Oletko kulkenut mailin jonkun muun mokkasiineissa?

Istun illallispöydässä, jossa on useita toisilleen vieraita ihmisiä. Kerron vastapäätä istuvalle naiselle irtiottomatkastani.

Kun mainitsen, että olin niin väsynyt, että vasta viidennellä viikolla loma alkoi tuntua lomalta, viereisestä keskustelusta keski-ikäinen mies puuttuu peliin, pyöräyttää silmiään ja tuhahtaa, että hänelläpä on ollut viimeksi vapaapäivä vuonna 2009. Sitten hän kääntyy takaisin toiseen keskusteluun.

Tuntematta kontekstia, tietämättä mitään tilanteestani hän katsoi sopivaksi äänensävyllään, ilmeellään ja valitsemillaan sanoilla antaa arvionsa minun kokemuksestani.

Matkani yhteydessä törmäsin useita kertoja tilanteisiin, jossa eri ihmisten maailmasta muodostamat mallit eivät kohdanneet tai jossa joku olettaa, että hänen tapansa hahmottaa maailmaa on ainoa oikea/mahdollinen. (Varsinkin siitä, miten lomaa kuuluisi viettää, monilla tuntui olevan mielipide!)

Ennen matkaa:
”Siis aiotko olla koko ajan samassa paikassa? Minä ainakin pitkästyisin kuoliaaksi.”

Kiitos kysymästä, minäpä en. Minä nimenomaan haluan vain olla ja opetella pysähtymään.

Matkan loppumetreillä:
”Mitä sä niinku olet koko ajan täällä oikein TEHNYT?”

Miten niin tehnyt? Miksi minun pitäisi toipumislomallani tehdä yhtään mitään? Olen tehnyt viimeiset viisi vuotta jotain aamusta iltaan sata lasissa – eikö se riitä?

Ymmärrän hyvin, että kommentit olivat hyväntahtoisia. Kukaan ei varmasti tarkoittanut niillä mitään pahaa. Mutta ne herättivät minut muistamaan, miten paljon meillä on taipumus olettaa, että kaikki ajattelevat asioista samalla tavalla kuin minä itse.

Muiden ihmisten ymmärtäminen helpottuu huomattavasti, kun muistaa, että minun mallini maailmasta on vain yksi monesta miljardista. Tunteet ja kokemukset ovat aina yksilöllisiä ja subjektiivisia.

Voin toki olla ystäväni kanssa yhtä mieltä siitä, että aurinko lämmittää ihanasti tai että liika työnteko tuntuu stressaavalta, mutta siihen se sitten jääkin. Lämmön tai stressin tunne tai se, mikä määrä työntekoa on liikaa – ne ovat jokaisen mielessä erilaisia kokemuksia.

Kenenkään kokemus ei ole parempi, huonompi tai oikeampi kuin kenenkään muun. Jokaisen kokemus on aito, sellaisena kuin se on.

Jos joskus hetkeksi kuvittelet olevasi toinen osapuoli ja mietit, miltä tuntuu nähdä maailma hänen näkökulmastaan, hänen arvojensa, uskomustensa ja kokemustensa kautta, saatat yllättyä. Saatat jopa ymmärtää häntä huomattavasti paremmin kuin ennen.

Lupaan entistä useammin palauttaa mieleeni vanhan intiaanien sananlaskun. Pyrin olemaan arvostelematta, tuomitsematta tai ihmettelemättä tuhahdellen ketään muuta, ennen kuin olen tepastellut mailin hänen mokkasiineissaan. Jo ensimmäiset metrit jonkun muun polulla avaavat kokonaan uuden, toisen ihmisen ainutlaatuisen maailman.

Maili mokkasiineissani

Advertisements

3 thoughts on “Oletko kulkenut mailin jonkun muun mokkasiineissa?

  1. 🙂 Jokainen on kulkenut oman polkunsa tullakseen eteesi. Eikä sitä tunne kukaan toinen.

    Kiitos taas tästä

  2. Olen törmännyt ihan samaan! Moni kokee pysähtymisen ja itsensä kohtaamisen valtavan pelottavana. Se, että joku toinen uskaltaa tehdä sen, on hänelle valtava uhka. Siksi se pitää vaimentaa ja välittömästi. Mokkasiiniviisautta olen opetellut soveltamaan jo jonkun aikaa. Helpottaa omaa oloa hurjasti, kun voi antaa ei-toivottujen kommenttien sujahtaa toisesta korvasta sisään ja liukkaasti toisesta uloa. Vaan harjottelua se vaatii! 🙂

  3. Mokkasiiniviisaus auttaa tosiaan siinä, ettei ota toisten sanomisia henkilökohtaisesti. Se, mitä joku toinen sanoo sinusta, kertoo yleensä enemmän kyseisestä ihmisestä itsestään… ja usein myös sisäisestä pahasta olosta. Jatketaan harjoittelua tahoillamme 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s