Täydellisen epätäydellinen – ja silti riittävä

Vanha sääntö pätee taas: hiljaista blogissa, kiireistä elämässä. Unelmien toteuttaminen on vienyt aikaa ajatusten jäsentelyltä 😉

Kirjoitan tätä helteisenä Tapaninpäivän aamuna Nicaraguassa, Tyynenmeren rannalla, vastavalmistuneena joogaopettajana.

Elämän Flow - joogaopettajakoulutusTakana on intensiivinen viiden viikon koulutus: 12-tuntisia kurssipäiviä kuusi päivää viikossa, kotitehtävät päälle. 33 astetta lämmintä, asanaharjoitusta monta tuntia päivässä, hurjasti uutta informaatiota. Naurua ja kyyneleitä, hikeä ja onnistumisia samassa paketissa. Palkitsevaa, uuvuttavaa ja oivalluttavaa.

Totta puhuen en ollut ollenkaan varma, suoriutuisinko koulutuksesta. Uupumukseni jäljiltä kehoni on ollut pari vuotta toipilaana. Minulta on hoidettu kilpirauhasen vajaatoimintaa, lisämunuaisen uupumusta sekä monia puutostiloja. Prosessi on edennyt, mutta se on edelleen kesken.

Pitkin vuotta oli kuitenkin vaikeita hetkiä: vähänkin pidempi ja raskaampi joogaharjoitus sai minut hyvin väsyneeksi tai jopa sairaaksi. Olin moneen kertaan viittä vailla perumassa lähtöäni koulutukseen. Koulutuksen aikanakin epäilytti moneen kertaan. Ensimmäisillä viikoilla jouduin jättämään useamman harjoituksen kokonaan väliin, kun kehoni vaati lepoa. Heräilin keskellä yötä ja mietin, että en vain pysty tähän. Enkä ollut ainoa. Moni muukin mietti matkan varrella, mitä ihmettä oikeastaan tekee täällä.

Elämän Flow - täydellisen epätäydellinen

Mutta jokin sai minut ajattelemaan, että tämän kuuluu toteutua nyt. Niinhän sen kuuluikin. Kolmannen kurssiviikon jälkeen jännitys alkoi helpottaa. Aloin huomata, että tämä hommahan etenee siitä huolimatta, vaikkei se menisikään omien ihannemielikuvieni mukaan. Opin ja kehityn, vaikka kuinka kuvittelen muuta.

Mieleni on edelleen tottunut rakentamaan odotukset itseäni kohtaan niin, että vain täydellinen on riittävä. Minun maailmassani ”kiitettävä” arvosana on ollut yhtä kuin ”hyväksytty”. Jos suorituksessa on ollut puutteita, se ei ole ollut tarpeeksi. Silloin ei voi ”päästä läpi”. Millainen on ollut sinun arviointiasteikkosi omia suorituksiasi varten?

Elämän Flow - joogaopettajakoulutus

Arvasin jo lähtiessä, että suurin oppiläksyni koulutuksessa tulee olemaan itseni hyväksyminen sillä tasolla kuin olen. Tiesin, etten voi täyttää omia aiempia standardejani, mutta onneksi jokin silti ajoi minut yrittämään. Sain – ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni – huomata, että vähemmän täydellinenkin suoritus voi olla paitsi riittävä, myös erinomainen. Ja samalla minun näköiseni. Huikeaa oli seurata myös kurssikavereiden kehitystä. Intensiivinen prosessi teki ihmisille ihmeitä, ja opinnäytetunnit olivat toinen toistaan upeampia.

Vuosi sitten, koulutukseen ilmoittautumisen jälkeen, pohdin uskomuksia sekä unelmien hautaamista ja toteuttamista kirjoituksessa Missä mielesi rajat kulkevat?. Joogaopettajakoulutus oli minulle se epämääräinen ajatus, joka aina aika ajoin pompahti mieleeni ja jota vuosia painoin takaisin piiloon, koska en pitänyt sen toteutumista mahdollisena. Mutta niin siitä vain tuli totta. Koulutuksen aikana pian vaikeimpien hetkien jälkeen tuli aina se onnistuminen, joka kertoi minulle, että olen oikealla tiellä.

Haastan edelleen myös sinua antamaan tilaa houkutteleville haaveille, jotka eivät jätä mieltäsi rauhaan. Kaikkea ei tarvitse toteuttaa kertarytinällä tolkuttomina irtiottoina – unelmiaan kohti voi kulkea myös hissukseen, askel askeleelta, sinulle ja elämääsi sopivaa tahtia. Usko minua: olet riittävän hyvä toteuttamaan unelmasi, ja riittävän arvokas, jotta ansaitset haluamasi.

Elämän Flow - joogaopettajakoulutus

 

Mikäli koet haasteita itsesi hyväksymisen ja arvostamisen kanssa, olet tervetullut työstämään asiaa intuitiivisen kirjoittamisen avulla. Neljän viikon kirjoittamishaaste ”Written selfie – kaunein tarina Sinusta” alkaa 21.1.2015. Ilmoittautuminen avautuu verkossa 5.1. Tule mukaan!

Joogaopettajakoulutus: RYT 200 h Authentic Flow & Yin Yoga Teacher Training, järjestäjänä Satu Tuomela. Suosittelen lämpimästi 🙂

Kuvat: Matti Lahtinen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s