rentoutumaan. Visualisoin itseni tekemässä noita asioita.

Oivalsin, että rentoutumisen esteenä oli aiemmin ollut uskomus, että olen ”riittävän hyvä” vasta, kun suoritan tai saavutan jotain. Tuo uskomus muutettiin theta healingin avulla. Theta healing tuntui mullistavalta tavalta vaikuttaa uskomusjärjestelmiin. Healing-session jälkeen vanha ajatusmalli korvautui uudenlaisella tasapainon tunteella.

Uudenvuodenaaton aattona kirjasin ylös toiveeni ja tavoitteeni tulevalle vuodelle. Uudenvuodenaattona tein pitkän meditaation, jossa kävin mielessäni läpi menneen vuoden tapahtumat ja tunsin kiitollisuutta niistä. Näin itseni toteuttamassa tulevan vuoden tavoitteita.

Meditaatiosta tuli (vihdoin) päivittäinen osa elämääni. Aiemmin medistelyni on ollut epäsäännöllisempää, mutta nyt olen luvannut, etten enää mene illalla nukkumaan ilman jonkinlaista meditaatiohetkeä päivän aikana. Alkumatkasta osallistuin lähes päivittäin ohjattuihin meditaatioihin, loppumatkasta keskityin siinäkin tekemään omaa harjoitustani. Saatoin istua kaksi tuntia merenrannassa ja keskittyä hengitykseen, johonkin tiettyyn tunnetilaan tai vaikkapa aaltojen kuuntelemiseen.

Yksi mieleenpainuvimmista meditaatioistani oli joulukuun 21. päivän erityinen oma seremoniani. Lähdin uuteen aikakauteen Oshon ajatuksin: ”Celebrating yourself; that’s what meditation is all about. – – One is bathed in one’s own glory, bathed in one’s own light. One is simply joyous because one is alive, because one is.” (Osho: Love, freedom, aloneness)

Retriittikohteeni ei ollut kaikilta osin sitä mitä odotin. Siellä oli paljon ihanaa mutta myös sellaista, joka ei ollut minua varten, ainakaan juuri nyt. Eräs joogaopettaja kuvailikin paikkaa: ”This place has its bright side and its dark side.” Kuvaus oli osuva, ja jossain vaiheessa se pimeä puoli ahdisti minua. Kuitenkin viimeisenä aamuna ennen poislähtöäni istuin yksin aamukasteisella nurmikolla ja oivalsin, että olin täällä juuri siksi. Jatkoin tuota lausetta mielessäni: ”And I am here so that I can tell the difference.”

Tuon paikan myötä löysin itsestäni aivan uuden herkkyystason. Opin erottamaan erilaisten ihmisten, paikkojen ja tilanteiden energioita ja valitsemaan ne, jotka tuntuivat minusta hyvältä. Opin pitämään paremmin kiinni omista rajoistani ja omasta tilastani.

Kuusi viikkoa itsekseen ilman velvollisuuksia tekee ihmiselle ihmeitä. Kun perustarpeista on huolehdittu, itsensä kanssa vietetty aika on yksi arvokkaimmista asioista, mitä ihmisellä voi olla. Ja jos ei viihdy omassa seurassaan, sisäiselle maailmalleen kannattaa tehdä jotakin – sen voi muuttaa juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Parhaat treffit ikinä

Puolisen vuotta sitten ystäväni järjestämässä aarrekarttaillassa päädyin ensimmäisen kerran mielikuvatreffeille todellisen minäni kanssa. Koulutukseni ja työni puolesta olen tottunut tekemään ja teettämään monenlaisia visualisointitehtäviä, mutta todellisen minäni kanssa keskusteleminen oli minulle uutta.

Kohtaaminen oli liikuttava. Sain tavata uskomattoman kauniin naisen. Kauneudella ei oikeastaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, miltä hän ulkomuodoltaan näytti, vaan pikemminkin kauneus syntyi henkisestä tilasta: hän oli onnellinen, tasapainoinen, iloinen ja rento, täynnä valoa.

Kiitos viime vuosien työkuorman, kiireen ja elämänmuutosten, nuo tunnetilat olivat jotain, mitä en ollut hetkeen tottunut itsessäni tuntemaan tai näkemään. Vaikka suhtaudunkin elämään valoisasti, ajattelen asioita yleensä positiivisesta näkökulmasta ja pyrin hymyilemään mieluummin kuin mököttämään, tunnemylläkkä on viime aikoina ollut melkoinen.

Onneksi sain tietää, miltä voin näyttää silloin, kun kaikki on hyvin 🙂

Sittemmin olen alkanut harrastaa tapaamisia todellisen minäni kanssa säännöllisesti. Irtiottomatkallani vietimme paljon yhteistä laatuaikaa. Näitä treffejä ei tarvitse buukata kalenterista etukäteen. Ensitapaamisen hieman pidempien rituaalien jälkeen nykyään riittää, että minulla on hetki aikaa sulkea silmäni, annan hengityksen syventyä ja rauhoittua, ja palautan tuon ihmisen mieleeni.

Voin viettää hänen kanssaan minuutin tai vartin, jos meditatiivisessa tilassa ajalla edes on mitään väliä. Voin jutella hänen kanssaan ja kysyä kysymyksiä – mitä tahansa arkisista päätöksistä (”Haluaisitko lähteä kaupungille kahville vai jäädä kotiin lukemaan?” tai ”Kaipaatko lounaaksi lämmintä ruokaa vai salaattia?”) suurempiin kysymyksiin (”Ovatko pitkän tähtäimen työsuunnitelmani menossa oikeaan suuntaan?”).

Vastaukset ovat joskus yllättäviä, sellaisia joita tietoinen mieleni ei osaisi odottaa. Mutta ne ovat aina oikeita. Hän on hyvin intuitiivinen. Hän ON intuitioni, mielikuvan muodossa.

Hänen nimensä voi olla myös inner self, inner guide tai higher self – rakkaalla minulla voi olla monta nimeä. Tämä tapa hahmottaa tai nimetä todellista minää on yksinkertainen meditaatio, jota ensimmäisen ohjatun harjoituksen jälkeen aloin toteuttaa kulloinkin parhaiten sopivassa muodossa paitsi itselleni, myös asiakkailleni. Monille se on hyvin voimakas kokemus.

Todellisen minän kohtaaminen joko itsenäisesti tai ulkopuolisen avustuksella voi nostaa pintaan ajatuksia, joista et muuten tulisi tietoiseksi. Sisältäsi löytyy luultavasti paljon enemmän viisautta kuin olisit osannut kuvitellakaan. Ystävänpäivä lähestyy – lähde katsomaan, onnistuisitko pääsemään treffeille läheisimmän ystäväsi kanssa jo hyvinkin pian 😉

Don’t put your workout in a box

Sunnuntai-ilta keskellä viidakkoa, parikymmentä ihmistä tummanpunasävyisessä temppelimäisessä katoksessa. Hyttyset on jätetty ulkopuolelle tiiviillä verkolla. Sama verkko tuntuu pitävän tunnelman sisäpuolellaan, yksikään värähdys energiaa ei karkaa tilasta. Luvassa on sunnuntai-illan erikoismeditaatio: Ecstatic dance.

Kuvailin aiemmin, että irtiottomatkani voisi tiivistää kahteen tavoitteeseen: pysähtyminen ja heittäytyminen. Ecstatic dance antoi loistavan tilaisuuden heittäytyä vapaasti liikkumalla ja samalla välittämättä… no, kutakuinkin mistään mitään.

Suljimme silmämme ja keskityimme tunnustelemaan omaa oloamme. Musiikin alkaessa tehtävänä oli alkaa liikkua siihen suuntaan ja sillä tavalla kuin keho halusi. Välillä saimme ohjeita kiinnittää huomiomme tiettyyn kehon osaan, vaikkapa jalkateriin, polviin tai käsiin, ja tuo osa kehoa sai johtaa liikettä. Musiikki oli intensiivistä ja voimakasta.

Kokemus oli hyvin erityinen. Jokainen oli omassa maailmassaan, ja energian määrä oli käsittämätön. Aivan kuin olisimme yökerhossa, jossa egot jätetty narikkaan, kukaan ei yritä tehdä vaikutusta keneenkään ja jokainen keskittyy bileilemään itsekseen kuin viimeistä päivää. Lopputuloksena oli keskittymistä, hikeä, raukeutta ja onnellisuutta peräti kahden tunnin ajan, joskin se tuntui korkeintaan puolelta tunnilta. (Kuvailin jälkikäteen olotilaa, että tuntui kuin olisi juossut maratonin ja harrastanut seksiä samaan aikaan. Ei sikäli että tietäisin – en ole koskaan juossut maratonia… :))

Ecstatic dance oli ainutlaatuinen henkinen harjoitus. Vapaa liikkuminen on tehokas tapa poistaa negatiivisia tunnetiloja kehosta ja mielestä. En myöskään muista aiemmin kokeneeni mitään, joka antaisi niin täyden mahdollisuuden kiinnittää huomion sataprosenttisesti sisäänpäin. Huomasin, että olen lähes aina tottunut jossain määrin seuraamaan ympäristöäni ja peilaamaan itseäni sen kautta. Mutta nyt heiluin, hytkyin ja vapisin minne sattuu, miten sattuu. Hiukset sojottivat kaikkiin ilmansuuntiin ja hiki lensi. Tolkuttoman hauskaa 🙂

Ecstatic dance vahvisti jo aiemmin matkan aikana tekemääni oivallusta, jota olen jo alkanut hyödyntää fyysisessä harjoittelussa. Ymmärsin entistäkin selkeämmin, että tyypillisesti liikuntaharjoituksemme ja -harrastuksemme perustuvat johonkin ulkoiseen tekijään: teemme konseptin mukaisia Bodypump-treenejä, noudatamme personal trainerin laatimaa kuntosaliohjelmaa tai harjoittelemme lajiamme valmentajan ohjeiden mukaan, usein vieläpä kilpailusääntöjä noudattaen. Meillä on mielessämme (todennäköisesti jonkun muun määrittelemä) mielikuva siitä, millainen on ihanteellinen treeni.

Kaiken lisäksi jos todellisuus ei jonain päivänä vastaakaan ihannekuvaa, saatamme tuntea itsemme huonoksi treenaajaksi. Minä ainakin olen joskus tuntenut ahdistusta siitä, että salitreeni on jäänyt ohjelmaan verrattuna ”vajaaksi” tai että kotiharjoitukseni joogamatolla ei ole ollut samanlainen kuin 90 minuuttia kestävä joogatunti opettajan alaisuudessa. Asanat eivät ole seuranneet toistaan oppikirjojen mukaisesti, enkä ole aina jaksanut pysyä niissä mielestäni riittävän pitkään (mitä ”riittävä” ikinä tarkoittaakaan…).

Mutta voisiko olla niin, että joskus oma keho kertoisikin parhaiten, millainen harjoitus tänään on hyväksi? Mitä jos päästäisi irti ihanteellisen harjoituksen mielikuvasta, kuuntelisi kehoaan ja antaisi kroppansa liikkua juuri siihen suuntaan ja sillä tahdilla kuin se haluaa? (Urheilussa lajitaitojen kehittäminen vaatii toki jollakin tavalla säädeltyä harjoittelua, mutta puhun nyt liikkumisesta, jonka tavoitteena on yksinomaan hyvä fyysinen ja henkinen kunto, ei jonkin normin mukainen suoritus.)

Kuten eräs joogaopettaja neuvoi: ”Don’t put your yoga practice in a box. It can be anything, it doesn’t even have to happen on the mat.”

Tuo ohje täydensi mukavasti oivallustani. Nyt minulla on lupa hahmottaa onnistunut harjoitus entistä laajemmin. Hassua sinänsä, että ratsastuksessa minulle on itsestään selvää, että treeni etenee yleensä kelloa tai toistomääriä seuraamatta, hevosta kuunnellen ja tunnustellen. Omassa treenissä sama filosofia on vaatinut vähän pidemmän aikaa toteutuakseen, mutta parempi myöhään ja niin edelleen… Nyt en ota enää treenin lähtökohdaksi opettajan vetämää tuntia tai muuta ulkoista mallia. Onnistunut salitreeni voi kestää vaikka vain vartin. Joogaharjoitus voi yhtenä päivänä olla kymmenen minuuttia aurinkotervehdyksiä, toisena tunti voimaa ja tasapainoa, ja kolmantena parikymmentä minuuttia yin joogan pitkiä venytyksiä päivän päätteeksi. Viihdyn matolla niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja yhdistelen mukaan pilateksesta ja syvävenyttelystä oppimaani.

Treenin jälkeen voin olla tyytyväinen siihen, että olen ylipäätään liikkunut, vieläpä kehoani kuunnellen. Ei tarvitsekaan tuntea tuskaa siitä, että olen harjoitellut ”väärin” tai ”huonosti”. Kun raamit väljenevät, myös kynnys liikkumiseen alenee – ja mikä tahansa liike on plussaa paikalla istumiseen verrattuna.

Lisää aiheesta postauksessa Oma keho on mainio personal trainer

Tartuitko jälleen puhelimeesi? Monesko kerta tänään?

Kun sisäinen ääni kysyy, onkohan kaveri soittanut, kaivan puhelimen taskusta noin sekunnissa.

Kun mieleeni muodostuu mielikuva kaapissa odottavasta suklaasta, suunnistan keittiöön vieläkin nopeammin.

Kun Facebook piippaa viestiä, siihen on reagoitava HETI.

Ihmisen mieli tuntuu välillä liukkaalta kuin saippua. Juuri kun on saamaisillaan otteen ajatuksistaan, mieli on aaltoillut asiasta kukkaruukkuun ja eteenpäin lumiukkoon sekunnin osissa. Ajatuksissa ei sinänsä välttämättä ole mitään pahaa, mutta tavallisesti ne saavat meissä aikaan yhtä sun toista: tunnetiloja ja toimintaa.

Kiireen tunne, stressi ja keskittymisvaikeudet voivat syntyä muun muassa siitä, että tuntee tarvetta reagoida erilaisiin ärsykkeisiin välittömästi. Kehosi ja mielesi ovat oppineet elämäsi aikana liudan automaattisia reaktioita ajatuksiin ja aistihavaintoihin.

Kun ärsykkeitä on paljon eikä niistä seuraavaa toimintaa osaa tai ymmärrä kontrolloida, elämä muuttuu loikkimiseksi asiasta apinaan. Mielesi hallitsee sinua.

Opetellessani itse hidastamista olen huomannut, kuinka paljon turhaa automaattista touhuamista elämäni sisältää. Pelottavan paljon.

Tärkeä oivalluksen hetki oli kun tunnistin, miten reaktiorytmini vaihtelee eri tilanteissa. Taannoin eräällä joogalomalla ensimmäisten joogatuntien jälkeen tunsin käyväni puolet hitaammalla vaihteella kuin tavallisesti. Olin ratkaisevasti enemmän tietoinen liikkeistäni ja harkitsen tekemisiäni aiempaa tarkemmin. Nautin tyyneyden tunteesta.

Entä sitten, kun loman aikana tarkistin kerran viikossa sähköpostit ja tein hetken aikaa töitä? Palasin sujuvasti riprap-ripeään työmoodiini. Mieli siirtyi saman tien saippua-asteelle ja keho yritti juosta perässä, huokaus.

Ymmärsin, että työmoodini kaipasi ki-pe-äs-ti tarkistamista, sillä se ei ollut enää minulle terveellinen.

Tajuttomaksi vihannekseksi ei tietenkään ole tavoitteena muuttua. Joskus tarvitaan nopeitakin liikkeitä. Mutta reaktioidensa määrästä ja vauhdista on hyvä olla tietoinen. Sen jälkeen rytmiä on mahdollista muuttaa, jos se on tarkoituksenmukaista. Asioita voi tehdä tehokkaasti ilman hätäilyn tunnetta. Ehkä jopa tehokkaammin.

Sittemmin olen alkanut tietoisesti harjoitella reagoimattomuutta. Fiilistelen, miltä tuntuu olla kaivamatta puhelinta esiin joka kerta, kun tulee mieleeni tarkistaa viestit. Kun mieleni yrittää saada minut liikkeelle, istun hetken paikallani ja hengitän, ennen kuin toimin – jos toimin. Opettelen toimimaan omasta päätöksestäni enkä ulkoisen ärsykkeen pakottamana.

Harkinta-aika antaa myös lisää mahdollisuuksia hyvien päätösten tekemiseen. Huonoja useimmat meistä osaavat tehdä ilmankin…

Rauhallisempi ja tietoisempi reaktiorytmi auttaa palauttamaan paitsi levollisuuden, myös oman voiman. Et ole enää mielesi juoksupoika.

Tervetuloa hidastamaan rytmiäsi kanssani Melko lempeään joogahaasteeseen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on ma 22.2. Saat tehdä harjoitukset kotona ihan omassa tahdissasi. Tule mukaan!

Kuvat: depositphotos.com

Venytä rajojasi lempeästi

Olen rakastunut. Ainakin olen tilapäisessä innostuksen huumassa, koska elämä toi eteeni Sen Oikean, jota tällä hetkellä tarvitsen: yin joogan.

Jos matkani tavoitteet tiivistäisi kahteen sanaan, sanat voisivat olla pysähtyminen ja heittäytyminen. Nyt makaan joogamatolla ja annan selkärankani kiertyä kaikkiin ilmansuuntiin. Olen vain. Samaan aikaan kuuntelen opettajaa, joka muistuttaa, että joogan, meditaation ja kaikkien henkisten harjoitusten perusta on pysähtyminen.

Yin jooga on hyvin rauhallista, lempeä joogaa, jossa useimmat asanat ovat passiivisia ja niihin jäädään olemaan pitkäksi aikaa, tällä tunnilla yleensä vähintään viideksi minuutiksi. Matkan alkuvaiheessa kehoni on tuntunut lukkiutuneelta ja kankealta, ja vastaavasti mieleni on ollut levoton. Olen siis yin jooga -tunnilla täsmälleen oikeassa paikassa.

Pysähtymisen lisäksi meitä muistutetaan jatkuvasti, miten tärkeää on tunnistaa rajansa. Pitkissä venytyksissä alku ei yleensä tunnu juuri miltään, mutta muutaman minuutin kuluttua tuntuu jo enemmän kuin on tarpeen. Ensimmäisellä tunnilla loikkasin sujuvasti ansaan. Ahnehdin liian paljon, ja viidestä minuutista tuli kärsimystä.

Rakkaussuhteemme alussa oli muitakin ryppyjä: kehon lisäksi mielikin taisteli vastaan. Viisi minuuttia paikallaan on pitkä aika. Halusin vilkuilla kelloa. Halusin jo mennä lounaalle – ja siitäkös mieleni innostui. Mitähän sitä tänään söisi? Eilinen salaatti oli aika hyvää. Menisinköhän lounaan jälkeen ottamaan aurinkoa? Kunnes taas opettajan ääni palautti minut tähän hetkeen: ”Älä lähde tulkitsemaan tuntemuksiasi tai kehittämään ajatuksistasi tarinoita. Havainnoit vain, miltä asento tuntuu. Opettelet olemaan siinä hetken sen jälkeenkin, kun se alkaa tuntua epämukavalta.”

Venytyksen ja sen aikaansaamaan fyysisen epämukavuuden yhdistyminen lievään (hah :)) henkiseen levottomuuteen ei ole yksinkertainen yhdistelmä. Minun on (ollut) selvästi helpompi rikkoa rajojani väkisin puristaen. Muun muassa salilla olen tosi pätevä itseni piiskaamisessa. Sisäinen ääneni sanoo sujuvasti että perkele, vielä yksi toisto, vielä vähän lisää rautaa, ja niin runnon kroppani läpi keskivertoa hankalammasta tilasta.

Sen sijaan lievän epämukavuuden hyväksyminen tyynesti ja kärsivällisesti tuntuu nyt tosi… epämukavalta.

Kuitenkin noin neljännellä tunnilla ilahdun. Jotain on tapahtunut mielessäni. Lähden venytyksiin aiempaa rauhallisemmin, ja kun lihas alkaa kevyesti kiristyä, pysähdyn. Olen alkanut tunnistaa ja tunnustaa (kaksi tärkeää askelta) sen hiuksenhienon alueen, jossa haastan itseäni hieman mutta jossa minun on vielä hyvä olla.

Villi ajatus: Ehkä tätä samaa lempeyttä itseään kohtaan voisi soveltaa muuallakin. Esimerkiksi elämässä!

Opettaja muistuttaa, että paras joogaharjoitus ei ole se, jossa tehdään edistyneimmät asanat muodikkaimmalla joogamatolla. Tärkeintä ei ole se, miltä asento näyttää, vaan se, miltä se tuntuu ja mitä se saa aikaan. Onnistuneessa harjoituksessa mieli on mukana.

Kun olen ollut Sanctuaryssa reilun viikon, ohjelmaa muutetaan ja yin jooga poistuu lukujärjestyksestä. Ehdin olla pettynyt vain hetken, sillä nopeasti oivallan, että kehoni ja mieleni ovat nyt valmiita muihinkin harjoituksiin. Yin jooga antoi minulle jo tärkeimmän oppituntinsa.