(Sisäinen) matkailu avartaa

 

Terveisiä matkalta.

Oikeastaan terveiset tulevat Prahasta, mutta ulkoiset puitteet ovat sivuseikka. Voisin yhtä hyvin olla Wienissä, Budapestissä tai Düsseldorfissa – se ei ole olennaista.

Lähes jokaisella on omanlaisensa käsitys siitä, mitä lomalla kuuluu tehdä ja millainen tapa matkustaa on oikea. Eilen minulta kysyttiin kahdesti, joko nähtävyydet on tsekattu ja missä kirkoissa, museoissa tai vastaavissa kohteissa aion käydä.

Vastaus: En missään. Omaan tapaani matkustaa ei ole (aikuisiän ja vapauden koitettua) juurikaan kuulunut turistikohteiden kiertely. Joskus matkan jälkeen päädyn raportoimaan, että en oikeastaan TEHNYT mitään kovin ihmeellistä.

Kun olen matkalla, olen pääsääntöisesti sisäisellä matkalla. Toki haluan valita viihtyisän, houkutteleva kohteen sekä fiilistellä sen maisemia ja tunnelmaa, mutta erityisen arvokasta on päästä viettämään aikaa itsensä kanssa.

Uusi ympäristö antaa minulle uudenlaisen tilaisuuden tarkastella elämääni. Se irrottaa minut tavanomaisesta, vapauttaa arkisista puuhista ja antaa mahdollisuuden tehdä ajoittaista inventaariota, kuka ja mikä olenkaan ja minne olen menossa.

 

Uusi ympäristö ja matkan tapahtumat toimivat peilinä, josta näen itseni uudessa valossa. Jokainen askel on tilaisuus kuunnella sisintäni, huomata paremmin mistä nautin ja mistä en, harjoittaa intuitiotani (”Kääntyisinkö tästä risteyksestä vasemmalle vai oikealle?”) ja kohdata tuntemuksia, jotka eivät arkielämässä nouse esiin (joku ehkä muistaa kevyesti kauhutarinanomaiset käärmekertomukset retriittireissultani). Ja tämä kaikki siksi, että voin matkan jälkeen elää entistäkin enemmän itseni näköistä elämää.

Siinä missä turistikohdebongaaja keskittyy ehkä kartoittamaan museoiden kokoelmia ja hahmottamaan historiallisia tapahtumia, sisäinen matkailija tutkiskelee uusissa puitteissa omaa historiaansa ja nykyhetkeään, jotta osaa jälleen suunnistaa eteenpäin. Hänelle matka ei ole sarja erilaisia suoritteita vaan tapa opetella elämään rennosti, mutta samaan aikaan entistäkin syvemmin.

Sisäinen matka on loistava keino syventää suhdetta paitsi itseensä, myös matkakaveriin, jos sellainen on mukana. Sisäisen matkan voikin hyvin jakaa toisen samanhenkisen kanssa. On aikaa jutella pintakuulumisia pidemmälle ja kokea yhdessä monenlaisia tunteita. Seuralainen on mukana jakamassa omia oivalluksiaan, ja keskustelut toimivat oleellisena osana molempien itsetutkiskelua. Viime vuosina olen saanut tehdä mielettömän hienoja reissuja rakkaiden ystävieni kanssa, ja ne ovat kohottaneet ystävyyssuhteita aivan uudelle tasolle. (Kiitos teille!)

Sisäinen matka tarkoittaa minulle enemmän olemista ja pysähtymistä kuin tekemistä.

Enemmän tuntemista kuin näkemistä.

Enemmän oivalluksia kuin ulkoa tulevan tiedon opiskelua.

Se ei tarkoita, että jättäisin ns. ulkoiset elämykset väliin, mutta pääpaino on muualla. Silloin maailma ei kaadu, vaikka suunniteltu retkikohde olisikin väärään aikaan remontissa. Seikkailu on alkanut jo paljon aiemmin.

Jokainen askel on tilaisuus myös yksinkertaisesti olla läsnä hetkessä ja nauttia – tämä taito ei arjessani ole ollut mitenkään itsestäänselvyys. Mutta tänään aion (jo kolmatta päivää peräkkäin) tilata toisenkin kupillisen ihmeellistä lämmintä suklaata, johon en ole kotioloissa tutustunut. Koska haluan, ja koska voin 🙂

Paras tie hyvinvointiin

Nousin äsken joogamatolta erittäin autuaana. Mieleeni nousi ajatus, että kaikkien maailman ihmisten pitäisi harrastaa joogaa, siitä tulee vain niin tajuttoman siisti fiilis.

Sitten hoksasin, että sama ajatus minulle saattaisi kyllä tulla reippaan metsälenkin tai onnistuneen ratsastuksenkin jälkeen. Ja siinä kohtaa tajusin laajentaa ajatteluani.

Aloin pohtia, että kunpa kaikilla ihmisillä olisi Oma Juttunsa, joka saa aikaan sekä henkisesti että fyysisesti hyvän olon. Oli se sitten juoksu, jumppa, pesäpallo tai puutarhanhoito – pääasia että on jotain, joka saa ihmisen liikkeelle mieluummin kuin makaamaan sohvalla oluen kanssa.

Parhaimmillaan se juttu on jotain, jota ei ”pitäisi” tehdä, vaan jota SAA tehdä. Jossa olennaisinta ei ole se, miltä tekeminen näyttää tai millaisia tuloksia saa aikaan verrattuna muihin tai edes omiin aiempiin tuloksiin viime viikolla. Olennaisinta on yksinkertaisesti se, että keho pääsee liikkeelle, tekeminen tuo ihmisen tähän hetkeen ja koko touhu tuntuu nautinnolliselta juuri sellaisena kuin se tänään on, niin että sydän suorastaan laulaa aarioita.

Ei ole väliä, vaikkei juoksu ei tänään kulkisikaan ihan niin hyvin kuin toissapäivänä, tai vaikka lyönti olisi hivenen hakusessa, pääasia että saa nauttia omasta jutustaan. Hyväksyä itsensä sen parissa sellaisena kuin tänään on, ilman arviointia ja turhautumista. Tulla tutuksi kehonsa ja mielensä kanssa, ja huomata, mistä hyvinvointi syntyy.

Kun tuntuma omaan hyvään oloon alkaa löytyä (oli reitti siihen mikä tahansa), ihminen alkaa usein kuin huomaamattaan muuttaa elintapojaan paremmaksi. Kun mieli on kirkas ja ihminen on läsnä kehossaan, hän alkaa väistämättä haluta itselleen enemmän hyvää. Sen jälkeen onkin huomattavasti helpompi tehdä hyviä, terveyttä edistäviä valintoja vaikkapa ruokakaupassa. Ravintohifistelystä ei tarvitse tulla itse tarkoitus tai tavoite, mutta sitä vain alkaa kuunnella huolellisemmin, mitä oma keho milloinkin haluaa ja tarvitsee.

Kun viitisen vuotta sitten aloin joogata, oivalsin nopeasti, miten selkeältä ja rauhalliselta mieli tuntuu harjoituksen aikana ja sen jälkeen. Samoihin aikoihin aloin vähän niin kuin itsestään vähentää alkoholinkäyttöäni. Ei enää huvittanut sekoittaa päätä tai kehoa, kun huomasin, miten hyvältä olo tuntuukaan ilman ylimääräisiä myrkkyjä. Sen jälkeen en ole juurikaan nauttinut paria lasia enempää per ilta. Viime vuonna taisin olla humalassa kerran. En kerro tätä minään ihanteena, vaan yksinkertaisena seurauksena siitä, että kun huomio siirtyy siihen mitä haluaa ja mikä tuntuu hyvältä, muut asiat jäävät pois kuin itsestään.

Moni pohtii, mikä olisi ”tehokkain” tapa saada itsensä kuntoon tai terveeksi, polttaa rasvaa tai vähentää stressiä. Uskon, että tehokkain tapa on Se Oma Juttu, joka on Sinusta niin mielettömän mukavaa, että sitä tulee tehtyä jatkuvasti sen itsensä, ei lopputuloksen vuoksi. Sitä haluaa myös pitää itsensä kunnossa, jotta saa nauttia kaikesta hauskuudesta mahdollisimman pitkään 🙂

Vähemmän on aivan helkkarin paljon enemmän

Kuulin sanonnan ”Vähemmän on enemmän” jo kauan sitten. Vuosikausiin en vain sisäistänyt sitä ollenkaan. Suorastaan ihmettelin, että mitä hittoa, eihän se voi edes olla mahdollista. Olin oppinut, että kun tekee enemmän töitä, saavuttaa enemmän, ja kun tekee vielä enemmän töitä, saavuttaa vieläkin enemmän. Loogista.

Se olisi loogista, jos asiat olisivat loogisia. Mutta ne eivät aina ole. Ainakaan sen järjen mukaan, jonka perusteella olemme tottuneet toimimaan. Suurin osa mielestämme ei kuitenkaan ole tietoista mieltä, vaan tiedostamatonta. Sen valjastaminen käyttöön vaatii jotain muuta kuin enemmän työtä.

Kuten jo kerroin (Omaa tarkoitusta toteuttamassa), muutin lomani jälkeen kokonaan asennoitumiseni ”työhöni”. Pyrin jatkuvasti keskittymään siihen, mikä kulloinkin tuntuu aidosti oikeimmalta ja hauskimmalta.

Olen pitänyt aikatauluni väljänä, ja usein työpäiväni eivät muistuta perinteistä työpäivää ollenkaan, päinvastoin. Olen istunut pitkiä aikoja takapihallani, kahviloissa, Pyynikin rantakallioilla ja Koskipuistossa. Mukana on muistikirja ja sekä kirjoja, joita olen lukemassa, joskus läppärikin ja usein myös joogamatto.

Käytän paljon aikaa olemiseen, tietoiseen hengittämiseen, maisemien katseluun ja positiivisiin ajatuksiin, hetkittäin lukemiseenkin. En välttämättä lue järjestelmällisesti, ellei siltä tunnu, vaan haen ajatuksen sieltä ja toisen täältä. Ne saavat ruokkia ajatusprosessejani sitä tahtia kuin haluavat. Oppiminen on sujuvinta ja tehokkainta silloin, kun vain antaa sen tapahtua, eikä pidä itseään kirjassa tai läppärin ruudulla kiinni väkisin. Välillä olen kyllä ahminut koko kirjan muutamassa päivässä, koska olen aidosti halunnut sitä. Siis kaiken hyvinvoimisen lomassa.

Vanha suorittajaminäni välillä herää ja kyseenalaistaa, että eihän näin ole lupa olla. Työn kuuluu olla kiireistä ja stressaavaa, raskastakin. Eihän se muuten ole työtä vaan silkkaa laiskuutta! Kaikenlaisia uskomuksia sitä onkin elämänsä aikana oppinut.

Mutta suorittajaminäkin on havahtunut siinä vaiheessa, kun aletaan katsoa lopputulosten määrää, laatua ja niihin johtaneiden prosessien tuottamaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tällainen työ- tai olemisen tavan muutos on tuonut minulle jotain aivan huikeaa. Olen saanut ratkaisevasti vähemmällä vääntämisellä valmista enemmän, nopeammin ja helpommin kuin ennen. Ja paljon hienompia juttuja!

Rentoutumisen lomassa saatan yhtäkkiä napata muistikirjan käteen tai loikata läppärin ääreen ja tehdä tuossa tuokiossa valmiiksi jotakin, jonka olemassaolosta en hetki sitten tiennyt mitään. Uudet koulutukset, valmennustehtävät, kurssi-ideat ja blogipostaukset pulppuilevat ilmoille, ja ne ovat jo syntyessään lähestulkoon valmiita – mitään ei tarvitse veivata väkisin.

Kun tiedostamaton mieleni on saanut tilaisuuden, se on voinut työskennellä rauhassa puolestani. Ja voi miten upealla tavalla se onkaan sen tehnyt!

Kun kalenteri ei ole täynnä tekemistä, asioiden välille jää aikaa ja tilaa. Mieli on rento, tasapainoinen ja samaan aikaan kaikesta uudesta ihanan lapsellisen innostunut. Se taas tarkoittaa, että sitten kun tartun tekemiseen, olen äärimmäisen luova ja tehokas – ja lisäksi minulla on mielettömän hauskaa 🙂 Työpäivän jälkeen ei tunnu lainkaan siltä, että olisin tehnyt töitä. Olen paremmin läsnä hetkessä ja nautin olostani hurjasti.

Suosittelen kokeilemaan, ainakin jossain mittakaavassa. Jos mielesi sanoo, että ei tuollainen ole minulle mahdollista, kannattaa miettiä, mitä pitäisi tapahtua, että olisi.

Kun annat itsellesi luvan ja mahdollisuuden vähempään, saatat yhtäkkiä paitsi saada enemmän, ehkäpä saavuttaa myös jotain sellaista, josta et olisi osannut edes unelmoida. Minulle se on tämä tasapainon, rentouden, innostuksen ja luovuuden tila. Voi olla, että kiireisimpiä vaiheita taas joskus tulee, mutta nyt osaan pitää aiempaa paremmin puoleni, ja tiedän, mitä hyvää siitä seuraa, kun uskallan niin tehdä. Tiedostamaton mieli on voimavara, jota ei kannata jättää hyödyntämättä.

Ps. Tässä yksi luovien prosessieni tuloksista: Intuitiivinen kirjoittaminen. Käy tykkäämässä, jos tykätyttää 🙂

Aistit ja sydän auki, läsnä tässä ja nyt

Ihminen yleistää asioita mielellään. Ilman erilaisia kategorioita meillä ei voisi olla yhteistä kieltä, mutta luokittelussa on huonotkin puolensa.

Yleistäminen on usein hyvin karkeaa, ja se synnyttää ennakko-oletuksia. Ennakko-oletukset taas luovat usein kapeakatseisuutta. Ne saavat meidät lähestymään asioita tietynlaisten linssien läpi, mikä ratkaisevasti heikentää mahdollisuuksiamme nähdä sellaista, mitä emme olettaneet näkevämme.

Olen kirjoittanut ennenkin siitä, että mielestäni elämän eri asioita ja ilmiöitä (fyysisestä treenistä alkaen) olisi hyvä opetella ottamaan pois lokeroista. Omassa elämässäni tämä onkin ollut kesän aikana erityisen selvä teema.

Lukuisat tapahtumat ovat viestittäneet minulle, että älä oleta, älä järkeile, älä edes yritä selittää kaikkea sanoilla. Älä yritä ymmärtää väkisin.

Järkeilyn tilalle enemmän intuition käyttöä, luottamusta tulevaan, herkistymistä kullekin hetkelle ja ilmiölle erikseen. Elämä ohjaa minua nyt, että ole vain aistit ja sydän auki, suhtaudu avoimesti. Aina sanoja ei tarvita – ja ehkä juuri tälle ilmiölle ei edes löydy nimeä.

Välillä olenkin ollut yhtä kysymysmerkkiä. Elämääni lähetetään ihmissuhteita, joita en ollenkaan ymmärrä. Niille ei ole olemassa sanaa siinä sanavarastossa, joka minulla on. Ei selitystä. On vain toinen ihminen sekä joukko tapahtumia ja tunteita, joita en ole aiemmin kokenut. Enkä tiedä, mihin tällainen polku vie.

 

Hämmennyksestä huolimatta juuri nämä kokemukset ovat myös huikean hienoja seikkailuja sekä tietysti parhaita opettajia. Ne ovat auttaneet minua olemaan läsnä hetkessä – vaikka rasittava arkijärkimieleni haluaisikin jo selittää, mihin tämä stoori on menossa. Silloin kun on hyvä hetki, mieleni kirjailee tarinalle onnellista jatko-osaa. Heikommalla hetkellä kirjurimieli dramatisoi käsikirjoitusta oikein huolella. Ja voi kuulkaa miten suurta draamaa silloin syntyykään 😉

Mutta ehkä aina ei tarvitsisikaan kirjoittaa tarinaa valmiiksi. Sisäinen käsikirjoittajani (joka taitaa olla ärsyttävän läheisissä väleissä egoni kanssa, lienevätkö jopa sama tyyppi) voisi hyvin pitää melko pitkän kesäloman. Siitä vain, hus pois töiden äärestä!

Aina ei ole välttämätöntä tietää, mihin olen menossa. Kun en tiedä, mitä odottaa, olen avoimempi näkemään matkalla uutta. Opettelen luottamaan siihen, miltä minusta tuntuu – ja silloin olen varmimmin matkalla oikeaan suuntaan. Ja tämä kaikki tuntuu tekevän seikkailustani päivä päivältä mielenkiintoisemman ja jännittävämmän 🙂

Kaikki on jo täällä

Jotain on muuttunut.

Jotain on kyllä pysynyt ennallaankin.

Helmikuun alussa, juuri kun olin aikonut talvisen irtiottomatkani jäljiltä palata uudenlaiseen, aiempaa selvästi rauhallisempaan arkeen, intuitioni ohjasi minut sittenkin eri suuntaan. Päätin käynnistää paitsi uuden työprojektin, lisäksi kokonaan uudenlaista liiketoimintaa.

Tiesin, että haaste tulisi pitämään minut hyvin kiireisenä koko kevään, ja niin on käynytkin. Työlistalla on ollut yhtä sun toista ja kaiken lisäksi sellaista uutta, mitä en ole koskaan tehnyt – eikä ilmeisesti koko maailmassa kovin moni muukaan.

Välillä olen heräillyt aamuyöstä pyörittelemään mielessäni seuraavan päivän töitä. Olen piirtänyt lukuisia mind mappeja hahmottaakseni, missä mennään. En ole varma, hahmotanko edelleenkään.

Mutta olen myös osannut tehdä jotain toisin. Olen osannut ajatella monta kertaa NYTKU.

En ole enää siirtänyt kaikkea pysähtymistä ja rentoutumista projektin jälkeiseen elämään.

Olen useita kertoja noudattanut vanhan zen-buddhalaisen sanonnan ohjetta, jonka mukaan jokaisen olisi hyvä meditoida päivittäin kaksikymmentä minuuttia – paitsi silloin, kun on erityisen kiire. Silloin nimittäin riittää tunti.

Olen kesken kiireisimpien työpäivien lähtenyt rapsuttelemaan uutta hevosystävääni. Nimenomaan rapsuttelemaan – en suorittamaan ratsastusta ja treenaamaan. Olen vain ollut ja nauttinut hevosen seurasta.

Olen myös hankkiutunut itse tulevan life coachin valmennettavaksi. Valmennuksessa olen päässyt herättelemään luovaa puoltani ja muun muassa päätynyt askartelemaan itselleni jääkaapin oveen muistutuksia niistä ajatuksista, jotka juuri nyt ovat minulle tärkeimpiä.

”Tarpeettoman” askartelun ja ”turhan” hevospuuhastelun lomassa olen miettinyt ensin, että eihän tässä ole mitään järkeä. Minunhan PITÄISI ”keskittyä olennaiseen” ja lyhentää kilometrin mittaista työlistaani. Kehtaanko edes kertoa kenellekään, että videokuvausten ja webbisivupalaverien lomassa käyn harjaamassa vanhaa suomenhevostammaa sekä leikkaamassa ja liimaamassa kirjaimia lehdistä? Hei haloo.

Sitten olen tajunnut, että juuri se on olennaista.

Jos jokin saa minut pysähtymään ja hengittämään, palauttaa ja antaa energiaa, tuottaa uusia oivalluksia ja pitää minut poissa jo kertaalleen koetusta yliväsymyksen tilasta, sen olennaisempaa ei voi olla.

Kiireisetkin työt odottavat. Minun stressaamisestani maailma ei tule yhtään valmiimmaksi. Kaikki on jo täällä, joten nautitaan siitä, nyt.

Matkalla kohti minua

Joo, tiedän. On maailman kliseisintä lähteä Aasiaan palmun alle joogaamaan ja ”etsimään itseään”. Ja samaan hengenvetoon totean, että ehkä siihen on syynsä, että joistakin asioista tulee kliseitä. Ehkä palmun alla tosiaan löytää itsestään jotain, mikä arjessa unohtuu jonnekin kauas.

Olen pohtinut jo vuosia sitä, mistä pidän ja mitä haluan oikeasti elämässäni tehdä. Olen alkanut valita niitä asioita elämääni koko ajan lisää. Olen kuitenkin keskittynyt nimenomaan tekemiseen enkä olemiseen. Liian tekemisen ongelma tuntuu olevan se, että kosketus todelliseen minään ja nykyhetkeen katoaa tai ainakin heikkenee.

Mitä enemmän kalenterissani on ohjelmaa, sitä useammin ajattelen menneitä ja tulevia tapahtumia. Olen heikosti läsnä nykyhetkessä. Ympärilleni on muodostunut jonkinlainen näkymätön kuori, joka on täynnä mielikuvia: sekä meneillään olevia asioita että pysyvämpiä ajatuksia, kuten rajoittavia uskomuksia. (Esimerkiksi: ”Koska olen tällaisessa työssä, minun täytyy toimia tietyllä tavalla tai olla tietynlainen ihminen.”) Kuori tuntuu vahvalta, ja sen läpi pääsee mieleeni ulkopuolelta nyt vain rajallinen määrä asioita. En jaksa vastaanottaa mitään uutta. Sen sijaan tarvitsen tilaa ja aikaa tunnistaakseni ajatukset, joista kuori muodostuu, jotta voin myös alkaa purkaa sitä.

Tekemiset ja niiden valmiiksi saaminen ovat tulleet tärkeämmäksi kuin se, joka niitä toteuttaa. Lopulta minusta on tullut yhtä kuin tekemiseni. Identiteettini on se, mitä saan aikaan. Nyt haluan tietää, mitä olen silloin, kun en tee mitään. Se vaatii pysähtymistä.

Kirjoitan tätä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Suuntaan kuudeksi viikoksi Thaimaahan, jossa vain olen. Lähden, koska minusta tuntuu siltä, että vieraassa ympäristössä on helpompaa keskittyä itseensä, rentoutumisen opetteluun ja kuoren purkamiseen. Tutussa ympäristössä arkiset velvollisuudet ovat jatkuvasti läsnä, kaikki muistuttaa kaikesta vanhasta.

Minua hieman pelottaa, millaisia ajatuksia mieleeni nousee ja millaisia tunnetiloja tulen kokemaan. Samalla kuitenkin odotan niitä uteliaana ja innostuneena. Uskon, että tulen löytämään jotain hienoa.