Älä sure säröjäsi – ne tekevät sinusta täydellisen

Minulla oli pitkään tunne, että minusta puuttuu jotakin. Jokin ominaisuus, taito tai saavutus, joka auttaisi minua menestymään niin hyvin kuin mahdollista. Näin ympärilläni muita, joissa tuntui olevan ”kaikki” – mitä se ikinä tarkoittikin.

Vuosien pohdinnan mieleeni juolahti ajatus, että mitä jos elämä onkin niin taitavasti järjestetty, että minussa nimenomaan kuuluu olla puuttumisen tunne. Että juuri se tunne tekeekin minusta sen, mitä minun kuuluu olla. Että keskeneräisyys ja puutteellisuus ovat osa täydellisyyttä – mitä täydellisyys ikinä tarkoittaakin.

Samalla suhtautumiseni itseäni kohtaan muuttui. Vuosia olin selitellyt itselleni, että olen riittävä ja arvokas puutteistani huolimatta. Nyt tunne kääntyi toiselle tolalle. Aloin tuntea, että olenkin riittävä ja täydellinen juuri puutteideni ansiosta.

Mitä jos ei olisikaan pelkästään ok ja hyväksyttävää olla keskeneräinen? Mitä jos epätäydellisyys nimenomaan olisikin Se Juttu? Mitä jos aitoudesta ja inhimillisyydestä tulisikin suurempi hitti kuin kauniin kiiltäväksi hiotusta ulkokuoresta?

Mitä jos aitoudesta ja inhimillisyydestä tulisikin suurempi hitti kuin kauniin kiiltäväksi hiotusta ulkokuoresta?

Jokainen voisi tunnustaa, että kyllä, minulla on joskus poskessa finni ja välillä kiukustun tyhmistä asioista. Se ei tarkoita, että voisi luvan kanssa olla toisille ilkeä, vaan mieluummin sitä, että ymmärrettäisiin haavoittuvuutta, epävarmuutta ja erilaisuutta – sekä itsessä että toisissa. Ymmärrettäisiin niitä tunteita, jotka yleensä aiheuttavat toisille kiukustumisen. Kun piilotetut ja hävetyt heikkoudet pääsisivät rauhassa esiin, ei tarvitsisi käyttää energiaa ulkokuoren rakentamiseen ja kannattelemiseen.

Japanilaisilla on periaate nimeltä wabi sabi. Se tarkoittaa kauneuden ja arvon näkemistä keskeneräisyydessä ja kuluneisuudessa: siellä, missä on säröjä ja epätäydellisyyksiä. Wabi sabin mukaan juuri kolhu tai naarmu, joka perinteisesti nähtäisiin maljakossa virheenä, tekeekin siitä kauniin ja ainutlaatuisen. Samaa periaatetta voi soveltaa vaikkapa sisustukseen, parisuhteeseen – ja itseensä.

Uusi tunne tuntui niin merkittävältä, että halusin muistaa sen aina. Niinpä otin tatuoinnin, jossa sydämen keskeltä puuttuvat kokonaan loistokkaat värit. Sen sijaan, että huomaisin jonkin puuttuvan, näenkin kuun. Se kuvastaa samalla sitä, että pimeätkin puolet saavat tulla esiin ja näyttää kauniilta. Jokaisella meillä on omamme.

Pääkuva: Depositphotos.com
Tatuointi: Toni Kosketus / Tattoo Shop Ink Pistols, Tampere

Näin selvisin uupumuksesta

Kolme vuotta sitten huomasin olevani uupunut.

Minulle se tarkoitti tavanomaista syvempää väsymystä ja kroonista stressitilaa, ylikierroksilla käymisen tunnetta, jossa tavanomaiset rutiinit ja velvollisuudet aiheuttivat suunnatonta ahdistusta. Diagnoosi on omani.

Nyt minusta alkaa vähitellen tuntua siltä, että uupumus on voitettu. Mieli tuntui jo vuosi sitten aiempaa virkeämmältä, lopulta kehokin tuntuu seuranneen perässä.

Millaisia vaiheita kolmeen vuoteen on mahtunut? Sen olen ainakin oppinut, että uupumuksesta toipuminen on prosessi, johon mahtuu monenlaisia vaiheita, edistystä ja takaiskuja.

1. Havahtumisen hetki. Joskus tarvitaan pysäyttävä tapahtuma, joka saa ihmisen huomaamaan tilanteensa. Viesti voi tulla ulkoapäin tai ihmisen sisältä; se voi olla esimerkiksi tapaturma, sairaus, riita tai ero. Itselleni se oli yksi paniikkikohtaus. Olennaisinta on tunnustaa tilanne ja ymmärtää, että samalla tiellä jatkaminen on mahdotonta. Tarvitaan päätös laittaa oma hyvinvointinsa etusijalle.

2. Avun pyytäminen ja delegointi. Alkumetreillä tärkeää on akuutin kuorman purkaminen, jotta taakkaa ei ainakaan kerry enää enempää ja jotta voi alkaa levätä enemmän. Kaikkea ei voi tehdä itse, ainakin minun oli pakko opetella pyytämään apua. Samalla on ehkä tilaisuus tunnustaa toisillekin se, missä on menossa, ja puhua tilanteestaan ääneen muille.

3. Luopuminen. Yleensä uupuneen elämässä on jotakin liikaa. Töitä, harrastuksia, kotitöitä, raskaita ihmissuhteita, lasten tai vanhempien hoitamista, suunnitelmia, menoja kalenterissa. Jostain on opeteltava vähentämään, ja jotta toipuminen pääsee liikkeelle, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian. Jos vielä ajattelet, että et voi luopua mistään, koska sinua tarvitaan kaikkialla, olet kohta entistä syvemmällä suossa – ja sitten et ole tekemässä enää mitään. Kyseenalaista omat ajatuksesi, että et voisi luopua jostakin tai jättää jotakin väliin.

4. Elämäntapojen muuttaminen toipumista tukevaksi. Uupumus on vahva viesti siitä, että elimistösi ei voi hyvin. Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota unen laatuun ja määrään, seuraavaksi ravinteikkaaseen ruokaan ja säännölliseen ruokailurytmiin, sitten kehoa kuuntelevaan liikuntaan. Elimistölle stressiä voivat tuottaa yhtä lailla liian rankka treeni kuin myös liikkumattomuus. Yhdelle muutos voi siis tarkoittaa tahdin hiljentämistä ja määrän vähentämistä, toiselle taas lempeän liikunnan aloittamista vaikkapa muutamalla metsäkävelyllä viikossa. Itse jouduin luopumaan salitreenistä, joten keskityin kävelylenkkeihin ja joogaan. Vasta muutama päivä sitten kävin ensimmäistä kertaa salilla uupumuksen jälkeen.

5. Syvällinen itsetutkiskelu. Kun akuutti hätä on hoidettu ja toipuminen on jossain määrin alkanut, on hyvä alkaa tarkastella sisintään. Se voi tapahtua ystävien kanssa keskustelemalla, terapiassa, kirjoittamalla. Itse kirjoitin muistikirjakaupalla ja pohdin, mitä ovat olleet uupumukseen johtaneet ajatus- ja toimintamallit. Mikä elämässäni ja toiminnassani saa minut uupuneeksi? Miksi toimin niin? Mikä minulle on elämässä tärkeintä? Millaisten arvojen mukaan olen todellisuudessa elänyt? Omalla kohdallani ongelma löytyi jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta. Uskoin, että aina pitää olla hyödyllinen. Uskoin, että vasta saavutusteni myötä olen tarpeeksi.

6. Uusien uskomusten opettelu. Kun uupumuksen ydinsyy on paikallistettu, voit alkaa pohtia, millaisten uskomusten mukaan haluaisit alkaa elää tästä eteenpäin. Millaiset uskomukset tukisivat toipumistasi? ”Minulla on lupa levätä.” ”Olen riittävän hyvä tässä ja tällaisena kuin olen.” Mikä onkaan se sinulle tärkeä uusi uskomus, muistuta itseäsi siitä usein.

7. Uusien toimintamallien opettelu. Uupumusta aiheuttavat uskomukset heijastuvat usein käytännön elämässä toimintamalleina, jotka haittaavat hyvinvointia. Itselläni oli aamuisin niin kiire töiden pariin, etten ”ehtinyt” syödä aamupalaa. Tein töitä niin myöhään, että oli vaikea nukahtaa. Lepäsin niin vähän, että keho ei ehtinyt palautua rasituksista. Kolme vuotta olen nyt opetellut, miten viettää rauhallinen aamupalahetki, sulkea työsähköposti ajoissa tai jättää keskeneräinen työ odottamaan seuraavaa päivää. Usein jo onnistunkin!

8. Stressin aikaansaamien muutosten korjaaminen kehossa. Krooninen stressi vaikuttaa elimistöön monin tavoin. Suosittelen tarvittaessa käyntiä esimerkiksi funktionaalista lääketiedettä harjoittavan lääkärin luona. Itseltäni löytyi stressin jäljiltä muun muassa kilpirauhasen vajaatoiminta ja puutostiloja. Niiden asianmukainen hoito on kohentanut oloa ratkaisevasti.

9. Ylimääräisten asioiden karsiminen elämästä. Akuutissa vaiheessa asioista luopuminen tarkoitti sitä, että jätin ”vähiten pakolliset” hommat pois ja varasin hieman aikaa lepäämiselle. Myöhemmin tilan tarve ja sen luominen elämään ovat jatkuneet sitäkin radikaalimmin. Kun voimat lisääntyivät, aloitin kodin raivauksen. Tavaroista luopuminen on tuottanut valtavasti lisää energiaa. Lakkasin tekemästä lupauksia, jotka eivät tuntuneet oikeilta. Opettelin sanomaan ei. Nykyään pidän kalenterin sen verran väljänä, että sitä katsoessa olo tuntuu hyvältä. En enää haali elämääni asioita, vaan nautin tyhjästä tilasta.

10. Itsensä näkeminen uudella tavalla. Ihminen helposti määrittelee itsensä tekemistensä kautta. Ratkaisevaa toipumisessa onkin se, että opettelee hyväksymään ja arvostamaan itseään muuten kuin suorituksista ja saavutuksista käsin. Olet arvokas yksinkertaisesti siksi, että olet!

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen on käynnissä. Tule mukaan!

Kuvat: 123rf.com

Tykkää musta, niin sit mäkin tykkään musta!

Kun surffailen somessa, erityisesti Instagramissa, voin välillä vähän huonosti. Ahdistusta aiheuttaa erityisesti teinien suosima selfieiden alalaji: huulet töröllä, muikea ilme, tarkkaan harkittu kuvakulma yläviistosta. Se, jossa pyritään näyttämään mahdollisimman ihkulta. Sitten kaverit tykkää ja hihkuu, että vitsi sä oot kaunis.

Luulen tietäväni, mistä ahdistukseni johtuu.

Mietin, miltä minusta olisi tuntunut, jos reilut 20 vuotta sitten kulttuuri olisi ollut samanlainen kuin nyt. Kameroita jokaisella, nettiyhteydet jatkuvasti käytössä, lukuisat mediat klikkauksen päässä odottamassa – ja tämä kaikki yhdistettynä nuoruuden epävarmuuteen, oman kehittyvän kehon kummasteluun sekä suunnattomaan tarpeeseen tulla hyväksytyksi.

Kuinkahan monta Facebook-kaveria minulla olisi ollut? Olisiko minun selfieistäni tykätty? Olisinko uskaltanut postata sellaisia kuvia kuin olisin oikeasti halunnut, vaikkapa itsestäni ja hoitohevosestani?

Oikeassa elämässä minua kiusattiin jo ihan riittävästi. En halua tietää, millaiseksi elämä olisi muuttunut sosiaalisen median myötä silloin, kun itseluottamusta ei vielä ollut ja elämä oli yhtä lauman luomaan muottiin asettautumista. Kuinka paljon enemmän olisin yrittänyt, jotta olisin kelvannut? Millaisia töröhuuliselfieitä olisin postannut? Miltä olisi tuntunut, jos niistä ei olisi tykätty?

Nyt aistin sen, mikä monien huoliteltujen ja glitterinhohtoisten selfieiden taustalla piilee: salainen toive saada hyväksyntää ja rakkautta. Kun kuvastani tykätään, minusta tykätään. Sitten minäkin tykkään itsestäni.

Erityisesti nuorena olemme kovin riippuvaisia muiden mielipiteistä. Se, mitä lapsuus- ja nuoruusvuosina opimme muilta itsestämme, kulkee kuitenkin mukana elämässä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Ne ”totuudet”, joihin uskoen kasvamme, saattavat värittää elämää hamaan loppuun, jos ei jossain kohtaa ala tietoisesti pohtia, mitä itsestään oikeasti ajattelee – ja haluaa ajatella.

Henkisen hyvinvoinnin valmentajana olen tottunut etsimään perimmäisiä syitä erilaisten henkisten haasteiden taustalla. Usein ongelmat, jotka pinnalta vaikuttavat aivan erilaisilta, pohjautuvat samaan ydinongelmaan: arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteisiin. Pintatasolla ne voivat aiheuttaa muun muassa liikaa suorittamista, mahdottomuuksiin kasvavaa kunnianhimoa, itsensä syyttelyä, häpeän tunnetta, kiltteyttä ja kynnysmattosyndroomaa sekä omien tarpeiden, tunteiden ja unelmien hautaamista ja hylkäämistä. Jotta nämä päällimmäiset ongelmat voidaan muuttaa, täytyy ensin rakentaa taustalle uusi uskomus itsestä: olen hyvä, riittävä ja rakastettava tällaisena kuin olen.

Itsensä terveen rakastamisen ei tarvitse olla sitä, mitä perinteisesti ajatellaan negatiivissävytteisenä itserakkautena. Se ei ole toisten katsomista nenänvartta pitkin tai kuvitelmia, ettei itsessä ole minkäänlaisia vikaa. Kun ihminen rakastaa itseään terveellä tavalla, hän tuntee sekä vahvuutensa että heikkoutensa ja hyväksyy ne ilman, että kumpaakaan tarvitsee erityisesti korostaa. Hän ei vahvuuksien ansiosta nosta itseään muiden yläpuolelle, mutta ei myöskään ruoski itseään heikkouksien takia, hän ei anna puutteidensa pysäyttää itseään.

Jos keskittyy hakemaan tykkäämistä muilta, saa koko elämänsä mukautua muiden vaihteleviin toiveisiin. ”Muut” on valtava massa ihmisiä, joilla on kaikilla oma mielipiteensä asioista. Jos kelvatakseen yrittää olla sitä, mitä muut mahdollisesti haluavat sinun olevan, katoaa itse kokonaan. Siksi hyväksynnän ja arvostamisen tunne on ensin löydettävä omasta itsestä. Kun osaa arvostaa omaa ainutlaatuisuuttaan, on helpompi nähdä kauneus myös muissa.

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen on käynnissä. Tule mukaan!

Kuvat: 123rf.com