Tykkään sinusta (ja se vasta pelottaakin)

Elämän Flow - Tykkään sinustaSain äskettäin Facebookin chatissa viestin:

”Just so you knew… you’re rather amazing.”

Well, I didn’t know. Mutta nyt tiedän. Ja olen hyvin onnellinen. Itseni puolesta, mutta erityisesti sinun puolestasi. Koska uskalsit paljastaa itsestäsi jotain. Tämä oli sinulle isompi askel kuin minulle tai meille.

”Minä tykkään sinusta.” ”Sinä olet minusta oikeastaan aika mukava.”

Mikä siinä on, että maailman ihanimmat tunteet ovat monesti maailman vaikeimpia ilmaista – ja vieläpä niin, että toinenkin sen ymmärtää? Juuri ne sanat, joilla voisimme saada aikaan kauneimpia asioita elämässämme, jäävät usein sanomatta. Miksi meidän on usein helpompi sanoa pahasti, satuttaa, kuin sanoa toiselle jotain hyvää?

Ilkkumalla, syyttämällä tai vaikka vain kääntämällä asiat vitseiksi pidämme toisen kauempana itsestämme. Työnnämme hänet sanallisilla aseilla vaarattomalle vyöhykkeelle: sinne, missä pelikenttänä emme ole me itse. Varmistelemme, ettemme ainakaan satuta itseämme.

Mitä ihmisessä tapahtuu silloin, kun hän tunnustaa ihastuksensa tai tykkäämisensä? Hän riisuu kuorensa ja heittää aseensa nurkkaan. Hän laittaa itsensä alttiiksi, sillä kieltävä vastaus voi tuntua samalta kuin laumaeläimen pahimman pelon toteutuminen: hylkääminen.

Laumasta erottaminen tuntuu erityisen pahalta, jos toisen kieltävän vastauksen kääntää itseensä: ”Minä en siis kelpaa.” ”Minä en näköjään ole riittävän hyvä tällaisena.” Vaikka näillä asioilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä keskenään. Kaikkia ihmisiä vain ei ole tarkoitettu toisilleen.

Aivomme toimivat niin, että ihminen usein luontaisesti pyrkii välttämään ikäviä asioita sen sijaan että tavoittelisi mielihyvää. Mielemme on kehittynyt kiinnittämään huomiota erityisesti epämiellyttäviin kokemuksiin. Mutta jos itsensä suojelemiseksi aina jättää ne suloisimmat tunteensa salaisiksi, jää kuorensa sisäpuolelle yksin.

Don Huonot ilmaisi asian aikoinaan osuvasti kappaleessa Hyvää yötä ja huomenta:

Luodinkestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään

Turha pelätä laukausta

Sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa

Vaikka ensikokemus olisikin hylätyksi tuleminen, nekin tunteet on tarkoitettu elettäviksi ja koettaviksi. Ne tekevät elämästä ratkaisevasti rikkaamman kuin se on silloin, jos itsensä kovettaa kylmäksi möykyksi. Riskeistä ja lopputuloksesta huolimatta kaikki kauniit sanat ovat askelia oikeaan suuntaan, sillä ne rikkovat pala palalta muureja ympäriltämme.

”Thank you dear. So are you.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s