Haluaisin seurata kutsumustani (mutku mieluummin selittelen)

Oletko jäämässä lomalle työstä, jossa et viihdy? Haluaisitko viettää päiväsi tekemällä sitä, mitä rakastat? Kiehtooko oman kutsumuksen löytäminen ja toteuttaminen?

Monia kiehtoo – oman elämäntehtävänsä pariin astuminen on yksi henkisen kasvun inspiroivimmista askelista. Kuitenkin hyvin moni sanoo tässä kohtaa MUTKU.

1. ”Mutku en mä tiedä, mikä mun unelmahomma olisi.”

Harva automaattisesti tietää. Koska olet täysin ainutlaatuinen, ei myöskään sinun näköistäsi työtä ole jokaisessa puljussa.

Unelmatyössä yhdistyvät sinun vahvuutesi ja rakkaimmat intohimon kohteesi. Jotta toimenkuvasi tai yritysideasi voi alkaa muotoutua, saatat tarvita aikaa, itsetutkiskelua ja asioiden jäsentämistä mielessäsi. Mistä innostut? Minkälaisten asioiden parissa voisit viettää aikaa loputtomiin? Missä olet hyvä? Mitä vahvuuksia käytät mieluiten? Leikittele ajatuksilla. Yhdistele luovasti erilaisia vaihtoehtoja. Älä sano ajatuksille ei, anna niiden tulla. Sinun ei tarvitse toteuttaa mitään, mutta mutkuttelun sijaan ala laajentaa mieltäsi erilaisilla mahdollisuuksilla.

Et ehkä keksi heti, mitä haluaisit tehdä. Älä yritä pakottaa vastausta esiin. Luultavasti tarvitset myös ajanjaksoja, jolloin annat asian hautua ilman aktiivista ajatustyötä.

21502537_xl (raj)

Aloin itse kaivata alanvaihtoa toimittajan työstä yhdeksän vuotta sitten. Selvittelin koulutusvaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Joidenkin vuosien ajan pyörittelin ylläolevia kysymyksiä paperilla. Odotin esiripun avautuvan silmieni edessä, mutta niin ei käynyt.

Luotin siihen, että asia selkenee joskus. Ensin siirryin silloisella alallani yrittäjäksi. Yrittäjyyden myötä sain ensimmäiset maistiaiset siitä, miltä tuntuu toimia inspiraation ohjaamana. Viisi vuotta sitten osasin ottaa konkreettisia askelia kohti kiinnostuksen kohteitani. Vähitellen uusi työ valmentajana hyvinvoinnin parissa alkoi muotoutua.

Pian huomasin myös, että se mikä on unelmatyötäni nyt, ei välttämättä ole sitä enää parin vuoden päästä. Unelmatyön ei tarvitse olla staattinen tila. Se saa kasvaa ja kehittyä jatkuvasti tekijänsä mukana.

2. ”Mutku en mä tiedä, miten mun lempijutuista voisi tulla työ tai kuka siitä maksaisi.”

Harva intohimoyrittäjä on kerrasta ryhtynyt tienaamaan harrastuksellaan kolmen tonnin kuukausipalkkaa. Niinkin voi tapahtua, mutta jos kannattavan asetelman rakentaminen tuntuu haastavalta, sitä ei kannata suoraan tavoitella.

Kutsumuksen löytäminen ja siitä ammatin tekeminen ei tapahdu selkein hyppäyksin, vaan se on erilaisten askelten ottamista omalla tiellä: välillä eteen ja välillä taakse, joskus loikka eteenpäin ja sitten kolme haparoivaa heilahdusta sivuun. Oppaana toimii tunne. Mikä tuottaa iloa? Mikä houkuttelee ja innostaa? Miten voin auttaa muita parhaiten? Mikä tuntuu takkuilevan? Kannattaako sitä jatkaa?

Muista, että myös työn muodot muuttuvat koko ajan. Sähköisten palveluiden myötä oma toimenkuvani on viime vuosina mullistunut kokonaan. Kolme vuotta sitten en mitenkään olisi osannut kuvailla, millainen työpäiväni on nyt. Voi hyvin olla, että yhtä suuria mullistuksia tapahtuu jatkossakin. Jos unelmatyötäsi ei vielä ole olemassa, se ei tarkoita, etteikö tulevaisuudessa voisi olla. Se rakentuu vähitellen: kokeilemalla, yrittämällä, erehtymälläkin. Jokainen askel matkallasi tuottaa osaamista ja ymmärrystä, joka auttaa sinua jatkossa.

33164191_xl (raj)

3. ”Mutku ei näillä resursseilla ja tässä tilanteessa (talo, lapset, autolaina, koiratarha, mummon omaishoitajana toimiminen, huono matikkapää, huono kielitaito, mitä näitä nyt on) pysty tuollaisiin muutoksiin.”

Selityksiä on paljon. Todellisia esteitä on paljon vähemmän. Selityksillä voi suojata itseään – ja kyllä, jos haluat jäädä siihen, missä nyt olet, sinulla on täysi oikeus tehdä niin.

Mutta jos et ole tyytyväinen tilanteeseesi, ja tunnet jonkun suunnan kutsuvan sinua enemmän kuin nykyisen työsi, kannattaa tarkastella, voisitko päästää irti selityksistä ja tarttua toimeen juuri niistä lähtökohdista, jotka sinulla on. Oli tilanteesi mikä tahansa, luultavasti paljon vaikeammista olosuhteista ja heikommilla resursseilla on pystytty tekemään ihmeellisiä elämänmuutoksia.

Kertaloikka kutsumuksensa perään ei ehkä ole jokaisen juttu, eikä sen tarvitsekaan olla. Suurimmalle osalle sopii mieluummin vähitellen tapahtuva muutos, jossa ei yhdellä irtiotolla kasata omalle intohimolle suuria taloudellisia menestyspaineita.

Voit hyvin nykyisen päivätyösi ohella ryhtyä edes hetkittäin antamaan lisäaikaa omille intohimoillesi. Anna niiden laajentua ja taitojesi karttua vähitellen. Kun osaamisesi kasvaa, todennäköisesti myös taidoillesi tulee kysyntää. Ensin saatat joutua tarjoamaan palveluitasi ilmaiseksi, mutta vähitellen voit myös asettaa niille hinnan. Kunnioita omaa osaamistasi.

Anna lähtökohtiesi kääntyä mieluummin vahvuuksiksi kuin heikkouksiksi. Ehkäpä olet ainutlaatuisen elämäsi aikana oppinut jotain sellaista, mistä on apua muille. Itse koin unelmatyöni ensimetreillä uupumuksen, mutta se ei ollutkaan este, vaan se auttoi minua ymmärtämään hyvinvointia entistä kokonaisvaltaisemmin.

Lakkaa vastustamasta ja selittelemästä. Maailma ei voi tarjota sinulle mahdollisuuksia, jos et halua nähdä niitä.

4. ”Mutku jos mä aloitan nyt ja unelmatyön luomisessa kestää kymmenen vuotta, olen sitten jo XX vuotta vanha!”

Olet kymmenen vuoden päästä joka tapauksessa XX vuotta vanha. Ikää kertyy väistämättä, teit millaista työtä tahansa. Mutta valinnoilla ja uskalluksella voit vaikuttaa elämänlaatuusi niin ratkaisevasti, että kymmenen vuoden kuluttua et välttämättä tunne vanhentuneesi lainkaan, ehkä jopa päinvastoin nuorentuneesi.

Oman kutsumuksensa seuraaminen tuottaa niin paljon energiaa, etten ikinä olisi voinut kuvitella. Olit minkäikäinen tahansa, olet ansainnut sen, että teet sitä, mikä sinua eniten inspiroi.

_DSC4920 (blogiin)

Itselleni suuri innostuksen lähde oli muutama vuosi sitten artikkeli 93-vuotiaasta joogaopettajasta Veikosta, joka oli tutustunut joogaan nelikymppisenä. Hän opetti edelleen ja suunnitteli jäävänsä satavuotiaana varhaiseläkkeelle. Veikon innostamana minäkin uskalsin lähteä joogaopettajakoulutukseen 37-vuotiaana. En ollutkaan vielä liian vanha, vaikka olin niin ajatellut.

***

Mutkuttelu on helppo vaihtoehto. Se ei vaadi rohkeutta, heittäytymiskykyä, luottamusta tai luovuutta. Silloin saa siirtää vastuun olosuhteille, joita pitää oman kutsumuksensa seuraamisen esteenä.

Entä jos kuitenkin jättäisit seuraavan mutkun väliin ja antaisit elämäntehtävällesi mahdollisuuden?

Kuvat: 123rf.com ja Matti Lahtinen

Mainokset

Letting go, osa 1 – milloin on aika päästää irti?

Elämän Flow - letting goLoppuvuosi oli minulle irtipäästämisen aikaa. Elämässäni konkretisoitui se, mistä olin ajatuksen tasolla halunnut luopua jo pitkään: suorittamisesta eroon pääseminen, lopullisesti. Yhtäkkiä elämä osoitti, että on aika tehdä ajatuksista totta.

Millaisia asioita suorittamiseen on käytännössä kuulunut? Tekemistä saavuttamisen vuoksi, jotta olisin jotakin enemmän kuin nyt. Itseni ja elämän jatkuvaa kontrollointia. Huolta siitä, että en pääse eteenpäin riittävän nopeasti (mutta mihin? Jonnekin, jossa ilmeisesti on parempi kuin tässä ja nyt). Epäluottamusta siitä, että asiat järjestyisivät – itsehän tässä elämässä pitää aina kaikki tehdä, eikö? Ainakin jos haluaa, että asiat tapahtuvat minun standardieni mukaan.

Olin jo luullut oppineeni jotain ja päässeeni eroon tästä kaikesta, kunnes alkusyksystä nyrjäytin nilkkani. Nilkutin paikasta toiseen toivottoman hitaasti ja jouduin lisäksi pyytämään jatkuvasti apua saadakseni esimerkiksi koiran ulkoilutettua.

Muutama viikko portaissa kompuroimisen jälkeen luin kirjaa nimeltä Intuitio – sisäisen tiedon ohjauksessa (Penney Peirce). Siinä esiteltiin ihmisen luovan kierron vaiheet:

1. Oleminen. Tästä alkaa uuden luominen. Ihminen on yhteydessä koko ihmiskunnan kollektiiviseen viisauteen, hän tuntee olonsa innostuneeksi, motivoituneeksi ja uteliaaksi. Uusilla ideoilla on tilaa ilmentyä, ja oivalluksen hetken jälkeen ihminen tekee mielellään päätöksen ryhtyä toteuttamaan ideaansa konkretian tasolla.

2. Tekeminen. Toteuttamisen vaihe. Aktiivista ajatuksen siirtämistä konkreettiseen maailmaan. Energian värähtely hidastuu, kun se vähitellen siirtyy hengeltä saadusta ajatuksesta toteutukseksi fyysisessä maailmassa.

3. Saaminen. Idea on toteutettu, se on ilmentynyt fyysisessä maailmassa. Olemme seuranneet luovaa kiertoa onnistuneesti intuitiomme mukaan tähän asti.

Elämän Flow - letting go 2Mitä tapahtuu sen jälkeen? Peirce muistuttaa, että valmiiksi saamisen jälkeen on aika päästää irti ja siirtyä takaisin olemiseen. Tämä on luonnollinen osa luovaa kiertoa. Tällöin ihminen pääsee palautumaan siitä, mitä on tehnyt ja olemaan taas uudella tavalla yhteydessä intuitioonsa. Luontokaan ei yritä kasvattaa uusia lehtiä puihin lokakuussa, heti kun edelliset ovat pudonneet.

Tapahtuuko näin tosielämässä? Ei kovin usein. Itse tunnistan jääneeni pahasti koukkuun kolmosvaiheen aikaansaamaan tyytyväisyyden tunteeseen. Olen pyrkinyt kurvaamaan siitä suoraan takaisin tekemiseen, jotta mahdollisimman pian olisi taas jotakin valmista, johon voisin olla tyytyväinen. Kun mieli oppii saamaan palkkion jostakin, se mieluusti pyrkii vielä kiihdyttää kiertoa, mikäli mahdollista.

Kunnes se ei jossain kohtaa enää ole mahdollista.

Enkä ole ainoa, jolle on käynyt näin. Koko yhteiskunnassamme arvostetaan sitä, että touhutaan kauheasti ja saadaan jotain valmista. Tai ainakin touhutaan, ei aina niin väliksi sillä valmiiksi saamisellakaan. Touhutaan edelleen, vaikka jossain kohtaa koko homma alkaa kusta. Ideoiden ja lopputulosten laatu kärsii, ja ihmiset siellä seassa voivat huonosti.

Peirce listaa kirjassaan merkkejä, jotka kertovat, että on aika päästää irti:
– Olet hämmentynyt, masentunut, epätoivoinen, eksyksissä tai uupunut.
– Et tiedä mihin suuntaan mennä, et jaksa innostua, et luota itseesi.
– Sinulla on kiireen tai hädän tuntu, tai vitkastelet, tai olet aina myöhässä.
– Mikään ei kiinnosta. Ajatukset ovat puuroa, elät omissa maailmoissasi.
– Odotat näkeväsi tuloksia liian pian.
– Asiat eivät ole enää hauskoja.
– Sinulla on pakonomaista käyttäytymistä. Alat jäädä riippuvuuksiisi kiinni.
– Painostat muita tai yrität saada jotakin väkisin aikaan.
– Olet varma, että vastaus löytyy siitä, että ajattelet tai teet enemmän aiempaa paremmin tai eri tavoin.
– Koneet reistailevat. Elämä on täynnä onnettomia yhteensattumia. Renkaasi puhkeaa, autosta loppuu bensa, nyrjäytät nilkkasi.

Kuulostaako elämän flow’lta? Ei. Kuulostaako tutulta? Hmm. Viimeistään viimeinen kohta sai minut väkisinkin hereille. Monia itsensä kehittämisestä innostuneita vinkkailisin katsomaan erityisesti toiseksi viimeistä kohtaa.

Ei varmasti ollut sattumaa, että elämä nimenomaan laittoi minut kompuroimaan portaissa ja nyrjäyttämään nilkkani. Muuten en ehkä olisi ymmärtänyt, että tämä kohta kirjasta koskee minuakin. Niinpä aloin oikeasti päästää irti. Annoin deadlineille kyytiä ja päätin antaa asioiden edetä sitä tahtia, kun ne itse haluavat. Aloin oikeasti opetella elämistä luontaisessa virrassa.

Sisäinen suorittajani ehkä salaa odotti, että heti irtipäästämisen jälkeen olisin salaperäisesti täynnä virtaa ja asiat etenisivät valmiiksi itsestään valon nopeudella. Näin ei kuitenkaan käynyt. Silloin minun pitikin opetella hyväksymään, että en juuri nyt saa kovin paljoa aikaiseksi, SEKÄ luottamaan siihen, että tämä ei ole pysyvä olotila.

Irtipäästäminen on helppo jättää muka-tasolle. ”Hei, mä nyt vähän niinku annan asioiden olla, ihan sitä varten että kohta sitten voinkin suorittaa entistä enemmän!” Se on kuitenkin sama kuin päästäisit villin hevosen laitumelle ja heittäisit irti narusta, mutta olisit sitonut pidemmän varaköyden vyötäröösi. Sekunnin murto-osan ajan olisit näennäisesti vapaa, mutta kohta lennätkin kaaressa nurin.

Samaan aikaan ei voi päästää irti ja pitää kiinni. Väkisin kiinni pitäminen synnyttää vastustusta ja vie runsaasti energiaa. Aito irtipäästäminen edellyttää luottamusta siihen, että asiat, joiden on tarkoitus palata luoksesi, tulevat taas, kun aika on oikea. Se minkä kuuluu tapahtua, tapahtuu aikanaan. Se idea, jonka on tarkoitus toteutua, kutsuu oikealla hetkellä niin paljon, ettet voi olla toteuttamatta sitä. Ja sen varman, vapautuneen, luottavaisen olon kyllä tunnistaa.

Jatkuu: Letting go, osa 2 – mistä irtipäästämisessä on kysymys?

 

Vähemmän on aivan helkkarin paljon enemmän

Elämän flow - vähemmän on enemmän

Kuulin sanonnan ”Vähemmän on enemmän” jo kauan sitten. Vuosikausiin en vain sisäistänyt sitä ollenkaan. Suorastaan ihmettelin, että mitä hittoa, eihän se voi edes olla mahdollista. Olin oppinut, että kun tekee enemmän töitä, saavuttaa enemmän, ja kun tekee vielä enemmän töitä, saavuttaa vieläkin enemmän. Loogista.

Se olisi loogista, jos asiat olisivat loogisia. Mutta ne eivät aina ole. Ainakaan sen järjen mukaan, jonka perusteella olemme tottuneet toimimaan. Suurin osa mielestämme ei kuitenkaan ole tietoista mieltä, vaan tiedostamatonta. Sen valjastaminen käyttöön vaatii jotain muuta kuin enemmän työtä.

Kuten jo kerroin (Omaa tarkoitusta toteuttamassa), muutin lomani jälkeen kokonaan asennoitumiseni ”työhöni”. Pyrin jatkuvasti keskittymään siihen, mikä kulloinkin tuntuu aidosti oikeimmalta ja hauskimmalta.

Elämän flow - vähemmän on erittäin paljon enemmänOlen pitänyt aikatauluni väljänä, ja usein työpäiväni eivät muistuta perinteistä työpäivää ollenkaan, päinvastoin. Olen istunut pitkiä aikoja takapihallani, kahviloissa, Pyynikin rantakallioilla ja Koskipuistossa. Mukana on muistikirja ja sekä kirjoja, joita olen lukemassa, joskus läppärikin ja usein myös joogamatto.

Käytän paljon aikaa olemiseen, tietoiseen hengittämiseen, maisemien katseluun ja positiivisiin ajatuksiin, hetkittäin lukemiseenkin. En välttämättä lue järjestelmällisesti, ellei siltä tunnu, vaan haen ajatuksen sieltä ja toisen täältä. Ne saavat ruokkia ajatusprosessejani sitä tahtia kuin haluavat. Oppiminen on sujuvinta ja tehokkainta silloin, kun vain antaa sen tapahtua, eikä pidä itseään kirjassa tai läppärin ruudulla kiinni väkisin. Välillä olen kyllä ahminut koko kirjan muutamassa päivässä, koska olen aidosti halunnut sitä. Siis kaiken hyvinvoimisen lomassa.

Vanha suorittajaminäni välillä herää ja kyseenalaistaa, että eihän näin ole lupa olla. Työn kuuluu olla kiireistä ja stressaavaa, raskastakin. Eihän se muuten ole työtä vaan silkkaa laiskuutta! Kaikenlaisia uskomuksia sitä onkin elämänsä aikana oppinut.

Mutta suorittajaminäkin on havahtunut siinä vaiheessa, kun aletaan katsoa lopputulosten määrää, laatua ja niihin johtaneiden prosessien tuottamaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tällainen työ- tai olemisen tavan muutos on tuonut minulle jotain aivan huikeaa. Olen saanut ratkaisevasti vähemmällä vääntämisellä valmista enemmän, nopeammin ja helpommin kuin ennen. Ja paljon hienompia juttuja!

Rentoutumisen lomassa saatan yhtäkkiä napata muistikirjan käteen tai loikata läppärin ääreen ja tehdä tuossa tuokiossa valmiiksi jotakin, jonka olemassaolosta en hetki sitten tiennyt mitään. Uudet koulutukset, valmennustehtävät, kurssi-ideat ja blogipostaukset pulppuilevat ilmoille, ja ne ovat jo syntyessään lähestulkoon valmiita – mitään ei tarvitse veivata väkisin.

Kun tiedostamaton mieleni on saanut tilaisuuden, se on voinut työskennellä rauhassa puolestani. Ja voi miten upealla tavalla se onkaan sen tehnyt!

Kun kalenteri ei ole täynnä tekemistä, asioiden välille jää aikaa ja tilaa. Mieli on rento, tasapainoinen ja samaan aikaan kaikesta uudesta ihanan lapsellisen innostunut. Se taas tarkoittaa, että sitten kun tartun tekemiseen, olen äärimmäisen luova ja tehokas – ja lisäksi minulla on mielettömän hauskaa 🙂 Työpäivän jälkeen ei tunnu lainkaan siltä, että olisin tehnyt töitä. Olen paremmin läsnä hetkessä ja nautin olostani hurjasti.

Suosittelen kokeilemaan, ainakin jossain mittakaavassa. Jos mielesi sanoo, että ei tuollainen ole minulle mahdollista, kannattaa miettiä, mitä pitäisi tapahtua, että olisi.

Kun annat itsellesi luvan ja mahdollisuuden vähempään, saatat yhtäkkiä paitsi saada enemmän, ehkäpä saavuttaa myös jotain sellaista, josta et olisi osannut edes unelmoida. Minulle se on tämä tasapainon, rentouden, innostuksen ja luovuuden tila. Voi olla, että kiireisimpiä vaiheita taas joskus tulee, mutta nyt osaan pitää aiempaa paremmin puoleni, ja tiedän, mitä hyvää siitä seuraa, kun uskallan niin tehdä. Tiedostamaton mieli on voimavara, jota ei kannata jättää hyödyntämättä.

Ps. Tässä yksi luovien prosessieni tuloksista: Intuitiivinen kirjoittaminen. Käy tykkäämässä, jos tykätyttää 🙂

Pari muutosta peruskoulun oppimäärään, pliis

Viime päivinä Facebookiin postatut ekaluokkalaispotretit toivat elävästi mieleen omat kouluajat. Ei olisi ollut niin väliksi. Ei peruskoulu sentään täyttä painajaista ollut, mutta mielikuvani siitä eivät keskimäärin ole kovin positiivisia. Päällimmäisenä muistona on ahdistus – ja haluaisin muistaa koulusta jotain muuta.

Elämän Flow - parempi peruskouluSen sijaan, että kielissä olisi keskitytty pilkkujen kanssa tuhertamiseen, olisin halunnut oppia, miten puran ajatuksiani kirjoittamalla, kuinka uskallan käyttää vierasta kieltä pelkäämättä virheitä tai toisten reaktioita – ja vaikkapa miten puhun itselleni hyväksyvästi ja rakastavasti.

Sen sijaan, että liikunnassa olisi hiottu hiihtotekniikkaa ja telinevoimistelua, olisin halunnut oppia, miltä tuntuu rentouttaa kehonsa ja miten hauskaa, terveellistä ja vapauttavaa luova liikkuminen voi olla. Vuosittaisten pituushyppykisojen ja juoksutestien sijaan olisin halunnut oppia kuuntelemaan kehoani sekä löytämään itselleni sopivimman liikuntalajin ja liikkumisrytmin. Ehkä tällaisten liikuntatuntien myötä meillä olisi enemmän terveyttä ja työkykyä, vähemmän loppuunpalamisia, jännityksiä ja jumeja.

Kuvaamataidosta muistan kaksi sanaa: laveeraus ja valööri. Muistan myös edelleen, etten osaa piirtää. Paljon mielekkäämpää olisi ollut kehittää vapaata itsensä ilmaisua ja luovuutta tekniikasta välittämättä – olisi nyt paljon helpompaa innovoida ja ideoida. Ehdottaisinkin, että sen sijaan, miltä asiat ulospäin näyttävät, kiinnitettäisiin enemmän huomiota siihen, miltä ne mielessämme tuntuvat.

En muista, millaisista aiheista teimme ryhmätöitä, saati sitten mitä niissä opimme. Muistan ahdistuksen siitä, etten kokenut olevani hyväksytty ryhmän jäsen. Ja ahdistuneena, stressaantuneena pysyvän oppimistuloksen saavuttaminen on vaikeaa, suorastaan mahdotonta. Onnelliset lapset oppisivat enemmän ja parempia asioita.

Opin kyllä ahtautumaan haluttuun muottiin ja tavoittelemaan toivottua lopputulosta. Numeroni olivat huippuluokkaa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että valtaosa tankatusta tiedosta on jäänyt matkan varrelle.

Olennaisempaa olisi ollut oppia, että meitä ei laiteta järjestykseen kapeiden ihanteiden mukaisten teknisten taitojen ja tietojen perusteella, vaan että jokainen on arvokas sellaisenaan. Myös minä. 

Olisin halunnut, että me kaikki olisimme opetelleet sanomaan positiivisia asioita toisistamme, toisillemme. Sotien ja rauhojen vuosiluvut tai matematiikan kaavat voi aina tarkistaa jostakin, jos niitä tarvitsee tietää. Suvaitsevaa, rakastavaa suhtautumista itseensä ja muihin ei löydy Wikipediasta (vaikka tajuaisi etsiäkin).

Monelle olisi hyötyä oppitunnista, miten paljon itselleen ja elämälleen voi tehdä, kun katsoo tulevaisuuteen valoisasti ja ottaa tekemisistään vastuun – eikä odota sitä, että yhteiskunta tai Joku Muu hoitaa kaiken puolestasi.

Noh, omista peruskouluajoistani on vierähtänyt muutama vuosi. Huhut kuitenkin kertovat, että näiden asioiden suhteen olisi edelleen parantamisen varaa. Ehkäpä joskus vielä peruskoulun oppimäärään tehdään pari pienenpientä muutosta, nimenomaan asennepuolella.

Toki tämän kaiken oppiminen onnistuu aikuisenakin. Lapsen avoimella mielellä se vain olisi ratkaisevasti nopeampaa ja helpompaa kuin ei-toivottujen ajatusmallien muokkaaminen myöhemmillä vuosikymmenillä, kun maailmaa katsotaan kaventuneen putken läpi. Siksi näen optimistisesti unta Paljon Paremmasta Peruskoulusta.