”Tavallinen” vs. ”tavoitteellinen” – ja mihin ryhmään tässä nyt pitäisi kuulua?

Facebookissa kiertää tiheään Väestöliiton blogikirjoitus otsikolla ”Kuulutko sinäkin heihin?”. Siinä seksuaaliterveysklinikan erityisasiantuntija Maaret Kallio kirjoittaa ylistystä tavallisuudelle ja tavallisille ihmisille.

Tuohduin kirjoituksesta aika lailla. Ehkä tuohtumukseni kertoo siitä, että teksti kolahti minulle erityisen arkaan paikkaan. Olihan siinä aikamoista kritiikkiä lempiaihettani (unelmien ja tavoitteiden asettamista ja saavuttamista) kohtaan. Ja superfooditkin mainittiin! Apua! Olen tänä(kin) aamuna laittanut hypertrendikkääseen smoothieeni ainakin yli kymmentä eri superfoodiksi luokiteltavaa ainesosaa. Kylläpä minä olenkin super!

Just.

Ihmettelin kirjoituksesta lukuisia kohtia, muun muassa yleistysten määrää. Jos haluaa saavuttaa tavoitteita, tarkoittaako se heti, että elämässä KAIKEN hääsuunnittelusta lastenhoitoon pitää olla sataprosenttisen huippuunsa viritettyä hifistelyä?

Ei kai.

Minä ja useimmat ystäväni, jotka haluamme kulkea kohti unelmiamme, kasvaa ja kehittyä, olemme yleensä innostuneita JOISTAKIN asioista, yleensä sellaisista, jotka saavat meidät (ja usein myös muut ihmiset) voimaan paremmin. Keskitymme juttuihimme täysillä, välillä turhankin, sitten taas välillä luovumme tavoitteistamme ja innostumme muusta. Kaiken lisäksi opimme yleensä kantapään kautta sen, että kova vauhti ei ole itseisarvo – kuten olen monesti kirjoittanutkin.

Samaan aikaan elämässä voi olla monta monituista asiaa, joihin ei tule panostettua lainkaan. Silloin kun olen keskittynyt vaikkapa yritykseni kehittämiseen, hevosenpitoon ja kirjojen kirjoittamiseen, en todellakaan ole ollut kiinnostunut kotini pintojen kiiltävyydestä, vaatevalikoimani täydellisyydestä tai 35 vuotta eksäni suvussa kiertäneen sohvan vaihtamisesta uudempaan. Enkä ole edelleenkään – vaikka sohvassa on monta suklaatahraa! Kaiken huipuksi muutama viikko sitten kävelin kaupungilla topissa, jota pidin kymmenen vuotta sitten remonttivaatteena.

Miksi meitä pitäisi ylipäätään lokeroida ”tavoitteellisiin” ja ”tavallisiin”? Tosiasiassa useimpien elämästä löytyy varmasti niin tavoitteita kuin tasaisempiakin hetkiä. Yleistäminen on toki ihmisen tapa hahmottaa ja jäsentää maailman valtavaa informaatiomäärää, mutta rajansa kaikella.

Sitä paitsi mikä on tavallista yhdelle, voi olla tosiextremeä toiselle. Meillä kaikilla on omanlaiset karttamme maailmasta. Minulle superfoodsmoothie on arkipäiväinen aamupala. Luonnollinen ratkaisu oli myös se, että vietin juhannuksen koiran kanssa kahdestaan kaupungissa. Enimmäkseen nautin siitä, välillä olo oli tasaisen hyvä tai ”vain” neutraali. En silti ahdistunut. Ei KAIKEN tosiaankaan tarvitse AINA olla YLTIÖonnellista. Olen vain vähitellen opetellut tekemään valintoja, jotka lisäävät hyvinvointiani. Olivat ne sitten valtavirtaa, trendikkäitä, tavallisia, yleisesti hyväksyttyjä, superia tahi eivät.

Valmentajana haluan erityisesti kannustaa siihen, että jokainen voi elää itsensä näköistä elämää. Vapautta rajoittavista uskomuksista, lokeroista, ulkopuolelta tulevista (tai kuvitelluista) odotuksista. Usein ne ”muiden” odotukset ovat oikeastaan meidän omassa päässämme. Vaikka lehdessä olisi juttu maailman terveellisimmästä aamupalasta, ei kukaan odota, että viiden lapsen äiti kokkaisi sitä laumalleen joka aamu. Ja vaikka kokkaisikin, ei se tekisi äidistä yhtään superimpaa äitiä lapsilleen. Mutta ei joka-aamuista kaurapuuroakaan tarvitse muille selitellä.

Oman näköinen elämä voi joskus tarkoittaa suurtenkin unelmien tavoittelua, mutta samaan aikaan läsnäoloa ja tämän hetken hyväksymistä sellaisena kuin se on – likaisine tiskirätteineen ja muine arkisine asioineen. Muistutan valmennettaviani jatkuvasti myös siitä, että omaa onnellisuuttaan ei koskaan kannata sitoa minkään tavoitteen saavuttamiseen. Se on osa vapautta.

Hittoon kriteerit ja odotukset, jokainen saa olla juuri niin (LISÄÄ TÄHÄN OMA NIMESI) kuin haluaa!



Advertisements

4 thoughts on “”Tavallinen” vs. ”tavoitteellinen” – ja mihin ryhmään tässä nyt pitäisi kuulua?

  1. Hassua. En kokenut artikkelia ollenkaan yhtä kielteisesti. Päinvastoin. Minusta kirjoittaja nimenomaan kehotti olemaan tyytyväinen omaan elämäänsä ja omiin valintoihinsa vertailematta siihen, mitä ympäristö – tarkemmin sanoen palveluita ja tuotteita markkinoiva maailma – yrittää meiltä vaatia ja saamaan meitä tuntemaan itsemme epätäydellisiksi, jos emme ole tai paremminkin emme osta sitä ja tätä tuotetta tai palvelua.

  2. Mä olen samaa mieltä että mustavalkoinen jako ”tavallisiin” ja ”tavoitteellisiin” on turhaa. Uskon että useimmat ovat tavoitteellisia joissain asioissa ja joissain eivät. Ja noissakin on sitten aste-eroja, vain harva on oikeasti pakkomielteinen supersuorittaja, vaikka toki sellaistakin on.

    Itse tykkään tavoitteista koska ne antavat motivaatiota omaan tekemiseen, joissain asioissa. Joitain asioita on kiva tehdä ihan vaan niiden itsensä vuoksi. En siis tunnusta kuuluvani kumpaankaan ryhmään, vaikka toki usein huomaan puhuvani tavoitteellisuuden puolesta, siksi että olen itse kokenut sen mielekkääksi.

    Marilta hyvä pointti että markkinoiden luoma ”affluenza” -ilmiö on tosi haitallinen, eli fiilis että ”kyllä multa nyt varmaan vielä puuttuu ainakin tuotteet x ja y ennen kuin voin tehdä mitään tai olla mitään, naapurillakin on ja sillä julkkiksella” 🙂

  3. Mahtavaa, miten eri tavoin samaa tekstiä voi lukea 🙂 Minulle taas tuli tekstistä sellainen olo, että siinä pyydettiin anteeksi ja haettiin hyväksyntää sille, mitä itse on, mutta samalla siitä heijastui ajatus, että ”tavallisen” (mitä se ikinä onkaan) ihmisen vaikea hyväksyä ITSE itsensä. Ja se olisi mielestäni se kaikkein suurin juttu. Kuten jo totesin, ympäristön odotukset ovat usein meidän omassa päässämme, eivät todellisuudessa.

    Minäkin pidän tavoitteita tärkeänä, moni kaipaa elämäänsä suuntaa ja merkitystä, ja tavoitteet toimivat loistavasti juuri siinä tehtävässä. Onneksi jokaisella on vapaus valita 🙂

  4. Mua ärsyttää yleensäkin se, miten Suomessa ihannoidaan ”tavallisuutta” (mitä se sitten onkin, kukaan ei taida täsmälleen tietää) ja keskinkertaisuutta 😀 Tavalla tai toisella poikkeavat ihmiset, varsinkin ne jotka haluavat elämältään jotain muuta kuin useimmat, leimataan helposti erikoisuudentavoittelijoiksi tai haihattelijoiksi, jotka eivät tajua elämän realiteeteista mitään. Moni varmasti kokee tavallisuuden hehkuttamisen positiivisena, jos siinä on ideana se, ettei kenenkään tarvitse olla mitenkään ”erikoinen” vaan että jokainen taviskin on hyvä sellaisena kuin sattuu olemaan, mutta itse olen ehkä vähän änkyrä individualisti, joka ärsyyntyy helposti tavallisuuspuheista. Ainakin minun mielessäni ne helposti johtavat siihen, että erilaisia ihmisiä koitetaan mahduttaa samaan muottiin. Ei minulla ole mitään tavallisuutta vastaan, mutta en pidä sitä myöskään tavoittelemisen arvoisena 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s