Mene suoraan hyvinvointiin – kulkematta ojanpohjan kautta

Tein liikaa töitä liian pitkään.

Arvelin jossain kohtaa, että ylenmääräinen rutistaminen alkoi pari vuotta sitten, kun kirjaprojektit lisääntyivät (mielenkiintoinen sanavalinta – ihan kuin ne lisääntyisivät itsestään) ja opiskelin uutta alaa viestintäprojektien lomassa. Valittelin Facebookissa tuolloin, että heräilen aamuyöstä pohtimaan työasioita. (Outoa…)

Mutta kun selailin aikajanaani taaksepäin, huomasin, että jo vuonna 2008 olin jatkuvasti ollut ”töissä, töissä ja töissä” tai ”vaihteeksi töiden ääressä” – mitä kummallisimpiin aikoihin. Ja kun muistelen lisää, vuonna 2007 yrittäjäuran alku taisi olla aikamoista vääntämistä sekin…

Viime maaliskuussa viimeistelin kolmatta kirjaani, käynnistin uutta yritystä ja kehitin vanhassa uutta liiketoimintaa. Joku näistä oli kamelin selässä se viimeinen kantamus, joka ylitti sietokyvyn.

Olin tunnistanut yliväsymyksen oireita jo pitkään, mutta olin silti koko ajan työkykyinen. Siksi pienet merkit eivät riittäneet. Lopputulos oli, että eräänä päivänä ystäväni, jota olin menossa tapaamaan kaupungille, löysi minut istuskelemasta kadunvarresta romahtaneena, itkuisena, jonkinasteisessa paniikissa. Onneksi kyseessä sattui olemaan valmentajakollega ja psykologi. Halaus, keskustelu, tee ja suklaa toimivat ensiapuna.

Jatkohoidoksi karsin samana iltana kalenteristani ne menot, jotka pystyin. Delegoin joitakin töitä eteenpäin ja peruutin yhden projektin. Reilun kuukauden päästä suurin osa meneillään olevista töistä oli tehty, ja aloin merkittävästi hiljentää tahtia.

Tuolla tiellä olen edelleen: opettelen hiljentämistä. Se ei ole helppoa, koska mieleni ja kehoni ovat vuosia tottuneet toimimaan toisin. Mutta nyt tiedän, että ei ole vaihtoehtoja. Pohdin, miksi oli pakko kulkea ojanpohjien kautta, ennen kuin ymmärsi suunnata kohti kultaista keskitietä. Erityisesti ihmettelen, miksi takana piti olla ääripään pahoinvointikokemus, ennen kuin sai ikään kuin LUVAN pitää itsestään huolta.

Nykyään monet ihmiset venytetään tai he venyttävät itse itsensä äärimmilleen. Kiire on oletusasetus. Niin kauan kuin pysyt tolpillasi, ei ole hyväksyttyä laittaa itseäsi etusijalle. Niin kauan kuin henki pihisee, on syytä olla tunnollinen ja tehokas.

Vasta kun keho, mieli tai molemmat tekevät stopin, olet saanut ansioluetteloosi painoarvoltaan riittävän merkinnän. Se oikeuttaa sanomaan, että mun on nyt pakko vähentää tekemisen määrää, ja syyn ymmärtävät myös ulkopuoliset. Toiset tekevät täyskäännöksen kohti tasapainoista, onnellista elämää, mutta jotkut jatkavat reunalla elämistä – tavoitteenaan ainoastaan ongelman uusiutumisen välttäminen.

Mitä jos antaisikin itselleen luvan huolehtia hyvinvoinnistaan jo aiemmin? Vaikka monet oppivatkin parhaiten tekemällä, kaikkea ei ole välttämättä pakko kokea itse. Työnarkomaniaa en erityisen lämpimästi suosittele. Itse en edes ollut mitenkään heikossa tilassa: romahduspisteen aikoihin ja jälkeenkin tein jatkuvasti työtäni ja tein sen hyvin. Jotkut jäävät pitkäksi aikaa petin pohjalle.

Onneni on, että saan jatkuvasti tehdä sitä, mistä eniten pidän. Työ vie mutta myös antaa hurjasti energiaa. Toisaalta mielekkyydessä piilee ansa – tekemisestä on vaikea irrottautua. Edelleen saatan saada itseni kiinni siitä, että selaan kalenteria ja sähköpostia puolenyön aikaan peiton alla, kun olen menossa nukkumaan. Mutta kuten sanottu, minä vasta opettelen…

Koska työskentelen henkisen hyvinvoinnin parissa, pohdin pitkään, voinko kertoa julkisesti, että omalla kohdallani kaikki ei ole mennyt kuin elokuvissa. Kuitenkin nimenomaan omien kokemusten kautta kirjoista ja kursseilta opitut asiat kytkeytyvät mielessäni käytäntöön ja alkavat elää ihan uudella tavalla. Kiiltokuvavalmentaja ei luultavasti tiedä, mistä puhuu.

Mainokset

2 thoughts on “Mene suoraan hyvinvointiin – kulkematta ojanpohjan kautta

  1. En iloitse siitä, että kukaan on käynyt läpi saman lihamyllyn kuin minä, mutta silti aina kun luen muiden vastaavia kokemuksia, lyö ylitseni helpotuksen aalto. En ole ainoa! Jostakin kumman syystä saan myös vahvistuksen siitä, että omat tuntemukseni ovat olleet aitoja eivätkä kuviteltuja. Täytyyhän niin olla, kun joku toinenkin on kokenut samoin.

    Kiitos blogistasi ja onnea matkallasi itseesi!

    • Et varmasti ole ainoa, meitä on monia… 🙂 Lohdullista, että minun ojanpohjastani voi tätä kautta olla apua muille. Omat tuntemukset ovat varmasti aina oikeita, mutta tottakai sitä joskus pohtii, mistä ihmeestä on kysymys ja onko minulla oikeus näihin tunteisiin. Tsemppiä jatkoon!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s