Don’t put your workout in a box

Sunnuntai-ilta keskellä viidakkoa, parikymmentä ihmistä tummanpunasävyisessä temppelimäisessä katoksessa. Hyttyset on jätetty ulkopuolelle tiiviillä verkolla. Sama verkko tuntuu pitävän tunnelman sisäpuolellaan, yksikään värähdys energiaa ei karkaa tilasta. Luvassa on sunnuntai-illan erikoismeditaatio: Ecstatic dance.

Kuvailin aiemmin, että irtiottomatkani voisi tiivistää kahteen tavoitteeseen: pysähtyminen ja heittäytyminen. Ecstatic dance antoi loistavan tilaisuuden heittäytyä vapaasti liikkumalla ja samalla välittämättä… no, kutakuinkin mistään mitään.

Suljimme silmämme ja keskityimme tunnustelemaan omaa oloamme. Musiikin alkaessa tehtävänä oli alkaa liikkua siihen suuntaan ja sillä tavalla kuin keho halusi. Välillä saimme ohjeita kiinnittää huomiomme tiettyyn kehon osaan, vaikkapa jalkateriin, polviin tai käsiin, ja tuo osa kehoa sai johtaa liikettä. Musiikki oli intensiivistä ja voimakasta.

Kokemus oli hyvin erityinen. Jokainen oli omassa maailmassaan, ja energian määrä oli käsittämätön. Aivan kuin olisimme yökerhossa, jossa egot jätetty narikkaan, kukaan ei yritä tehdä vaikutusta keneenkään ja jokainen keskittyy bileilemään itsekseen kuin viimeistä päivää. Lopputuloksena oli keskittymistä, hikeä, raukeutta ja onnellisuutta peräti kahden tunnin ajan, joskin se tuntui korkeintaan puolelta tunnilta. (Kuvailin jälkikäteen olotilaa, että tuntui kuin olisi juossut maratonin ja harrastanut seksiä samaan aikaan. Ei sikäli että tietäisin – en ole koskaan juossut maratonia… :))

Ecstatic dance oli ainutlaatuinen henkinen harjoitus. Vapaa liikkuminen on tehokas tapa poistaa negatiivisia tunnetiloja kehosta ja mielestä. En myöskään muista aiemmin kokeneeni mitään, joka antaisi niin täyden mahdollisuuden kiinnittää huomion sataprosenttisesti sisäänpäin. Huomasin, että olen lähes aina tottunut jossain määrin seuraamaan ympäristöäni ja peilaamaan itseäni sen kautta. Mutta nyt heiluin, hytkyin ja vapisin minne sattuu, miten sattuu. Hiukset sojottivat kaikkiin ilmansuuntiin ja hiki lensi. Tolkuttoman hauskaa 🙂

Ecstatic dance vahvisti jo aiemmin matkan aikana tekemääni oivallusta, jota olen jo alkanut hyödyntää fyysisessä harjoittelussa. Ymmärsin entistäkin selkeämmin, että tyypillisesti liikuntaharjoituksemme ja -harrastuksemme perustuvat johonkin ulkoiseen tekijään: teemme konseptin mukaisia Bodypump-treenejä, noudatamme personal trainerin laatimaa kuntosaliohjelmaa tai harjoittelemme lajiamme valmentajan ohjeiden mukaan, usein vieläpä kilpailusääntöjä noudattaen. Meillä on mielessämme (todennäköisesti jonkun muun määrittelemä) mielikuva siitä, millainen on ihanteellinen treeni.

Kaiken lisäksi jos todellisuus ei jonain päivänä vastaakaan ihannekuvaa, saatamme tuntea itsemme huonoksi treenaajaksi. Minä ainakin olen joskus tuntenut ahdistusta siitä, että salitreeni on jäänyt ohjelmaan verrattuna ”vajaaksi” tai että kotiharjoitukseni joogamatolla ei ole ollut samanlainen kuin 90 minuuttia kestävä joogatunti opettajan alaisuudessa. Asanat eivät ole seuranneet toistaan oppikirjojen mukaisesti, enkä ole aina jaksanut pysyä niissä mielestäni riittävän pitkään (mitä ”riittävä” ikinä tarkoittaakaan…).

Mutta voisiko olla niin, että joskus oma keho kertoisikin parhaiten, millainen harjoitus tänään on hyväksi? Mitä jos päästäisi irti ihanteellisen harjoituksen mielikuvasta, kuuntelisi kehoaan ja antaisi kroppansa liikkua juuri siihen suuntaan ja sillä tahdilla kuin se haluaa? (Urheilussa lajitaitojen kehittäminen vaatii toki jollakin tavalla säädeltyä harjoittelua, mutta puhun nyt liikkumisesta, jonka tavoitteena on yksinomaan hyvä fyysinen ja henkinen kunto, ei jonkin normin mukainen suoritus.)

Don't put your workout in a boxKuten eräs joogaopettaja neuvoi: ”Don’t put your yoga practice in a box. It can be anything, it doesn’t even have to happen on the mat.”

Tuo ohje täydensi mukavasti oivallustani. Nyt minulla on lupa hahmottaa onnistunut harjoitus entistä laajemmin. Hassua sinänsä, että ratsastuksessa minulle on itsestään selvää, että treeni etenee yleensä kelloa tai toistomääriä seuraamatta, hevosta kuunnellen ja tunnustellen. Omassa treenissä sama filosofia on vaatinut vähän pidemmän aikaa toteutuakseen, mutta parempi myöhään ja niin edelleen… Nyt en ota enää treenin lähtökohdaksi opettajan vetämää tuntia tai muuta ulkoista mallia. Onnistunut salitreeni voi kestää vaikka vain vartin. Joogaharjoitus voi yhtenä päivänä olla kymmenen minuuttia aurinkotervehdyksiä, toisena tunti voimaa ja tasapainoa, ja kolmantena parikymmentä minuuttia yin joogan pitkiä venytyksiä päivän päätteeksi. Viihdyn matolla niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja yhdistelen mukaan pilateksesta ja syvävenyttelystä oppimaani.

Treenin jälkeen voin olla tyytyväinen siihen, että olen ylipäätään liikkunut, vieläpä kehoani kuunnellen. Ei tarvitsekaan tuntea tuskaa siitä, että olen harjoitellut ”väärin” tai ”huonosti”. Kun raamit väljenevät, myös kynnys liikkumiseen alenee – ja mikä tahansa liike on plussaa paikalla istumiseen verrattuna.


Lisää aiheesta postauksessa Oma keho on mainio personal trainer



Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s