Kuusi uupumista edistävää uskomusta uupumisesta

Tuntuu, että olen jauhanut loppuunpalamisesta enemmän kuin kotitarpeiksi. Aihe tuntuu kuitenkin olevan erittäin ajankohtainen. Siellä täällä tuolla näkee ja kuulee ystävistä, joiden puheenaiheet koostuvat lähinnä kiireestä, työlistoista ja täysin vinoutuneesta työnteon ja lepäämisen suhteesta.

Moni uskaltaa jo myöntää, että väsyttää. Moni ei.

Ovatko läheiset ehkä huomautelleet sinulle, että olisi syytä hiljentää? Oletko joskus lipsauttanut seuraavia vastaväitteitä?

”Kyllä tämä tilanne tästä kohta rauhoittuu.”

Jos se ei ole tähänkään mennessä rauhoittunut itsestään, mikä on todennäköisyys, että näin tapahtuu tulevaisuudessa? Jos vaihtoehdot ovat tilanteen rauhoittaminen omasta vapaasta tahdosta, tai pakon edessä siksi, että keho ja pää eivät kestä enää enempää, kumman valitset? Voin kokemuksesta kertoa, että tilanteissa on eroa.

Hassuinta on, että monen unelmaelämä sisältää paljon vähemmän työntekoa kuin nyt, ehkä paljon vähemmän kuin normaali 40-tuntinen työviikko. Mutta ajatellaan, että unelmaelämää voi alkaa elää vasta sitten, kun jokin tietty piste työelämässä tai omassa yrityksessä on saavutettu. No joo, ehkä taloudellinen tilanne ei vielä mahdollista kaikkien unelmien toteuttamista kerralla, mutta unelmaelämä olisi paljon lähempänä, jos vähentäisi työntekoa jo nyt.

”Ei tänne nukkumaan ole tultu – haudassa ehtii sitten levätä.”

Kuinka nopeasti haluat sinne hautaan oikein päästä? Jos meitä ei olisi tehty (myös) nukkumaan, emme tuntisi moista mekanismia lainkaan. Koska tunnemme, sille on oma tarkoituksensa. Unen määrä ei ole se, joka erottaa saamattomat laiskurit onnistujista. Ehkä joskus oli se aika, kun jatkuvia 12–14-tuntisia työpäiviä pidettiin arvostettavina. Toivottavasti ei enää.

”No nyt vähän väsyttää, mutta lepään viikonloppuna/jouluna/kesälomalla.”

Jos arkikuormitus on jatkuvasti enemmän kuin ihminen kestää, nuo tyypilliset vapaat ja lomat eivät yleensä riitä mihinkään. Lisäksi vapaista ja lomista on kauhean paljon kivempi nauttia, kun jaksaa tehdä jotain kivaa, eikä niin, että kaikki aika menee palautumiseen. Lepääminen ja rentoutuminen on  superpaljon hauskempaa silloin, kun ei vielä keiku uupumuksen rajamailla.

”Hiljentää? Päinvastoin, minä haluan mennä vielä kovempaa!”

Tältä minustakin joskus tuntui. Silloin kun kone oli jo menossa ylikierroksilla lepikkoon, minä vielä pohdin, että haluaisin kehittyä, oppia ja saada hommat etenemään PALJON nopeammin. Ihmisen on joskus todella vaikea nähdä metsää puilta. Ei ollut ihan yksinkertaista huomata eikä varsinkaan hyväksyä, millainen oppimisen nopeus sekä saavuttamisen määrä ja laatu on mahdollista ja terveellistä. En tarkoita, etteikö ihminen voisi oppia nopeasti ja saavuttaa isoja juttuja pienessä ajassa. Kyllä voi. Mutta ainakin omalla kohdalla odotukset olivat kohtuuttoman korkealla verrattuna siihen, mikä on hyvinvoinnin ja tasapainoisen elämän kannalta järkevää.

”Hyvinvointi ja tasapaino? Plaah, ihan liian pliisua menestyjälle.”

Saat olla rauhassa tätä mieltä niin kauan kuin haluat. Mutta terveys hyppää yllättävän nopeasti arvoissa kärkipäähän, kun se ei olekaan enää itsestäänselvyys. Sen kyllä sitten huomaa.

”Ei MINULLE tapahdu mitään sellaista.”

Ei minullekaan pitänyt tapahtua. Luultavasti hyvin moni ylisuorittaja ajattelee pystyvänsä ihmeisiin. KUKAAN ei erityisesti suunnittele sitä, että minäpä teen niin paljon töitä ja stressaan niin kauan, että palan loppuun. ”SITKU olen burnoutissa, sitten lepään.”

On poikkeusyksilöitä, jotka lähes kestävät mitä vain. On myös poikkeusyksilöitä, jotka eivät kestä juuri mitään. Suurin osa meistä on keskivertoväkeä, joka kestää pitkään ja paljon (ihminen voi sietää voimakasta stressiä pitkiäkin aikoja) mutta EI loputtomiin.

Jos ei ajattele, että loppuunpalaminen on mahdollista myös minulle ja vastustaa mielessään kaikkea, mitä on tästäkin tekstistä lukenut, joutuu todennäköisesti menemään aika syvälle suohon, ennen kuin tilanteeseensa havahtuu.

Jos taas avaa mielensä sille vaihtoehdolle, että tämä voi sattua myös omalle kohdalle, alkaa ehkä nähdä merkkejä aiemmin. Tällöin myös suunnan muuttaminen ennen pahinta suonsilmäkettä on mahdollista – ja paljon helpompaa.

Mainokset

7 thoughts on “Kuusi uupumista edistävää uskomusta uupumisesta

  1. Itsensä voi polttaa loppuun ja terveytensä voi menettää myös tekemättä 12-14 tunnin työpäiviä, normaali 8-16 riittää siihen mainiosti. Kun on varttunut kasvuympäristössä, jossa vallitsee alistamisen ja vähättelyn ilmapiiri, syystä voi sanoa, että toisin sanoen jatkuva henkinen väkivalta, oppii pitämään itseään riittämättömänä ihan kaikilla elämänalueilla. Tilanteen tunnistaminen onkin kinkkisempää kuin työuupumuksen, sillä selkeää syyllistä uupumukseen on vaikeampi nähdä. Väsymyksen voikin sitten edelleen laittaa oman riittämättömyytensä syyksi ja oravanpyörä pyörii tiukempaa tahtia. Ei-työperäisestä loppuunpalamisesta puhutaan ja kirjoitetaan vähemmän kuin työuupumuksesta. Siksi halusin omalta osaltani muistuttaa siitä myös tässä. Uupumisen signaalit kannattaa ottaa tosissaan, vaikkei työnarkomaani olisikaan.

      • Jeps, olette erittäin oikeassa! Työn määrä ei tosiaan ole ainoita tapoja itsensä uuvuttamiseen – erittäin hyviä löytyy monta muutakin. Elämä on niin ihmeellinen kokonaisuus, että yksittäisenä pieneltäkin tuntuva asia voi viedä voimat totaalisesti. Aina emme osaa, halua tai uskalla lukea päämme tai kehomme lähettämiä merkkejä, koska tuntuu, että eihän minun nyt PITÄISI tällaisesta väsyä… mutta kun keho ja mieli eivät välttämättä toimi odotustemme mukaan.

        Esimerkiksi tässä artikkelissa http://ylioppilaslehti.fi/2013/11/parempaakin-tekemista/ oltiin sitä mieltä, että kyse on työn merkityksellisyydestä. Olen siitäkin eri mieltä: vaikka kuinka tekisi mitä tahansa kivaa ja merkityksellistä, silläkin saa itsensä loppuun, jos ei lepää riittävästi.

        Olennaisinta onkin itsensä kuunteleminen sekä tilanteensa myöntäminen ja hyväksyminen sellaisena kuin se on. Vasta sen jälkeen voi alkaa tehdä tilanteesta parempaa.

  2. Tunnistan itsessäni kaikki uupumuksen signaalit, mutta vaikeampi kysymys kuuluukin mitä tehdä sen jälkeen? Kuinka toimia, kun tuntuu, että mistään ei voi vähentää? Ympärillä on paljon ihmisiä, jotka vaativat kaikenlaista – omaa itseä ja omaa hyvinvointia on lähes mahdotonta ajatella. Ja kun sitä yrittää ajatella, ei kertakaikkiaan tiedä enää itsekään mitä tarkoittaa ”omasta itsestä huolehtiminen” – miten se tehdään?

    • Tunnistaminen on erittäin hyvä alku. Ymmärrän hyvin tuon tunteen, että mistään ei voi vähentää – mutta sekin on oikeastaan vain tunne. Mistä ja miten vähentäisit, jos olisi pakko? Mitä tapahtuisi, jos joutuisit sairaalaan kahdeksi kuukaudeksi? Tiedän, se on vähän masentava ajatusleikki, mutta ehkä herättää miettimään, miten asiat sitten hoituisivat. Koska ne hoituisivat kyllä.

      Jos nyt huolehdit muista niin paljon, että omat voimat loppuvat, mitä niille muille ihmisille ja heidän tarpeilleen sitten tapahtuu? Sittenhän he jäävät kokonaan ilman sinua. Vanha lentokoneohje on aina yhtä pätevä: happinaamari tulee laittaa ensin omille kasvoille. Sitten vasta voi auttaa muita. Hyvinvoiva ihminen välittää automaattisesti myös hyvinvointia ympärilleen jo pelkällä olemuksellaan – itsensä sairaaksi asti auttanut ei.

      Kellään meillä ei ole niin paljon resursseja, että voisimme rajattomasti auttaa muita kaikissa niissä tarpeissa, mitä heillä on. Emme kuitenkaan voi tehdä ”kaikkea”. Ja kun näin joka tapauksessa jää jonkinlainen ”auttamisvaje”, niin samalla sitä vajetta ihan hitusen kasvattamalla ja omaa aikaa ottamalla voi tehdä valtavan paljon omalle hyvinvoinnilleen ja sitä kautta myös lähiympäristönsä hyvinvoinnille. Alkuun itsestä huolehtiminen voi olla ihan omista fyysisistä tarpeista huolehtimista: terveellinen ruoka, juoma, lepo ja uni, sinulle sopiva liikunta. Sen jälkeen voi olla hyvä alkaa tutustua itseensä uudestaan ja pohtia, millaiset omat ajatusmallit ja uskomukset ovat vieneet väsymyksen tilaan ja miten niitä voisi muuttaa.

  3. Kun kerran palaa lopuksiin, ei enää voi ohittaa varoitusmerkkejä…. Loppuunpalaminen on SUURI yhtiön/organisaation/yhteiskunnan menetys tuottavuudessa, luovuudessa ja työvuosina, kun pahasti käy…. Miksi ihmeessä ei johtoportaasta ole kuulolla? Toivoisin kuuulevani lisää todeksi muuttuneita satuja ka tarinoita työelämästä, missä ymmärretään, että ihminen on tosiaankin vain ihminen!

    • …niin ja ihminen on todellakin erittäin tuottava, silloin kun hänelle annetaan siihen resursseja! Aikaa, tilaa, energiaa.

      Minulla onkin seuraavaksi suunnitteilla kirjoitus elämää loppuunpalamisen jälkeen – tuo on nimittäin hyvin tuttu ajatus, että ei enää voi ohittaa varoitusmerkkejä. Kun kiintiö tulee täyteen, se tulee aivan totaalisen täyteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s