(Sisäinen) matkailu avartaa

 

Terveisiä matkalta.

Oikeastaan terveiset tulevat Prahasta, mutta ulkoiset puitteet ovat sivuseikka. Voisin yhtä hyvin olla Wienissä, Budapestissä tai Düsseldorfissa – se ei ole olennaista.

Lähes jokaisella on omanlaisensa käsitys siitä, mitä lomalla kuuluu tehdä ja millainen tapa matkustaa on oikea. Eilen minulta kysyttiin kahdesti, joko nähtävyydet on tsekattu ja missä kirkoissa, museoissa tai vastaavissa kohteissa aion käydä.

Vastaus: En missään. Omaan tapaani matkustaa ei ole (aikuisiän ja vapauden koitettua) juurikaan kuulunut turistikohteiden kiertely. Joskus matkan jälkeen päädyn raportoimaan, että en oikeastaan TEHNYT mitään kovin ihmeellistä.

Kun olen matkalla, olen pääsääntöisesti sisäisellä matkalla. Toki haluan valita viihtyisän, houkutteleva kohteen sekä fiilistellä sen maisemia ja tunnelmaa, mutta erityisen arvokasta on päästä viettämään aikaa itsensä kanssa.

Uusi ympäristö antaa minulle uudenlaisen tilaisuuden tarkastella elämääni. Se irrottaa minut tavanomaisesta, vapauttaa arkisista puuhista ja antaa mahdollisuuden tehdä ajoittaista inventaariota, kuka ja mikä olenkaan ja minne olen menossa.

 

Uusi ympäristö ja matkan tapahtumat toimivat peilinä, josta näen itseni uudessa valossa. Jokainen askel on tilaisuus kuunnella sisintäni, huomata paremmin mistä nautin ja mistä en, harjoittaa intuitiotani (”Kääntyisinkö tästä risteyksestä vasemmalle vai oikealle?”) ja kohdata tuntemuksia, jotka eivät arkielämässä nouse esiin (joku ehkä muistaa kevyesti kauhutarinanomaiset käärmekertomukset retriittireissultani). Ja tämä kaikki siksi, että voin matkan jälkeen elää entistäkin enemmän itseni näköistä elämää.

Siinä missä turistikohdebongaaja keskittyy ehkä kartoittamaan museoiden kokoelmia ja hahmottamaan historiallisia tapahtumia, sisäinen matkailija tutkiskelee uusissa puitteissa omaa historiaansa ja nykyhetkeään, jotta osaa jälleen suunnistaa eteenpäin. Hänelle matka ei ole sarja erilaisia suoritteita vaan tapa opetella elämään rennosti, mutta samaan aikaan entistäkin syvemmin.

Sisäinen matka on loistava keino syventää suhdetta paitsi itseensä, myös matkakaveriin, jos sellainen on mukana. Sisäisen matkan voikin hyvin jakaa toisen samanhenkisen kanssa. On aikaa jutella pintakuulumisia pidemmälle ja kokea yhdessä monenlaisia tunteita. Seuralainen on mukana jakamassa omia oivalluksiaan, ja keskustelut toimivat oleellisena osana molempien itsetutkiskelua. Viime vuosina olen saanut tehdä mielettömän hienoja reissuja rakkaiden ystävieni kanssa, ja ne ovat kohottaneet ystävyyssuhteita aivan uudelle tasolle. (Kiitos teille!)

Sisäinen matka tarkoittaa minulle enemmän olemista ja pysähtymistä kuin tekemistä.

Enemmän tuntemista kuin näkemistä.

Enemmän oivalluksia kuin ulkoa tulevan tiedon opiskelua.

Se ei tarkoita, että jättäisin ns. ulkoiset elämykset väliin, mutta pääpaino on muualla. Silloin maailma ei kaadu, vaikka suunniteltu retkikohde olisikin väärään aikaan remontissa. Seikkailu on alkanut jo paljon aiemmin.

Jokainen askel on tilaisuus myös yksinkertaisesti olla läsnä hetkessä ja nauttia – tämä taito ei arjessani ole ollut mitenkään itsestäänselvyys. Mutta tänään aion (jo kolmatta päivää peräkkäin) tilata toisenkin kupillisen ihmeellistä lämmintä suklaata, johon en ole kotioloissa tutustunut. Koska haluan, ja koska voin 🙂

Kohti kutsumusta: Ei yritystä vaan elämää varten

Lupasin eräässä FB-keskustelussa kirjoittaa tarinani, miten minusta tuli lifestyleyrittäjä. Nimitys ’lifestyleyrittäjä’ ei tosin tunnu minulle omimmalta, mutta ehkä se kertoo, mistä on kyse. Minulle se tarkoittaa, että työllistän itseni tekemällä asioita, joita rakastan. Yritykseni ei ole oma irrallinen yksikkönsä enkä minä ole olemassa yritystäni varten vaan yritykseni on olemassa minua varten. Sen ansiosta minä voin elää sellaista elämää kuin haluan – ei vasta exitin jälkeen, vaan nyt.

Muistan ysiluokalla kysyneeni opolta, miten voi perustaa oman yrityksen. Silloin taisin haaveilla eläinhoitolasta – mikä olisi sopinut elämäntyyliini mainiosti. Opo vastasi ohimennen, että ensin täytyy olla jokin ammatti. Sen enempää minua ei ole yrittäjyyteen kannustettu, mutta kasvoin ajatukseen vähitellen. Ehkä sain esimerkkiä kotoa, sillä edesmennyt isäni oli pitkään yksityisyrittäjä. Ehkä sain ensimmäisen tatsin yrittäjämäiseen työhön, kun yliopistosta valmistuttuani aloin tehdä freelance-toimittajan hommia osa-aikaisen työn ohella.

Erityisesti minua kiehtoi ajatus siitä, että voin itse vaikuttaa työn määrään, laatuun ja ansioihin. Mikään ei tunnu turhemmalta kuin ajatus, että kuuluu päivystää jossain kuolleina hetkinä tai vastaavasti vääntää väkisin kun ei yhtään nappaa, että näkemykselläni ei ole vaikutusta mihinkään, tai että minkäänlaista palkintoa ei seuraa, vaikka kuinka haluaisin ahkeroida otsa hiessä ja tehdä paljon hyvää jälkeä.

Näiden ajatusten myötä siirryin viestintätoimistoyrittäjäksi aika tarkalleen seitsemän vuotta sitten, maaliskuun alusta 2007. Intuitioni piipitti hissukseen jo alkumetreillä, että tämä ei kuitenkaan ole vielä riittävä muutos. Vuosien kuluessa myönsin sen ääneen: ensinnäkään en kokenut toimittajan työtä riittävän palkitsevaksi, ja toiseksi en millään muotoa sopinut jakkupukuisen ja korkokenkäisen viestintätoimistoyrittäjän rooliin, johon minusta tuntui, että olisi ollut järkevää asettua, menestyäkseen alalla.

Mutta minä en halunnut muuttaa minua menestyksen vuoksi. Muutos olisi ehkä tuottanut ulkoista menestystä, mutta minun päämääräni on sisäinen menestys: onnistumisen, ilon, intohimon ja merkityksen tunteet, jatkuva oppiminen ja kehittyminen sekä aidon itseni toteuttaminen. Minä halusin olla minä, seurasi siitä sitten yrityksen mittareilla mitä tahansa.

Lähdin etsimään sitä, mikä minusta tuntuu omimmalta. Mitä ovat ne asiat, joiden parissa viihdyn parhaiten, jotka aidosti sytyttävät? Mistä asioista innostun niin paljon, että minulla voisi olla niissä annettavaa muillekin? Mitä tekisin, vaikka voittaisin lotossa eikä minun tarvitsisi koskaan ansaita rahaa? Ja kun nämä suurimmat intohimot laittaa omina palikoinaan paperille, löytyykö niistä yhtymäkohtia? Jos liittäisin erilaisia intohimojani yhteen, syntyisikö niistä Se Minun Oma Ainutlaatuinen Juttuni?

Vastaus oli myöhemmin vahva kyllä, mutta se ei löytynyt automaattisesti. Välillä syötin alitajunnalleni lisää materiaalia käytettäväksi, välillä päästin irti ja annoin asian olla. Aloin tutustua itsensä kehittämisen kenttään ja kirjallisuuteen ja sain lisää välineitä itseni kuuntelemiseen ja oman polkuni löytämiseen. Aloin huomata, mikä minua motivoi eniten. Aloin oppia, miltä ilo ja innostus tuntuu.

Matkan varrella on ollut muutama kirkkauden hetki, kuten oivallus, että minusta olisi ihanaa tsempata ratsastajia eteenpäin lajissaan. Kun ilmoittauduin ensimmäiselle NLP-kurssilleni, tiesin jo, että jos menetelmä yhtään vastaa odotuksiani, lähden tuomaan sitä rakkaan harrastukseni pariin. Nyt ratsastajien henkisestä valmennuksesta onkin tullut tärkeä osa työtäni.

Kuitenkin vuosien kuluessa olen oivaltanut, että mitään valmista ja pysyvää pistettä ”urallani” tuskin tulee olemaan. Kuten tähtikartassani sanotaan: ”Parhaimmillaan ammatillinen etenemisesi on jatkuvaa seikkailua ja uusien alueiden valloittamista.” Yrittäjyys onkin mahdollistanut jatkuvan kouluttautumisen ja itsensä kehittämisen sekä uusien asioiden kokeilemisen tavalla, joka harvassa palkkatyössä olisi mahdollista.

On ollut niin vapauttavaa ymmärtää, että mihinkään ei tarvitse pysähtyä ja jäädä, vaan että minulla on lupa mennä jatkuvasti eteenpäin intohimojani seuraten. Innostukseni ei välttämättä mahdu liiketoimintasuunnitelman asettamiin raameihin (eikä minulla ole sellaista enää vuosiin ollutkaan). Se etenee sieluni kasvun mukaan. En suunnittele erikseen henkilöbrändin rakentamista, sillä brändi olen minä, sellaisena kuin olen, arvoineni, vahvuuksineni – ja heikkouksineni. Minun ei tarvitse asettua mihinkään rooliin, sillä kurssilaiseni eivät kohtaa valmentajaa ja kouluttajaa, vaan he kohtaavat ihmisen.

’Liiketoiminta’ tarkoittaa minulle nyt sitä, että annan intuition ohjata minua. Pyrin tekemään kaiken mahdollisimman vapaasti, pakottamatta, silloin kun asiat haluavat syntyä luontaisesti. Annan projektien edetä omalla aikataulullaan, ilman mielen keksimiä suunnitelmia. Rakennan päiväni niin, että voin tehdä työt silloin kun olen tehokkaimmillani, ja aikaa jää myös muille asioille.

Inspiraation noudattaminen saattaa tarkoittaa päiväkausien näennäistä tehottomuutta ja sitä, että yhtäkkiä tuotan muutamassa tunnissa jotain todella valmista, joka näyttää viikkokausien työn tulokselta. Alitajuntani onkin ehkä tehnyt työtään jo pitkään, ja se on tehnyt sen hyvin. Tiedän nyt, että innostus ja rakkaus tekemiseen välittyy väistämättä eteenpäin. Tämä on minulle lifestyleyrittäjyyttä parhaimmillaan.

Niin ja ne ansiot? Sanotaanko näin, että asian merkitys vähenee kummasti, kun työ lakkaa tuntumasta työltä. Unelmien toteuttaminen ei ole ollut taloudellisesti helppoa, mutta sen sijaan maanantaimökötys, sunnuntaiahdistus ja loputon päivien laskeminen seuraavaan lomaan ovat jääneet pois ohjelmasta. Ja sen arvoa on äärimmäisen vaikea laskea.

Letting go, osa 1 – milloin on aika päästää irti?

Loppuvuosi oli minulle irtipäästämisen aikaa. Elämässäni konkretisoitui se, mistä olin ajatuksen tasolla halunnut luopua jo pitkään: suorittamisesta eroon pääseminen, lopullisesti. Yhtäkkiä elämä osoitti, että on aika tehdä ajatuksista totta.

Millaisia asioita suorittamiseen on käytännössä kuulunut? Tekemistä saavuttamisen vuoksi, jotta olisin jotakin enemmän kuin nyt. Itseni ja elämän jatkuvaa kontrollointia. Huolta siitä, että en pääse eteenpäin riittävän nopeasti (mutta mihin? Jonnekin, jossa ilmeisesti on parempi kuin tässä ja nyt). Epäluottamusta siitä, että asiat järjestyisivät – itsehän tässä elämässä pitää aina kaikki tehdä, eikö? Ainakin jos haluaa, että asiat tapahtuvat minun standardieni mukaan.

Olin jo luullut oppineeni jotain ja päässeeni eroon tästä kaikesta, kunnes alkusyksystä nyrjäytin nilkkani. Nilkutin paikasta toiseen toivottoman hitaasti ja jouduin lisäksi pyytämään jatkuvasti apua saadakseni esimerkiksi koiran ulkoilutettua.

Muutama viikko portaissa kompuroimisen jälkeen luin kirjaa nimeltä Intuitio – sisäisen tiedon ohjauksessa (Penney Peirce). Siinä esiteltiin ihmisen luovan kierron vaiheet:

1. Oleminen. Tästä alkaa uuden luominen. Ihminen on yhteydessä koko ihmiskunnan kollektiiviseen viisauteen, hän tuntee olonsa innostuneeksi, motivoituneeksi ja uteliaaksi. Uusilla ideoilla on tilaa ilmentyä, ja oivalluksen hetken jälkeen ihminen tekee mielellään päätöksen ryhtyä toteuttamaan ideaansa konkretian tasolla.

2. Tekeminen. Toteuttamisen vaihe. Aktiivista ajatuksen siirtämistä konkreettiseen maailmaan. Energian värähtely hidastuu, kun se vähitellen siirtyy hengeltä saadusta ajatuksesta toteutukseksi fyysisessä maailmassa.

3. Saaminen. Idea on toteutettu, se on ilmentynyt fyysisessä maailmassa. Olemme seuranneet luovaa kiertoa onnistuneesti intuitiomme mukaan tähän asti.

Mitä tapahtuu sen jälkeen? Peirce muistuttaa, että valmiiksi saamisen jälkeen on aika päästää irti ja siirtyä takaisin olemiseen. Tämä on luonnollinen osa luovaa kiertoa. Tällöin ihminen pääsee palautumaan siitä, mitä on tehnyt ja olemaan taas uudella tavalla yhteydessä intuitioonsa. Luontokaan ei yritä kasvattaa uusia lehtiä puihin lokakuussa, heti kun edelliset ovat pudonneet.

Tapahtuuko näin tosielämässä? Ei kovin usein. Itse tunnistan jääneeni pahasti koukkuun kolmosvaiheen aikaansaamaan tyytyväisyyden tunteeseen. Olen pyrkinyt kurvaamaan siitä suoraan takaisin tekemiseen, jotta mahdollisimman pian olisi taas jotakin valmista, johon voisin olla tyytyväinen. Kun mieli oppii saamaan palkkion jostakin, se mieluusti pyrkii vielä kiihdyttää kiertoa, mikäli mahdollista.

Kunnes se ei jossain kohtaa enää ole mahdollista.

Enkä ole ainoa, jolle on käynyt näin. Koko yhteiskunnassamme arvostetaan sitä, että touhutaan kauheasti ja saadaan jotain valmista. Tai ainakin touhutaan, ei aina niin väliksi sillä valmiiksi saamisellakaan. Touhutaan edelleen, vaikka jossain kohtaa koko homma alkaa kusta. Ideoiden ja lopputulosten laatu kärsii, ja ihmiset siellä seassa voivat huonosti.

Peirce listaa kirjassaan merkkejä, jotka kertovat, että on aika päästää irti:
– Olet hämmentynyt, masentunut, epätoivoinen, eksyksissä tai uupunut.
– Et tiedä mihin suuntaan mennä, et jaksa innostua, et luota itseesi.
– Sinulla on kiireen tai hädän tuntu, tai vitkastelet, tai olet aina myöhässä.
– Mikään ei kiinnosta. Ajatukset ovat puuroa, elät omissa maailmoissasi.
– Odotat näkeväsi tuloksia liian pian.
– Asiat eivät ole enää hauskoja.
– Sinulla on pakonomaista käyttäytymistä. Alat jäädä riippuvuuksiisi kiinni.
– Painostat muita tai yrität saada jotakin väkisin aikaan.
– Olet varma, että vastaus löytyy siitä, että ajattelet tai teet enemmän aiempaa paremmin tai eri tavoin.
– Koneet reistailevat. Elämä on täynnä onnettomia yhteensattumia. Renkaasi puhkeaa, autosta loppuu bensa, nyrjäytät nilkkasi.

Kuulostaako elämän flow’lta? Ei. Kuulostaako tutulta? Hmm. Viimeistään viimeinen kohta sai minut väkisinkin hereille. Monia itsensä kehittämisestä innostuneita vinkkailisin katsomaan erityisesti toiseksi viimeistä kohtaa.

Ei varmasti ollut sattumaa, että elämä nimenomaan laittoi minut kompuroimaan portaissa ja nyrjäyttämään nilkkani. Muuten en ehkä olisi ymmärtänyt, että tämä kohta kirjasta koskee minuakin. Niinpä aloin oikeasti päästää irti. Annoin deadlineille kyytiä ja päätin antaa asioiden edetä sitä tahtia, kun ne itse haluavat. Aloin oikeasti opetella elämistä luontaisessa virrassa.

Sisäinen suorittajani ehkä salaa odotti, että heti irtipäästämisen jälkeen olisin salaperäisesti täynnä virtaa ja asiat etenisivät valmiiksi itsestään valon nopeudella. Näin ei kuitenkaan käynyt. Silloin minun pitikin opetella hyväksymään, että en juuri nyt saa kovin paljoa aikaiseksi, SEKÄ luottamaan siihen, että tämä ei ole pysyvä olotila.

Irtipäästäminen on helppo jättää muka-tasolle. ”Hei, mä nyt vähän niinku annan asioiden olla, ihan sitä varten että kohta sitten voinkin suorittaa entistä enemmän!” Se on kuitenkin sama kuin päästäisit villin hevosen laitumelle ja heittäisit irti narusta, mutta olisit sitonut pidemmän varaköyden vyötäröösi. Sekunnin murto-osan ajan olisit näennäisesti vapaa, mutta kohta lennätkin kaaressa nurin.

Samaan aikaan ei voi päästää irti ja pitää kiinni. Väkisin kiinni pitäminen synnyttää vastustusta ja vie runsaasti energiaa. Aito irtipäästäminen edellyttää luottamusta siihen, että asiat, joiden on tarkoitus palata luoksesi, tulevat taas, kun aika on oikea. Se minkä kuuluu tapahtua, tapahtuu aikanaan. Se idea, jonka on tarkoitus toteutua, kutsuu oikealla hetkellä niin paljon, ettet voi olla toteuttamatta sitä. Ja sen varman, vapautuneen, luottavaisen olon kyllä tunnistaa.

Jatkuu: Letting go, osa 2 – mistä irtipäästämisessä on kysymys?

 

Vähemmän on aivan helkkarin paljon enemmän

Kuulin sanonnan ”Vähemmän on enemmän” jo kauan sitten. Vuosikausiin en vain sisäistänyt sitä ollenkaan. Suorastaan ihmettelin, että mitä hittoa, eihän se voi edes olla mahdollista. Olin oppinut, että kun tekee enemmän töitä, saavuttaa enemmän, ja kun tekee vielä enemmän töitä, saavuttaa vieläkin enemmän. Loogista.

Se olisi loogista, jos asiat olisivat loogisia. Mutta ne eivät aina ole. Ainakaan sen järjen mukaan, jonka perusteella olemme tottuneet toimimaan. Suurin osa mielestämme ei kuitenkaan ole tietoista mieltä, vaan tiedostamatonta. Sen valjastaminen käyttöön vaatii jotain muuta kuin enemmän työtä.

Kuten jo kerroin (Omaa tarkoitusta toteuttamassa), muutin lomani jälkeen kokonaan asennoitumiseni ”työhöni”. Pyrin jatkuvasti keskittymään siihen, mikä kulloinkin tuntuu aidosti oikeimmalta ja hauskimmalta.

Olen pitänyt aikatauluni väljänä, ja usein työpäiväni eivät muistuta perinteistä työpäivää ollenkaan, päinvastoin. Olen istunut pitkiä aikoja takapihallani, kahviloissa, Pyynikin rantakallioilla ja Koskipuistossa. Mukana on muistikirja ja sekä kirjoja, joita olen lukemassa, joskus läppärikin ja usein myös joogamatto.

Käytän paljon aikaa olemiseen, tietoiseen hengittämiseen, maisemien katseluun ja positiivisiin ajatuksiin, hetkittäin lukemiseenkin. En välttämättä lue järjestelmällisesti, ellei siltä tunnu, vaan haen ajatuksen sieltä ja toisen täältä. Ne saavat ruokkia ajatusprosessejani sitä tahtia kuin haluavat. Oppiminen on sujuvinta ja tehokkainta silloin, kun vain antaa sen tapahtua, eikä pidä itseään kirjassa tai läppärin ruudulla kiinni väkisin. Välillä olen kyllä ahminut koko kirjan muutamassa päivässä, koska olen aidosti halunnut sitä. Siis kaiken hyvinvoimisen lomassa.

Vanha suorittajaminäni välillä herää ja kyseenalaistaa, että eihän näin ole lupa olla. Työn kuuluu olla kiireistä ja stressaavaa, raskastakin. Eihän se muuten ole työtä vaan silkkaa laiskuutta! Kaikenlaisia uskomuksia sitä onkin elämänsä aikana oppinut.

Mutta suorittajaminäkin on havahtunut siinä vaiheessa, kun aletaan katsoa lopputulosten määrää, laatua ja niihin johtaneiden prosessien tuottamaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tällainen työ- tai olemisen tavan muutos on tuonut minulle jotain aivan huikeaa. Olen saanut ratkaisevasti vähemmällä vääntämisellä valmista enemmän, nopeammin ja helpommin kuin ennen. Ja paljon hienompia juttuja!

Rentoutumisen lomassa saatan yhtäkkiä napata muistikirjan käteen tai loikata läppärin ääreen ja tehdä tuossa tuokiossa valmiiksi jotakin, jonka olemassaolosta en hetki sitten tiennyt mitään. Uudet koulutukset, valmennustehtävät, kurssi-ideat ja blogipostaukset pulppuilevat ilmoille, ja ne ovat jo syntyessään lähestulkoon valmiita – mitään ei tarvitse veivata väkisin.

Kun tiedostamaton mieleni on saanut tilaisuuden, se on voinut työskennellä rauhassa puolestani. Ja voi miten upealla tavalla se onkaan sen tehnyt!

Kun kalenteri ei ole täynnä tekemistä, asioiden välille jää aikaa ja tilaa. Mieli on rento, tasapainoinen ja samaan aikaan kaikesta uudesta ihanan lapsellisen innostunut. Se taas tarkoittaa, että sitten kun tartun tekemiseen, olen äärimmäisen luova ja tehokas – ja lisäksi minulla on mielettömän hauskaa 🙂 Työpäivän jälkeen ei tunnu lainkaan siltä, että olisin tehnyt töitä. Olen paremmin läsnä hetkessä ja nautin olostani hurjasti.

Suosittelen kokeilemaan, ainakin jossain mittakaavassa. Jos mielesi sanoo, että ei tuollainen ole minulle mahdollista, kannattaa miettiä, mitä pitäisi tapahtua, että olisi.

Kun annat itsellesi luvan ja mahdollisuuden vähempään, saatat yhtäkkiä paitsi saada enemmän, ehkäpä saavuttaa myös jotain sellaista, josta et olisi osannut edes unelmoida. Minulle se on tämä tasapainon, rentouden, innostuksen ja luovuuden tila. Voi olla, että kiireisimpiä vaiheita taas joskus tulee, mutta nyt osaan pitää aiempaa paremmin puoleni, ja tiedän, mitä hyvää siitä seuraa, kun uskallan niin tehdä. Tiedostamaton mieli on voimavara, jota ei kannata jättää hyödyntämättä.

Ps. Tässä yksi luovien prosessieni tuloksista: Intuitiivinen kirjoittaminen. Käy tykkäämässä, jos tykätyttää 🙂

Omaa tarkoitusta toteuttamassa

Yrittäjänä on joskus vaikea sanoa, milloin loma loppuu ja työt alkavat. Jossain määrin työt ovat olleet mielessä pitkin kesää, ja välillä on saanut ihan käytännössäkin tehdä työaiheisia askareita. Tämä päivä taitaa kuitenkin olla se rajapyykki, josta eteenpäin en enää ajattele olevani lomalla.

En silti ajattele myöskään olevani töissä.

Olen jo pitkään laittanut hanttiin ”työ”-sanalle ja varsinkin sen negatiivisille sivumerkityksille: pakolle, vastenmielisyydelle, tätä-täytyy-tehdä-jotta-mikään-mukava-on-mahdollista -ajatukselle. Olen jo pitkään ajatellut, että työni ei ole minulle työtä, vaan se on osa minua. Se on sitä, mitä olen täällä tekemässä, mitä varten olen olemassa. Harrastaisin samaa, vaikka voittaisin lotossa enkä tarvitsisi senttiäkään rahaa.

Kesän aikana tämä ajatus vahvistui entisestään. Kävin muutamien viikkojen aikana läpi massiivisen henkisen prosessin, jonka aikana minulle kirkastui monta asiaa. Kuten jo edellisessä kirjoituksessani totesin, valitsen nyt järkeilyn tilalle enemmän sydäntä ja luottamusta. Ymmärsin, että tämä koskee myös ”työtäni”: haluan muuttaa tekemiseni lähtökohtaa.

Vaikka kuinka olen ”yrittäjä”, ja minulla on ”liiketoimintaa” (kylläpä nuo sanat tökkivät nyt, ne tuntuvat liian kylmiltä ja rationaalisilta), en halua kulkea liiketoiminta edellä. Ei sitä, mikä on järkevää, ei seuraavaa loogista askelta. Eihän niissäkään olisi ainoita oikeita ratkaisuja – järkivalintoja on taatusti yhtä monta kuin bisnestietäjiäkin mielipiteineen.

Siksi kallistun jatkossa valinnoissa intuitioni puoleen. Haluan, että tekemiseni lähtee sydämestäni, siitä mikä tuntuu oikealta. Silloin olen parhaimmillani, ja silloin voin myös parhaiten auttaa muita. Valmennettavat ja kurssilaiset: lupaan, että saatte jatkossa vieläkin aidomman valmentajan.

Muutos ajatusmallissa ei ole pelkästään helppo. Aloitinkin tämän päivän istahtamalla alas ja kohtaamalla epäröivät ajatukset, joita tähän liittyy. Pohdin, mitä pelkään ja mikä siinä on pahinta. Entä mikä sitten olisi pahinta? Entä sitten? Näin pääsin ajatusporras kerrallaan syvemmälle kohti pahimpia pelkojani. Eivätkä ne loppujen lopuksi olleetkaan niin kauheita. Hyväksyin ja ymmärsin, että tällaista on lupa pelätä, ja sillähän nuo suurimmaksi osaksi jo haihtuivatkin.

Nyt alan nauttia tekemisestäni enemmän kuin koskaan ennen ❤

Aistit ja sydän auki, läsnä tässä ja nyt

Ihminen yleistää asioita mielellään. Ilman erilaisia kategorioita meillä ei voisi olla yhteistä kieltä, mutta luokittelussa on huonotkin puolensa.

Yleistäminen on usein hyvin karkeaa, ja se synnyttää ennakko-oletuksia. Ennakko-oletukset taas luovat usein kapeakatseisuutta. Ne saavat meidät lähestymään asioita tietynlaisten linssien läpi, mikä ratkaisevasti heikentää mahdollisuuksiamme nähdä sellaista, mitä emme olettaneet näkevämme.

Olen kirjoittanut ennenkin siitä, että mielestäni elämän eri asioita ja ilmiöitä (fyysisestä treenistä alkaen) olisi hyvä opetella ottamaan pois lokeroista. Omassa elämässäni tämä onkin ollut kesän aikana erityisen selvä teema.

Lukuisat tapahtumat ovat viestittäneet minulle, että älä oleta, älä järkeile, älä edes yritä selittää kaikkea sanoilla. Älä yritä ymmärtää väkisin.

Järkeilyn tilalle enemmän intuition käyttöä, luottamusta tulevaan, herkistymistä kullekin hetkelle ja ilmiölle erikseen. Elämä ohjaa minua nyt, että ole vain aistit ja sydän auki, suhtaudu avoimesti. Aina sanoja ei tarvita – ja ehkä juuri tälle ilmiölle ei edes löydy nimeä.

Välillä olenkin ollut yhtä kysymysmerkkiä. Elämääni lähetetään ihmissuhteita, joita en ollenkaan ymmärrä. Niille ei ole olemassa sanaa siinä sanavarastossa, joka minulla on. Ei selitystä. On vain toinen ihminen sekä joukko tapahtumia ja tunteita, joita en ole aiemmin kokenut. Enkä tiedä, mihin tällainen polku vie.

 

Hämmennyksestä huolimatta juuri nämä kokemukset ovat myös huikean hienoja seikkailuja sekä tietysti parhaita opettajia. Ne ovat auttaneet minua olemaan läsnä hetkessä – vaikka rasittava arkijärkimieleni haluaisikin jo selittää, mihin tämä stoori on menossa. Silloin kun on hyvä hetki, mieleni kirjailee tarinalle onnellista jatko-osaa. Heikommalla hetkellä kirjurimieli dramatisoi käsikirjoitusta oikein huolella. Ja voi kuulkaa miten suurta draamaa silloin syntyykään 😉

Mutta ehkä aina ei tarvitsisikaan kirjoittaa tarinaa valmiiksi. Sisäinen käsikirjoittajani (joka taitaa olla ärsyttävän läheisissä väleissä egoni kanssa, lienevätkö jopa sama tyyppi) voisi hyvin pitää melko pitkän kesäloman. Siitä vain, hus pois töiden äärestä!

Aina ei ole välttämätöntä tietää, mihin olen menossa. Kun en tiedä, mitä odottaa, olen avoimempi näkemään matkalla uutta. Opettelen luottamaan siihen, miltä minusta tuntuu – ja silloin olen varmimmin matkalla oikeaan suuntaan. Ja tämä kaikki tuntuu tekevän seikkailustani päivä päivältä mielenkiintoisemman ja jännittävämmän 🙂

Parhaat treffit ikinä

Puolisen vuotta sitten ystäväni järjestämässä aarrekarttaillassa päädyin ensimmäisen kerran mielikuvatreffeille todellisen minäni kanssa. Koulutukseni ja työni puolesta olen tottunut tekemään ja teettämään monenlaisia visualisointitehtäviä, mutta todellisen minäni kanssa keskusteleminen oli minulle uutta.

Kohtaaminen oli liikuttava. Sain tavata uskomattoman kauniin naisen. Kauneudella ei oikeastaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, miltä hän ulkomuodoltaan näytti, vaan pikemminkin kauneus syntyi henkisestä tilasta: hän oli onnellinen, tasapainoinen, iloinen ja rento, täynnä valoa.

Kiitos viime vuosien työkuorman, kiireen ja elämänmuutosten, nuo tunnetilat olivat jotain, mitä en ollut hetkeen tottunut itsessäni tuntemaan tai näkemään. Vaikka suhtaudunkin elämään valoisasti, ajattelen asioita yleensä positiivisesta näkökulmasta ja pyrin hymyilemään mieluummin kuin mököttämään, tunnemylläkkä on viime aikoina ollut melkoinen.

Onneksi sain tietää, miltä voin näyttää silloin, kun kaikki on hyvin 🙂

Sittemmin olen alkanut harrastaa tapaamisia todellisen minäni kanssa säännöllisesti. Irtiottomatkallani vietimme paljon yhteistä laatuaikaa. Näitä treffejä ei tarvitse buukata kalenterista etukäteen. Ensitapaamisen hieman pidempien rituaalien jälkeen nykyään riittää, että minulla on hetki aikaa sulkea silmäni, annan hengityksen syventyä ja rauhoittua, ja palautan tuon ihmisen mieleeni.

Voin viettää hänen kanssaan minuutin tai vartin, jos meditatiivisessa tilassa ajalla edes on mitään väliä. Voin jutella hänen kanssaan ja kysyä kysymyksiä – mitä tahansa arkisista päätöksistä (”Haluaisitko lähteä kaupungille kahville vai jäädä kotiin lukemaan?” tai ”Kaipaatko lounaaksi lämmintä ruokaa vai salaattia?”) suurempiin kysymyksiin (”Ovatko pitkän tähtäimen työsuunnitelmani menossa oikeaan suuntaan?”).

Vastaukset ovat joskus yllättäviä, sellaisia joita tietoinen mieleni ei osaisi odottaa. Mutta ne ovat aina oikeita. Hän on hyvin intuitiivinen. Hän ON intuitioni, mielikuvan muodossa.

Hänen nimensä voi olla myös inner self, inner guide tai higher self – rakkaalla minulla voi olla monta nimeä. Tämä tapa hahmottaa tai nimetä todellista minää on yksinkertainen meditaatio, jota ensimmäisen ohjatun harjoituksen jälkeen aloin toteuttaa kulloinkin parhaiten sopivassa muodossa paitsi itselleni, myös asiakkailleni. Monille se on hyvin voimakas kokemus.

Todellisen minän kohtaaminen joko itsenäisesti tai ulkopuolisen avustuksella voi nostaa pintaan ajatuksia, joista et muuten tulisi tietoiseksi. Sisältäsi löytyy luultavasti paljon enemmän viisautta kuin olisit osannut kuvitellakaan. Ystävänpäivä lähestyy – lähde katsomaan, onnistuisitko pääsemään treffeille läheisimmän ystäväsi kanssa jo hyvinkin pian 😉