Mörköanalyysi: elämän pienet ja isot ahdistuksen aiheet

Aiemmasta postauksesta (Mitä möröille tehdään) inspiroituneena jatkan pohdintaa negatiivisista tunnetiloista. Seuraa mörköjen karkea luokittelu kahteen kategoriaan.

Tunteet syntyvät omista ajatuksistamme tai ulkoisista olosuhteista. Suuri osa tunnereaktioistamme on opittuja. Lohdullista on, että opittujen negatiivisten reaktioiden tilalle voi opetella uusia reaktiotapoja.

Mutta milloin kannattaa lähteä vaikuttamaan omiin ajatuksiinsa ja milloin ulkoisiin olosuhteisiin? Joskus on hyödyllisempää riisua möröt aseista omilla ajatuksillaan – mutta joskus on parasta antaa koko otuksen olla ja häipyä itse mahdollisimman kauas.

Elämässä on yhtä sun toista pientä kurjuutta, johon emme sellaisenaan aina voi vaikuttaa. Maailman parhaassa työssä joutuu tekemään tylsiä tehtäviä, kiinnostavalla alalla joutuu opiskelemaan jotain vähemmän ihanaa, välillä sataa juuri vääränä päivänä ja kivaankin porukkaan mahtuu yksi kusipää.

Tällöin on hyödyllistä opetella näkemään asiat uusista näkökulmista ja muuttamaan omia tunnereaktioitaan. Kyllä, se on mahdollista. Pikkumöröstä voi pikkuvaivalla tehdä mielessään kohtuullisen koomisen. Hymy helpottaa 🙂

Mutta sitten on isompia ahdistuksen aiheita. Ne saattavat olla paljon tiiviimmin läsnä elämässämme, ja ne ovat monesti jopa omia valintojamme. Aina emme edes huomaa, että jokin iso asia mättää. Kaamea jättiläismörkö on saattanut hiipiä vuosien aikana selän taakse niin, että syy-seuraus-suhdetta on vaikea tunnistaa.

Tai sitten sitä on vielä vaikeampaa tunnustaa.

Oma elämäni on muuttunut monta astetta helpommaksi sen jälkeen, kun aloin ymmärtää, että kaikki asiat, ihmiset ja ympäristöt eivät ole minulle energeettisesti oikeita. Kaikki tekemiset ja olemisen tavat eivät sovi jokaisen elämään, ainakaan joka hetki. (Tilanteet voivat toki muuttua). Jokainen tietää sen tunteen, kun jossakin paikassa ja jonkun ihmisen kanssa on erityisen hyvä olla – ja jossain toisaalla taas huono. Vaikkei yhtään osaisi sanoa miksi.

Järjellä, kulisseilla, uskomuksilla ja ihanteellisilla arvoilla voi tietysti selittää, miksi pitää kiinni nykyisistä olosuhteista, kuten tietystä ihmissuhteesta, työpaikasta tai asuinympäristöstä. Mutta väkisin ajatuksiinsa vaikuttamalla ei voi muuttaa mustaa vaaleanpunaiseksi. Vähemmän tarkoituksenmukaisista valinnoista ei ole hyvä pitää väkisin kiinni, jos sydän todellisuudessa huutaa jotakin muuta.

Myöntämisen hetki saattaa sattua. Ehkäpä ego saa kolauksen, ehkä joutuu julkisesti kääntämään takkinsa tai tekemään yleistä ihmetystä aiheuttavia ratkaisuja. Valinnat joskus riipaisevat tai satuttavat muitakin. Mutta pidemmän päälle oman hyvinvoinnin valitseminen on palvelus kaikille.

Kun suuret möröt on poistettu elämästä ja olo helpottuu, yhtäkkiä pieniäkään mörköjä ei enää huomaa joka käänteessä. Piilevä ahdistus saattoi aiemmin purkautua jatkuvana pahana olona pikkuasioiden yhteydessä. Jos siis vähän väliä pienet asiat ärsyttävät, voi olla hyvä miettiä, onko elämäänsä kokonaisuutena tyytyväinen. Parasta mitä ihminen voi itselleen ja ympäristölleen tehdä, on elää linjassa itsensä kanssa.



Mainokset

3 thoughts on “Mörköanalyysi: elämän pienet ja isot ahdistuksen aiheet

  1. Tosi kun vesi!Itsellä elämä ei todellakaan mennyt suunnitelmien mukaan,ei ollenkaan!Pakon edessä oman elämänsä pelastaminen omilla henkilökohtaisilla päätöksillä ei ole hauskaa eikä aina palkitse heti,mutta pitkässä juoksussa se on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.Päästessään eteen päin elämässään,alkaa myös tajuta oman arvonsa,sen vaikutus on valtava!

    Joissakin ihmissuhteissa,vaikka kuinka olisi alussa hyvä ja rakastava ilmapiiri,asiat kääntyvät päälaelleen,mieli on musta lähes kokoajan ja fyysiset vaivat lisääntyvät ilman sen kummempaa syytä.Toisen narsistinen ote vahvistuu ja lopulta ei itse,eikä kukaan muukaan läheisistä ole ansainnut ihmisarvoa.

    Elämä on liian suurta ja lyhyttä jahkailuun,itse on oman elämänsä sankari ja se,joka valitsee rakkauden ja rakkaudettomuuden välillä,valitsee vapauden tai vankilan,päättää olla onnellinen ja vapaa juuri tässä hetkessä 🙂

  2. Kiitos! Olipa hyvä kirjoitus taas ❤ ja tosiaan henkilökemiat ja fiilikset vaikuttaa välillä joko tervehdyttävästi tai sitten niistä ihan sairastuu.. Siksi kannattaa olla sellaisten kanssa joista tulee hyvä fiilis. Ja muutenkin tehdä valintoja itsen eikä toisen hyväksi ❤ heh…. tässä itselle opin paikka 🙂

    • Itsellä kesti kauan ymmärtää kuinka paljon piilotettua sisäistä vihaa mahtui pieneen naiseen. Lähinnä viha tuli esille tunnepitoisina reaktioina, jotka estivät asioiden hoitoa. Vihan tunnistamisen jälkeen ja siitä luopumisen jälkeen hyvien valintojen tekeminen on ollut helpompaa ja ahdistus vähäisempää. Minun ei ole pakko olla tekemisissä ahdistusta aiheuttavien ihmisten kanssa. Hyvä kirjoitus, odotan seuraavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s