Letting go, osa 1 – milloin on aika päästää irti?

Elämän Flow - letting goLoppuvuosi oli minulle irtipäästämisen aikaa. Elämässäni konkretisoitui se, mistä olin ajatuksen tasolla halunnut luopua jo pitkään: suorittamisesta eroon pääseminen, lopullisesti. Yhtäkkiä elämä osoitti, että on aika tehdä ajatuksista totta.

Millaisia asioita suorittamiseen on käytännössä kuulunut? Tekemistä saavuttamisen vuoksi, jotta olisin jotakin enemmän kuin nyt. Itseni ja elämän jatkuvaa kontrollointia. Huolta siitä, että en pääse eteenpäin riittävän nopeasti (mutta mihin? Jonnekin, jossa ilmeisesti on parempi kuin tässä ja nyt). Epäluottamusta siitä, että asiat järjestyisivät – itsehän tässä elämässä pitää aina kaikki tehdä, eikö? Ainakin jos haluaa, että asiat tapahtuvat minun standardieni mukaan.

Olin jo luullut oppineeni jotain ja päässeeni eroon tästä kaikesta, kunnes alkusyksystä nyrjäytin nilkkani. Nilkutin paikasta toiseen toivottoman hitaasti ja jouduin lisäksi pyytämään jatkuvasti apua saadakseni esimerkiksi koiran ulkoilutettua.

Muutama viikko portaissa kompuroimisen jälkeen luin kirjaa nimeltä Intuitio – sisäisen tiedon ohjauksessa (Penney Peirce). Siinä esiteltiin ihmisen luovan kierron vaiheet:

1. Oleminen. Tästä alkaa uuden luominen. Ihminen on yhteydessä koko ihmiskunnan kollektiiviseen viisauteen, hän tuntee olonsa innostuneeksi, motivoituneeksi ja uteliaaksi. Uusilla ideoilla on tilaa ilmentyä, ja oivalluksen hetken jälkeen ihminen tekee mielellään päätöksen ryhtyä toteuttamaan ideaansa konkretian tasolla.

2. Tekeminen. Toteuttamisen vaihe. Aktiivista ajatuksen siirtämistä konkreettiseen maailmaan. Energian värähtely hidastuu, kun se vähitellen siirtyy hengeltä saadusta ajatuksesta toteutukseksi fyysisessä maailmassa.

3. Saaminen. Idea on toteutettu, se on ilmentynyt fyysisessä maailmassa. Olemme seuranneet luovaa kiertoa onnistuneesti intuitiomme mukaan tähän asti.

Elämän Flow - letting go 2Mitä tapahtuu sen jälkeen? Peirce muistuttaa, että valmiiksi saamisen jälkeen on aika päästää irti ja siirtyä takaisin olemiseen. Tämä on luonnollinen osa luovaa kiertoa. Tällöin ihminen pääsee palautumaan siitä, mitä on tehnyt ja olemaan taas uudella tavalla yhteydessä intuitioonsa. Luontokaan ei yritä kasvattaa uusia lehtiä puihin lokakuussa, heti kun edelliset ovat pudonneet.

Tapahtuuko näin tosielämässä? Ei kovin usein. Itse tunnistan jääneeni pahasti koukkuun kolmosvaiheen aikaansaamaan tyytyväisyyden tunteeseen. Olen pyrkinyt kurvaamaan siitä suoraan takaisin tekemiseen, jotta mahdollisimman pian olisi taas jotakin valmista, johon voisin olla tyytyväinen. Kun mieli oppii saamaan palkkion jostakin, se mieluusti pyrkii vielä kiihdyttää kiertoa, mikäli mahdollista.

Kunnes se ei jossain kohtaa enää ole mahdollista.

Enkä ole ainoa, jolle on käynyt näin. Koko yhteiskunnassamme arvostetaan sitä, että touhutaan kauheasti ja saadaan jotain valmista. Tai ainakin touhutaan, ei aina niin väliksi sillä valmiiksi saamisellakaan. Touhutaan edelleen, vaikka jossain kohtaa koko homma alkaa kusta. Ideoiden ja lopputulosten laatu kärsii, ja ihmiset siellä seassa voivat huonosti.

Peirce listaa kirjassaan merkkejä, jotka kertovat, että on aika päästää irti:
– Olet hämmentynyt, masentunut, epätoivoinen, eksyksissä tai uupunut.
– Et tiedä mihin suuntaan mennä, et jaksa innostua, et luota itseesi.
– Sinulla on kiireen tai hädän tuntu, tai vitkastelet, tai olet aina myöhässä.
– Mikään ei kiinnosta. Ajatukset ovat puuroa, elät omissa maailmoissasi.
– Odotat näkeväsi tuloksia liian pian.
– Asiat eivät ole enää hauskoja.
– Sinulla on pakonomaista käyttäytymistä. Alat jäädä riippuvuuksiisi kiinni.
– Painostat muita tai yrität saada jotakin väkisin aikaan.
– Olet varma, että vastaus löytyy siitä, että ajattelet tai teet enemmän aiempaa paremmin tai eri tavoin.
– Koneet reistailevat. Elämä on täynnä onnettomia yhteensattumia. Renkaasi puhkeaa, autosta loppuu bensa, nyrjäytät nilkkasi.

Kuulostaako elämän flow’lta? Ei. Kuulostaako tutulta? Hmm. Viimeistään viimeinen kohta sai minut väkisinkin hereille. Monia itsensä kehittämisestä innostuneita vinkkailisin katsomaan erityisesti toiseksi viimeistä kohtaa.

Ei varmasti ollut sattumaa, että elämä nimenomaan laittoi minut kompuroimaan portaissa ja nyrjäyttämään nilkkani. Muuten en ehkä olisi ymmärtänyt, että tämä kohta kirjasta koskee minuakin. Niinpä aloin oikeasti päästää irti. Annoin deadlineille kyytiä ja päätin antaa asioiden edetä sitä tahtia, kun ne itse haluavat. Aloin oikeasti opetella elämistä luontaisessa virrassa.

Sisäinen suorittajani ehkä salaa odotti, että heti irtipäästämisen jälkeen olisin salaperäisesti täynnä virtaa ja asiat etenisivät valmiiksi itsestään valon nopeudella. Näin ei kuitenkaan käynyt. Silloin minun pitikin opetella hyväksymään, että en juuri nyt saa kovin paljoa aikaiseksi, SEKÄ luottamaan siihen, että tämä ei ole pysyvä olotila.

Irtipäästäminen on helppo jättää muka-tasolle. ”Hei, mä nyt vähän niinku annan asioiden olla, ihan sitä varten että kohta sitten voinkin suorittaa entistä enemmän!” Se on kuitenkin sama kuin päästäisit villin hevosen laitumelle ja heittäisit irti narusta, mutta olisit sitonut pidemmän varaköyden vyötäröösi. Sekunnin murto-osan ajan olisit näennäisesti vapaa, mutta kohta lennätkin kaaressa nurin.

Samaan aikaan ei voi päästää irti ja pitää kiinni. Väkisin kiinni pitäminen synnyttää vastustusta ja vie runsaasti energiaa. Aito irtipäästäminen edellyttää luottamusta siihen, että asiat, joiden on tarkoitus palata luoksesi, tulevat taas, kun aika on oikea. Se minkä kuuluu tapahtua, tapahtuu aikanaan. Se idea, jonka on tarkoitus toteutua, kutsuu oikealla hetkellä niin paljon, ettet voi olla toteuttamatta sitä. Ja sen varman, vapautuneen, luottavaisen olon kyllä tunnistaa.

Jatkuu: Letting go, osa 2 – mistä irtipäästämisessä on kysymys?

 

Advertisements

6 thoughts on “Letting go, osa 1 – milloin on aika päästää irti?

  1. Kiitos artikkelista! Hienosti kiteytetty tärkeitä asioita tuossa Peircen kirjassa! Noinhan se menee, mutta se toteutus hieman ontuu täälläkin suunnalla…

    • Ai, niin. Piti vielä vinkata sinulle yhdestä vanhemmasta jooga-kirjasta, jos se ei ole ennestään tuttu. Ajattelin, että varmasti pitäisit tästä kirjasta. Tämä kirja tuli mieleeni, kun luin artikkelisi, sillä siinä viitataan ihan samaan, mistä Peircekin kirjoittaa: se, että kaikenlaiset sattumukset autonrenkaan puhkeamisesta nilkan nyrjäyttämiseen johtuvat siitä, ettei mieli ole tasapainossa. Kirja on Yesudian & Haich: Urheilu ja jooga, suomenkielinen käännös vuodelta 1967. Kirjasta on olemassa tuoreempikin käännös, joka on ilmestynyt nimellä Terveys ja jooga, mutta kuulemma tämän ensimmäisen kirjan suomenkieli on suloisempaa. 🙂

  2. Hei, sattuipa osuvasti sinun teksisi minulle! Minulla on juuri meneillään Guy Finleyn kirja Irtipäästämisen salaisuus ja kun blogeja aloin selata sinun blogisi osui heti vastaan!! Eli taisi olla merkkiä, että todellakin pitää päästää irti! Osuvasti ja hienosti olekitkin aiheesta kirjoittanut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s