Pari henkisen valmentajan ajatusta pariutumisesta

Olen avioeron jälkeen kokeillut muutamaan otteeseen nettideittailua. En todellakaan ole mikään treffineuvoja, mutta tässä kokemusteni perusteella muutama ajatus paria (nettipalstoilta) etsivälle:

1. Hoida itsetuntosi kuntoon ensin.

Parinvalinnassa ei mielestäni ole kyse ’hyvyydestä’ tai ’huonoudesta’. Siinä on kyse erilaisten ihmisten, toiveiden ja elämäntilanteiden yhteensopivuudesta. Toiset ihmiset sopivat yhteen paremmin kuin toiset. Jos jotkut eivät mätsää keskenään, se ei tarkoita, että toinen olisi ihmisenä huonompi kuin toinen. Ei meitä voi laittaa millään mittapuilla järjestykseen.

Heikko itsetunto välittyy usein rivien välissä tai suoraan riveillä. ”Kelpaisinko minä sinulle?” ei ole kovin seksikäs tai houkutteleva kysymys. Toisen ihmisen tarkoitus ei ole rakentaa sinun itsetuntoasi. Jos lasket oman onnellisuutesi toisen ihmisen varaan, kumoat hänen harteilleen turhan suuren painolastin. Sinun pitää ensin kelvata itse itsellesi sellaisena kuin olet, parisuhteella tai ilman. Vasta kun olet sinut itsesi kanssa, sinusta todennäköisemmin kiinnostuvat terveellä tavalla itsevarmat ihmiset.

Oleta niin vähän kuin mahdollista. Älä yritä lukea toisen ajatuksia. Yhtälö ”Hän ei vastannut viestiini = minä en ole riittävän hyvä” ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Hän on saattanut jättää vastaamatta miljoonasta eri syystä, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Vieraan ihmisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä on turha ottaa henkilökohtaisesti. Ne usein kertovat enemmän hänestä kuin sinusta.

2. Anna itsestäsi, edes jotain.

Jos haluat saada aitoa läheisyyttä, sinun täytyy uskaltaa laittaa itsesi peliin. Lähes tyhjä profiili tekstillä ”Kivat naiset ottakaa yhteyttä!” tai yhteydenotot tyyliin ”Moikka! Mitä sun päivään kuuluu?” eivät ole ’jotain’, ne eivät ole oikeastaan yhtään mitään.

’Jotain’ voi olla muutakin kuin lista adjektiiveja (avoin, mukava, sporttinen, rehellinen), jotka ovat suhteellisia käsitteitä. Joku omasta mielestään sporttinen raahautuu irti sohvasta kahdesti viikossa, toinen valmistautuu maratonille. Voihan noita sanoja käyttää käyttää, mutta muista, että todellisuus voi olla toiselle osapuolelle pettymys – hänelle sama sana saattaa tarkoittaa eri asiaa.

Jaa mieluummin hieman ajatuksiasi ja tunteitasi. Millaisten lasien läpi katselet maailmaa? Millaisista asioista tykkäät keskustella? Mistä haaveilet? Millainen on täydellinen päiväsi? Koko elämäntarinaa ei tietenkään tarvitse vuodattaa heti alkuun, mutta silti voit antaa toiselle ensikosketuksen aitoon sinuun. Jotain, johon toinen voi tarttua, jos se tuntuu oikealta.

3. Mieti, millaisia fiboja välität eteenpäin.

Kannattaa harkita, millaisia (nettielämän herättämiä) tunteita haluat ilmaista, jos toivot jonkun kiinnostuvan sinusta. Vaikka viestiisi ei olisi vastattu kahdessa tunnissa, suosittelen pitämään sormet poissa näppikseltä ja jättämään lähettämättä viestin ”En näköjään onnistunut herättämään mielenkiintoasi. Otat varmaan jonkun joka on käynyt enemmän kouluja / pidempi / komeampi / jotain muuta, mitä.”

No, tämän viestin jälkeen ainakin valitsen mieluummin jonkun, joka suhtautuu asioihin hieman toisella tavalla 😉 (Ja kyse ei edelleenkään ole huonommuudesta vaan yhteensopivuudesta.)

Tietysti jos katkeruus on hallitseva elämänasenteesi ja haluat pitää siitä kiinni, saattaa olla hyvä, että paljastat sen mahdollisimman pian – mutta ehkä juuri se on syy, ettet saa toivomaasi vastausta. Ymmärrän ja tiedän, että yksinolo harmittaa joskus, mutta vastuu omasta hyvästä olostasi on edelleen sinulla, ei kellään satunnaisella nettipalstalaisella.

Uskon, että toiset fiilikset vetävät muita puoleensa helpommin kuin toiset. Tiedän myös, että ajatusmallejaan ja siten ulkopuolisillekin välittyvää energiaa on mahdollista muuttaa. Ei niin, että sinun tarvitsisi muuttua kenenkään toisen vuoksi – tee se itseäsi varten. Luultavasti houkuttelevampi tunnetila saa sinut voimaan paremmin.

4. Anna asioiden tapahtua luontaisesti.

Luota siihen, että Se Oikea ihminen vastaa sinulle oikealla hetkellä, jos on vastatakseen. Älä pakota, vaadi, kiukuttele. Et saa toista kiinnostumaan sinusta väkisin. Anna hänelle tilaa tulla sinun luoksesi, koska hän haluaa – sitä sinäkin todennäköisesti eniten haluat. Ja ennen kuin hän tulee, keskity sillä väliin itse tekemään itsestäsi ja elämästäsi vieläkin onnellisempaa.

Letting go, osa 2 – mistä irtipäästämisessä on kysymys?

Olen jäänyt pohtimaan, mitä irtipäästäminen oikeastaan tarkoittaa. Sanaa on helppo käyttää väljästi, ja vuodenvaihteen tienoilla siellä täällä kannustettiin ”päästämään irti vanhasta”. Päätin, että tänä vuonna en jätä sitä ajatuksen tasolle.

Elämässämme on monenlaisia ajatuksia ja tunteita (ihmisen sisäinen maailma) sekä tekemisiä, toimintamalleja, ympäristöjä ja ihmissuhteita (ulkoiset olosuhteet). Ne kaikki, myös ns. negatiiviset asiat, ovat tulleet meille syystä; niillä on ainakin pohjimmiltaan ollut jokin positiivinen tarkoitus. Emme yleensä koskaan tarkoituksella valitse elämäämme mitään, joka vahingoittaisi meitä.

Joskus positiivinen tarkoitus jää kuitenkin ajatuksen tai toimintamallin negatiivisten sivuvaikutusten varjoon. Esimerkkejä tästä ovat vaikkapa lohtusyöminen, ”seuran vuoksi” aloitettu tupakanpoltto tai ihmissuhde, jossa toinen osapuoli sietää toisen väkivaltaa tai alkoholinkäyttöä saadakseen edes välillä hyväksyntää ja rakkautta. Hyvä tarkoitus saattaa toteutua, mutta kaupan päälle niskaan romahtaa rekkakuormallinen kakkaa.

Voi myös olla, että toimintamallilla ei ensin ole pitkään aikaan ollut ikäviä sivuvaikutuksia, mutta jossain kohtaa positiivinen tarkoitus lakkaa toteutumasta. Ihminen kasvaa ja kehittyy, ajatukset ja olosuhteet muuttuvat. Kun palapelissä muut osat vaihtuvat, täytyy jaksaa ja uskaltaa vaihtaa viimeisetkin, jotta kuva voi taas olla ehjä ja kokonainen.

Aika ajoin onkin hyvä kartoittaa, millaisista ajatuksista ja asioista elämäsi täyttyy. Palvelevatko ne sinua? Tuottavatko ne enemmän hyvää vai pahaa? Vievätkö ne sinne, minne haluat olla menossa? Ovatko ne linjassa sen kanssa, mitä sinä olet nyt?

Mitä enemmän asioita elämässäsi on, sitä enemmän on sidoksia. Kaikki mikä täyttää sisäistä ja ulkoista maailmaasi, vie huomiotasi jollain tavalla. Joistakin asioista saat energiaa, mutta jotkut energeettiset siteet estävät pääsemästä eteenpäin.

Irtipäästämisen hetki tarkoittaa, että on aika alkaa ajatella toisin, tuntea toisin, toimia toisin. Luopua tavasta, tunnetilasta, uskomuksesta, vanhan trauman vatvomisesta, uhrin tai marttyyrin asemasta, harrastuksesta, työstä, ihmissuhteesta, tavarasta – siitä, jonka aika on tullut.

Esteenä voi olla pelko siitä, mitä luopumisen jälkeen tapahtuu, mistä kaikesta luovun, tuleeko uutta tilalle. Totta onkin, että kannattaa olla tarkka, mistä luopuu: positiivinen tarkoitus palaa samassa nuotiossa. Mutta minusta pelottavampaa on jäädä tarpeettomasti kiinni vanhaan. Todennäköisesti sama positiivinen tarkoitus voi toteutua elämässäsi sata kertaa suloisemmalla ja tarkoituksenmukaisemmalla tavalla, kunhan ensin teet tilaa uudelle.

Jos haluat päästää irti esimerkiksi riippuvuutta aiheuttaneesta ajatuksesta, tunnetilasta tai huonosta elämäntavasta, irtipäästämisen yhteydessä on hyvä käyttää aikaa sen pohtimiseen, mitä haluat vanhan tilalle. Visualisoi itsesi toimimassa uudella tavalla. Näe ja koe mielessäsi, miten haluat ajatella tästä eteenpäin ja mitä hyvää siitä elämässäsi seuraa. Ala tietoisesti kiinnittää enemmän huomiota positiiviseen uuteen kuin siihen, mistä päästit irti.

Jos taas luovut ulkoisista olosuhteista, vaikkapa harrastuksesta tai ihmissuhteesta, voi joskus olla hyvä antaa tyhjän tilan hetken aikaa olla. Keskity kuuntelemaan itseäsi ja opettele nauttimaan siitä olotilasta, että ei ole mitään, tai ainakaan niin paljon kuin ennen. Sinun ei tarvitse täyttää tyhjyyttä pakonomaisesti, vain jotta elämässäsi olisi jotain tai että sinä olisit jotain. Voit olla ihan itse, ilman mitään. Uusi kyllä löytää luoksesi ajallaan.

Mitä irtipäästäminen minulle juuri nyt tarkoittaa?

• Selvästi aiempaa vähemmän mielen asettamia, järkeiltyjä tavoitteita. Lempeämpää suhtautumista nykyisiin unelmiin. Näin olen paremmin kiinni tässä hetkessä, koen vähemmän kiireen, kärsimättömyyden tai riittämättömyyden tunnetta.
• Ratkaisevasti vähemmän merkintöjä kalenterissa. Tilalle on tullut sopivasti spontaaneja menoja ja itsensä kuuntelua.
• Uskallusta sanoa EI asioille, jotka eivät tunnu oikeilta.
• Hetkiä, jolloin saan olla ”hyödytön”.
• Tietoisuuden välähdyksiä. Miksi toimin niin kuin toimin? Mitä vanhat tapani ovat minulle tuottaneet? Miksi minun pitäisi juuri nyt avata sähköposti tai Facebook? Voisinko pärjätä hetken ilman?
• Vähemmän tarvetta kontrolloida. Enemmän luottamusta siihen, että kaikki voi sujua hyvin ja paljon paremminkin ilman minun järkeilyäni ja huolehtimistani.
• Luopumista siitä ajatusmallista, että pitäisi olla jotain muuta tai jossain muualla kuin nyt olen. Uutta uskomusta, että olen riittävän hyvä ja arvokas juuri nyt, tällaisena kuin olen.

Entä sinulle?

Letting go, osa 1 – milloin on aika päästää irti?

Loppuvuosi oli minulle irtipäästämisen aikaa. Elämässäni konkretisoitui se, mistä olin ajatuksen tasolla halunnut luopua jo pitkään: suorittamisesta eroon pääseminen, lopullisesti. Yhtäkkiä elämä osoitti, että on aika tehdä ajatuksista totta.

Millaisia asioita suorittamiseen on käytännössä kuulunut? Tekemistä saavuttamisen vuoksi, jotta olisin jotakin enemmän kuin nyt. Itseni ja elämän jatkuvaa kontrollointia. Huolta siitä, että en pääse eteenpäin riittävän nopeasti (mutta mihin? Jonnekin, jossa ilmeisesti on parempi kuin tässä ja nyt). Epäluottamusta siitä, että asiat järjestyisivät – itsehän tässä elämässä pitää aina kaikki tehdä, eikö? Ainakin jos haluaa, että asiat tapahtuvat minun standardieni mukaan.

Olin jo luullut oppineeni jotain ja päässeeni eroon tästä kaikesta, kunnes alkusyksystä nyrjäytin nilkkani. Nilkutin paikasta toiseen toivottoman hitaasti ja jouduin lisäksi pyytämään jatkuvasti apua saadakseni esimerkiksi koiran ulkoilutettua.

Muutama viikko portaissa kompuroimisen jälkeen luin kirjaa nimeltä Intuitio – sisäisen tiedon ohjauksessa (Penney Peirce). Siinä esiteltiin ihmisen luovan kierron vaiheet:

1. Oleminen. Tästä alkaa uuden luominen. Ihminen on yhteydessä koko ihmiskunnan kollektiiviseen viisauteen, hän tuntee olonsa innostuneeksi, motivoituneeksi ja uteliaaksi. Uusilla ideoilla on tilaa ilmentyä, ja oivalluksen hetken jälkeen ihminen tekee mielellään päätöksen ryhtyä toteuttamaan ideaansa konkretian tasolla.

2. Tekeminen. Toteuttamisen vaihe. Aktiivista ajatuksen siirtämistä konkreettiseen maailmaan. Energian värähtely hidastuu, kun se vähitellen siirtyy hengeltä saadusta ajatuksesta toteutukseksi fyysisessä maailmassa.

3. Saaminen. Idea on toteutettu, se on ilmentynyt fyysisessä maailmassa. Olemme seuranneet luovaa kiertoa onnistuneesti intuitiomme mukaan tähän asti.

Mitä tapahtuu sen jälkeen? Peirce muistuttaa, että valmiiksi saamisen jälkeen on aika päästää irti ja siirtyä takaisin olemiseen. Tämä on luonnollinen osa luovaa kiertoa. Tällöin ihminen pääsee palautumaan siitä, mitä on tehnyt ja olemaan taas uudella tavalla yhteydessä intuitioonsa. Luontokaan ei yritä kasvattaa uusia lehtiä puihin lokakuussa, heti kun edelliset ovat pudonneet.

Tapahtuuko näin tosielämässä? Ei kovin usein. Itse tunnistan jääneeni pahasti koukkuun kolmosvaiheen aikaansaamaan tyytyväisyyden tunteeseen. Olen pyrkinyt kurvaamaan siitä suoraan takaisin tekemiseen, jotta mahdollisimman pian olisi taas jotakin valmista, johon voisin olla tyytyväinen. Kun mieli oppii saamaan palkkion jostakin, se mieluusti pyrkii vielä kiihdyttää kiertoa, mikäli mahdollista.

Kunnes se ei jossain kohtaa enää ole mahdollista.

Enkä ole ainoa, jolle on käynyt näin. Koko yhteiskunnassamme arvostetaan sitä, että touhutaan kauheasti ja saadaan jotain valmista. Tai ainakin touhutaan, ei aina niin väliksi sillä valmiiksi saamisellakaan. Touhutaan edelleen, vaikka jossain kohtaa koko homma alkaa kusta. Ideoiden ja lopputulosten laatu kärsii, ja ihmiset siellä seassa voivat huonosti.

Peirce listaa kirjassaan merkkejä, jotka kertovat, että on aika päästää irti:
– Olet hämmentynyt, masentunut, epätoivoinen, eksyksissä tai uupunut.
– Et tiedä mihin suuntaan mennä, et jaksa innostua, et luota itseesi.
– Sinulla on kiireen tai hädän tuntu, tai vitkastelet, tai olet aina myöhässä.
– Mikään ei kiinnosta. Ajatukset ovat puuroa, elät omissa maailmoissasi.
– Odotat näkeväsi tuloksia liian pian.
– Asiat eivät ole enää hauskoja.
– Sinulla on pakonomaista käyttäytymistä. Alat jäädä riippuvuuksiisi kiinni.
– Painostat muita tai yrität saada jotakin väkisin aikaan.
– Olet varma, että vastaus löytyy siitä, että ajattelet tai teet enemmän aiempaa paremmin tai eri tavoin.
– Koneet reistailevat. Elämä on täynnä onnettomia yhteensattumia. Renkaasi puhkeaa, autosta loppuu bensa, nyrjäytät nilkkasi.

Kuulostaako elämän flow’lta? Ei. Kuulostaako tutulta? Hmm. Viimeistään viimeinen kohta sai minut väkisinkin hereille. Monia itsensä kehittämisestä innostuneita vinkkailisin katsomaan erityisesti toiseksi viimeistä kohtaa.

Ei varmasti ollut sattumaa, että elämä nimenomaan laittoi minut kompuroimaan portaissa ja nyrjäyttämään nilkkani. Muuten en ehkä olisi ymmärtänyt, että tämä kohta kirjasta koskee minuakin. Niinpä aloin oikeasti päästää irti. Annoin deadlineille kyytiä ja päätin antaa asioiden edetä sitä tahtia, kun ne itse haluavat. Aloin oikeasti opetella elämistä luontaisessa virrassa.

Sisäinen suorittajani ehkä salaa odotti, että heti irtipäästämisen jälkeen olisin salaperäisesti täynnä virtaa ja asiat etenisivät valmiiksi itsestään valon nopeudella. Näin ei kuitenkaan käynyt. Silloin minun pitikin opetella hyväksymään, että en juuri nyt saa kovin paljoa aikaiseksi, SEKÄ luottamaan siihen, että tämä ei ole pysyvä olotila.

Irtipäästäminen on helppo jättää muka-tasolle. ”Hei, mä nyt vähän niinku annan asioiden olla, ihan sitä varten että kohta sitten voinkin suorittaa entistä enemmän!” Se on kuitenkin sama kuin päästäisit villin hevosen laitumelle ja heittäisit irti narusta, mutta olisit sitonut pidemmän varaköyden vyötäröösi. Sekunnin murto-osan ajan olisit näennäisesti vapaa, mutta kohta lennätkin kaaressa nurin.

Samaan aikaan ei voi päästää irti ja pitää kiinni. Väkisin kiinni pitäminen synnyttää vastustusta ja vie runsaasti energiaa. Aito irtipäästäminen edellyttää luottamusta siihen, että asiat, joiden on tarkoitus palata luoksesi, tulevat taas, kun aika on oikea. Se minkä kuuluu tapahtua, tapahtuu aikanaan. Se idea, jonka on tarkoitus toteutua, kutsuu oikealla hetkellä niin paljon, ettet voi olla toteuttamatta sitä. Ja sen varman, vapautuneen, luottavaisen olon kyllä tunnistaa.

Jatkuu: Letting go, osa 2 – mistä irtipäästämisessä on kysymys?

 

Tyhjän kuopan reunalla

Silloin kun blogissani on hiljaisia jaksoja, se tarkoittaa usein sitä, että elämässäni tapahtuu sitäkin enemmän. Niin tälläkin hetkellä. Se tarkoittaa samalla, että uutta kirjoitettavaa syntyy koko ajan, mutta yleensä kestää hetken aikaa, ennen kuin tunteet, oivallukset ja tapahtumat jäsentyvät mielessäni sellaisiksi kokonaisuuksiksi, että ne voi muotoilla toisten luettavaksi.

Olen ajatellut eläväni ja eläneeni muutos- ja myllerrysvaihetta jo pitkään. Olen jo jonkin aikaa toivonut, että sisältäni on tullut ulos ja elämästäni on lähtenyt kaikki sellainen, joka ei enää palvele minua, että vanhat asiat on käsitelty, että luopumisen jälkeen ollaan kohta jo uuden rakentamisen vaiheessa.

Väärinpä luulin.

Nyt olen oppinut, että jos haluaa eroon vanhasta rötisköstä, ei riitä, että heivataan menemään seinät, katto ja lattia. Täytyy purkaa aivan kaikki, perustuksia myöten. Ihan jokainen vanha hatara kivi on kaivettava esiin, muuten ei pääse rakentamaan uutta kestävälle pohjalle. Jos rakenteiden murtaminen on tähän asti jonkin verran sattunut, niin perustusten purkaminen vasta sattuukin. Ne istuvat lujassa.

Ja sitten vähän aikaa kuoppa ammottaa tyhjyyttään. Mitä ihmettä sinne laitetaan? Olen yrittänyt pohtia sitä paljon jo etukäteen, mutta ei sitä kannata suunnitella samaan aikaan kun purkaa vanhaa. Luopumisen hetkellä ei vielä ole oikea aika miettiä, mitä tahdon tilalle. Luopumisen tuska on väärä syy toivoa yhtään mitään. En halua, että uusi tulee kiireellä täyttämään vanhan jättämää tilaa vain siksi, etten kestäisi tyhjyyttä.

Täytyy tyytyä tuijottamaan ammottavaa monttua ja olla sinut sen kanssa. Ymmärtää, että vaikka paljon otettu pois, minä olen silti vielä jäljellä. Minä en mennyt niiden elämästäni poistuneiden asioiden asioiden myötä, vaikka egoni niin kuvitteleekin. Minua vain testataan, mihin identiteettini on perustunut ja millaisiin asioihin mieleni on takertunut – ja nyt tiedän, että kamalan moneen asiaan.

Mutta sieluni on edelleen jäljellä. Se on minun.

Ehkäpä yrität arvailla, mitä tämä metafora kuvaa. Voisinpa sanoa, että kyseessä on vain jokin yksittäinen asia – mutta ei, tämä on aika kattava teema elämässäni tällä hetkellä. Istuskelen kuopan reunalla ja ihmettelen, mitä kaikkea siinä oli ja meni. Opettelen päästämään irti siitä odotuksesta, että jotain täytyy tulla tilalle. Olen sentään itse tässä vielä, ja se riittää.

Mörköanalyysi: elämän pienet ja isot ahdistuksen aiheet

Aiemmasta postauksesta (Mitä möröille tehdään) inspiroituneena jatkan pohdintaa negatiivisista tunnetiloista. Seuraa mörköjen karkea luokittelu kahteen kategoriaan.

Tunteet syntyvät omista ajatuksistamme tai ulkoisista olosuhteista. Suuri osa tunnereaktioistamme on opittuja. Lohdullista on, että opittujen negatiivisten reaktioiden tilalle voi opetella uusia reaktiotapoja.

Mutta milloin kannattaa lähteä vaikuttamaan omiin ajatuksiinsa ja milloin ulkoisiin olosuhteisiin? Joskus on hyödyllisempää riisua möröt aseista omilla ajatuksillaan – mutta joskus on parasta antaa koko otuksen olla ja häipyä itse mahdollisimman kauas.

Elämässä on yhtä sun toista pientä kurjuutta, johon emme sellaisenaan aina voi vaikuttaa. Maailman parhaassa työssä joutuu tekemään tylsiä tehtäviä, kiinnostavalla alalla joutuu opiskelemaan jotain vähemmän ihanaa, välillä sataa juuri vääränä päivänä ja kivaankin porukkaan mahtuu yksi kusipää.

Tällöin on hyödyllistä opetella näkemään asiat uusista näkökulmista ja muuttamaan omia tunnereaktioitaan. Kyllä, se on mahdollista. Pikkumöröstä voi pikkuvaivalla tehdä mielessään kohtuullisen koomisen. Hymy helpottaa 🙂

Mutta sitten on isompia ahdistuksen aiheita. Ne saattavat olla paljon tiiviimmin läsnä elämässämme, ja ne ovat monesti jopa omia valintojamme. Aina emme edes huomaa, että jokin iso asia mättää. Kaamea jättiläismörkö on saattanut hiipiä vuosien aikana selän taakse niin, että syy-seuraus-suhdetta on vaikea tunnistaa.

Tai sitten sitä on vielä vaikeampaa tunnustaa.

Oma elämäni on muuttunut monta astetta helpommaksi sen jälkeen, kun aloin ymmärtää, että kaikki asiat, ihmiset ja ympäristöt eivät ole minulle energeettisesti oikeita. Kaikki tekemiset ja olemisen tavat eivät sovi jokaisen elämään, ainakaan joka hetki. (Tilanteet voivat toki muuttua). Jokainen tietää sen tunteen, kun jossakin paikassa ja jonkun ihmisen kanssa on erityisen hyvä olla – ja jossain toisaalla taas huono. Vaikkei yhtään osaisi sanoa miksi.

Järjellä, kulisseilla, uskomuksilla ja ihanteellisilla arvoilla voi tietysti selittää, miksi pitää kiinni nykyisistä olosuhteista, kuten tietystä ihmissuhteesta, työpaikasta tai asuinympäristöstä. Mutta väkisin ajatuksiinsa vaikuttamalla ei voi muuttaa mustaa vaaleanpunaiseksi. Vähemmän tarkoituksenmukaisista valinnoista ei ole hyvä pitää väkisin kiinni, jos sydän todellisuudessa huutaa jotakin muuta.

Myöntämisen hetki saattaa sattua. Ehkäpä ego saa kolauksen, ehkä joutuu julkisesti kääntämään takkinsa tai tekemään yleistä ihmetystä aiheuttavia ratkaisuja. Valinnat joskus riipaisevat tai satuttavat muitakin. Mutta pidemmän päälle oman hyvinvoinnin valitseminen on palvelus kaikille.

Kun suuret möröt on poistettu elämästä ja olo helpottuu, yhtäkkiä pieniäkään mörköjä ei enää huomaa joka käänteessä. Piilevä ahdistus saattoi aiemmin purkautua jatkuvana pahana olona pikkuasioiden yhteydessä. Jos siis vähän väliä pienet asiat ärsyttävät, voi olla hyvä miettiä, onko elämäänsä kokonaisuutena tyytyväinen. Parasta mitä ihminen voi itselleen ja ympäristölleen tehdä, on elää linjassa itsensä kanssa.

Arvokasta omaa aikaa

Hei kerro sun reissusta, moni on pyytänyt viime aikoina. Yleensä olen hetken sanaton. Sen jälkeen vastaan, että olihan se aikamoinen.

(Uusille lukijoille tiedoksi, että vietin marraskuun 2012 ja tammikuun 2013 välillä kuusi viikkoa retriittimatkalla Thaimaassa Koh Phanganilla. Lähtötunnelmia voit lukea postauksesta Matkalla kohti minua.)

Alkumatkasta oloni oli väsynyt ja turtunut. En ensimmäiseen viikkoon puhunut juuri kenellekään. Ilmeisesti ympärilläni olleen näkymättömän kuoren aistivat muutkin, sillä minut jätettiin rauhaan pyytämättä. Vasta viikon päästä ihmiset alkoivat vähitellen lähestyä minua – kuori alkoi hälventyä.

Kesti kuitenkin kuukauden, ennen kuin matka alkoi tuntua aidosti rentouttavalta. Sitä ennen yritin suorittaa lomaani ja tehdä liian paljon kaikkea – kunnes elämäni ensimmäinen thaihierontakokemus sai minut fyysisesti niin rikki, että jouduin jättämään joogatunnit moneksi päiväksi. Se pysäytti myös mieleni. Siirryin ohjatuista tunneista tekemään omaa joogaharjoitusta, mikä lisäsi itseni ja kehoni kuuntelemisen taitoa selvästi. Joogasin lähes päivittäin.

Mitä itsensä etsijät sitten konkreettisesti tekevät löytääkseen sen, mitä ovat hakemassa?

Minä olin paljon paikallani, tekemättä mitään. Istuin hiljaa merenrannassa. Hakeuduin mielelläni paikkoihin, joissa oli hiljaista, rauhallista ja paljon tilaa ympärillä. Annoin mieleni vaeltaa rauhassa. Kirjoitin kaksi muistikirjallista ajatuksiani ylös.

Listasin arvoni ja laitoin ne järjestykseen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi nousi tällä hetkellä tärkeimmäksi. Visualisoin itseni tulevaisuuden tilanteissa tekemässä arvojeni mukaisia valintoja.

Tein kolme kertaa NLP-harjoituksen nimeltä loogiset tasot, jonka auttaa ihmistä pääsemään linjaan itsensä kanssa. Käsitys itsestäni kirkastui kerta kerralta.

Mietin, millainen on unelmapäiväni ja -viikkoni. Mietin, millaista on elämä, josta en halua jäädä lomalle. (Ovathan lomat toki ihania, mutta niille on kivempi jäädä omasta halustaan eikä siksi, että muuten ei enää jaksa…) Totesin, että teen jo täsmälleen oikeita asioita, mutta olen vain tehnyt niitä liikaa 😉 Aion väljentää kalenteriani ja jättää asioiden väliin tyhjää tilaa.

Kirjasin ylös, mitkä kaikki asiat saavat minut rentoutumaan. Visualisoin itseni tekemässä noita asioita.

Oivalsin, että rentoutumisen esteenä oli aiemmin ollut uskomus, että olen ”riittävän hyvä” vasta, kun suoritan tai saavutan jotain. Tuo uskomus muutettiin theta healingin avulla. Theta healing tuntui mullistavalta tavalta vaikuttaa uskomusjärjestelmiin. Healing-session jälkeen vanha ajatusmalli korvautui uudenlaisella tasapainon tunteella.

Uudenvuodenaaton aattona kirjasin ylös toiveeni ja tavoitteeni tulevalle vuodelle. Uudenvuodenaattona tein pitkän meditaation, jossa kävin mielessäni läpi menneen vuoden tapahtumat ja tunsin kiitollisuutta niistä. Näin itseni toteuttamassa tulevan vuoden tavoitteita.

Meditaatiosta tuli (vihdoin) päivittäinen osa elämääni. Aiemmin medistelyni on ollut epäsäännöllisempää, mutta nyt olen luvannut, etten enää mene illalla nukkumaan ilman jonkinlaista meditaatiohetkeä päivän aikana. Alkumatkasta osallistuin lähes päivittäin ohjattuihin meditaatioihin, loppumatkasta keskityin siinäkin tekemään omaa harjoitustani. Saatoin istua kaksi tuntia merenrannassa ja keskittyä hengitykseen, johonkin tiettyyn tunnetilaan tai vaikkapa aaltojen kuuntelemiseen.

Yksi mieleenpainuvimmista meditaatioistani oli joulukuun 21. päivän erityinen oma seremoniani. Lähdin uuteen aikakauteen Oshon ajatuksin: ”Celebrating yourself; that’s what meditation is all about. – – One is bathed in one’s own glory, bathed in one’s own light. One is simply joyous because one is alive, because one is.” (Osho: Love, freedom, aloneness)

Retriittikohteeni ei ollut kaikilta osin sitä mitä odotin. Siellä oli paljon ihanaa mutta myös sellaista, joka ei ollut minua varten, ainakaan juuri nyt. Eräs joogaopettaja kuvailikin paikkaa: ”This place has its bright side and its dark side.” Kuvaus oli osuva, ja jossain vaiheessa se pimeä puoli ahdisti minua. Kuitenkin viimeisenä aamuna ennen poislähtöäni istuin yksin aamukasteisella nurmikolla ja oivalsin, että olin täällä juuri siksi. Jatkoin tuota lausetta mielessäni: ”And I am here so that I can tell the difference.”

Tuon paikan myötä löysin itsestäni aivan uuden herkkyystason. Opin erottamaan erilaisten ihmisten, paikkojen ja tilanteiden energioita ja valitsemaan ne, jotka tuntuivat minusta hyvältä. Opin pitämään paremmin kiinni omista rajoistani ja omasta tilastani.

Kuusi viikkoa itsekseen ilman velvollisuuksia tekee ihmiselle ihmeitä. Kun perustarpeista on huolehdittu, itsensä kanssa vietetty aika on yksi arvokkaimmista asioista, mitä ihmisellä voi olla. Ja jos ei viihdy omassa seurassaan, sisäiselle maailmalleen kannattaa tehdä jotakin – sen voi muuttaa juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Eroon vanhasta – tilaa uudelle energialle

Tässä elämäni melko suuressa myllerrysvaiheessa yksi tärkeä teema on luopuminen ja puhdistautuminen, niin mieltä haittaavista ajatusmalleista ja toimintatavoista kuin kehoa kiusaavista myrkyistäkin. Osana emotionaalisen kuorman purkamista haluan puhdistaa kotiympäristöni ja luopua energiaa vievistä tavaramääristä.

Oikeastaan minulla on jo kymmenen vuoden ajan ollut menossa enemmän tai vähemmän jatkuva kodin raivaaminen rojusta. Olen myynyt tavaraa kirpputoreilla, välttänyt uuden ostamista (jos ei lasketa heikkouttani, kirjoja!) ja keskittynyt käyttämään vanhaa. Nyt olen kuitenkin alkanut kaivata ympärilleni erityisen paljon tilaa ja uutta energiaa, joten olen aloittanut perusteellisen raivauksen.

Päätin antaa itselleni projektiin kunnolla aikaa – loppuelämän. Tämän ei tarvitse tulla valmiiksi. Riittää että muutan ympäristöä pienin askelin paremmaksi. Siivoan hyllyn tai kaapin silloin tällöin.

Aloitin keittiöstä. Jo ensimmäisen puolen tunnin aikana ehdin pohtia vaikka mitä. (Muutakin kuin että mistä helkkarista minulle on tullut tällaisia kultakristallihärpäkekynttilänjalkoja!)

Periaatteessahan siivoaminen on helppoa. ”Tarvitsenko tätä?” ”Kyllä, säilytän sen” tai ”En, heitän pois”. Mutta käytännössä se ei ole.

Tavara ei ole vain tavara, vaan paljon muutakin. Ihmismielen kanssa työskentelevänä minua kiinnostaa erityisesti tavaroihin kytkeytyvä energia. Mitä se on? Miksi kaapissa odottava kynttilänjalka vaikuttaisi minuun millään tavalla?

Tavara on ehkä saatu joltakin lahjaksi. Lahjan näkeminen voi herättää sen antajaan liittyvät tunteet. Sinun on ehkä toivottu käyttävän esinettä – mutta et välttämättä olekaan täyttänyt antajan odotuksia. Lahjasta luopuminen voi tuntua henkilökohtaiselta loukkaukselta sen antajaa kohtaan. Entä jos tavaraan ei suhtautuisikaan symbolina kyseisestä ihmissuhteesta vaan pelkkänä tavarana?

(Onneksi en edes muista, mistä kynttilänjalat ovat peräisin. Epäilen hieman vanhempaa polvea. Jos nuo miellyttävät silmääsi, niin ota yhteyttä. Hinnasta VARMASTI päästään sopimukseen.)

Tavaroihin voi liittyä (muun muassa mainoksista opittuja) uskomuksia: ”Kun haluat pitää huolta kunnostasi, omistat kaapillisen liikuntavarusteita.” Jos tiedostamattomassa mielessäsi on tällainen ajatus, et tietenkään voi luopua sykemittarista tai tasapainolaudasta, joita et ole käyttänyt vuosiin – vaikka oikeasti liikkuisit mieluummin ilman mitään vimpaimia.

Kun löysin kaapista kuplamuovikirjekuoria vuodelta 2003, huomasin, että uskomukset voivat liittyä myös tavaroiden säilyttämiseen. Supersäästäväiset sukupolvet ovat opettaneet, että mitään ehkäjoskustarpeellista ei ikinäkoskaanmilloinkaan voi heittää pois. Sen vuoksi postipakettien ympärillä olleita kääreitä säilötään – kuten minä olen näköjään tehnyt kymmenen vuotta. Samalla energiaa sitoutuu paitsi tavaraan, myös muualta omaksuttuun ajatusmalliin, joka estää minua toimimasta niin kuin itsestäni tuntuisi hyvältä. Lopulta heitin pakkausmateriaaleja pois viisi kassillista, säästin kolme 🙂

Vaikeinta luopuminen voi olla, jos tavara liittyy ihmisen identiteettiin. Vaikka ei juuri nyt tarvitsisi jotakin, omistaminen voi olla signaali siitä, että on tietynlainen ihminen. Itse en esimerkiksi antaisi nyt pois kouluratsastussilinteriäni, vaikka en tällä hetkellä edes käy säännöllisesti ratsastamassa. Silinteri on kytköksissä sisäiseen kilparatsastajaani ja odottaa hetkeä, jolloin käyttäjä hankkii uuden hevosen. En tiedä tuleeko sitä, mutta luvattakoon tässä, että jos en ole kol… viit… kymmeneen vuoteen palannut radoille, myyn silinterin pois 🙂

Vanhasta kiinni pitäminen voi antaa potkua tulevaisuuden haaveille. Monella lienee kaapissa tavoitefarkkuja, joihin mahtuu parin kolmen kilon päästä 😉 Eri asia on, antaako tällainen tavoite energiaa vai viekö se sitä. Joskus on vapauttavaa päättää, että nämä vaatteet ja haaveet ovat mennyttä – nyt tehdään jotain muuta, jotain uutta. Katsotaan siis, luovunko jossain kohtaa silinteristä. Ehkä vaihdan sen lännenratsastajan stetsoniin tai maastoilijan megatalvihaalariin…

Elämäänsä sopivien tavaroiden valitseminen ja säilyttäminen tarkoituksenmukaisella tavalla edellyttää joskus suunnittelua ja luovia ideoita. Oma elämäntyyli saattaa vaatia jotakin erityistä, mihin säilytystilamme eivät välttämättä veny. Oma akuutti säilytyspulmani koskee tyhjentyneitä lähdevesipulloja. Haen juomaveteni lähteestä, ja sitä mukaa kun vettä kuluu, tyhjät pullot lojuvat tiskipöydällä niin kauan, että haen uuden satsin vettä ja pullot siirtyvät täysinä jääkaappiin. Mutta nyt alkaneen raivauksen myötä niillekin varmasti löytyy paikkansa!

Lupaan raportoida myöhemmin, miten projektini etenee.

Ps. Parit tosi kivat farkut etsivät kotia!

Jos kodin järjestäminen kiinnostaa enemmänkin, niin ihana ystäväni ja taitava ammattijärjestäjä Sandy Talarmo kirjoittaa aiheesta huomattavasti minua monipuolisemmin sivuillaan http://www.sandytalarmo.fi. Mutta minunkin piti näköjään saada avautua asiasta 😉

Huomasin siivouksen lomassa, miten uskomukset hidastavat ongelmanratkaisua. Olen tuskaillut, että minulta usein loppuvat haarukat ja lusikat ennen kuin pyöräytän tiskikoneen. Samaan aikaan olen miettinyt, että kaapissa lojuvat mummolta saadut hopea-aterimet voisi laittaa kiertoon, kun niitä on käytetty kymmenen vuoden aikana vain kerran. Lopulta tajusin laskea yhteen 1+1 ja totesin, että juhlaversiot VOI ottaa päivittäiseen käyttöön. Mitä sitten vaikka ovat kultareunuksiset, ne ovat oikeastaan aika hauskat. Ja näin on kaksi ongelmaa ratkaistu kerralla…

Elämässä(ni) on oikeastaan kyse…

Eräänä aamupäivänä retriittimatkani loppupuolella istuin naapuriresortin terassilla, lipitin limemehua ja söin tonnikalasalaattia. Yhtäkkiä mielessäni kirkastui, mikä minulle elämässä on olennaista – kaksi tärkeää asiaa.

(Oivaltaminen on ehkä yksi maailman parhaita asioita. Vaikka oivaltaisikin jotain tosi simppeliä, kuten minä nyt… mutta usein parhaat asiat ovat yksinkertaisia. Blondin elämä on helppoa ;))

Mitkä ne kaksi olennaista asiaa sitten ovat?

Ensinnäkin haluan löytää omimman energiani. Mikä minä olen, mitä haluan, miksi olen olemassa?

Tämä on mielenkiintoinen mutta kiperä haaste. Meidät on kyllästetty tehokkaasti uskomuksilla siitä, mikä meille on mahdollista, mikä on hyväksyttävää ja mikä on yleisesti tavoiteltavaa. Kotona, koulussa ja mediassa on opetettu, miten asiat ”oikeasti ovat”, vaikka tosiasiassa ne eivät usein ole siellä päinkään.

Sen sijaan missään ei ole opetettu itseensä tutustumista – that really, really, really sucks! Päinvastoin, usein vielä aikuisiälläkin ympäristö jatkuvasti kertoo meidän puolestamme kaiken sen, mitä me olemme ja mistä meidän olisi syytä pitää.

Ystäväni mainitsi tässä yhteydessä tunnetun kuvanveistovertauksen: kun Michelangelolta oli aikoinaan kysytty, miten hän osasi veistää patsaasta vaikkapa hevosen näköisen, hän oli sanonut vain ottavansa pois kaiken sen, mikä ei ole hevosta.

Tämä pätee myös itseensä tutustumiseen! Aivan samalla tavalla minä haluan veistää itsestäni kaiken sen, mikä ei minuun kuulu. Lohduttava ajatus on, että se todellinen minä on jo olemassa 🙂 Jokaisen pois hakatun rajoittavan uskomuksen ja tarkoituksenmukaisempaan vaihdetun ajatusmallin jälkeen olen lähempänä sitä, mitä haluan olla.

Toiseksi haluan löytää elämääni (lisää) ihmisiä, asioita, paikkoja ja tekemisiä, jotka ovat energiani kanssa samalla taajuudella. Niiden tunnistaminen on jo mielestäni helpompaa: riittää, että kuuntelen itseäni.

Sydämeni kyllä kertoo, olenko minulle oikeiden ihmisten kanssa, oikeassa ympäristössä, tekemässä minulle parhaiten sopivia asioita. Oikeisiin asioihin liittyvät mielikuvat ovat kirkkaita ja valoisia, niitä ajatellessa ja tehdessä olo tuntuu kevyeltä ja energiseltä, sisäinen ääneni sanoo, että juuri tätä minun kuuluu tehdä.

Oikeastaan elämän tiivistämisessä näihin kahteen kohtaan ei ollut mitään maata mullistavaa – ja minun maailmassani kuitenkin oli. Olin tästä kirkkauden hetkestä onnellinen. Oivallus on ihanan ympäripyöreä mutta helpottava: minulla on elämääni ohjenuora, joka samaan aikaan on silkkaa vapautta.

Nämä kaksi vaihetta eivät ole perättäisiä, vaan molemmat ovat meneillään limittäin ja lomittain jatkuvasti. Elämä ei ole yksisuuntainen tie ”loogisesta askeleesta” toiseen, vaan voin kulkea erilaisia polkuja tuntemusteni mukaan. Jos ja kun muutun, voin valita elämääni uusia asioita, jotka tuntuvat kulloinkin parhailta.

Tästä minun matkassani on kysymys.

Retriittiretkeni ja valitsemani matkakohde veivät minua ison askeleen eteenpäin. Kohtasin monenlaisia ihmisiä ja tunnelmia, herkistyin selvästi huomaamaan, milloin minulla oli hyvä olla – ja opettelin sanomaan muille asioille EI.