Blogin tarina

Elämän Flow on blogi itsensä etsimisestä, löytämisestä ja kehittämisestä sekä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, erityisesti henkisestä. Kirjoitusten taustalla on vahva fiilis sekä valtava määrä Liisan/Katrin seikkailuja Elämän Ihmemaassa 😉
Blogi sai nimensä ja lopullisen alkusysäyksensä syksyllä 2012 noin kymmenen kilometrin korkeudessa, jossakin puolivälissä matkalla Helsingistä Amsterdamiin.

Olin miettinyt blogin perustamista jo muutaman vuoden, mutta podin tyypillistä kirjoittamisen ammattilaisen syndroomaa: mitä sitä enää kirjoittaisi, kun kaikki mahdollinen on jo sanottu? Ajatus kyti silti edelleen.

Lokakuun lopussa 2012 aloin jutella ystävilleni blogiajatuksesta, enkä edes tiennyt olevani vakavissani. Joskus samoihin aikoihin pidin flow-teemaisen rentoutustunnin, jossa keskityin ohjaamaan asiakkaita flow-tilaan suorituskyvyn kehittämiseksi. Rentoutustarina kuitenkin eli tunnin aikana itsekseen omaan suuntaansa, ja loppujen lopuksi päädyin puhumaan heille elämän flow’sta.

Blogi-idea ja elämän flow löysivät toisensa ja lähtivät konkreettisesti nousukiitoon konferenssimatkalla yhtiökumppanini kanssa. Hän löysi puheestani nuo sanat ja totesi, että siinähän on blogisi nimi. Ja saman tien tunnistin sen tunteen, kun joku asia vain tuntuu Oikealta. Ensimmäinen asia, jonka tein Amsterdamissa hotelliin päästyäni, oli domain-nimen varaus 😉

Elämän Flow - Katri SyvärinenKun on päätynyt kirjoitustyöläiseksi kirjoittamisen ilosta ja sen jälkeen kirjoittanut ammatikseen yli kymmenen vuotta, kaikkein hulvattomin tekemisen riemu haihtuu usein niihin raameihin, joita tilaaja työlle asettaa. Vaikka minulla onkin ollut onni työskennellä upeiden toimeksiantajien kanssa, jotka ovat luottaneet osaamiseeni, luovuus on kuitenkin löytänyt rajansa journalistin ohjeista, lehtien linjauksista ja yritysten viestintästrategioista.

Tässä blogissa kirjoitan vapaasti itseäni varten, ilman viestintäsuunnitelmaa, myyntitavoitteita tai kohderyhmien asemaan asettumista. Kirjoitan satunnaisen säännöllisesti silloin, kun siltä tuntuu. Kirjoitan, koska se on minulle luontevin tapa jäsentää asioita. Tällä hetkellä haluan oppia hahmottamaan entistäkin paremmin ajatuksiani ja elämääni. Tämä blogi on osa sitä polkua.

 

Toukokuussa 2016 blogi jatkaa ilmestymistään uusilla kotisivuillani www.katrisyvarinen.fi. Kirjoitukset ilmestyvät myös Hidasta elämää -sivustolla.

 

Tammikuussa 2017 ilmestyy Otavan kustantamana kirjani Löydä elämän taika, joka pohjautuu tarinaani ja jossa osa tämän blogin teksteistä saa uuden elämän. Mukana on myös runsaasti uusia kirjoituksia.
Katrin kuva: Matti Lahtinen

 

5 thoughts on “Blogin tarina

  1. Mielenkiintoinen blogi. Kirjoittaminen ON upea tapa jäsentää asioita. Meikäläinen on myös hahmottanut maailmaa vuosia luovan kirjoittamisen ja peilaavan oppimisen kautta! Moni keskittyy rakentamaan ulkoista kaunista taloa itselleen, ja heiltä jaa huomaamatta ja jäsentämättä sisäinen koti, joka on jokaisen sydämessä ;D.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s