Täydellisen epätäydellinen – ja silti riittävä

Vanha sääntö pätee taas: hiljaista blogissa, kiireistä elämässä. Unelmien toteuttaminen on vienyt aikaa ajatusten jäsentelyltä 😉

Kirjoitan tätä helteisenä Tapaninpäivän aamuna Nicaraguassa, Tyynenmeren rannalla, vastavalmistuneena joogaopettajana.

Takana on intensiivinen viiden viikon koulutus: 12-tuntisia kurssipäiviä kuusi päivää viikossa, kotitehtävät päälle. 33 astetta lämmintä, asanaharjoitusta monta tuntia päivässä, hurjasti uutta informaatiota. Naurua ja kyyneleitä, hikeä ja onnistumisia samassa paketissa. Palkitsevaa, uuvuttavaa ja oivalluttavaa.

Totta puhuen en ollut ollenkaan varma, suoriutuisinko koulutuksesta. Uupumukseni jäljiltä kehoni on ollut pari vuotta toipilaana. Minulta on hoidettu kilpirauhasen vajaatoimintaa, lisämunuaisen uupumusta sekä monia puutostiloja. Prosessi on edennyt, mutta se on edelleen kesken.

Pitkin vuotta oli kuitenkin vaikeita hetkiä: vähänkin pidempi ja raskaampi joogaharjoitus sai minut hyvin väsyneeksi tai jopa sairaaksi. Olin moneen kertaan viittä vailla perumassa lähtöäni koulutukseen. Koulutuksen aikanakin epäilytti moneen kertaan. Ensimmäisillä viikoilla jouduin jättämään useamman harjoituksen kokonaan väliin, kun kehoni vaati lepoa. Heräilin keskellä yötä ja mietin, että en vain pysty tähän. Enkä ollut ainoa. Moni muukin mietti matkan varrella, mitä ihmettä oikeastaan tekee täällä.

Mutta jokin sai minut ajattelemaan, että tämän kuuluu toteutua nyt. Niinhän sen kuuluikin. Kolmannen kurssiviikon jälkeen jännitys alkoi helpottaa. Aloin huomata, että tämä hommahan etenee siitä huolimatta, vaikkei se menisikään omien ihannemielikuvieni mukaan. Opin ja kehityn, vaikka kuinka kuvittelen muuta.

Mieleni on edelleen tottunut rakentamaan odotukset itseäni kohtaan niin, että vain täydellinen on riittävä. Minun maailmassani ”kiitettävä” arvosana on ollut yhtä kuin ”hyväksytty”. Jos suorituksessa on ollut puutteita, se ei ole ollut tarpeeksi. Silloin ei voi ”päästä läpi”. Millainen on ollut sinun arviointiasteikkosi omia suorituksiasi varten?

Arvasin jo lähtiessä, että suurin oppiläksyni koulutuksessa tulee olemaan itseni hyväksyminen sillä tasolla kuin olen. Tiesin, etten voi täyttää omia aiempia standardejani, mutta onneksi jokin silti ajoi minut yrittämään. Sain – ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni – huomata, että vähemmän täydellinenkin suoritus voi olla paitsi riittävä, myös erinomainen. Ja samalla minun näköiseni. Huikeaa oli seurata myös kurssikavereiden kehitystä. Intensiivinen prosessi teki ihmisille ihmeitä, ja opinnäytetunnit olivat toinen toistaan upeampia.

Vuosi sitten, koulutukseen ilmoittautumisen jälkeen, pohdin uskomuksia sekä unelmien hautaamista ja toteuttamista kirjoituksessa Missä mielesi rajat kulkevat?. Joogaopettajakoulutus oli minulle se epämääräinen ajatus, joka aina aika ajoin pompahti mieleeni ja jota vuosia painoin takaisin piiloon, koska en pitänyt sen toteutumista mahdollisena. Mutta niin siitä vain tuli totta. Koulutuksen aikana pian vaikeimpien hetkien jälkeen tuli aina se onnistuminen, joka kertoi minulle, että olen oikealla tiellä.

Haastan edelleen myös sinua antamaan tilaa houkutteleville haaveille, jotka eivät jätä mieltäsi rauhaan. Kaikkea ei tarvitse toteuttaa kertarytinällä tolkuttomina irtiottoina – unelmiaan kohti voi kulkea myös hissukseen, askel askeleelta, sinulle ja elämääsi sopivaa tahtia. Usko minua: olet riittävän hyvä toteuttamaan unelmasi, ja riittävän arvokas, jotta ansaitset haluamasi.

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen avautuu verkossa 5.1. Tule mukaan!

Joogaopettajakoulutus: RYT 200 h Authentic Flow & Yin Yoga Teacher Training, järjestäjänä Satu Tuomela. Suosittelen lämpimästi 🙂

Kuvat: Matti Lahtinen

Miksi haastaisin itseni?

Haasteita löytyy itsensä kehittämisen ja hyvinvoinnin saralla moneen makuun. Suosituimmat haasteet, kuten 30 päivän lankkuhaaste, ovat (ainakin Facebookissa) keränneet kymmeniä tuhansia osallistujia.

Osallistuin itse heinäkuussa joogahaasteeseen, jonka tarkoituksena oli joogata 30 päivän ajan joka päivä. Harrastan muutenkin joogaa monta kertaa viikossa, joten mihin tarvitsin haastetta?

Itsensä ajoittaiseen haastamiseen on minusta monta hyvää syytä.

1. Uuden tavan omaksuminen

Jonkin asian päivittäinen toistaminen tietyn ajan auttaa luomaan kyseisestä asiasta tavan. Terveellinen elämäntapa muodostuu lukuisista yksittäisistä, ehkä pienistäkin tavoista ja valinnoista. Kaikkea ei tarvitse eikä aina kannatakaan mullistaa kerralla, mutta jos vaikka vuoden ajan haastat itsesi joka kuukausi omaksumaan jonkin uuden tavan, olet vuoden päästä jo kaksitoista hyvää tapaa pidemmällä terveellisen elämän luomisessa.

Eri lähteiden mukaan uuden tavan luomiseen tarvittava aika vaihtelee kolmesta viikosta kahteen kuukauteen. En lähtisi miettimään turhan tarkasti, mitä tiede asiasta sanoo – tärkeämpää on että valitset jonkin sinulle sopivalta tuntuvan ajanjakson.

2. Intensiivisempi kehittyminen

Monesti päivittäiset toistot nopeuttavat kehitystä ja tulokset tulevat selkeämmin näkyviin. Opittavat tiedot ja taidot eivät ehdi unohtua eikä aina tarvitse aloittaa alusta. Kehittymisen tunne pitää motivaatiota yllä.

Uuden terveellisen, puhdistavan tai kehittävän tavan aloittamiseen saattaa liittyä erilaisia muutosoireita, kuten lihaskipuja, detox-oireita tai tukahdutettujen tunteiden purkautumista. Siksi alku ei aina olekaan helppoa – monesti parhaat tulokset tulevat vasta, kun uutta tapaa on jaksanut pitää yllä säännöllisesti jonkin aikaa. Parhaimmillaan haaste auttaakin jaksamaan tuon alkuvaiheen yli, euforiavaiheeseen asti.

3. Mukavuusalueelta poistuminen ja itsensä ylittäminen

Mittakaavaltaan oikein määritelty haaste ohjaa sinua poistumaan sopivassa määrin mukavuusalueeltasi ja venyttämään rajojasi. Nämä kokemukset pakottavat kohtaamaan ja hyväksymään monenlaisia tunteita ja opettavat siten joka kerta uutta itsestäsi.

Rajojensa koetteleminen tuo väistämättä tullessaan myös palkitsevia itsensä ylittämisen kokemuksia sekä mahdollisuuksia muuttaa omia uskomuksiaan. Kun selätät yhden haasteen, huomaat, että minähän pystyin tähän! Se taas herättää usein kysymyksen, mihinköhän muuhun minä vielä voisin pystyä… Prosessia kutsutaan kasvamiseksi 😉

 Joogahaaste oli erittäin onnistunut kokemus. Se muistutti minulle, että joka päivä ON ainakin viisi minuuttia aikaa mennä matolle ja tehdä edes vähän jotakin! Sain huomata taas kerran, että viisi minuuttiakin liikkumista on hyvinvoinnin kannalta parempi kuin ei mitään. Lyhytkin harjoitus tuotti aina jotakin hyvää.

Lisäksi haaste opetti lisää kehoni kuuntelemista. Kilpirauhas- ja uupumustoipilaana en pysty urheilemaan kovin rankasti ja väsyn treeneistä välillä kovastikin. Aiemmin suurimpina väsymyksen päivinä olen jättänyt harjoittelun väliin kokonaan, mutta nyt oli pakko käyttää mielikuvitusta ja muotoilla itselleen kyseiseen jaksamisen tilaan sopiva harjoitus.

Haaste päättyi heinäkuun lopussa, mutta päivittäinen joogani on yhtä välipäivää lukuunottamatta jatkunut. Tapa on siis erinomaisella alulla!

Joogahaasteen lisäksi olen osallistunut muun muassa selfdev-sektorilla laajalti tunnettuun 21 päivän valittamattomuushaasteeseen (http://www.acomplaintfreeworld.org), joka oli varsin tehokas väline omien ajatusmallien ja ääneen lausumieni asioiden tiedostamiseen. Sääntöihin kuuluu, että jos valittaa ilman, että esittää rakentavaa kehitysehdotusta, joutuu aloittamaan kolmen viikon jakson jälleen alusta. Ei haittaisi, vaikka kyseisen haasteen tekisi joskus uusiksikin… Olen myös haastanut itseni olemaan puoli vuotta ilman sokeria (tässä saldo). Molempia voin suositella lämpimästi!

Olennaisinta haasteeseen ryhtymisessä mielestäni on, että muotoilet haasteen itsellesi ja elämääsi sopivaksi: niin että se todella kannustaa ja motivoi juuri sinua, mutta ei vaadi noutamaan kuuta taivaalta jokaikinen päivä. Aseta säännöt, jotka haastavat jossain määrin venyttämään rajojasi ja muuttamaan tähänastisia tapojasi, mutta älä ruoski itseäsi mahdottomuuksiin (paitsi tietysti jos mahdottomuudet motivoivat sinua eniten!). Paras haaste palvelee itsesi kehittämistä, eikä aiheuta ylimääräistä ahdistusta.

Mihin sinä voisit haastaa itsesi seuraavaksi?

Kun haluat kokeilla, miten monella tapaa päivittäinen kirjoittaminen edistää henkistä hyvinvointiasi, kannattaa tutustua kahden viikon kirjoittamishaasteeseen, joka alkaa 1.9.2014. Ilmoittautuminen on jo käynnissä! 

 

Joogahaasteesta voit puolestaan lukea lisää täältä: Yogobe. Vinkki: kampanjakoodilla JOOGA pääset kokeilemaan Yogobea 10 päivää ilmaiseksi! Palvelusta löytyy kymmeniä suomenkielisiä joogaharjoitusvideoita, joista olen ainakin itse tykännyt kovasti. 

(Kuvat: Matti Lahtinen)

Paras tie hyvinvointiin

Nousin äsken joogamatolta erittäin autuaana. Mieleeni nousi ajatus, että kaikkien maailman ihmisten pitäisi harrastaa joogaa, siitä tulee vain niin tajuttoman siisti fiilis.

Sitten hoksasin, että sama ajatus minulle saattaisi kyllä tulla reippaan metsälenkin tai onnistuneen ratsastuksenkin jälkeen. Ja siinä kohtaa tajusin laajentaa ajatteluani.

Aloin pohtia, että kunpa kaikilla ihmisillä olisi Oma Juttunsa, joka saa aikaan sekä henkisesti että fyysisesti hyvän olon. Oli se sitten juoksu, jumppa, pesäpallo tai puutarhanhoito – pääasia että on jotain, joka saa ihmisen liikkeelle mieluummin kuin makaamaan sohvalla oluen kanssa.

Parhaimmillaan se juttu on jotain, jota ei ”pitäisi” tehdä, vaan jota SAA tehdä. Jossa olennaisinta ei ole se, miltä tekeminen näyttää tai millaisia tuloksia saa aikaan verrattuna muihin tai edes omiin aiempiin tuloksiin viime viikolla. Olennaisinta on yksinkertaisesti se, että keho pääsee liikkeelle, tekeminen tuo ihmisen tähän hetkeen ja koko touhu tuntuu nautinnolliselta juuri sellaisena kuin se tänään on, niin että sydän suorastaan laulaa aarioita.

Ei ole väliä, vaikkei juoksu ei tänään kulkisikaan ihan niin hyvin kuin toissapäivänä, tai vaikka lyönti olisi hivenen hakusessa, pääasia että saa nauttia omasta jutustaan. Hyväksyä itsensä sen parissa sellaisena kuin tänään on, ilman arviointia ja turhautumista. Tulla tutuksi kehonsa ja mielensä kanssa, ja huomata, mistä hyvinvointi syntyy.

Kun tuntuma omaan hyvään oloon alkaa löytyä (oli reitti siihen mikä tahansa), ihminen alkaa usein kuin huomaamattaan muuttaa elintapojaan paremmaksi. Kun mieli on kirkas ja ihminen on läsnä kehossaan, hän alkaa väistämättä haluta itselleen enemmän hyvää. Sen jälkeen onkin huomattavasti helpompi tehdä hyviä, terveyttä edistäviä valintoja vaikkapa ruokakaupassa. Ravintohifistelystä ei tarvitse tulla itse tarkoitus tai tavoite, mutta sitä vain alkaa kuunnella huolellisemmin, mitä oma keho milloinkin haluaa ja tarvitsee.

Kun viitisen vuotta sitten aloin joogata, oivalsin nopeasti, miten selkeältä ja rauhalliselta mieli tuntuu harjoituksen aikana ja sen jälkeen. Samoihin aikoihin aloin vähän niin kuin itsestään vähentää alkoholinkäyttöäni. Ei enää huvittanut sekoittaa päätä tai kehoa, kun huomasin, miten hyvältä olo tuntuukaan ilman ylimääräisiä myrkkyjä. Sen jälkeen en ole juurikaan nauttinut paria lasia enempää per ilta. Viime vuonna taisin olla humalassa kerran. En kerro tätä minään ihanteena, vaan yksinkertaisena seurauksena siitä, että kun huomio siirtyy siihen mitä haluaa ja mikä tuntuu hyvältä, muut asiat jäävät pois kuin itsestään.

Moni pohtii, mikä olisi ”tehokkain” tapa saada itsensä kuntoon tai terveeksi, polttaa rasvaa tai vähentää stressiä. Uskon, että tehokkain tapa on Se Oma Juttu, joka on Sinusta niin mielettömän mukavaa, että sitä tulee tehtyä jatkuvasti sen itsensä, ei lopputuloksen vuoksi. Sitä haluaa myös pitää itsensä kunnossa, jotta saa nauttia kaikesta hauskuudesta mahdollisimman pitkään 🙂

21 päivän tehopuhdistus

Olen tälläkin viikolla saanut useita kertoja todeta, että kun muistaa pyytää ja sen jälkeen luottaa, niin myös saa. Tänään kuulin voittaneeni huomenna alkavan Satu Tuomelan 21 päivää kestävän Detox Away -verkkokurssin. Kurssi keskittyy elimistöä ja samalla toki myös mieltä puhdistavaan joogaan ja ruokavalioon.

Olen kuullut Sadusta paljon huippuhyvää, mutta välimatkan takia en ole vielä onnistunut pääsemään hänen joogatunneilleen. Niinpä olinkin tosi iloinen voitosta! Luvassa on varmasti paljon uutta ja mielenkiintoista.

Oikeastaan innostuin niin paljon, että päätin lisätä detox-ohjelmaan muutakin. Elämässäni on toki ollut jo pitkään menossa monenlaista detoxia: ajatusmallien jatkuva remontti parempaan suuntaan, sokerin syönnin lopettaminen, kodin raivaus ja kaikesta sellaisesta irtautuminen, joka ei enää tunnu oikealta. Nyt haluan kuitenkin tehdä tästä ajasta erityisen puhdistavan ajanjakson.

Teen sen silti lempeästi. Kurikuuria tästä ei tule, sillä ”Meditoin joka aamu kuudelta puolitoista tuntia” -tyyppisten sääntöjen aika elämässäni on ohi. Tiukkojen tavoitteiden sijaan asetan itselleni mieluummin huomiota ohjaavia intentioita. Kolmen Detox Away -viikon aikana aion keskittyä seuraaviin teemoihin:

• Jooga: Saan uusia virikkeitä kotiharjoitteluun ja opin entistä paremmin tekemään juuri minulle kullakin hetkellä sopivimman harjoituksen. Uskallan myös harjoitella enemmän – välillä oma joogaharjoitukseni on turhan helppoa varmistelua, jossa keskityn tekemään sitä, mitä jo osaan. Nyt opin oppimaan lisää 🙂
• Ruokavalio: Saan uutta tietoa elimistön puhdistamisesta sekä inspiraatiota uusiin detox-ruokiin. Kokeilen kokonaan uusia ruoka-aineita ja reseptejä.
• Meditaatio & theta healing: Pyrin meditoimaan päivittäin. Theta healingin avulla puhdistan itseäni rajoittavista ajatusmalleista ja negatiivisista energioista.
• Intuitiivinen kirjoittaminen: Jatkan kirjoittamisen avulla erilaisten tunteiden kohtaamista, mieleni selkeyttämistä ja yhteyksien avaamista.
• Kodin raivaus: Saan puoli vuotta sitten alkaneen raivausprosessin etenemään, ehkämelkeinjopa loppuun asti. Raivauslistalla ei nimittäin ole enää monta kohtaa!

Samalla kun prosessoin mielessäni näitä aikomuksia, askartelin ihanan rauhallisen kotisunnuntain ohjelmana itselleni pienen muistutuksen jääkaapin oveen.

Palataan asiaan kolmen viikon päästä ja katsotaan, miten puhdas olo silloin onkaan 🙂

Ei tää ny niin vakavaa ole – epäjoogin mietteitä metsästä

Kesäaamujen kunniaksi olen käynyt tekemässä pieniä joogaharjoituksia metsässä. Ympäristö tuo harjoitukseen ihanan lisän – maadoittuminen, metsän tuoksu, luonnon rauhoittavat äänet. (Jos jooga on sinun juttusi, suosittelen lämpimästi kokeilemaan.)

Eräänä aamuna keksin, että haluan metsäjoogasta muistoksi muutaman kuvan. Nappasin puhelimen/kameran mukaan ja mietin, saisinko omin kätösin taltioitua edes jonkun joogaa muistuttavan otoksen.

Tähtäily ja tsuumailu kesti yllättävän pitkään, enkä meinannut millään päästä kuvausvaiheesta varsinaiseen harjoitukseen asti. Mieleeni iski kauhea ajatus: KAMALAN pinnallista keskittyä ”oikean” harjoituksen sijasta valokuvaukseen! Miettiä nyt, miltä kuvassa näytän, tai miten maisemat asettuvat taustalle. Tai ylipäätään haluta tilanteesta kuvia. Epäolennaista! Epäjoogimaista! Epähenkistä! Kuulin Suuren Joogayhteisön huokailevan jossain taustalla, taisivat pyöritellä silmiäänkin.

Siinä hetken aikaa märehdittyäni aloin kuitenkin miettiä asiaa uudelta kantilta, useammaltakin.

Jotta kuvista tuli edes etäisesti kelvollisia, sain käyttää valtavasti mielikuvitusta, mitä teen ja mistä kulmasta kuvaan. Valokuvauksen tuoma haaste toi asanoihin aivan uusia ulottuvuuksia.

Sain venyttää tasapainoaistini äärimmilleen, jotta onnistuin samaan aikaan pitämään itseni pystyssä epätasaisessa sammalikossa JA sihtaamaan kameran oikeaan suuntaan JA painamaan laukaisunäppäintä. Session jälkeen tunsin sen myös jaloissani, että olin tehnyt töitä ihan eri tavalla kuin tavallisesti.

Mikä parasta: koko kuvakikkailu oli itse asiassa älyttömän hauskaa, nauroin vähän väliä 🙂 Muistin, mitä suosikkijoogaopettajani Paula Kiuru (OmYoga-koulu) sanoi muutama viikko sitten tunnin lomassa: Asenne on tärkeämpää kuin asento. Ehkä Paula ei tarkoittanut AIVAN tätä, mutta joka tapauksessa olin kotiin palatessani tolkuttoman hyvällä tuulella.

Tarinan opetus: Jos ei suhtautuisikaan itseensä ja tekemisiinsä ihan niin orjallisesti… Kaiken ei tarvitse olla ”oikein”. Ei tää ny NIIN vakavaa ole. Ei jooga eikä elämä.

Don’t put your workout in a box

Sunnuntai-ilta keskellä viidakkoa, parikymmentä ihmistä tummanpunasävyisessä temppelimäisessä katoksessa. Hyttyset on jätetty ulkopuolelle tiiviillä verkolla. Sama verkko tuntuu pitävän tunnelman sisäpuolellaan, yksikään värähdys energiaa ei karkaa tilasta. Luvassa on sunnuntai-illan erikoismeditaatio: Ecstatic dance.

Kuvailin aiemmin, että irtiottomatkani voisi tiivistää kahteen tavoitteeseen: pysähtyminen ja heittäytyminen. Ecstatic dance antoi loistavan tilaisuuden heittäytyä vapaasti liikkumalla ja samalla välittämättä… no, kutakuinkin mistään mitään.

Suljimme silmämme ja keskityimme tunnustelemaan omaa oloamme. Musiikin alkaessa tehtävänä oli alkaa liikkua siihen suuntaan ja sillä tavalla kuin keho halusi. Välillä saimme ohjeita kiinnittää huomiomme tiettyyn kehon osaan, vaikkapa jalkateriin, polviin tai käsiin, ja tuo osa kehoa sai johtaa liikettä. Musiikki oli intensiivistä ja voimakasta.

Kokemus oli hyvin erityinen. Jokainen oli omassa maailmassaan, ja energian määrä oli käsittämätön. Aivan kuin olisimme yökerhossa, jossa egot jätetty narikkaan, kukaan ei yritä tehdä vaikutusta keneenkään ja jokainen keskittyy bileilemään itsekseen kuin viimeistä päivää. Lopputuloksena oli keskittymistä, hikeä, raukeutta ja onnellisuutta peräti kahden tunnin ajan, joskin se tuntui korkeintaan puolelta tunnilta. (Kuvailin jälkikäteen olotilaa, että tuntui kuin olisi juossut maratonin ja harrastanut seksiä samaan aikaan. Ei sikäli että tietäisin – en ole koskaan juossut maratonia… :))

Ecstatic dance oli ainutlaatuinen henkinen harjoitus. Vapaa liikkuminen on tehokas tapa poistaa negatiivisia tunnetiloja kehosta ja mielestä. En myöskään muista aiemmin kokeneeni mitään, joka antaisi niin täyden mahdollisuuden kiinnittää huomion sataprosenttisesti sisäänpäin. Huomasin, että olen lähes aina tottunut jossain määrin seuraamaan ympäristöäni ja peilaamaan itseäni sen kautta. Mutta nyt heiluin, hytkyin ja vapisin minne sattuu, miten sattuu. Hiukset sojottivat kaikkiin ilmansuuntiin ja hiki lensi. Tolkuttoman hauskaa 🙂

Ecstatic dance vahvisti jo aiemmin matkan aikana tekemääni oivallusta, jota olen jo alkanut hyödyntää fyysisessä harjoittelussa. Ymmärsin entistäkin selkeämmin, että tyypillisesti liikuntaharjoituksemme ja -harrastuksemme perustuvat johonkin ulkoiseen tekijään: teemme konseptin mukaisia Bodypump-treenejä, noudatamme personal trainerin laatimaa kuntosaliohjelmaa tai harjoittelemme lajiamme valmentajan ohjeiden mukaan, usein vieläpä kilpailusääntöjä noudattaen. Meillä on mielessämme (todennäköisesti jonkun muun määrittelemä) mielikuva siitä, millainen on ihanteellinen treeni.

Kaiken lisäksi jos todellisuus ei jonain päivänä vastaakaan ihannekuvaa, saatamme tuntea itsemme huonoksi treenaajaksi. Minä ainakin olen joskus tuntenut ahdistusta siitä, että salitreeni on jäänyt ohjelmaan verrattuna ”vajaaksi” tai että kotiharjoitukseni joogamatolla ei ole ollut samanlainen kuin 90 minuuttia kestävä joogatunti opettajan alaisuudessa. Asanat eivät ole seuranneet toistaan oppikirjojen mukaisesti, enkä ole aina jaksanut pysyä niissä mielestäni riittävän pitkään (mitä ”riittävä” ikinä tarkoittaakaan…).

Mutta voisiko olla niin, että joskus oma keho kertoisikin parhaiten, millainen harjoitus tänään on hyväksi? Mitä jos päästäisi irti ihanteellisen harjoituksen mielikuvasta, kuuntelisi kehoaan ja antaisi kroppansa liikkua juuri siihen suuntaan ja sillä tahdilla kuin se haluaa? (Urheilussa lajitaitojen kehittäminen vaatii toki jollakin tavalla säädeltyä harjoittelua, mutta puhun nyt liikkumisesta, jonka tavoitteena on yksinomaan hyvä fyysinen ja henkinen kunto, ei jonkin normin mukainen suoritus.)

Kuten eräs joogaopettaja neuvoi: ”Don’t put your yoga practice in a box. It can be anything, it doesn’t even have to happen on the mat.”

Tuo ohje täydensi mukavasti oivallustani. Nyt minulla on lupa hahmottaa onnistunut harjoitus entistä laajemmin. Hassua sinänsä, että ratsastuksessa minulle on itsestään selvää, että treeni etenee yleensä kelloa tai toistomääriä seuraamatta, hevosta kuunnellen ja tunnustellen. Omassa treenissä sama filosofia on vaatinut vähän pidemmän aikaa toteutuakseen, mutta parempi myöhään ja niin edelleen… Nyt en ota enää treenin lähtökohdaksi opettajan vetämää tuntia tai muuta ulkoista mallia. Onnistunut salitreeni voi kestää vaikka vain vartin. Joogaharjoitus voi yhtenä päivänä olla kymmenen minuuttia aurinkotervehdyksiä, toisena tunti voimaa ja tasapainoa, ja kolmantena parikymmentä minuuttia yin joogan pitkiä venytyksiä päivän päätteeksi. Viihdyn matolla niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja yhdistelen mukaan pilateksesta ja syvävenyttelystä oppimaani.

Treenin jälkeen voin olla tyytyväinen siihen, että olen ylipäätään liikkunut, vieläpä kehoani kuunnellen. Ei tarvitsekaan tuntea tuskaa siitä, että olen harjoitellut ”väärin” tai ”huonosti”. Kun raamit väljenevät, myös kynnys liikkumiseen alenee – ja mikä tahansa liike on plussaa paikalla istumiseen verrattuna.

Lisää aiheesta postauksessa Oma keho on mainio personal trainer

Tartuitko jälleen puhelimeesi? Monesko kerta tänään?

Kun sisäinen ääni kysyy, onkohan kaveri soittanut, kaivan puhelimen taskusta noin sekunnissa.

Kun mieleeni muodostuu mielikuva kaapissa odottavasta suklaasta, suunnistan keittiöön vieläkin nopeammin.

Kun Facebook piippaa viestiä, siihen on reagoitava HETI.

Ihmisen mieli tuntuu välillä liukkaalta kuin saippua. Juuri kun on saamaisillaan otteen ajatuksistaan, mieli on aaltoillut asiasta kukkaruukkuun ja eteenpäin lumiukkoon sekunnin osissa. Ajatuksissa ei sinänsä välttämättä ole mitään pahaa, mutta tavallisesti ne saavat meissä aikaan yhtä sun toista: tunnetiloja ja toimintaa.

Kiireen tunne, stressi ja keskittymisvaikeudet voivat syntyä muun muassa siitä, että tuntee tarvetta reagoida erilaisiin ärsykkeisiin välittömästi. Kehosi ja mielesi ovat oppineet elämäsi aikana liudan automaattisia reaktioita ajatuksiin ja aistihavaintoihin.

Kun ärsykkeitä on paljon eikä niistä seuraavaa toimintaa osaa tai ymmärrä kontrolloida, elämä muuttuu loikkimiseksi asiasta apinaan. Mielesi hallitsee sinua.

Opetellessani itse hidastamista olen huomannut, kuinka paljon turhaa automaattista touhuamista elämäni sisältää. Pelottavan paljon.

Tärkeä oivalluksen hetki oli kun tunnistin, miten reaktiorytmini vaihtelee eri tilanteissa. Taannoin eräällä joogalomalla ensimmäisten joogatuntien jälkeen tunsin käyväni puolet hitaammalla vaihteella kuin tavallisesti. Olin ratkaisevasti enemmän tietoinen liikkeistäni ja harkitsen tekemisiäni aiempaa tarkemmin. Nautin tyyneyden tunteesta.

Entä sitten, kun loman aikana tarkistin kerran viikossa sähköpostit ja tein hetken aikaa töitä? Palasin sujuvasti riprap-ripeään työmoodiini. Mieli siirtyi saman tien saippua-asteelle ja keho yritti juosta perässä, huokaus.

Ymmärsin, että työmoodini kaipasi ki-pe-äs-ti tarkistamista, sillä se ei ollut enää minulle terveellinen.

Tajuttomaksi vihannekseksi ei tietenkään ole tavoitteena muuttua. Joskus tarvitaan nopeitakin liikkeitä. Mutta reaktioidensa määrästä ja vauhdista on hyvä olla tietoinen. Sen jälkeen rytmiä on mahdollista muuttaa, jos se on tarkoituksenmukaista. Asioita voi tehdä tehokkaasti ilman hätäilyn tunnetta. Ehkä jopa tehokkaammin.

Sittemmin olen alkanut tietoisesti harjoitella reagoimattomuutta. Fiilistelen, miltä tuntuu olla kaivamatta puhelinta esiin joka kerta, kun tulee mieleeni tarkistaa viestit. Kun mieleni yrittää saada minut liikkeelle, istun hetken paikallani ja hengitän, ennen kuin toimin – jos toimin. Opettelen toimimaan omasta päätöksestäni enkä ulkoisen ärsykkeen pakottamana.

Harkinta-aika antaa myös lisää mahdollisuuksia hyvien päätösten tekemiseen. Huonoja useimmat meistä osaavat tehdä ilmankin…

Rauhallisempi ja tietoisempi reaktiorytmi auttaa palauttamaan paitsi levollisuuden, myös oman voiman. Et ole enää mielesi juoksupoika.

Tervetuloa hidastamaan rytmiäsi kanssani Melko lempeään joogahaasteeseen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on ma 22.2. Saat tehdä harjoitukset kotona ihan omassa tahdissasi. Tule mukaan!

Kuvat: depositphotos.com

Venytä rajojasi lempeästi

Olen rakastunut. Ainakin olen tilapäisessä innostuksen huumassa, koska elämä toi eteeni Sen Oikean, jota tällä hetkellä tarvitsen: yin joogan.

Jos matkani tavoitteet tiivistäisi kahteen sanaan, sanat voisivat olla pysähtyminen ja heittäytyminen. Nyt makaan joogamatolla ja annan selkärankani kiertyä kaikkiin ilmansuuntiin. Olen vain. Samaan aikaan kuuntelen opettajaa, joka muistuttaa, että joogan, meditaation ja kaikkien henkisten harjoitusten perusta on pysähtyminen.

Yin jooga on hyvin rauhallista, lempeä joogaa, jossa useimmat asanat ovat passiivisia ja niihin jäädään olemaan pitkäksi aikaa, tällä tunnilla yleensä vähintään viideksi minuutiksi. Matkan alkuvaiheessa kehoni on tuntunut lukkiutuneelta ja kankealta, ja vastaavasti mieleni on ollut levoton. Olen siis yin jooga -tunnilla täsmälleen oikeassa paikassa.

Pysähtymisen lisäksi meitä muistutetaan jatkuvasti, miten tärkeää on tunnistaa rajansa. Pitkissä venytyksissä alku ei yleensä tunnu juuri miltään, mutta muutaman minuutin kuluttua tuntuu jo enemmän kuin on tarpeen. Ensimmäisellä tunnilla loikkasin sujuvasti ansaan. Ahnehdin liian paljon, ja viidestä minuutista tuli kärsimystä.

Rakkaussuhteemme alussa oli muitakin ryppyjä: kehon lisäksi mielikin taisteli vastaan. Viisi minuuttia paikallaan on pitkä aika. Halusin vilkuilla kelloa. Halusin jo mennä lounaalle – ja siitäkös mieleni innostui. Mitähän sitä tänään söisi? Eilinen salaatti oli aika hyvää. Menisinköhän lounaan jälkeen ottamaan aurinkoa? Kunnes taas opettajan ääni palautti minut tähän hetkeen: ”Älä lähde tulkitsemaan tuntemuksiasi tai kehittämään ajatuksistasi tarinoita. Havainnoit vain, miltä asento tuntuu. Opettelet olemaan siinä hetken sen jälkeenkin, kun se alkaa tuntua epämukavalta.”

Venytyksen ja sen aikaansaamaan fyysisen epämukavuuden yhdistyminen lievään (hah :)) henkiseen levottomuuteen ei ole yksinkertainen yhdistelmä. Minun on (ollut) selvästi helpompi rikkoa rajojani väkisin puristaen. Muun muassa salilla olen tosi pätevä itseni piiskaamisessa. Sisäinen ääneni sanoo sujuvasti että perkele, vielä yksi toisto, vielä vähän lisää rautaa, ja niin runnon kroppani läpi keskivertoa hankalammasta tilasta.

Sen sijaan lievän epämukavuuden hyväksyminen tyynesti ja kärsivällisesti tuntuu nyt tosi… epämukavalta.

Kuitenkin noin neljännellä tunnilla ilahdun. Jotain on tapahtunut mielessäni. Lähden venytyksiin aiempaa rauhallisemmin, ja kun lihas alkaa kevyesti kiristyä, pysähdyn. Olen alkanut tunnistaa ja tunnustaa (kaksi tärkeää askelta) sen hiuksenhienon alueen, jossa haastan itseäni hieman mutta jossa minun on vielä hyvä olla.

Villi ajatus: Ehkä tätä samaa lempeyttä itseään kohtaan voisi soveltaa muuallakin. Esimerkiksi elämässä!

Opettaja muistuttaa, että paras joogaharjoitus ei ole se, jossa tehdään edistyneimmät asanat muodikkaimmalla joogamatolla. Tärkeintä ei ole se, miltä asento näyttää, vaan se, miltä se tuntuu ja mitä se saa aikaan. Onnistuneessa harjoituksessa mieli on mukana.

Kun olen ollut Sanctuaryssa reilun viikon, ohjelmaa muutetaan ja yin jooga poistuu lukujärjestyksestä. Ehdin olla pettynyt vain hetken, sillä nopeasti oivallan, että kehoni ja mieleni ovat nyt valmiita muihinkin harjoituksiin. Yin jooga antoi minulle jo tärkeimmän oppituntinsa.

 

Oma keho on mainio personal trainer

Retriittikohteessani järjestetään kolme ohjattua joogaa ja yksi pilates päivittäin – minun paratiisini siis. Suorastaan niin paratiisi, että etukäteen muistutin itseäni, että tämän ei ole tarkoitus mennä suorittamiseksi… Ja heti ensimmäisenä päivänä jouduin kiivaaseen keskusteluun sisäisen suorittajani kanssa.

Iltapäivällä huomasin nimittäin, että jos heti lähtisin liikkeelle, ehtisin vielä päivän viimeiselle joogatunnille.

Koska ajattelin, että ehtisin vielä tunnille, aloin heti tuntea itseäni häviäjäksi, jos en menisikään.

(Sisäisen suorittajani supermiellyttäviin periaatteisiin kuului – käytän tarkoituksella imperfektiä – se, että kaikki, mikä on TEORIASSA mahdollista, täytyy myös käytännössä tehdä. Sen logiikalla aina, jos jätin jotakin väliin ilman todella hyvää syytä, olin laiska ja saamaton. Olin edellisinä kahtena päivänä matkustanut yhteensä 33 tuntia ja nukkunut lentokoneessa kolmisen tuntia, mutta se ei tietenkään ollut ”todella hyvä syy”. Todella hyväksi syyksi laskettiin korkeintaan töiden tekeminen, jossain toisessa paikassa oleminen tai ehkäpä omat hautajaiset.)

Lopulta kysyin itseltäni, mitä kehoni oikeastaan sillä hetkellä halusi. Vastaus oli nopea: RUOKAA.

Olen muun ylisuorittamisen ohella onnistunut myös urheilemaan itseni ylikuntoon. Jos jotakin olen kokemuksestani oppinut niin sen, että oma keho on yksi parhaita personal trainereita. Sitä vain täytyy a) osata ja b) muistaa kuunnella. Vaikka seuraisit jotakin valmennusohjelmaa tai vilkuilisit kuntosalin jumppalukkaria, sen ei kannata antaa vääränlaista tunnetta siitä, mitä sinun ”pitäisi” tehdä – varsinkin jos kyse ei ole ammattilaistason urheilusta.

Laadukas valmennusohjelma on loistokeksintö. Se antaa tukea, innostusta ja tietoa siitä, mitä hyvä harjoittelu on ja miten saadaan kehitystä aikaan. Oma tietämys tehokkaiden treenien suunnitteluun riittää vain harvalla.

Treeniohjelma on kuitenkin yhdenlainen ideaali, ja elämä ei aina mene niin kuin ohjelman kirjaimellisen noudattamisen näkökulmasta olisi ihanteellisinta. Ohjelma antaa periaatteet harjoittelun rytmittämiseen, mutta vastuu sen toteuttamisesta on liikunnan harrastajalla itsellään.

Mielestäni paras treenirytmi muotoutuu käytännön elämässä siten, että mahdollinen paperille kirjattu suunnitelma saa jonkin verran elää omien tuntemusten mukaan. Tuntemuksilla en tarkoita ”Tänään kehoni haluaisi neljättä päivää peräkkäin pizzan, leffan ja kaljaa” -tyyppisiä ajatuksia. Tarkoitan sitä, että jos kroppa on aiemmista treeneistä totaalisen väsynyt tai jumissa, kannattaa ehkä tehdä raskaimman mahdollisen treenin sijaan kevyempi tai vaihtaa se kehonhuoltoon tai kävelyyn – oli paperiin kirjattu mitä tahansa. Joskus se voi tarkoittaa ylimääräistä lepopäivää ohjelmaan merkityn lisäksi, joskus useampiakin. Kun valitsee itsensä kuuntelemisen ja hyväksyy mahdolliset suunnitelman muutokset kehon viestien mukaan, syntyy myös vähemmän oletuksia ja sitä kautta vähemmän pettymyksiä ja itsensä syyllistämistä.

Kehittyminen vaatii toki sitä, että vähän väliä on hyvä venytellä mukavuusalueensa rajoja. Se on kuitenkin eri asia kuin jatkuva äärirajoilla tekeminen.

Jos tuijottaa kelloa, kalenteria tai treeniohjelmaa, ei samaan aikaan voi tunnustella, millainen oma energiataso sillä hetkellä on. Kun siirtää huomion kehoonsa, saa valtavasti tietoa siitä, miten juuri tänään kannattaa liikkua. (Uskon, että myös laiskimman sohvaperunan kroppa oikeasti pyytää liikuntaa, mutta peruna vain kuuntelee mieluummin sohvansa kutsuhuutoa!)

Ensimmäisenä päiväni täällä menin joogatunnin sijaan syömään salaattia ja smoothien. Kehoni sanoi kiitos.