21 päivän tehopuhdistus

Olen tälläkin viikolla saanut useita kertoja todeta, että kun muistaa pyytää ja sen jälkeen luottaa, niin myös saa. Tänään kuulin voittaneeni huomenna alkavan Satu Tuomelan 21 päivää kestävän Detox Away -verkkokurssin. Kurssi keskittyy elimistöä ja samalla toki myös mieltä puhdistavaan joogaan ja ruokavalioon.

Olen kuullut Sadusta paljon huippuhyvää, mutta välimatkan takia en ole vielä onnistunut pääsemään hänen joogatunneilleen. Niinpä olinkin tosi iloinen voitosta! Luvassa on varmasti paljon uutta ja mielenkiintoista.

Oikeastaan innostuin niin paljon, että päätin lisätä detox-ohjelmaan muutakin. Elämässäni on toki ollut jo pitkään menossa monenlaista detoxia: ajatusmallien jatkuva remontti parempaan suuntaan, sokerin syönnin lopettaminen, kodin raivaus ja kaikesta sellaisesta irtautuminen, joka ei enää tunnu oikealta. Nyt haluan kuitenkin tehdä tästä ajasta erityisen puhdistavan ajanjakson.

Teen sen silti lempeästi. Kurikuuria tästä ei tule, sillä ”Meditoin joka aamu kuudelta puolitoista tuntia” -tyyppisten sääntöjen aika elämässäni on ohi. Tiukkojen tavoitteiden sijaan asetan itselleni mieluummin huomiota ohjaavia intentioita. Kolmen Detox Away -viikon aikana aion keskittyä seuraaviin teemoihin:

• Jooga: Saan uusia virikkeitä kotiharjoitteluun ja opin entistä paremmin tekemään juuri minulle kullakin hetkellä sopivimman harjoituksen. Uskallan myös harjoitella enemmän – välillä oma joogaharjoitukseni on turhan helppoa varmistelua, jossa keskityn tekemään sitä, mitä jo osaan. Nyt opin oppimaan lisää 🙂
• Ruokavalio: Saan uutta tietoa elimistön puhdistamisesta sekä inspiraatiota uusiin detox-ruokiin. Kokeilen kokonaan uusia ruoka-aineita ja reseptejä.
• Meditaatio & theta healing: Pyrin meditoimaan päivittäin. Theta healingin avulla puhdistan itseäni rajoittavista ajatusmalleista ja negatiivisista energioista.
• Intuitiivinen kirjoittaminen: Jatkan kirjoittamisen avulla erilaisten tunteiden kohtaamista, mieleni selkeyttämistä ja yhteyksien avaamista.
• Kodin raivaus: Saan puoli vuotta sitten alkaneen raivausprosessin etenemään, ehkämelkeinjopa loppuun asti. Raivauslistalla ei nimittäin ole enää monta kohtaa!

Samalla kun prosessoin mielessäni näitä aikomuksia, askartelin ihanan rauhallisen kotisunnuntain ohjelmana itselleni pienen muistutuksen jääkaapin oveen.

Palataan asiaan kolmen viikon päästä ja katsotaan, miten puhdas olo silloin onkaan 🙂

Mutku mä haluun! Entä jos et saisikaan?

Muutaman kuukauden tauon jälkeen olen jatkanut kodinraivausprojektia, josta kirjoitin helmikuussa postauksessa Eroon vanhasta – tilaa uudelle energialle. Tällä kertaa mietiskelin raivatessani uuden ostamista. Kun lappaa menemään kassikaupalla tavaraa, jota ei ole vuosiin tarvinnut, alkaa väkisinkin kyseenalaistaa uusien tavaroiden hankintaa.

(Oikeastaan olen suhtautunut ostamiseen kriittisesti jo vuosia, mutta lähinnä siksi, että olen jatkuvasti joko säästänyt jotakin varten tai muuten elänyt tiukemmalla budjetilla. En siksi, että tavara itsessään tökkisi. Nyt se alkoi tökkiä.)

Kotini on täynnä yhtä sun toista, jota olen joskus joko halunnut tai tarvinnut. Mutta jos tavara on vuosia lojunut varastossa, lienee selvää, ettei se enää kuulu kumpaakaan kategoriaan – jos on koskaan kuulunutkaan.

Mitä haluamisen taustalla on? Kun haluan kaupasta jotain, mitä oikeastaan haluan?

Usein kyse ei olekaan materiasta itsestään, vaan sen aikaansaamasta tunteesta. Uusi vaate ei ehkä olekaan vain palanen kangasta – vaan palanen puuttuvaa itsetuntoa, hippunen arjesta kadonnutta iloa ja onnea tai tapa saada hyväksyntää muilta (”Mitä muutkin ajattelee, jos taas menen bileisiin siinä samassa topissa?”).

Seuraavan kerran kun haluan jotain, lupaan miettiä, mikä on todellinen toive sen taustalla. Ehkä hankinnan voi jättää väliin, jos huomaan, että sama tunnetila olisi saavutettavissa ilman ostamistakin.

Kävi tietysti niin, että tämän lupauksen tehtyäni päädyin seuraavana päivänä kauppaan ostamaan uutta. Tarvitsin leivosvuokia ja niitä (tai sopivaa korvaavaa tuotetta) minulla ei ollut.

Kaupan hyllyltä löysin haluamani – ja leivosvuokien vieressä näin silikonisia suklaamuotteja. Minulla oli niitä ennestään kaksi settiä, mutta monesti suklaata tehdessäni olisin kaivannut kolmatta. Olin ajatellut, että joskus ostan kolmannen, ja nyt pitelin käsissäni juuri sitä, mitä olin ”tarvinnut”.

Tällaisina hetkinä tehdään päätökset, jotka ratkaisevat, onko minulla kohta kaapissa taas enemmän mukatarpeellista rompetta. Ja silloin pysähdyin. Tiedän, ettei tämä ole maailmanpelastajien mittakaavassa aivan syöpälääkkeen keksimiseen verrattava oivallus, mutta kysyin itseltäni, että mitä IHAN OIKEASTI tarvitsen.

Minulle kirkastui, että elämäni on tosiasiassa supersuunnattoman onnellista ja laadukasta, jos tarpeeni ovat tuota luokkaa, että ”olisi helpompaa tehdä raakasuklaata, kun olisi kolmas muottisetti”.

Kaipa sitä kahdellakin pärjäisi. Ehkä.

Kuinka tuttua tai mahdollista meille länsimaisille ihmisille ylipäätään on, että olisimme joskus hankkimatta jotakin, mitä haluamme tai ”tarvitsemme”? Entä jos edes joskus opettelisimme olemaan ilman, tai ainakin siirtäisimme hankintaa hieman ja katsoisimme, kannattelisiko elämä meitä jotenkuten eteenpäin ilman uusimpien trendien mukaisia rytkyjä, vipuja ja vempeleitä?

Todellisuudessa onnellisuutemme on kuitenkin kiinni muusta.

En tavoittele minimalismia, mutta parantamisen varaa on siltikin vielä: ostin nimittäin ne leivosvuoat, vaikka olisin varmasti voinut jatkaa elämääni ilman niitäkin. Jätin kuitenkin kolmannen suklaamuottisetin hankkimatta. Ja ensi kerralla bileissä minulla on taas se sama toppi…

Eroon vanhasta – tilaa uudelle energialle

Tässä elämäni melko suuressa myllerrysvaiheessa yksi tärkeä teema on luopuminen ja puhdistautuminen, niin mieltä haittaavista ajatusmalleista ja toimintatavoista kuin kehoa kiusaavista myrkyistäkin. Osana emotionaalisen kuorman purkamista haluan puhdistaa kotiympäristöni ja luopua energiaa vievistä tavaramääristä.

Oikeastaan minulla on jo kymmenen vuoden ajan ollut menossa enemmän tai vähemmän jatkuva kodin raivaaminen rojusta. Olen myynyt tavaraa kirpputoreilla, välttänyt uuden ostamista (jos ei lasketa heikkouttani, kirjoja!) ja keskittynyt käyttämään vanhaa. Nyt olen kuitenkin alkanut kaivata ympärilleni erityisen paljon tilaa ja uutta energiaa, joten olen aloittanut perusteellisen raivauksen.

Päätin antaa itselleni projektiin kunnolla aikaa – loppuelämän. Tämän ei tarvitse tulla valmiiksi. Riittää että muutan ympäristöä pienin askelin paremmaksi. Siivoan hyllyn tai kaapin silloin tällöin.

Aloitin keittiöstä. Jo ensimmäisen puolen tunnin aikana ehdin pohtia vaikka mitä. (Muutakin kuin että mistä helkkarista minulle on tullut tällaisia kultakristallihärpäkekynttilänjalkoja!)

Periaatteessahan siivoaminen on helppoa. ”Tarvitsenko tätä?” ”Kyllä, säilytän sen” tai ”En, heitän pois”. Mutta käytännössä se ei ole.

Tavara ei ole vain tavara, vaan paljon muutakin. Ihmismielen kanssa työskentelevänä minua kiinnostaa erityisesti tavaroihin kytkeytyvä energia. Mitä se on? Miksi kaapissa odottava kynttilänjalka vaikuttaisi minuun millään tavalla?

Tavara on ehkä saatu joltakin lahjaksi. Lahjan näkeminen voi herättää sen antajaan liittyvät tunteet. Sinun on ehkä toivottu käyttävän esinettä – mutta et välttämättä olekaan täyttänyt antajan odotuksia. Lahjasta luopuminen voi tuntua henkilökohtaiselta loukkaukselta sen antajaa kohtaan. Entä jos tavaraan ei suhtautuisikaan symbolina kyseisestä ihmissuhteesta vaan pelkkänä tavarana?

(Onneksi en edes muista, mistä kynttilänjalat ovat peräisin. Epäilen hieman vanhempaa polvea. Jos nuo miellyttävät silmääsi, niin ota yhteyttä. Hinnasta VARMASTI päästään sopimukseen.)

Tavaroihin voi liittyä (muun muassa mainoksista opittuja) uskomuksia: ”Kun haluat pitää huolta kunnostasi, omistat kaapillisen liikuntavarusteita.” Jos tiedostamattomassa mielessäsi on tällainen ajatus, et tietenkään voi luopua sykemittarista tai tasapainolaudasta, joita et ole käyttänyt vuosiin – vaikka oikeasti liikkuisit mieluummin ilman mitään vimpaimia.

Kun löysin kaapista kuplamuovikirjekuoria vuodelta 2003, huomasin, että uskomukset voivat liittyä myös tavaroiden säilyttämiseen. Supersäästäväiset sukupolvet ovat opettaneet, että mitään ehkäjoskustarpeellista ei ikinäkoskaanmilloinkaan voi heittää pois. Sen vuoksi postipakettien ympärillä olleita kääreitä säilötään – kuten minä olen näköjään tehnyt kymmenen vuotta. Samalla energiaa sitoutuu paitsi tavaraan, myös muualta omaksuttuun ajatusmalliin, joka estää minua toimimasta niin kuin itsestäni tuntuisi hyvältä. Lopulta heitin pakkausmateriaaleja pois viisi kassillista, säästin kolme 🙂

Vaikeinta luopuminen voi olla, jos tavara liittyy ihmisen identiteettiin. Vaikka ei juuri nyt tarvitsisi jotakin, omistaminen voi olla signaali siitä, että on tietynlainen ihminen. Itse en esimerkiksi antaisi nyt pois kouluratsastussilinteriäni, vaikka en tällä hetkellä edes käy säännöllisesti ratsastamassa. Silinteri on kytköksissä sisäiseen kilparatsastajaani ja odottaa hetkeä, jolloin käyttäjä hankkii uuden hevosen. En tiedä tuleeko sitä, mutta luvattakoon tässä, että jos en ole kol… viit… kymmeneen vuoteen palannut radoille, myyn silinterin pois 🙂

Vanhasta kiinni pitäminen voi antaa potkua tulevaisuuden haaveille. Monella lienee kaapissa tavoitefarkkuja, joihin mahtuu parin kolmen kilon päästä 😉 Eri asia on, antaako tällainen tavoite energiaa vai viekö se sitä. Joskus on vapauttavaa päättää, että nämä vaatteet ja haaveet ovat mennyttä – nyt tehdään jotain muuta, jotain uutta. Katsotaan siis, luovunko jossain kohtaa silinteristä. Ehkä vaihdan sen lännenratsastajan stetsoniin tai maastoilijan megatalvihaalariin…

Elämäänsä sopivien tavaroiden valitseminen ja säilyttäminen tarkoituksenmukaisella tavalla edellyttää joskus suunnittelua ja luovia ideoita. Oma elämäntyyli saattaa vaatia jotakin erityistä, mihin säilytystilamme eivät välttämättä veny. Oma akuutti säilytyspulmani koskee tyhjentyneitä lähdevesipulloja. Haen juomaveteni lähteestä, ja sitä mukaa kun vettä kuluu, tyhjät pullot lojuvat tiskipöydällä niin kauan, että haen uuden satsin vettä ja pullot siirtyvät täysinä jääkaappiin. Mutta nyt alkaneen raivauksen myötä niillekin varmasti löytyy paikkansa!

Lupaan raportoida myöhemmin, miten projektini etenee.

Ps. Parit tosi kivat farkut etsivät kotia!

Jos kodin järjestäminen kiinnostaa enemmänkin, niin ihana ystäväni ja taitava ammattijärjestäjä Sandy Talarmo kirjoittaa aiheesta huomattavasti minua monipuolisemmin sivuillaan http://www.sandytalarmo.fi. Mutta minunkin piti näköjään saada avautua asiasta 😉

Huomasin siivouksen lomassa, miten uskomukset hidastavat ongelmanratkaisua. Olen tuskaillut, että minulta usein loppuvat haarukat ja lusikat ennen kuin pyöräytän tiskikoneen. Samaan aikaan olen miettinyt, että kaapissa lojuvat mummolta saadut hopea-aterimet voisi laittaa kiertoon, kun niitä on käytetty kymmenen vuoden aikana vain kerran. Lopulta tajusin laskea yhteen 1+1 ja totesin, että juhlaversiot VOI ottaa päivittäiseen käyttöön. Mitä sitten vaikka ovat kultareunuksiset, ne ovat oikeastaan aika hauskat. Ja näin on kaksi ongelmaa ratkaistu kerralla…